Olen häkellyttävän monta kertaa keskustellut ihmisten kanssa siitä, kumpi on parempi, ateismi vai uskonto. Keskustelua käydään edelleen joka taholla, joten ns. tyhjentävää vastausta ei ole toistaiseksi kukaan onnistunut tekemään selväksi tai yleisesti tiettäväksi. Väitteet rationaalisen ateismin hyödyistä ja eduista eivät kestä kriittistä tarkastelua, ja tässä kirjoituksessa ajattelin tehdä selväksi
once and for all miksi.
Pyrin soveltamaan tässä silkkaa rationaalista päättelyä ja lähtemään premisseistä, joita en voi järkevästi ajatellen epäillä, enkä siis ainakaan tiedosta kirjoittavani tekstiin aukkoja, joten pelkkä virheellisyyden toteaminen ei auta minua korjaamaan tekstin mahdollisia virheitä. Täten jos jossakin on virhe, pyydän, että lukijani on hyvä ja kertoo
missä ja
miksi.
Ateismi
Ateismin määritelmä on jumaluskon puute tai jumalten olemassaolon kieltäminen. Argumenttini kannalta on yhdentekevää, kumpaa määritelmää tahtoo käyttää – ilmaus uskonnottomuus kelpaa minusta hyvin, sillä se sisältää myös uskontoja tunnustamattoman agnostisismin, eikä kaadu irrelevanttiin ontologiseen väitteeseen.
Kristinusko
Kristinuskolla tarkoitan tässä kyseisen uskonnon opetuksia Jumalan tahdosta seurauksineen ja näiden vaikutusta moraaliin, koska väitteeni kannalta kaikki muu (myyttinen historia ymv.) on irrelevanttia.
Moraali ja hyvyys
Moraali tarkoittaa oikean käyttäytymisen normia. Hyvän määritelmä on sosiaalinen käytös ja pahan antisosiaalinen käytös.
Argumenttini
Kristinusko tuottaa yhteisölle moraalin, joka on samaan aikaan rationaalisempi kuin mikään ateistinen moraali, kestävämpi kuin mikään ateistinen moraali ja vähintään yhtä hyvä kuin paras ateistinen moraali.
1. Rationaalisempi kuin mikään ateistinen moraali
Kristinuskon moraalikäsitys on rationaalinen: jos sääntöjä rikkoo, eikä paranna tapojaan, päätyy helvettiin.
Koska helvetissä vietetään ikuisuuden päivät, ja siellä on helvetin ikävä olla, kristityllä ei voi olla rationaalista syytä toimia moraalikäsitystä vastaan.
Ateistinen moraalikäsitys voi olla yhtä hyvä, jos se on irrationaalinen. Rationaalinen ateistinen moraalikäsitys kuitenkin päätyy väistämättä muotoon
”saat tehdä mitä tahansa, kunhan et jää kiinni”. Tämä johtuu siitä, että ateisti vastaa moraalistaan kahdelle taholle.
Ensimmäinen taho on yhteisö, joka voi rankaista ateistia, jos tämä toimii antisosiaalisesti.
Rationaalisesti ajatellen ateistin on syytä noudattaa yhteisön moraalikäsityksiä vain niin kauan kuin ei joudu vastaamaan rikkomuksistaan yhteisölle.
Toinen taho on ateisti itse. Ateistin henkilökohtaista etua ei palvele itsensä rankaiseminen, joten rationaalinen ateisti ei tee omallatunnolla yhtään mitään. Kun hänen ja yhteisön edut ovat ristiriidassa, rationaalinen päättelyketju menee seuraavasti: sääntöjen noudattamisesta seuraa itselle selvää haittaa, ja sääntöjen noudattamattomuudesta seuraa hyvin pientä haittaa, koska yksilö on hyvin pieni osa yhteiskuntaa. Rationaalisen yksilön haittahierarkiassa selvä haitta itselle on merkittävämpi kuin hyvin pieni haitta yhteisölle, joten
pienemmän pahan periaatteella rationaalinen ateisti rikkoo yhteisön sääntöjä vastaan aina kun voi hyötyä siitä.
Pääsemme lopputulokseen, jonka mukaan kristityllä ei ole rationaalisesti perusteltavaa syytä toimia moraalittomasti, kun taas ateistilla on.
2. Kestävämpi kuin mikään ateistinen moraali
Kristityllä ei ole oikeutta kajota moraalisiin sääntöihin, koska ne ovat Jumalan säätämiä. Riippumatta siitä, ymmärtääkö kristitty niiden olevan parempia kuin ne, jotka keksisi itse, hän tietää, että Jumala ei vaihda sääntöjään hänen mieltymystensä mukaan.
Kristillinen moraali on siis kestävää, koska sitä ei voi millään perusteella muuttaa.
Riippumatta siitä, miten hyvät säännöt ateistinen moraali käytännössä aikaan saa, kuka tahansa kohdan 1 ymmärtävä ateisti tietää ateistisen moraalin olevan pohjimmiltaan mielivaltaista. Ateisti voi kyseenalaistaa minkä tahansa moraalisäännön millä perusteella tahansa, ja koska yhteisön ja yksilön edut ovat usein ristiriidassa keskenään, ateistilla on jatkuvasti motiivi tähän kyseenalaistukseen.
Ateistinen moraali ei voi olla kestävää, koska sen pohja on irrationaalinen ja yhteisön ja yksilön edut ovat keskenään ristiriidassa aina kun kyse on julkishyödykkeestä.
3. Vähintään yhtä hyvä kuin mikään ateistinen moraali
Kristillinen moraali käskee ihmisiä toimimaan sosiaalisesti, olemaan toisille hyvä, ja huolehtimaan yhteiskunnan jatkumisesta.
Mikään antisosiaalinen toiminta ei ole kristillisen moraalin mukaista, oli toimijana sitten yksilö tai yhteisö.
Teoriassa ateistinen moraali voi olla yhtä hyvä kuin kristillinen, mutta käytännössä tätä ei tiedetä tapahtuneen kuin tilanteessa, jossa ateisti toimii moraalisena parasiittinä ja kopioi kristillisen moraalin sellaisenaan, välittämättä siitä, että omaksumallaan moraalikäsityksellä on irrationaalinen pohja (ja sekin hajoaa ennen pitkää kohdan 2 takia). Tähän on seuraavanlainen syy:
Kohdasta 1 seuraa, että yksilön on rationaalista ajaa omaa etuaan ja viitata kintaalla moraalisäännöille, jotka ajavat yhteisön etua. Koska yhteisön on täten rationaalista olettaa yksilön olevan moraaliton, on yhteisön rationaalista pakottaa yksilö toimimaan etunsa hyväksi. Havaitsemme, että sekä yksilöllä on rationaalinen motiivi toimia antisosiaalisesti yhteisöä kohtaan oman etunsa nimissä, ja yhteisöllä rationaalinen motiivi toimia antisosiaalisesti yksilöä kohtaan nettohyödyn nimissä.
Ateistinen moraali on siis joko amoraalista tai totalitaristista, riippuen siitä, tähtääkö se yksilön vai yhteisön etuun.
Yksilön ja yhteisön etua ajavia moraaleja leimaa vangin dilemma:
mitään rationaalista syytä muodostaa molemminpuolista luottamusta ja ajaa molemminpuolista etua oman sijaan ei ole.
Rationaalisen moraalin ongelman ratkaisu
Olemme päässeet lopputulokseen, jossa havaitsemme, että rationaalisen ateistisen tien lopputulos on väistämättä kammottava. Ateisti katsoo kuiluun ja kuilu katsoo ateistiin, eikä rationaalinen ateisti voi ratkaista ongelmaa.
Ainoa mahdollinen tapa ratkaista rationaalisen yksilön ja yhteisön moraalikäsitysten yhteen sovittamaton ristiriita on astua rationaalisuuden ulkopuolelle ja kehittää uskonto - tarkemmin ilmaistuna Jumala, koska uskonto muodostaa yhteisön, mutta jumala on ja pysyy sen ulkopuolella. Se uskonto, joka antaa dilemmaan molempien osapuolien kannalta parhaan vastauksen, on
kristinusko.
Ihminen tarvitsee uskontoa, koska rationaalista ratkaisua yksilön ja yhteisön moraalin ja luottamuksen ongelmaan ei ole. Uskonto tuottaa ratkaisun ja mahdollistaa kestävän yhteisön syntymisen. Ateismi poistaa ratkaisun, moraalin ja luottamuksen pohjan, ja antaa rationaalisen motiivin lypsää kaikkia julkishyödykkeitä niin härskisti kuin kykenee.
Ateismi saa rationaalisen ihmisen tekemään pahaa joko yksilön tai yhteisön edun nimissä.