Syvemmältä

Vaihteeksi linkkipostaus

2013-06-16T20:27:00.002+03:00

The Crimson Reach: Open-borders immigration is a selfish position that helps the rich get richer
Maverick Philosopher: How Some View Religion
Mangan: The Rise of Mental Illness and Obesity
Roissy: Big Mistake
The Social Pathologist: Democratic Man Has No Balls. Some Conservative Political Art
Vox Day: Anti-racism and the Law of Unintended Consequences

Ei näin:
Drew Magary: Never Give Your Kid A Cold Shower: Advice From The Worst Dad On Earth
Otsikon jälkimmäinen osa pitää toivoakseni paikkansa, ja kun sen ottaa todesta, otsikon ensimmäisen puoliskon uskottavuus pääsee oikeisiin mittasuhteisiin.

Kun jolla vuotaa korjataan se poraamalla siihen lisää reikiä

2013-06-14T12:30:00.000+03:00

Hallituksen nerokas työryhmä on tullut siihen lopputulokseen, että Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttajia. Nähkäätten kato työvoimapula ja eläköityvät työssäkäyvät ja sen semmoiset, niin kyllähän silloin täytyy mennä ja avata ovet maahanmuuttajille. Työryhmä sai asetettua kolme mehukasta tavoitetta:

1) avoimuus maahanmuutolle turvallisuudesta kuitenkaan tinkimättä,

Tämä saavutettaisiin sallimalla maahanmuutto lähinnä länsieurooppalaisista valtioista ja rajoittamalla rajusti vieraskulttuurista maahanmuuttoa. Todennäköistä on, että hallitus ottaa hommakseen rajoittaa vastakin länsieurooppalaista maahanmuuttoa jatkamalla sitä linjaa, joka takaa hyvät tulot niille, jotka muuttavat maahan olemaan tekemättä mitään ja niistävät nekin vähät niiltä jotka töissä käyvät, varmistaen, että maahanmuuttoa tapahtuu ainoastaan niistä paikoista, jotka tuovat kotimaidensa turvallisuusongelmat mukanaan.

2) maahanmuuttajien tehokas kotoutus yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi ja sijoittuminen työelämään

Koska maahanmuuttajat eivät ole länsieurooppalaisia länsieurooppalaisista kulttuureista, tätä ei tule tapahtumaan. Ainoa tehokas keino päästä tavoitteeseen olisi katkaista välittömästi kaikki tuet jokaiselta perheeltä, joka ei elätä itseään omalla työpanoksellaan määräaikaan mennessä. Tavoitteeseen pääsyssä auttaisi sekin, että kaikki toimet mamujen oman kulttuurin, kielen ja erityisoikeuksien tukemiselle lakkautettaisiin välittömästi. On melkoisen epätodennäköistä, että mitään kyseisistä toimista toteutetaan, sen sijaan rahaa kaadetaan entistä enemmän palveluihin, jotka tuottavat maahanmuuttaville tyhjäntoimittajille kotoisat, mutta materiaalisesti paremmat, olot, edellyttämättä näiltä edes sitä, että olisivat ihmisiksi.

3) asennemuutos suomalaisten keskuudessa, jotta syrjintä ja rasismi saadaan kitkettyä.

Asennemuutos suomalaisten keskuudessa saataisiin aikaan soveltamalla edellämainittuja toimenpiteitä ja purkamalla kaikki yhteiskunnalliset rakenteet, jotka asettuvat maahanmuuttajien puolelle kantaväestöä vastaan. Viimeksimainitut kun ovat tehokkain mahdollinen keino varmistaa, että mamut ja kantaväestö asettuvat ja pysyvät eri leireissä ja että kyseiset leirit ovat keskenään vihamielisiä.

Koska minkään edellämainituista ja asiaan kohennusta tuovista korjausliikkeistä tekeminen edellyttäisi paitsi selkärankaa, myös käytännössä sen tunnustamista, että kaikki, mitä maahanmuuton suhteen on tähän asti tehty, on tehty niin päin helvettiä kuin se ylipäätään on mahdollista tehdä, on varmaa, että mitään parannuksia ei tulla tekemään. Sen sijaan jatketaan suomalaisia vastaan suunnattujen lakien, vihapropagandan ja rahanlypsyn kasvattamista ja keksitään aina vain lisää satuja työvoimapulasta, maahanmuuton mahdollisuuksista ja ratkaisusta huoltosuhdeongelmiin.

Maahanmuutto ei ole rikkaus vaan ongelma. Sen takia sitä on syytä suitsia ellei minimoida jotta vältettäisiin ne ennen pitkää kansanmurhaan johtavat etniset konfliktit, joita kohti olemme kiihtyvää tahtia menossa, kiitos länsimaalaisten hallitusten, jotka ovat vuosikymmeniä pelanneet vierasväestön puolella kantaväestöä vastaan. Sitten päivitellään, että miten kukaan ei olisi voinut aavistaa ennalta mitä kävisi, puhumattakaan siitä, että heidän aktiivisesti rakentamansa helvetin syntymä olisi ollut mahdollista estää.

Kumma juttu

2013-06-14T11:18:00.001+03:00

Tulin huomanneeksi, että mitä pidempään olen ollut kristitty, sitä useammin tulen tietoiseksi siitä, että se, mitä haluan sanoa, on usein kirjoitettu tyylikkäämmin Raamatussa. Sitten kun tulen siteeranneeksi sitä, tunnen itseni yhdeksi niistä, jotka muksivat ihmisiä Raamatulla päähän, ja eittämättä uhreistani tuntuu samalta, ja vaikka se, mitä siteerataan, olisikin fiksua, he saavat siitä näppylöitä, koska se on siteerattu Raamatusta eikä Oikeasti Hyvästä lähteestä kuten vaikkapa Martin Luther Kingiltä tai Gandhilta.

Naisen alisteisuudesta

2013-06-06T13:03:00.000+03:00

Alkajaisiksi huomautan, että saatan toisinaan yleistää hieman.

Nykynainen on sellainen, eläin, jolle itsemääräämisoikeus on tärkein kaikista, jos häneltä kysytään. Kuitenkin käytännössä jokainen nykynainen alistuu töihin mennessään pomonsa vaatimuksiin mukisematta, vaikka ei edes välitä pomostaan tuon taivaallista. Tämä on hänestä luonnollista ja oikein. Sen sijaan ajatus aviomiehelle tai kumppanille, jota rakastaa, alistumisesta, on suoranainen pyhäinhäväistys ja itsemääräämisoikeus herää työpäivän kestäneestä horroksestaan valmiina totaaliseen sotaan.

Naisen haluttomuus alistua parisuhteessa on universaali ilmiö. Siinä, missä Raamatussa kehotetaan miestä rakastamaan vaimoaan, kehotetaan vaimoa sen sijaan olemaan miehelleen alamaisia. Molemmat iskevät sukupuolen tyypillisintä taipumusta vastaan: yhtäältä mies haluaa olla suurimman osan aikaa vain rauhassa ja tehdä omia juttujaan, kun taas vaimo haluaisi intuitiivisesti miehen tekevän sitä, tätä ja vähän tuotakin ja vedellä tätä narussa, toisin sanoen tottelevan itseään.

Se, että kumpikaan osapuoli antaa periksi taipumukselleen, eikä vastusta sitä ja ymmärrä sen tuhoisuutta, povaa erittäin epämiellyttävää ja epävakaata suhdetta. Ensimmäisessä vaimo kokee tulleensa hylätyksi jäädessään vaille miehen huolenpitoa ja ohjausta, jälkimmäisessä puolestaan mies kokee naisen olevan pomottava, nalkuttava akka, eikä nainenkaan kykene kunnioittamaan miestä, jonka yli kykenee kävelemään, mikä on omiaan vain lisäämään höökiä tämän emotionaaliseen brutalisointiin.

On jotenkin hassua, että siinä, missä nainen on ollut äidin roolissa hyvin pitkälti herra kotonaan, ja tehnyt siellä jotain, mikä täyttää hänet onnella ja tunteella siitä, että hänen elämänsä on täysi, on nykynaisen tilanne toinen. Nykynainen nimittäin uskoo feministejä, joiden mukaan mitään korkeampaa tavoitetta naisen elämässä ei voi ollakaan, kuin olla samanlainen käytännössä kaikkien kannalta yhdentekevä pomonsa käskyttämä pallinaama kuin tavallinen mies on. Se syö hänen sielunsa ja tekee hänestä onnettoman, mutta eipähän ainakaan joudu alistumaan hellan ja nyrkin väliin olemaan äitinä jonkun miehen (ikään kuin ne eivät olisi hänenkin) kakaralaumalle!

Rakkaus tarkoittaa toiselle hyvän tekemistä. Intuitioonsa luottaneen miehen kannattaisi kysyä itseltään, josko vaimolle on hyväksi ja tästä tulee parempi ihminen, jos hänen tarpeensa tuntea itsensä tärkeäksi ja rakastetuksi laiminlyödään, vai siten, että häntä pidetään turvassa, arvossa ja lämmössä. Vastaavasti intuitiivisen naisen tulisi kysyä itseltään, josko miehelleen on hyväksi ja tästä tulee parempi mies, johtaja ja suojelija sillä, että tätä pomottaa minkä ehtii "tarpeellisilla asioilla" ja asettuu aina poikkiteloin tämän ilmaistessa tahtonsa, vaiko sillä, että tekee perheen eteen minkä voi, osoittaa luottamusta ja kunnioitusta miestä ja tämän ohjausta kohtaan, jotta hänkin, jolla ei ole ollut juuri luontaista hyvän isän ja johtajan arvostelukyvyn lahjaa, voisi siihen oppia, vaikka sitten parin harha-askeleenkin kautta.

On outoa, että nykynaisen mielestä on sopivaa alistua tahoille, joista ei välitä vähääkään, kuten työnantaja tai tuntemattomat ihmiset ja näille kuviteltui "yleinen mielipide", mutta sitten ainoa taho, jonka edessä alistuminen voi oikeasti saada jotain todella rakentavaa aikaan, koetaan myrkyksi.

PS. Erinomainen teksti aihetta sivuten.

Viisaudesta ja älykkyydestä

2013-06-02T22:58:00.000+03:00

Tulin miettineeksi sitä, mitä on viisaus. Vanhana D&D -roolipelaajana heti erotan sen älykkyydestä, joka on kykyä oppia, omaksua ja käsitellä informaatiota. Kutsuin sitä joskus kokemuksen rintaääneksi, ja luonnehdin sitä yhdessä älykkyyden kanssa lausumalla: "Älykkyys on sitä, että osaa tehdä jotain, ja viisaus sitä, että tietää mihin sitä on syytä käyttää." Tämä paljastaa viisaudesta jotain, mutta ei ilmaise sanan sisältöä selväsanaisesti.

Sitten tulin oivaltaneeksi, että viisaus tarkoittaa, ainakin siten kuin sen ymmärrän, hyvyyttä. Se tarkoittaa keinojensa kohdistamista oikein, yksilön moraalista kelpoisuutta. Vastaavasti pahuus on aina jonkin typeryyden (vaan ei tyhmyyden, joka on vain älykkyyden inverssi) valtaan heittäytymistä, enkä kykene mitenkään kuvittelemaan viisasta pahantekijää.

Älykkyyttä, pidetään tänä päivänä hyveistä varmaankin suurimpana. Se on kahdesta syystä typerää: ensinnäkin älykkyys on pitkälti synnynnäinen ominaisuus eikä yksilö voi vaikuttaa siihen kovinkaan paljon, ja toiseksi ihmisen älykkyys ei kerro mitään hänen hyvyydestään. Mao ja Stalin olivat kiistatta älykkäitä miehiä, mutta heidän älykkyytensä vain maksimoi heidän pahuutensa vaikutuspiirin.

Älykkäät ihmiset myös tapaavat olla ylpeitä älykkyydestään, ja mitä ylpeämpiä he ovat, sitä typerämmin he älykkyyttään käyttävät. Olen aikoinani syyllistynyt, ja nähnyt lukuisien muidenkin syyllistyvän siihen, että he hyökkäävät älykkyydellään viisauden kimppuun, kyseenalaistavat sen ja pyrkivät tuhoamaan sen lukemattomin eri tavoin. Nimenomaan siksi, että älykäs ihminen kykenee muovailemaan käsityksensä viisaudesta nurinpäin, kun taas tyhmä ei kykene, totesivat kommunistit, ettei heidän tarvitse kantaa huolta älymystöstä, koska he kykenevät uskottelemaan itselleen mitä tahansa - ja heidän toteamuksensa piti paikkansa. Heidän älykkyytensä eksyttää heidät ja tekee heistä niin typeriä, etteivät he kykene asettumaan mitään pahuutta vastaan.

Mitä älykkäämpi ihminen on, sitä syvemmän kuopan hän itselleen kaivaa poikkeamalla viisauden kaidalta polulta. Siksi niiden, joille on suotu paljon älyä, on kaikkein tärkeintä hankkia viisautta, vaikka niin tekemällä he erottuvat aina vain vähemmän viisaista tyhmyreistä, joista älyä ihannoiva haluaa pysytellä mahdollisimman kaukana. Viisaalle älykkyys on parhaimmillaankin työkalu, typerälle se on vastaus kaikkeen.

Älykkyyteen on viisasta suhtautua nöyrästi ja olla ihannoimatta sitä - ylpeys siitä tekee hulluksi.

Linkkipostaus hrair

2013-05-26T16:33:00.002+03:00

Kansankokonaisuus: Ruotsalaisen monikulttuurisen kansankodin romahdus
Tapio Tuuri: Suomalaismies riehuu Tukholmassa ja polttaa koko Ruotsin
Yrjöperskeles: Kun palat eivät loksahda

Art of Manliness: Are You a Sheep or a Sheepdog? (part #2)
Bruce Charlton: "Extraordinary claims require extraordinary evidence" - with respect to the claim of intelligence decline since the Victorian times
Captain Capitalism: The Death of Charm
Gavin McInnes: Gays Didn't Kill Marriage, Divorce Did
Le Cygne Gris: The Problem of Responsibility
Red Pill Theory: TV "Annihilating" Women Over 40
Scott Locklin: Tips for Big Babies
The Social Pathologist: A tale of two massacres
Vox Day: And the Boy Scouts fall, Nihilists vs Civilizationists

Yhteisöllisty tai tuhoudu

2013-05-25T20:15:00.000+03:00

Olen seurannut vuosikausia sitä kehitystä, jonka yhtenä ilmenemismuotona esimerkiksi Ruotsissa tällä hetkellä käydään matalan intensiteetin sotaa suhteellisen pienellä väkimäärällä massiivista kantaväestöä vastaan, eikä kantaväestöllä ole uskallusta sen enempää kuin tietoa konkreettisista keinoista asian korjaamiseksi. Vastaavasti Suomessa asiasta huolestuneet ovat saaneet aikaan peräti Hommafoorumin ja läpi muutaman kansanedustajan. Sehän se toimiva keino on, tai siis ainoa virallisesti sallittu ja siten viime kädessä tehoton. Niin kauan kuin suomalainen odottelee valtion toimia sekä omansa että toisten turvallisuuden eteen ja sanoo "se on heidän, ei minun, hommani", on hän minkä tahansa rötöstelijän näkökulmasta pelkkä uhri joka odottaa tapahtumistaan.

Suomalaiset ovat, etenkin kaupungeissa, joissa on jo syntynyt enemmän tai vähemmän toimintakykyisiä vierasväestön enklaaveja*, jotka kykenevät tehokkaaseen matalan intensiteetin sotaan ja selviytymisestä kilvoitteluun asuinalueillaan. Vastaavasti käytännössä kaikki, myös maahanmuuton uhkakuvista huolestuneet, istuvat kiltisti kotona, kirjoittelevat nettiin loputtomasti loruja siitä miten demokratia pelastaa, ja kuvittelevat jonkun muun hoitavan omat ongelmansa. Ei se niin mene. Jos ongelmia ei hoida itse, niin jonkun muun niihin puuttumista saa odottaa vielä pitkän aikaa sen jälkeenkin kun se on ollut jo myöhäistä.

En tässä kehota rivien välissä jengiytymään ja rusikoimaan satunnaisia maahanmuuttajia jotta nämä oppisivat tarpeellista nöyryyttä suuremman väkivaltapotentiaalin edessä, koska tehokkaampaa ja pidemmälle tähtäävää olisi järjestäytyä yhteisöiksi, jotka kykenevät yhteistyöhön, omaavat korkean sisäisen luottamuksen ja hankkivat sekä kyvyn että tahdon puuttua kohtaamiinsa ongelmiin. Tämä on osoittautunut esimerkiksi erilaisten uskovaisten, suomenruotsalaisten, mustalaisten, juutalaisten ja maahanmuuttajaväestöjen kesken erinomaisen toimivaksi systeemiksi selviytyä maassa, jossa suuri osa väestöä on varautuneita jos ei vihamielisiä heitä kohtaan.

Tarkoitan jonkinlaisten veljes- tai suojeluskuntien perustamista, joissa miehet kerääntyvät vastaamaan kotiseutunsa turvallisuuden ylläpidosta esimerkiksi partioiden ja epäkohtiin puuttuen. Sellaista yhteisöä, joka vetää yhtä köyttä ja tukee jäseniään sovituin tavoin, ylläpitää kykyä ja tahtoa puuttua ongelmiin ja niin edelleen. Valtiovalta ja viralliset tahot ovat tehneet päivänselväksi, että heillä ei ole minkäänlaista aikomusta puolustaa kantaväestön oikeuksia henkeen sen enempää kuin omaisuuteenkaan, vaan päinvastoin kehittää jatkuvasti uusia keinoja kyykyttääkseen näitä valloittajaväestön kunniaksi. Omiemme ja toistemme turvaaminen on tehtävä, jota ei kukaan muu tule tekemään puolestamme.

Kyse ei ole siitä, huvittaako ennemmin pitää kuntoa yllä, treenata ja hankkia uusia rutiineja, joille ei saa rahallista vastinetta, vaiko lojua sohvalla pitkän työpäivän päätteeksi, katsoa tositeeveetä, juoda sikspäkki kaljaa ja kirjoitella foorumille miten taas suututtaa kun taas kerran jollekulle onnettomalle tapahtui kun ketään ei ollut missään tekemässä mitään asialle. Kyse on siitä, haluaako itselleen ja lähimmilleen samanlaisen tulevaisuuden kuin muilla kilteillä lampailla kaikkialla länsimaissa - muuttaa pakoon yhä uudestaan valloittajaväestön edestä tai kärsiä jengien ja yksittäistenkin rötöstelijöiden käsissä, vai onko sittenkin valmis pistämään itse tikun ristiin ja myöntää, että jos haluamme elää turvallisella alueella, meidän on tehtävä siitä sellainen.

Moni sanoo kyllä olevansa valmis sinä päivänä kun tarve puuttua asioihin konkreettisesti kohdalle tulee, ymmärtämättä, että se päivä on tänään.

*ok, näitä lienee Suomessa tätä kirjoitettaessa vielä aika vähän.

Totuus vapauttaa

2013-05-22T15:45:00.002+03:00

Otsikko on sanontana tuttu varmaankin kaikille, mutta yllättävän harva todella ymmärtää sitä tai pitää sitä paikkansapitävänä. Monen mielestä totuus pikemminkin kahlitsee, tehden selvää vaihtoehtoisista tavoista katsella asioita, ja toisten mielestä puolestaan totuuden käsite ylipäätään on niin hutera, etteivät he tunnusta sellaista olevankaan. Vaihtoehtoisten katsantokantojen kannattajat uskovat jonkinlaiseen totuuksien moninaisuuteen, ja käyttävät usein ilmaisuja "sinun totuutesi", "minun totuuteni" ynnä muita vastaavia. Ajattelin vääntää logiikan keinoin rautalangasta totuuden siitä, missä määrin totuus on mahdollinen, mistä ja mihin se vapauttaa, ja miten monta niitä voi olla.

Onko totuus olemassa?

Ensiksi on määriteltävä, mitä sanalla totuus tarkoitetaan. Totuus on se, miten asiat todellisuudessa ovat. Koska mielekkäästi ajatellen me ja meitä ympäröivä todellisuus on olemassa, tästä loogisesti seuraa, että myös totuus niistä on olemassa. Sen kanssa linjassa olevat näkemykset ovat totuudenmukaisia, siitä poikkeavat vääriä.

Jotkut kyllä ymmärtävät, että näin voidaan tavoittaa materiaalinen ja matemaattinen totuus, mutta heidän mukaansa metafyysisistä asioista, filosofiasta ymv. totuus on mielipidekysymys ja siten mahdoton ratkaista. Heidän mielipiteensä on väärä, sillä metafyysisistä asioista, kuten moraalista, on olemassa totuus, vaikka se olisi yksinkertaisesti se, että mitään moraalia ei ole ergo nihilismi olisi totta. Totuus on myös luonteeltaan absoluuttinen eikä riipu millään muotoa kenenkään mielipiteistä sen enempää kuin siitäkään, onko sitä inhimillisin keinoin mahdollista ratkaista.

Kolmannet muistuttavat, että koska materiaalinen maailma on jatkuvan muutoksen alainen, totuus sitä koskevien asioiden suhteen muuttuu alituisesti, ja on siten muuttuva. Heidän huomionsa on oikea, mutta siitä yleensä seuraava päätelmä siitä, että koska materiaalinen maailma on muuttuva, on myös siinä toimivien olentojen metafyysisten totuuksien muututtava mukautuakseen ympäristönsä muutokseen, ei ole. Metafyysinen totuus on ajan ulkopuolella ja siten loogisesti muuttumatonta, sillä muutos voi tapahtua ainoastaan ajassa.

Voiko totuuksia olla useampia?

Ei, joskin useammista totuuksista puhuminen on tietyissä tapauksissa mielekästä. Kaikki erinäisiä asioita koskevat totuudet sisältyvät yhteen, kaiken kattavaan totuuteen. Täten on mielekästä puhua esimerkiksi totuudesta siitä, josko X tappoi Y:n, ja aivan toisesta totuudesta, vaikkapa sitä koskien, onko 1+1 yhtä suuri kuin 2. Koska molemmat puheenaiheet ovat totuudenmukaisia, ne ovat osa totuutta, yhtä sellaista, eivät ne kasvata totuuden määrää yhdestä mihinkään.

Tästä seuraa, että A:n käsitys totuudesta ja B:n käsitys totuudesta eivät molemmat voi olla totuudenmukaisia kuin siinä tapauksessa, että ne ovat samat sekä keskenään että totuuden kanssa. Tästä seuraa, että kuvitelma useampien totuuksien olemassaolosta on loogisesti osoitettu mahdottomaksi. Kaikki paikkansapitävät näkemykset, havainnot ymv. ovat osa samaa totuutta, yhtä kokonaisuutta.

Ne, jotka puhuvat useammista totuuksista, eivät ymmärrä eroa sen, mitä he ja muut todeksi uskovat, ja sen, miten asiat ovat, välillä. Toisin sanoen he eivät tiedä mitä käsite totuus tarkoittaa.

Miten niin totuus vapauttaa?

Edeltäneen filosofisen vyöryn lannistamana totuuspluralisti kysyy parkaisten, että "kuinka totuus voisi sitten ketään vapauttaa - sehän kahlitsee kaikki saman ikeen alle?" Vastaus selviää, kun ymmärretään, että todellisuus siitä, miten asiat ovat, ei piittaa tuon taivaallista siitä, mitä käsityksiä kenelläkään mistään on. Täten todellisuus asettaa joka tapauksessa rajoitukset sille, miten kukin voi toimia, ajatella ja niin edelleen. Se on ies, josta ei kukaan meistä voi paeta vaikka miten yrittäisi. Voimme siis olla vapaita ainoastaan sen puitteissa.

Kyse on siitä, mistä ja mihin totuus vapauttaa - ja toisin kuin totuuspluralisti toivoisi, se ei vapauta tosiasioiden vaan valheen ikeestä. Totuus vapauttaa ihmisen toimimaan niin vapaasti kuin tälle se tosiasioiden puitteissa on mahdollista, vailla väärien käsityksien aiheuttamia rajoitteita, jotka ovat aina ylimääräistä todellisten päälle.

Tämä kirjoitus on osa totuutta. Sen kirjoittaja on tietoinen siitä, että ei tule koskaan eläessään tietämään koko totuutta, mutta toivoo voivansa selvittää mahdollisimman paljon ihmiselämän kannalta oleellisimpia osia siitä. Tärkeimmän hän uskoo löytäneensä.

Keskustelevat itsensäpaljastajat

2013-05-20T22:32:00.001+03:00

Otsikko ei viittaa webbikameroiden ystäviin vaan henkilöihin, jotka eivät pysty puhumaan mistään muusta kuin henkilöistä. Käymieni lukuisten nettikeskustelujen pohjalta olen pannut merkille, että kyseinen keskustelijatyyppi on luullakseni jokseenkin kaikilla foorumeilla yleisin pitkiä keskusteluja käyvä käyttäjä. Tässä keskustelijatyypissä on sellainen ikävä piirre, että keskustelu tämän kanssa ei voi edetä mielekkäästi, sillä kyseisessä keskustelijassa ei ole siihen rahkeita. Ajattelin kirjoittaa tämän pienen kuvauksen, koska dialektisesti suuntautuneille voisi olla hyödyllistä tunnistaa tämän tyypin edustajat mahdollisimman nopeasti, jotteivät haaskaisi aikaansa silloin, kun pyrkimys on tehdä jotain muuta.

Itsensäpaljastajakeskustelija on ihminen, jolle kaikki on henkilökohtaista. Silloinkin, kun hän on puhuvinaan asiaa, hän puhuu itsestään. Kirjoittamalla hän paljastaa itseään mitä moninaisimmin tavoin, mutta riippumatta siitä mitä hän kirjoittaa, on kyse aina itseilmaisusta performanssitaiteena. Tästä seuraa muutamia asioita, jotka hankaloittavat ja yleensä tekevät asiakeskustelusta mahdotonta.

Ensimmäinen on se, että asiaa kohtaan esitetty kritiikki otetaan henkilökohtaisena torjuntana tai hyökkäyksenä. Tämä sumentaa kyvyn käsitellä asioita ja saa aikaan motiivin käsitellä viholliseksi katsotun henkilöä, josta aletaan etsiä loputtomalla kysymysvyöryllä mitä tahansa kritisoitavaa. Jo tässä vaiheessa asiakeskustelijan esittäminen paljastuu silkaksi egoilun keppihevoseksi, mutta tunnusmerkkejä on muitakin.

Toinen tuntomerkki on se, että asiat henkilöivät keskustelijat eivät vastaa kysymyksiin. He joko esittävät vastakysymyksen, joka ei tarkenna esitettyä kysymystä lainkaan (eikä yleensä edes liity siihen), tai sitten performoivat rivin tai useamman itseilmaisuaan, joka ei joko vastaa kysymykseen lainkaan, tai sitten alkavat käyttää sanoja itse keksimissään merkityksissä, joita eivät katso tarpeellisiksi selventää toisille. Jos keskustelua tällöin jatkaa, se poukkoilee jatkuvasti asiasta toiseen ja sotkee sanojen merkitykset niin, että mahdollisuus kommunikaation tapahtumiseen lähenee asymptoottisesti nollaa. Tämä on egokeskustelijalle otollinen tilanne, sillä tällöin hänen ei tarvitse myöntää puhuneensa typeriä (mitä itsekorostuksen välikappaleena esitetyt lausunnot yleensä ovat), vaan hän voi kokea taas olonsa turvalliseksi vältettyään hyökkääjän ja ego selviää kolhuitta.

Kolmas tuntomerkki on se, että keskustelua itsensä esiintuomisen keppihevosena pitävä ihminen ei yksinkertaisesti kykene käsittämään sitä, että kaikki muut eivät keskustele samalla tavalla. Hän projisoi vastapuoleensa oman hinkunsa kaivella kaikin keinoin jotain henkilökohtaista mihin takertua, koska ei tunne mitään muuta tapaa keskustella. Jos ainoa työkalu on vasara, vastaantulevia asioita tulee pitäneeksi varsin herkästi nauloina. Hänelle asiakeskustelu, jossa pyritään selvittämään ja/tai ymmärtämään asioita ja näkemyksiä on kuin lentokone viidakon heimosoturille: jotain niin paljon käsityskykynsä ulkopuolista ettei tajua edes ihmetellä sitä.

Lopuksi linkki mainittujen keskustelutyylien vertailuun, joka voi olla huviksi ja/tai hyödyksi.

Cthulhu, ateistinen jumala

2013-05-13T06:45:00.001+03:00

"He who makes a beast of himself gets rid of the pain of being a man."

- Samuel Johnson

Olen aina ollut melkoisen viehtynyt H. P. Lovecraftin pykäämään Cthulhu-mytologiaan, jossa kaikenlaisten kulttien jumaluudet olivat konkreettisesti ja fyysisesti olemassa mutta joilla ei ollut mitään käyttöä sellaisille inhimillisille käsitteille kuin hyvä ja paha. Ihmisen törmäyskurssi näiden olentojen ja seuraajiensa kanssa oli varsin usein kohtalokas, ei vain ihmisen keholle vaan myös tämän psyykelle, joka joutui kohtaamaan todellisuuden mielettömyyden ja kammottavuuden. Yksi painava syy sen vetoavuuteen oli, huolimatta siitä, että Lovecraft ei kertojana ollut kovinkaan hyvä, se, että se vahvisti maailmankuvan, jota tuolloin pidin todellisena. Ei tosin siinä mielessä, että olisin uskonut esimerkiksi maan sisässä asuviin kosmisiin mörköihin, vaan siinä, että olimme mitätön piste keskellä mielettömien sattumusten merta eikä todellisuus piitannut hyvästä tai oikeasta mitään - sillä ei ollut persoonaa joka edes voisi hahmottaa käsitteitä.

Kyseessä on tietynlainen suuruuden teologia: koska ihminen on mitättömän pieni massiivisessa maailmankaikkeudessa ja kyvytön selviämään juuri missään siellä, tuntuu ajatus inhimillisen elämän merkityksellisyydestä kosmisella tasolla totaalisen absurdilta. Kun galaksit syntyvät ja tuhoutuvat, eivät siinä yksittäisen planeetan pallinaamat paljon paina. Suuressa mittakaavassa ihminen on universumille mitätön samalla tavalla kuin pölyhiukkanen ihmiselle. Tästä seuraa, että koska ihminen on mitätön, ovat häneen liittyvät asiatkin mitättömiä, ja inhimillinen käsitys hyvästä ja pahasta yhtä lailla mitätön. Kaikki, minkä varaan ihminen voi elämänsä rakentaa, onkin yhdentekevää.

Tällaisessa maailmankaikkeudessa vain Cthulhu-mytologian hulluin olento, Azathoth, voi olla Jumala. Azathoth on mieletön, suunnaton kaaos, joka ei ole niinkään yli- kuin ali-inhimillinen - enemmän kasvi kuin toimija, jokin, joka ei pysty hahmottamaan kuin "tapahtukoon minun tahtoni" kykenemättä ymmärtämään sitäkään, mitä tahtoo hetken päästä. Azathothin ja vähäisempiensä ansiosta ihmisyys on olemassa vain hyvän flaksin ansiosta, ja minkä tahansa kosmisen hirmun huomio saattaa nakata kyseisen olemassaolon romukoppaan minä hetkenä hyvänsä, eikä ihmiskunnasta jäisi edes sitä ympäri Saharan kaikuvaa pierua.

Lovecraftilainen maailmankuva on siihen kuiluun tuijottamista, jossa nihilismi osoittautuu todeksi. Se ei pysty sen enempää hyväksymään ajatusta jumaluudesta, joka piittaisi hyvästä sen enempää kuin pahastakaan, puhumattakaan ihmisestä.

Kyseessä on kuitenkin massiivinen projektio, ja se toimii näin: koska edes hypoteettinen ihminen ei kykene välittämään pölyhiukkasesta, nimenomaan siksi, että pölyhiukkanen on suhteessa ihmiseen niin mitätön, ei edes hypoteettinen jumaluus voisi samasta syystä välittää ihmisestä. Projektio sisältää oletuksen, että jumalat ovat, kosmisista mittakaavoistaan huolimatta, pohjimmiltaan samanlaisia piittaamattomia materiaalisen maailman sisäisiä pikkusieluja kuin ihminen pahimmillaan. Se hylkää sen mahdollisuuden, että olemassa olisi minkäänlaista jumaluutta, joka ensinnäkään piittaisi ihmisistä puhumattakaan siitä, että asettaisi näitä vastuuseen teoistaan.

Cthulhulainen maailmankuva on keskittyvinään todellisuutensa kammottavuuteen, mistä syystä siihen viehtyneet mielellään ajattelevat katsovansa julmaa totuutta silmiin, samalla unohtaen sen turvallisuudentunteen, mikä seuraa siitä, ettei mitään ylempää tahoa jolle olla vastuussa mistään rikkomuksistaan ole. Se toimii synninpäästönä vetoamalla nihilismiin, ja pieni mitätön ihminen voi elellä tehden aivan mitä huvittaa, koska loppujen lopuksi sillä ei ole mitään väliä.

Sillä oletuksella että materialismi olisi totta, mikä voisi olla ihmisyksilölle sen parempi diili, kuin päästä romantisoimaan itseään uskalikkona, joka uskaltaa hyväksyä synkän totuuden kammottavuuden, ja samalla päästä irti niiden kulttuurien ja odotusten kahleista, jotka kasaavat ihmisen niskaan odotuksia joita tämä ei syystä tai toisesta itse välittäisi kantaa?

Vähän lainauksia, enemmän linkkejä

2013-05-09T11:29:00.002+03:00

"Fairy tales, then, are not responsible for producing in children fear, or any of the shapes of fear; fairy tales do not give the child the idea of the evil or the ugly; that is in the child already, because it is in the world already. Fairy tales do not give the child his first idea of bogey. What fairy tales give the child is his first clear idea of the possible defeat of bogey. The baby has known the dragon intimately ever since he had an imagination. What the fairy tale provides for him is a St. George to kill the dragon. Exactly what the fairy tale does is this: it accustoms him for a series of clear pictures to the idea that these limitless terrors had a limit, that these shapeless enemies have enemies in the knights of God, that there is something in the universe more mystical than darkness, and stronger than strong fear." - G. K. Chesterton

"You don't seem to understand that you cannot lift others up if you permit them to drag you down first. The first imperative for helping others is to put yourself in a position where you are CAPABLE OF HELPING THEM. And the second imperative is to remain in that position." - Vox Day

Jaska Brown: Kulttuurirasisti
Kullervo Kalervonpoika: Monikulttuurinen vallankaappaus etenee
Mikko Niskasaari: Hallitus haluaa lisää poliisin mielivaltaa
Valkea: Demokratiaa vastaan, Demokratiaa vastaan II, Demokratia on liekeissä tänään, osa 3

Novaseeker: The Problem of Sola Scriptura for the Christian Manosphere
Roissy: Fatter, wimpier, more pathetic
Scott Locklin: The Dawn of Decadence, When Man Invented Science
Steve Sailer: Conspiracy Theorists
Vox Day: Mailvox: the shortest genre, The Diversity Gospel

Homous ei ole synti

2013-04-30T13:21:00.001+03:00

Luultavasti tänä päivänä, kiitos median jatkuvan asiasta metelöinnin, yleisin harhakäsitys, joka ihmisillä kristinuskosta on, on se, että homous olisi synti. Kuvitellen, että kristinuskon mukaan ihmiset syntyvät sellaisiksi, että he vain ovat syntisiä riippumatta siitä mitä tekevät, he jyrisevät moraalisesta norsunluutornistaan kristinuskon pahuudesta ja suvaitsemattomuudesta erilaisia ihmisiä kohtaan*. Näkemyksessä on kaksi ongelmaa, joista ensimmäinen on se, että se ei ole tosi, ja toinen se, että ihmiset ryhtyvät sitten antikristityiksi sen takia, että heitä on johdettu harhaan.

Homoseksuaalisuus ei ole kristinuskon mukaan synti. Sen sijaan kristinuskon mukaan minkä tahansa ruumiinaukon, joka ei kuulu vaimolleen, hepillä rassaaminen on synti. Asianlaita ei ole missään määrin riippuvainen kenenkään seksuaalisesta suuntautumisesta, vaan kyseinen teko on synti, syyllistyi siihen hetero, homo, transseksuaali tai mikä hyvänsä marginaalitaho jonka unohdin mainita. Aivan samalla tavalla kuin vaikkapa murhaaminen on synti täysin riippumatta siitä kuka sen tekee. Kyse on teosta, ei ihmisestä.

Veikkaan, että jos asioista puhuttaisiin niiden nimillä, massiivinen enemmistö ihmisistä, jotka nyt ovat puolustavinaan "homoseksuaalien asemaa kirkossa", pitäisivät visusti leipäläpensä ummessa. Tämä johtuu siitä, että siinä, missä ihmisiä, etenkin sellaisia, joiden ei tiedä tehneen mitään väärää, on perin luontevaa puolustaa, kun taas aika harvalla riittäisi pokka tuomita kristinusko sen takia, että se ei kannusta minkään sortin haureuteen vaan nimeää sen synniksi. Nimitykset lutka ja häntäheikki negatiivisine sointeineen kun eivät ole Raamatusta peräisin eivätkä kristinuskon yksinoikeus.

Asiassa ei ole siis kyse ihmisryhmän tuomitsemisesta saati kenenkään syrjimisestä kirkossa sen takia että tämä on mikä on. Asiassa on kyse siitä, että yksi synti muiden joukossa on ja pysyy sellaisena, koska ihmisillä sen enempää kuin kirkoillakaan ei ole mitään lupaa ryhtyä muokkaamaan kyseisiä määritelmiä zeitgeistin mukaisiksi.

Tietysti on varmasti paljon ihmisiä, jotka tuomitsevat kirkon jo siksi, että se toteaa synnin olevan syntiä. Tämä johtuu siitä, että he harrastavat sitä paljon mieluummin kuin pidättäytyvät siitä, tai ainakin pitävät moraalittomana* (jep, heidän ikioman lumihiutaleisen moraalinsa mukaan) sitä, että joku ylipäätään kehtaa asettaa moraalin, kuten kyseinen uskonto tekee. Se on jokseenkin yhtä viisasta kuin suuttua kuuselle siitä ettei se ole auto, mutta kukin on vapaa tiensä valitsemaan, eikä sille mahda mitään, että valinnoilla on seurauksensa ja osa niistä tuottaa sellaisiakin, jotka eivät ole toivottuja.

*Se, että he tuomitsevat toisen tahon täsmälleen samasta mitä tuomitessaan itsekin tekevät, ei näy näitä haittaavan.

Niinkö?

2013-04-27T12:15:00.000+03:00

Nimimerkki Faidros. löi pöytään hommafoorumilla seuraavanlaisen näkemyksen:

"Moraalimme pohja on nimenomaan maallistumisessa, ei uskonnoissa."

Olen nähnyt näkemyksen suurin piirtein samassa muodossa sen verran usein, että katson tarpeelliseksi tarkastella sitä vähän.

Maallistuminen ei ole pohja yhtään millekään muulle kuin maallistumiselle. Se on vain uskonnollisuuden negaatio, eikä kanna sisällään minkäänlaista moraalista sisältöä. On sinänsä totta, että maallistuminen on vaikuttanut länsimaalaiseen moraaliin, mutta ainoastaan asettumalla uskonnollisia moraalikäsityksiä vastaan. Maallistumisen koko funktio on vähentää uskonnollisuuden vaikutusta, sovellettiin sitä mihin hyvänsä.

Moraali tarkoittaa oikein käyttäytymisen standardia. Se sisältää käsityksen oikeasta ja väärästä toiminnasta. Mihin maallistumisen kannattaja moraalinsa sisällön oikein pohjaa? Vastaus on: uskomuksiinsa - olivat niiden pohja sitten intuitiivinen, traditionaalinen, hedonistinen tai mikä hyvänsä. Se voi olla muodoltaan mitä tahansa - myös täysin identtinen uskonnollisen moraalin kanssa. Lainauksen väite paljastaa esittäjänsä uskonnollisen suhtautumisen maallistumiseen sinänsä, koska se saa hänet kuvittelemaan taikauskoisesti, että maallistumiselle sinänsä voisi rakentua moraali. Hän on rakentanut itselleen uskonnon ja antanut sille nimeksi maallistuminen.

Käsityksestä suoraan seuraava ongelma paljastuu helpoimmin ottamalla sen todesta ja kysymällä: millainen moraali on täydellisen maallistuneella yhteiskunnalla? Järkevästi ajattelemalla jokainen ihminen voisi esittää oman näkemyksensä, eikä mitään takeita näiden yhteneväisyydestä ole, erimielisyyksistä onkin sekä kirjoitetun että kirjoittamattoman historian jokseenkin kaikki aineisto puolellaan. Millä asettaa jokin moraali toisen yläpuolelle? Viime kädessä väkivalloin - muita keinoja sovittaa yhteensovittamattomia erimielisyyksiä vailla auktoriteettia johon vedota ei ole. Täydellisen maallisessa yhteiskunnassa ainoa loogisesti uskottava auktoriteetti on väkivalta.

Asiaa ehkä ymmärtämättä nimimerkki Faidros. siis kannattaa kirjaimellisesti uskonnollisen moraalin korvaamista väkivaltaan pohjaavalla. Pidän luultavana, että hän todellisuudessa kannattaa jonkinlaista intuitiivis-traditionaalis-humanistista moraalia, jonka luulee tarkoittavan samaa asiaa kuin maallistuminen, koska se ei pohjaa uskontona tunnetun tahon auktoriteettiin.

Likainen demokratia

2013-04-15T09:50:00.000+03:00

Demokratiassa, joka toimii vahvassa valtiossa, on yksi massiivinen ongelma, joka johtuu yksistään näistä edellämainituista tekijöistä. Demokratialla siis tarkoitan enemmistön valtaa ja vahvalla valtiolla sellaista, jonka osallistuminen yhteiskunnan pyörittämiseen on suuri, työllistäen esimerkiksi enemmän kuin viidenneksen työvoimasta. Kyseinen ongelma on se, että mitä suurempi rooli valtiolla on ihmisten elämässä, sitä suurempi motiivi heillä on tehdä aivan mitä tahansa valjastaakseen sen omiin tarkoituksiinsa. Se on varma tapa kääntää kansa sotimaan itsensä kanssa niin likaisin keinoin kuin se kykenee keksimään.

Ilmiö johtuu siitä, että valtiolla on väkivalta- ja lainsäädäntökoneisto puolellaan. Vaikka sitä vastassa olisi enemmistö kansalaisista, se pystyy ajamaan läpi uudistuksia myös näiden tahtoa vastaan. Kun kansalta viedään keinot saattaa hallintonsa vastuuseen tekosistaan, on tehokkain keino saada yhteiskunnallisesti tahtonsa läpi manipuloida päättäviä tahoja millä keinoin tahansa. Tätä varten onkin kehitetty loputtomasti poliittisia lyömäaseita rasismikortista sovinistikorttiin ja siitä impivaaralaiskortin kanssa kyllähän suomalaisetkin -korttiin.

Millään näistä poliittisista lyömäaseista ei edes tarvitse olla mitään yhteyttä todellisuuteen, koska niiden funktio ei ole kuvata todellisuutta millään lailla vaan vaikuttaa tahoihin, jotka asioista päättävät. Ihminen, myös päättävässä asemassa ollessaan, on valitettavasti siinä määrin huijattavissa, että tämä muodostaa mielikuvia sen tahon perusteella, joka onnistuu pitämään suurinta meteliä itsestään, olettaen, että henkilökohtaista tietämystä aiheesta ei paljoa ole - ja joskus vaikka olisikin.

Maksiimi menee siis niin, että mitä enemmän valtiolla on valtaa, sitä suurempi motiivi ihmisillä on sen ohjaamisesta keskenään tappelemiseen. Valtion toimet kun aina suosivat jotakin porukkaa toisten yli, niin ne, jotka eivät ole halukkaita käyttämään kaikkia mahdollisia, myös moraalittomia, keinoja sen manipulointiin, jäävät niiden jalkoihin, jotka ovat. Epäreilu peli kannattaa, koska siitä ei lankea minkäänlaisia sanktioita.

Erinomaisina katalyytteinä ilmiölle toimivat ensinnäkin vähäiset valtion erikseen suomat aseenkantoluvat: mitä vähemmän keinoja kansalla on vastustaa valtion voimankäyttöä, sitä mielivaltaisemmin valtio pystyy toimimaan. Toinen katalyytti likaiselle demokratialle on uskonnollisuuden puute: On nimittäin niin, että ihmisestä ei saa uskontoa pirukaan pois. Vie ihmiseltä perinteinen uskonto pois, ja hän rakentaa sellaisen politiikasta ja mieltymyksistään. Uskonnottomalle demokraatille politiikka on uskonto, ja siinä, missä perinteinen uskovainen kykenee erottamaan toisistaan uskonnon ja politiikan, on se jälkimmäiselle mahdottomuus - hänelle henkilökohtaisella ja poliittisella ei ole mitään eroa.

Vahvan valtion ja demokratian yhteispeli tuppaa kuitenkin tuhoamaan itsensä: mitä verisemmin kansa tappelee keskenään poliittisesta vaikutusvallasta toistensa yli, sitä heikompi on kansankokonaisuus, kyky yhteistyöhön ja keskinäinen luottamus. Nämä alentavat yhteiskunnallista turvallisuutta ja vievät massiivisen määrän yhteiskunnan resursseja keskinäisen hyvinvoinnin sabotoimiseen. Mitä kovempaa kansakunta keskittyy sahaamaan oksaansa, sitä heikompi se on ulkoisia uhkia vastaan - pahimmassa tapauksessa invaasion sattuessa se ei edes ymmärrä olevansa sen kohteena vaan pitää tunkeutujia liittolaisinaan poliittisen sisällissodan kentällä ymmärtämättä, että vaikka heillä on yhteisiä vihollisia, se ei tee heistä ystäviä.

Toinen likaisen demokratian itsetuhon synnyttävä ongelma on, että mitä suurempi ja vahvempi valtio on, sitä suurempi on myös motiivi päästä ja tuoda kaveritkin sen palkkalistoille pois markkinatalouden ja konkreettisen demokratian, jossa myös vähemmistöön jäävät voivat äänestää resursseillaan, vaikutuspiiristä, vallan kahvaan vastapuolta kyykyttämään ja ansiottomaan elantoon. Tämä tarkoittaa julkisen sektorin loputonta paisumista ja korruptoitumista pisteeseen, jossa mikään määrä tulevien sukupolvien nimissä otettua valtionvelkaa ja tuottavan sektorin kyykytystä ei pysty pitämään systeemiä kasassa, vaan se romahtaa tuhoten koko yhteiskunnan infrastruktuurin.

Kaksi edellämainittua siis ennen pitkää tuhoavat yhteiskunnan siitäkin huolimatta, että enemmistön tahtoa vastaan toimiva valtio on kuin painekattila, joka kerää hitaasti painetta ennen kuin räjähtää ja tekee hallitsevasta eliitistä jauhelihaa ja korvaa sen toisella. Mitään kansaa ei voi pidemmän päälle hallita ilman sen mandaattia, ja vaikka sen olisi joskus saanutkin, kääntymällä kyseistä kansaa vastaan sen voi menettää.

Kuitenkin pidemmällä tähtäimellä paras keino vähentää omaa tyytymättömyyttä on tehdä yhteistyötä toisten kanssa. Puhaltamalla yhteen hiileen toisia sabotoimatta saadaan poikkeuksetta parempia tuloksia aikaan kuin suuntaamalla resurssinsa poliittisen nollasummapelin pelaamiseen.

Politiikka ja tribaali-identiteetti

2013-04-10T12:40:00.003+03:00

Minulla on sellainen mielikuva, että politiikka ei ole aina ollut yksilön kannalta samalla tavalla tribalistinen identiteettikysymys kuin se nykyään on. Saatan ajatella asiasta vähän autistisesti, mutta minun nähdäkseni yksilön kannalta mielekkäin tapa suhtautua politiikkaan on kannattaa asioita, jotka lisäävät hänen ja perheensä hyvinvointia niillä kriteereillä, jotka hän termille kulloinkin asettaa. Tänä päivänä kuitenkin moni kannattaa politiikkaa, jonka tietää haittaavan sekä itsensä että lähimpiensä etuja niin lyhyellä kuin pitkälläkin tähtäimellä, koska ei halua identifioitua väärään heimoon.

Luulisin, että leimakirveen pelko, joka näitä tribalistisesti ajattelevia ihmisiä ohjaa, saa ihmiset äänestämään puoluetta, jota äänestävien porukkaan hän haluaisi kuulua. Jos haluaa rahaa ja menestystä, äänestetään Kokoomusta, jos puolestaan halutaan olla rehellinen duunari, niin demareita, ympäristöasioista huolestuneet Vihreitä, vastarannankiisket persuja ja maajussit kepua. Tämä siis siitä riippumatta, mitä politiikkaa mikään näistä puolueista ajaa. Kyse ei ole ajetusta politiikasta vaan identiteetistä.

En ole varma siitä, minkä takia nykyihmisen identiteetti on niin heikko, että hän on valmis uhraamaan sekä oman, läheistensä että kansansa edun sen nimissä, että hän voi ajatella kuuluvansa johonkin. Luulisin kuitenkin, että identiteetti ja arvot ovat tänä päivänä niin kutsutusti kiven alla. Uskonnot, jotka sellaisia tarjoaisivat, ovat vanhanaikaisia, epämuodikkaita ja paha kyllä vaateliaita siinä mielessä, että pelkkä ajattelu minä nyt olen tätä -meiningillä ei niille riitä. Ehkäpä siis on niin, että kun mitään muuta konkreettista ryhmää, jonka arvoihin voisi identifioitua, ei keksi, identifioidutaan sitten poliittisiin puolueisiin ja mielikuviin siitä, mitkä näiden arvot ovat.

Siinä vain jää huomiotta politiikan varsinainen funktio kansalaisten edunvalvonnan välineenä ja se sijaistuu epämääräiseksi kirkoksi, joka ei edes pysy arvoissaan, vaan myötäilee vuoroin mediaa ja vuoroin alinta yhteistä nimittäjää. Rohkenen kuvitella, että jos ihmisillä olisi arvot, joihin he luottaisivat, ja identiteetti, joka lepäisi vakaalla pohjalla, kykenisivät he paljon helpommin pitämään huolta siitä, että kannattavat politiikkaa, josta on heille hyötyä, välittämättä siitä, kuka sitä milloinkin ajaa. Toisin sanoen siis ottaa politiikan politiikkana, eivät identiteettinsä ja ihmisarvonsa määrittelijänä.

Olisi mukava tietää, miten asianlaitaan saisi muutoksen.

Pragmaattista demokratiaa

2013-04-06T10:20:00.000+03:00

Mieleeni juolahti kiinnostava skenaario: millaisia poliittisia ratkaisuja ihmiset tekisivät, jos maksaisivat itse niistä seuraavat kustannukset? Tarkoitan sellaista skenaariota, jossa ihmiset päättäisivät itse mihin heidän verorahansa menisivät ja mihin ne eivät menisi. Tällaisessa systeemissä valtion tulisi tulla toimeen sillä rahamäärällä, mitä he minkäkin tehtävän hoitamiseen saavat. Jos rahat johonkin tehtävään loppuisivat, sillä ei olisi oikeutta siirtää siihen resursseja muista verotuskohteista. Sillä sinänsä, olisiko verotus määrällisesti sama kuin nykyisin, ei niinkään ole tässä merkitystä, vaan sillä, että ihmiset voisivat vaikuttaa miten heidän maksamansa verot mihinkin kohdistuvat. Koska tämä olisi suora keino toteuttaa välitöntä demokratiaa sanan varsinaisessa merkityksessä, se paljastaisi paljon nykyistä, poliittisen haihattelun mahdollistavaa ellei jopa varmistavaa systeemiä, paremmin kansan tahdon eikä antaisi poliitikoille mitään käytännön keinoja toimia sitä vastaan.

Oletusasetuksena verokertymää kohdeltaisiin vaikkapa samalla tavalla kuin nyt, mutta muutokset verojen sijoituskohteisiin tehtäisiin sitä mukaa kuin kansalainen katsoisi asiakseen tahdostaan ilmoittaa. Hauskana kuriositeettina uskoisin sanan idiootti alkavan taas tarkoittaa ihmistä, joka ei ole kiinnostunut politiikasta.

Systeemissä olisi myös sellainen hieno kannustin, että virkamiehet, poliitikot ynnä muut vastaavat tahot tietävät, että jos he eivät kohdista käyttöönsä saamiaan varoja tavalla, jolla kansa haluaisi niitä käytettävän, tietäisivät he tarkkaan, että se heijastuisi hyvin nopeasti ihmisten veronsuuntauskäytäntöön ja toimisi keppinä sille, joka muuten maalaisi käyttöönsä annetuilla rahoilla pilvilinnoja esimerkiksi hukkaamalla miljarditolkulla rahaa ulkomaiden tukemiseen ja tuottamattoman vierasväestön maahantuontiin ja elättämiseen.

Ei sillä, etteikö tällä pragmaattisella demokratialla olisi varjopuolia: pidän todennäköisenä, että sosiaalipummien veronmaksajien rahoilla elättämiseen erikoistunut ala kuihtuisi jokseenkin kokonaan pois, mikä luultavasti aiheuttaisi lyhytaikaisesti melkoista ahdinkoa niille, jotka ovat kuvitelleet voivansa elää loputtomiin elättinä - ja tästä valinnasta johtuen erityisesti heidän läheisilleen (tietty sillä oletuksella, etteivätkö he olisi aiheuttaneet ahdinkoa läheisilleen jo syrjäytymisensä takia). Ongelma asiassa on siksi, että maassamme todella on niitä, jotka tarvitsevat apua pärjätäkseen jokapäiväisessä elämässä. Kuitenkin veikkaan, että ongelma jäisi siinä mielessä lyhytikäiseksi, että hyvin lyhyessä ajassa ihmiset tajuaisivat mihin heidän on järkevää verovarojaan sijoittaa siten, että tulos on heidän tahtonsa mukainen.

Pidän myös äärimmäisen todennäköisenä, että niin kutsuttu vihervasemmisto katoaisi muutamassa vuodessa kuin pieru Saharaan. Kun joutuu itse maksamaan kannattamansa touhun viulut, tietoisena siitä, ettei voi nyhtää samaan tarkoitukseen rahaa muilta, joutuu arvomaailma niin nopealle ja brutaalille törmäyskurssille todellisuuden kanssa, että haihatteluideologiat eivät yksinkertaisesti kestä sitä.

Munaton kostaja

2013-04-05T11:56:00.002+03:00

Päivän iltis tiesi kertoa urhoollisesta könsikkäästä, joka katsoi asiakseen kostaa entiselle tyttöystävälleen lataamalla facebookin ja ilmaiskuvapalvelut täyteen tämän intiimiotoksia. Tasa-arvopropaganda on näköjään osunut maaliinsa, kun 38-vuotias mies käyttäytyy tavalla, jota kaltaiseni aivovammakonservatiivi on tottunut odottamaan 16-kesäiseltä tyttölapselta, jota maailma ei vittu tajuu.

Valheelle ei voi rakentaa

2013-04-01T15:33:00.002+03:00

Vasemmistolaiset (puhun tässä ideologian kannattajista, en puolueen jäsenistä), kiitos luovan termien uudelleenmäärittelyn ja yliedustuksen medioiden ja vaikuttajien piirissä, onnistuvat jyräämään ns. demokratiassa läpi Voimakkaan Tunteen motivoimia uudistuksia. Kyseiset uudistukset tuppaavat olemaan niitä, jotka antavat yksille toisten kustannuksella ja antavat uskotella, ettei teoilla ole seurauksia ja/tai että kyseiset seuraukset ovat ainoastaan sosiaalinen konstruktio. Koska massiivinen yliedustus ihmisistä on retorisesti suuntautuneita, retoriset keinot, kuten tunteisiin vetoaminen, häpeänappuloiden tökkiminen ja vastapuolen demonisointi toimivat. Nämä pseudointellektuellia, emotionaalista käärmeöljyä myyvät tahot voittavat vastapuolensa demokratian puitteissa nimenomaan sillä, etteivät ryhdy asiakeskusteluun. Koskaan.

Kuitenkaan mikään määrä uskottelua, mustan valkoiseksi valehtelua tai ongelmista huomauttavien demonisointia ei poista todellisuutta. Se, miten asiat ovat ja toimivat, ei kysy heidän suostumustaan sen enempää kuin mielipidettäänkään. Teoilla, valinnoilla ja politiikalla on aina seurauksensa, eivätkä ne katoa sillä, että yritetään viedä ihmisiltä keinot puuttua ongelmaan. Kestämätön ratkaisu ei muutu kestäväksi sillä, että joku - tai vaikka kaikki - haluaa niin.

Sanotaan, että viestintuoja ammutaan aina. Se on tietyssä mielessä totta. Ne, jotka tuovat esiin syyt sille, minkä takia nyky-yhteiskunta ei ole säilymiskelpoinen, mitkä asiat sitä rapauttavat ja tuhoavat, ja jotka kertovat, millä keinoin se saattaisi selviytyä kurimuksestaan, eivät useinkaan kerro ihmisille mitä nämä haluavat kuulla. Se asia, mitä harvat tulevat kuitenkaan ajatelleeksi, on, että nämä tuomiopäivän pasuunat eivät halua kertoa huonoja uutisia. He haluaisivat kertoa miellyttäviä asioita ja olla pidettyjä kuten muutkin ihmiset, mutta vielä enemmän he haluaisivat säästää sekä läheisensä että kuulijansa vielä suuremmilta huonoilta uutisilta, jotka ovat edessä jos asioiden annetaan edetä omalla painollaan.

Gandalfia kutsuttiin Rohanissa aikoinaan pahanilmanlinnuksi, sillä hän tapasi tuoda synkkiä kuulumisia. Vastaavasti Jeesus kertoi opetuslapsilleen, että maailma on heitä tähtensä vihaava. Vastaavasti ne, joita tänä päivänä syytetään nokkansa toisten asioihin tunkemisesta, toisten syyllistämisestä, taantumuksellisuudesta, ilonpilaamisesta, viharikollisuudesta ynnä muusta, kertovat ihmisille sen, mitä näiden täytyy kuulla, vaikkeivät haluaisikaan. Vasta kun ongelma on nostettu esiin on sille mahdollista tehdä jotain.

En tarkoita tätä vähättelynä siinä mielessä, etteikö moneltakin niistä, jotka mieluummin jäisivät rauhaan, löytyisi kapasiteettia ymmärtää syy-seuraussuhde ja vähintään alitajuisesti tiedostaa, että valittu polku vie heikoille jäille (jollei ole siellä jo). Kyse ei ole siitä, etteivätkö he tietäisi poikenneensa kaidalta tieltä, eikä välttämättä siitäkään, etteivätkö he ymmärtäisi sen olevan pidemmän päälle tuhoisaa. Moni heistä aikoo tehdä parannuksen, sitten joskus. Ehkä jo huomenna, jolloin voidaankin siirtää sitä vielä huomiseen ja niin edelleen - kuten Augustinus rukoili, että tee minusta pyhä, mutta älä ihan vielä. He haluavat niin kutsutusti syödä kakun ja pitää sen.

Ongelmana on, että kestämättömät elintavat ovat sellaisia, jotka palkitsevat heille itselleen ja nopeammalla aikavälillä kuin kestävät - joiden vaikutuksesta ihmiset eivät aina edes tajua hyötyvänsä. Täten ajatellaan, että oikein toimitaan sitten, kun sillä on merkitystä, ja että väärin toimimisesta huomauttaminen ennen kyseistä hetkeä on vääryys itsessään, tunkemista toisten asioihin. Tällainen ihminen venyttää sen, mitä yhteiskunnasta ja elämästä kokee saavansa, äärimmilleen, ja minimoi oman panoksensa sen eteen, mitä muut voisivat saada. Ihminen, joka ajattelee toimivansa oikein huomenna, tekee tänään väärin. Mitä enemmän hänen laillaan toimivia ihmisiä on, sitä nopeammin ja varmemmin yhteiskunta luhistuu tavalla jos toisellakin.

Kun laiva on uppoamassa, ei ole viisasta jäädä laskeskelemaan paljonko vielä on aikaa herkutella, juoda viiniä, lempiä ja kuunnella musiikkia ennen kuin konkreettiset toimet pelastautumista varten on syytä aloittaa. Todellisuus on täynnä odottamattomia esteitä ja vaikeuksia, jotka pitävät huolen siitä, että oman etunsa maksimoijat arvioivat pitkällä aikavälillä tarkasteltuna aina väärin kyseistä etuaan silmälläpitäen.

Normaali ihminen ei ryhdy pahanilmanlinnuksi huvikseen. Hän tekee niin, koska ymmärtää, että itselleen ja toisilleen valehtelemalla ei voi rakentaa mitään kestävää. Ne pahanilmanlinnut repivät valheen verhot rikki tietoisina siitä, että se tekee heistä maalitaulun. He eivät etsi omaa etuaan, vaan toisen. Se, mikä on niin helppo ottaa vastaan pahantahtoisuutena ja kaunana, onkin rakkauden teko.

Laatulinkkejä lyheneviin iltoihin

2013-03-16T21:03:00.003+02:00

Kansankokonaisuus: Vladimir Putin - uusi Stalin
Kumitonttu: Heidi Hautala seksikaupoilla
Michelange: Paavi Franciscus ja apostolinen köyhyys
Pauli Vahtera: Jos ministeri Hautala olisi yrittäjä

Bruce Charlton: Attitude to the sexual revolution is the single most decisive litmus test of Leftism
Captain Capitalism: Explaining the Angry Atheist
Roissy: Men Turning Their Backs On Modernity
Steve Sailer: Google Reader on death row
Theodore Dalrymple: Beguiled by "Europe"
Vox Day: Mailvox: Which is worse, work or rape?, Pirates, preferences and the post-timorous, Because you invaded their country

Kun Halosen Tartsi kirkkoon liittyi

2013-03-03T14:11:00.001+02:00

Luinpa tässä vastikään, että Tarja Halonen liittyi kirkkoon. Tuntien kyseisen ihmisen historian SETA:n puheenjohtajana ja pesunkestävänä vasemmistolaisena tämä herätti meikäläisessä välittömän epäilyn. Halonen läksi aikoinaan kirkosta ovet paukkuen aikoinaan naispappeus- ja homopoliittisten kantojensa takia, mutta on viimein sitten tullut takaisin. Onko hän viimein nähnyt valon ja vastannut Herran kutsuun? Katsotaanpa, mitä hänellä on asiasta sanottavaa:

"Myönnän, ettei kirkosta lähteminen ollut kestävä ratkaisu. Pois voi lähteä vain kerran, vaikuttaminen on kestävämpää."

Hän ei palannut kirkkoon uskoontulon takia, vaan hän palasi sinne vaikuttamaan. Hänelle kirkko on politiikkaa, lafka, jota voi luovia haluamaansa suuntaan kun vaan draivia löytyy. Hän on ei ole tullut kristityksi, vaan hän on tullut tekemään kirkosta haloslaisen. Siis siinä määrin kuin se ei jo ole: naispappeus on kyseisessä kirkkokunnassa niin kovassa huudossa, että Raamatun ohjeeseen nojaaminen aiheen tiimoilta saattaa aiheuttaa papin viraltapanon.

Joidenkin mielestä uskonto on hyvä renki mutta huono isäntä. Todennäköisesti Tarja Halonen kuuluu näihin ihmisiin - hän on ottanut tehtäväkseen luovia äidillisesti kirkkoa itselleen sopivaan uomaan. Jos kappaleen ensimmäisen lauseen ottaa todesta, on tämä täysin järkevä tapa toimia. Sen sijaan ainutkaan kristitty ei voi allekirjoittaa samaa. Uskonto ei ole politiikkaa. Ei kristinusko muutu mihinkään sillä, että nakkaa sen moraalin pihalle ja korvaa sen zeitgeistin mukaisella. Kirkon politisointi tarkoittaa sen uskonnon ja niiden ihmisten hylkäämistä, jonka uskon puolesta se on perustettu taistelemaan.

Tarja Halonen mainitsee uskovansa johonkin ja pitää hirmuisena loukkauksena, että häntä kutsuttiin aikoinaan ateistiksi. Tämä on mahdollista. Kristitty hän ei kuitenkaan ole, vaikka väittääkin tuntevansa itsensä sellaiseksi. Heti tämän jälkeen hän kertoo uskostaan suureen jumalaan tasa-arvoon, jonka mahdollisesti kuvittelee olevan kristinuskon kantava voima. Hän myös keksii vuorisaarnaan uutta sisältöä, joka on suorassa ristiriidassa sen tekstin kanssa, mitä vuorisaarna todellisuudessa sisältää. Halosen versio:

"Mutta kaikkein läheisin asia minulle on kuitenkin Jeesuksen Vuorisaarna: kaikki mikä on laillista, ei ole oikein."

Jeesuksen versio:

"Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut."

On sinänsä totta, ettei kaikki laillinen ole oikein, silloin, kun laillinen ei ole Jumalan käskyjen mukaista. Huomio olisi siinä tapauksessa arvokas, että aikomuksena olisi noudattaa Jumalan tahtoa maallisten lainsäätäjien sijaan. Kuitenkin on ilmeistä, että Haloselle hänen näkemyksensä painavat enemmän kuin Raamatun. Hän on tullut profetoimaan lammasten vaatteissa, mutta se, mitä hän on sisältä, lieneekin sitten jotain ihan muuta.

Hihhuliantipatia

2013-02-27T14:32:00.002+02:00

Uskostani huolimatta tunnen tiettyä etäisyyttä ajatukseen kristityistä ryhmänä. Pääsyy tähän lienee se, että kuvani näistä olen muodostanut pitkälti mediassa esiintyvien stereotyyppien ja uutiskynnyksen ylittävien juttujen takia. Se on sikäli outoa, että kokemuksellinen etäisyys on olemassa, vaikka kontaktini uskovaiseen kansanosaan ei ole juurikaan tukenut ennakkoluulojani. Esimerkkinä mieleen nousevat muutamat lukemani kirja- ja elokuva-arvostelut, joissa teos hylätään arvottomaksi suoraan jo siksi, että siinä kiroillaan, on seksiä tai väkivaltaa ellei jopa edellisten yhdistelmiä. Ikään kuin elämää tulisi sensuroida ja ylläpitää jotain kuvaa paratiisinkaltaisesta maailmankuvasta, jonka kosketus todellisuuteen jotenkin saastuttaisi.

Ei sillä, etteikö todellisuus sisältäisi paljon muutakin kuin seksin, väkivallan ja kiroilun, mutta kyseisiä ilmiöitä esiintyy todellisuudessa kuitenkin sen verran paljon, että niiltä, ainakin kaikilta, on suhteellisen vaikea tänä päivänä välttyä vaikka miten yrittäisi. Mitään uutta auringon alla ei asiassa ole, kertoohan Raamattukin näistä kustakin, ja seksiä lukuunottamatta Jeesus tulee omakätisesti tuottaneeksi kahta muuta muun muassa viikunapuun kirotessaan ja piiskatessaan temppelin häpäisijät Isänsä pyhäköstä.

En todella tiedä missä määrin uskovaisten piireissä löytyy porukkaa, jotka haluavat uskotella todellisuuden olevan sellainen kuin kukkahattutädit tahtoisivat sen olevan ja missä määrin he ulossulkevat keskuudestaan ihmiset, joilla on taipumus puhua välillä tottakin. Luultavasti erilaisia porukoita ja seurakuntia on melkoinen määrä, ja joissain taipumus esiintyy enemmän kuin toisissa, joissain mahdollisesti ei lainkaan, ja todellisuus sitten suosii niitä, jotka ovat siinä selvitäkseen.

Ymmärrän kyllä, että rappiota ihannoivaa ja nihilismiä propagoivaa kulttuuria on syytä sekä välttää että vastustaa. Käärmeiden pesässä kun helposti alkaa käyttäytyä matelijan tavoin itsekin. Olen vain saanut sen vaikutelman, että kategorisesti kiroilua, seksiä ja väkivaltaa kavahtavat uskovaiset ovat lakanneet näkemästä mitä sormi osoittaa keskittyessään tuijottamaan sormea itseään. Lain kirjaimeen sokeasti nojaaminen tuppaa tekemään hallaa sen hengen noudattamiselle ja tappaa huumorintajun.

Kuitenkin enemmistö olemassaolevista uskovaisista, joiden näkemyksiä olen lukenut, ja joiden kanssa olen tekemisissä ollut, eivät sorru moiseen. Enemmistö näistä vaikuttaa täältä katsoen kohtaavan todellisuuden paljon nöyremmin ja pitävän jalkansa paremmin maassa kuin vaihtoehtonsa. Veikkaan silti tässä kirjoituksessa esittämälläni ja käsittelemälläni vaikutelmalla olevan paljon tekemistä sen kanssa, minkä takia nyky-yhteiskunnassa nekin, joilla ei ole suurempia antiuskonnollisia agendoja, katsovat uskovaisia jossain määrin vinoon.

Ei olisi lainkaan hullumpaa törmätä kristilliseen elokuva- tai kirja-arvostelusivustoon, joka ei sorru kukkahattuiluun, mutta osaa antaa arvonsa myös teosten moraaliselle sisällölle.

Islam vastaan rappio

2013-02-26T10:18:00.001+02:00

En ole pitkään aikaan kirjoittanut juuri mitään islamvastaista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että suhtautumiseni siihen olisi yhtään myönteisempi kuin tähänkään asti - se vain on vähemmän vaarallinen kansallemme ja sen elinvoimaisuudelle kuin länsimaiden tämänhetkiset valtaideologiat. Koska tämän kirjoituksen funktio ei ole tehdä teologis-ideologista tutkielmaa, käsittelen suuntauksia (kulttuuri)evolutiivisesti.

Nykyisenkaltainen liberaaliksi tai suvaitsevaiseksi itseään kutsuva ideologia hylkää jokseenkin kaikki todellisuuden ilmiöt ja korvaa ne toiveajattelulla. Tämän jälkeen, kun todellisuus ilmoittaa, että tulokset sen hylkäämisestä kääntävät sen kieltäjäänsä vastaan, suvaitsevaiset tunkevat sormet korviin, syyttävät todellisuutta rasismista, seksismistä ja homofobiasta ja tarjoavat lääkkeeksi juuri sitä, millä edellämainitut todellisuuden suorittamat kurinpalautuksetkin saatiin aikaan: lisää suvaitsevaista politiikkaa ja oikeita ratkaisuja elämässään tekevien kyykyttämistä.

Suvaitsevais-liberaali elämänkatsomus on relativismin suora seuraus: ihmisinä meistä on kiva uskotella itsellemme kaikenlaisia asioita, ja meistä on tylsää tai ikävää, jos joku muistuttaa meitä tosiasioista tai jos todellisuus itse tulee ja kaataa haihattelujemme korttitalon. Normaalisti kuvittelisi, että tällaisesta vaiheesta pääsisi aikuiseksi varttumalla eroon, tai viimeistään siihen kuuluisaan kolmeenkymppiin päästessään, mutta tämä harvemmin koskee liikkeen ideologeja, sillä näillä saati tekemällään "työllä" ei ole mitään liitoskohtaa todellisuuteen - heidän liksansa maksetaan veroista, ei riipu kysynnästä saati tarjonnasta, eikä monokulttuurisempaa, valkoisempaa ja muusta ideologiansa vaikutuksilta eristetympää seutua kuin heidän suosimansa asuinalueet ja tuttavapiirit löydä itse pirukaan.

Käytännössä suvaitsevais-liberaalin kompleksin hedelmät ovat alituisesti vähenevä lapsiluku, jota koetetaan korvata avaamalla rajat kenen tahansa (oikean värisen) invaasiolle, alituisesti heikkenevä ellei jo miinusmerkkinen huoltosuhde, jota koetetaan korvata niistämällä pienestä tuottavasta luokasta loputtomasti rahaa irti tuottamattomien eduksi, ja nostamalla kaikki yhteiskunnallisesti ja/tai evolutiivisesti kelvottomat ratkaisut, kuten homoseksuaalisen elämäntavan valitseminen, naisten uraputket äidiksi ryhtymisen sijaan, propagoimalla sosialismia lähimmäisistä huolehtimisen nimissä sen sijaan, että edes harkittaisiin näilläkin olevan jotain tekemistä tilansa kanssa, kulutusyhteiskunnan suosiminen maksimoimalla viihdeteollisuuden ja hedonistiseen elämäntapaan kannustavan mainostamisen määrä. Näin kylväen nännistis-lellistinen suvarikompleksi niittää sukupuuton, vararikon, moraalikadon, yhteiskunnan sisäisen epäluottamuksen ja maksimaalisen laiskuruuden unohtaen tietty nekin ongelmat seurauksineen, joista en muistanut mainita.

Entäpä sitten islam? Miehen tahto ja sana on laki, naisen asema edellämainitun orja, moraalin sisältö vääräuskoisten kuolema ja kaiken salliminen kunhan se ajaa muslimien etuja. Kyseessä on alueen sisäiseen etniseen kilpailuun erikoistunut uskonto, joka kukoistaa aina niin kauan kuin sen vastassa on puolustuskyvytön tai korkeintaan samanlaisella eettisellä tasolla oleva systeemi. Se olisi ehkä paremmin kotonaan pronssikaudella lähi-idässä kuin modernissa maailmassa, minkä puolesta puhuu sekin, että kaikki vauraus, mitä ummalla löytyy, on luonnonvarojensa ansiota. Islam on systeemi, joka ei tule oikeaoppisena toimeen minkään muun systeemin kanssa, joten se on jatkuvassa sodassa kaikkien, myös systeemiään nykyaikaan kelpoisemmaksi rukanneiden muslimien kanssa.

Islamilainen kulttuuri on tullut tunnetuksi myös ns. kunniaväkivallan ja epätasa-arvoisen oikeuskäytäntönsä takia, mutta sen puolustukseksi on sanottava, että vaikka heidän moraalissaan on barbaarisia piirteitä, niin hittovie, heillä ainakin on moraali. Yksikään muslimiyhteiskunta ei ole kaatunut eikä tule kaatumaan ainakaan siihen, etteivät he tekisi lapsia. Tämä on sikäli erinomaisen tärkeä asia, että siinä, missä kansakunta, vaikka ei ehkä hallinto, voi selvitä mistä tahansa muusta katastrofista, on darwin awardin koppaaminen sukupuuton kautta sen sortin virhe, jota ei voi korjata.

En ole siis kirjoittanut islamista tai islamisaatiosta pitkään aikaan siksi, että ne eivät olisi edes realistisia uhkakuvia ilman sen mahdollistavaa nimeltään suvaitsevais-liberaalia mutta tosiasiallisesti autoritaaris-sosialistista hallintopolitiikkaa. Meillä on kalusto, miesvoima ja luullakseni kansalta kysyttäessä myös tahto nakata muslimit pihalle tai pistää nämä ruotuun milloin tahansa. Me tunnistamme aggressiivisen vihollisen ja kykenemme myös käymään sitä päin. Sen sijaan suvaitsevais-liberaali kompleksi toimii kuin huume: se orjuuttaa, passivoi ja vierottaa todellisuudesta endorfiinin ja helppoutensa avulla, ja yhtä varmasti kuin pahimmat huumeet, tuhoaa siihen sortuneen totaalisesti. Kirjoitan siis yhteiskuntaamme rappeuttavia ilmiöitä vastaan enemmänkin kuin sitä, mikä on yhtenä kilpailijana raunioista vasta siinä vaiheessa, kun rappio on päässyt luonnolliseen päätepisteeseensä.

Blogausavautuminen

2013-02-25T20:10:00.002+02:00

Vuosien vieriessä sitä on nähnyt monen blogin aloittavan ja lopettavan. Osa näistä on edelleen verkossa, mutta hiljalleen vain lakanneet kirjoittamasta, ja toiset, kuten Ilkka Kokkarisen terävät blogit, ovat lopettamisensa myötä kadonneet kuin pieru Saharaan. Toiset taas ovat ikään kuin ajautuneet karsinaan, johon ovat pitkälti juuttuneet enemmän tai vähemmän toistamaan itseään. Sitten on niitä, joilla varsinainen sanottava on jo sanottu, ja tyytyvät enää kommentoimaan maailman menoa. Ei sillä, ihan hyviä kirjoituksia silläkin hyvä kirjoittaja aikaan saa.

Itsekin olen monesti miettinyt aikana, jolloin en ole keksinyt kummempaa kirjoitettavaa, että josko pistäisi pillit pussiin. Viimeisen pari vuotta kirjoitustahtini on vähentynyt ja olen jossain määrin karsinoitunut itsekin pyöritellessäni paljon uskoon ja ateismiin keskittyneitä tekstejä. Verratessani sitä, mitä olen vaikkapa viime vuonna kirjoitellut, ja blogin muutamaa ensimmäistä vuotta, ihmettelen, jos minulla on alkuperäisiä lukijoita jäljellä. Välillä tulee sellainen tunne, että olisin kirjoittanut itseni nurkkaan ja ikään kuin kahlinnut itseni siihen, mitä nimimerkki Tuplis on. Välillä taas tuntuu siltä, että kirjoitusten taso on laskenut.

Ylläolevassa on se vika, että alkujaan en kirjoittanut kirjoittaakseni hyviä tai älykkäitä tekstejä eikä nimimerkillänikään ollut minkäänlaista imagoa. Kirjoitin vain koska minua huvitti kirjoittaa enkä oikein osannut olla kirjoittamattakaan. Vuosien saatossa jonkinlainen imago-Tuplis on kuitenkin muotoutunut, ja pikkuhiljaa huomaamattani alkujaan omaksi huviksi rustaillut kirjoitukseni muuttuivat teksteiksi yleisölle. Se on huono juttu, koska blogikirjoittelusta on tullut huvin sijaan taakka, ja olen ikäväkseni huomannut ajattelevani muun muassa sitä, että minulla on jokin taso, jota pitää ylläpitää. Koen jonkinlaista vastuuta lukijoilleni. Olen tehnyt nimimerkistäni roolin, joka rajoittaa kirjoitteluani, kun alkujaan nimimerkin käyttö mahdollisti vapaan kirjoittamisen.

Yksi asiaan vaikuttava tekijä varmasti on se, että nimimerkkini ei ole ollut pitkään aikaan anonyymi. Jokseenkin kaikki tuttuni ja omaiseni voivat halutessaan tulla suoran linkin kautta blogiani plaraamaan, mikä on varmasti näkynyt ainakin tekstieni provokatiivisuuden ja sitä kautta hauskuuden vähenemisenä. Siitä ei pääse mihinkään, että rehvakas perseily on hauskaa ja parhaimmillaan silloin, kun on vähän asiaa siellä seassa. Säyseä asiallisuus on ehkä salonkikelpoista, mutta kuivaa. Ero on kuin mehevällä rypäleellä ja nahistuneella rusinalla.

Toinen juttu on se, että minusta paikoitellen tuntuu, että olen pitkälti sen sanottavani sanonut, mitä tarpeen on. Se, että olen jälkikäteen huomannut kirjoittaneeni sisällöltään lähes samanlaisen kirjoituksen kuin vuosia sitten, ei ole kovinkaan hienoa. Seuraavaksi luutuisin käyttämään joka postauksessa ensimmäisellä kerralla hauskoja ilmaisuja kuten fair dinkum tai ihminen on ihmiselle Cthulhu. Joko pitäisi todeta, että tärkeitä asioita olisi syytäkin toitottaa etteivät pääse unohtumaan - myöskään kirjoittajalta - tai sitten keskittyä kommentoimaan ohimeneviä asioita kuten maailman tapahtumia.

Nytkin pieni ääni sisälläni huutaa "älä nyt vaan julkaise tätä, sähän valitat tässä kuin akka" ja "mitä ne lukijatkin susta ajattelee". Terveisiä sille äänelle vaan, että turpa kiinni mulkku, tää on mun blogi.

Identiteettinsä määrittelystä

2013-02-25T10:09:00.003+02:00

Tulin lukaisseeksi Hyysärin kuukausiliitteestä hauskan kirjoituksen miehestä, joka väitti olevansa nainen, änkien sitten itsensä uimahallissa naisten puolelle. Koska yksi yhteiskuntamme eniten huudetuista sloganeista on "sukupuoli on vain sosiaalinen konstruktio", oli tällainen tempaus vain ajan kysymys - en yhtään ihmettelisi, vaikka tämä ei olisi ensimmäinen kerta. Ilmiö on niin hykerryttävän päätön, etten malta olla tarkastelematta sitä vähän.

Oletetaanpa, että näkemys sukupuolista vain keksintönä otettaisiin todesta. Minkä veikkaatte olevan todennäköisyys sille, että irstaampi osa heteromiehistä löytäisi äkkiä sisällään asuvan naisen, joka mahdollistaisi miesten hyökyaallon kaikenlaisiin naisille varattuihin tiloihin, joissa nämä kekkaloivat alasti? Minä luulisin sen olevan aika korkea, etenkin vähän päihtyneiden miesten porukoissa. Mitään varsinaista kritiikkiä moista toimintaa kohtaan ei voisi kohdistaa, sillä jos sukupuoli on yksin kokijan päässä, voi kuka hyvänsä kokea olevansa miten nainen tahansa vaikka nyt sattuisikin asumaan 120-kiloisen, käytökseltään kourimaan taipuvaisen miehen kehossa.

Toinen juttu on tietysti se, että minkä takia rajoittaa tätä itsensämäärittelyoikeutta pelkästään sukupuoleen? Jos mies voi kokea olevansa nainen (tai toisinpäin), eikö mies voi yhtä lailla kokea olevansa vaikkapa opossumi tai pikkulapsi? Eivätkö lasten keskinäiset lääkärinleikit olleet ihan normaalia ja siten sallittua toimintaa? Ja eivätkö opossumit yleensä harrasta seksiä toisten opossumien kanssa? Kuinka voisimme siis kieltää nämä toiminnot näiltä herkiltä lapsilta ja opossumeilta, jos kerran se, mitä heidän päässään liikkuu, tai oikeammin, mitä he kokeva ja/tai väittävät päässään liikkuvan, on ainoa merkitsevä tekijä? No emme millään.

Itsehän olen sitä mieltä, että sukupuoli on, paitsi biologinen tosiasia, myös sosiaalinen konstruktio. Tämä tarkoittaa sitä, että odotamme miehiksi syystä tai toisesta tunnistettavien otusten käyttäytyvän tavalla, jolla miesten on soveliasta yhteiskunnassamme toimia. Vastaavasti myös naisten tulee käyttäytyä tavalla, jolla naisten olisi yhteiskunnallisesti katsoen soveliasta toimia. Tämä johtuu siitä, että sosiaalisessa ympäristössä merkitystä ei ole ainoastaan sillä, miten itse asiat koetaan, vaan myös sillä, miten muut asiat kokevat.

Kuka tahansa voi ryhtyä erakoksi ja kokea omassa rauhassaan olevansa miten lapsenomainen opossumi hyvänsä, mutta kun lähtee sosiaaliseen ympäristöön, joutuu sopeutumaan sen asettamiin rajoihin ja sääntöihin. Jos siis yhteiskunta näkee ihmisen miehenä, on siinä tälle väkevä motiivi käyttäytyä kuten yhteiskunta sallii miehen käyttäytyvän ja olla astumatta kyseisestä boksista ulos.

Kuitenkaan sukupuoli ei ole yksistään sosiaalinen konstruktio, vaan se on sitä myös biologisesti. Niin paljon kuin opossumirakas identiteettihäiriöisemme yrittäisikin, hän ei pysty perustamaan haluamansa kumppanin kanssa menestyksekästä opossumien klaania, sillä häneltä puuttuu biologiset edellytykset tuottaa opossumin kanssa jälkikasvua. Siinä, missä sosiaalisesta sukupuolisesta konstruktiosta voi irrottautua poistumalla sosiaalisesta ympäristöstä ja siten sen vaikutusvallasta, biologiastaan ei ihminen pääse irti yrittämälläkään. Ihmiseksi syntynyt ihmiseksi kasvaa ja tuottaa ihmisen geenejä. Sitä ei toiveajattelu, oli se sitten ideologisesti korrekti tai oman fiiliksen mukainen, muuta.

Linkkien kolmastoista luku

2013-02-11T08:27:00.003+02:00

Blogger Blaster: And the Strong Shall Inherit the Earth
Bruce Charlton: The extreme depravity of modern Western leaders, Deliberately misleading by choice of words is worse than outright lying
Jaska Brown: Huomio!
John Derbyshire: Arriving Late to the HBD Party
Fjordman: Is Ignorance the Reason Why People Don't Like Islam?
Heartiste: Leftoid Egocentrism
Maverick Philosopher: Morality, Religion, Law
Peter Leithart: Demonic theology
Scott Locklin: When Atheists Are A+holes
Vasarahammer: Jyväskylän puukkoisku ja sen hyödyntäminen
What's Wrong With the World: Science and abortion
Vox Day: Terminal velocity, Rabbitology