Pages

Heikon miehen ratkaisu

Olen joskus tullut ilmaisseeksi, että en kannata Men Going Their Own Way-liikettä, tai sen kotimaista vastinetta, ns. laasaslaisuutta. Kyseinen liike on olemassa siksi, että nyky-yhteiskunnan avioliittoinstituutio pelaa naisen pussiin, samoin kuin yhteiskunnan väkivaltakoneisto ja mitä niitä muita nyt on. Heidän mukaansa ainoa voittava siirto on olla pelaamatta ja jäädä pariutumiskierron ulkopuolelle, hakata tattia ja olla katkeria (ja ne, jotka kokevat olevansa alfoja etsivät paljon irtoseksiä nettipornon ohella tai sijaan). He ehkä ilmaisevat itse lopputuleman vähän eri sanoin, mutta samalla sisällöllä. Kuitenkin kun voittamisesta tuli kyse, niin tarkkaan ottaen mitä he siirrollaan voittavat?

Vastaus on: ohimeneviä mielihyvän hetkiä, joita pilaamassa on se tunne, että ei tässä pitäisi olla elämän koko sisältö. Täältä katsoen, perheellisenä miehenä, heidän "voittonsa" näyttää suuremmalta tappiolta kuin sellaisen miehen, jonka elämä on avioerohelvetin myötä murskattu. Jälkimmäistä kun voi sentään sanoa mieheksi.

Tässä kohtaa tarkka MGTOW-aktiivi huomaa käytetyn ilmauksen, huudahtaa "häpeätekstiä" ja "manning up on jo niin 2012 ettei sitä enää osta kukaan", minkä jälkeen kirjoituksen lukeminen päättyy. Huomio on kuitenkin aiheellisesti negatiivisesta sävystään huolimatta ensisijaisesti todellista asianlaitaa kuvaava: erohelvettiin päätynyt mies otti riskin ja epäonnistui. Laasaslainen ei ota riskiä, koska pelkää päätyvänsä samaan ja koska pelikentän vinouteen vetoamalla kätevästi luistaa siitäkin, että saattaisi tulla ei vain eron uhriksi vaan jo aikaisemmin torjutuksi.

MGTOW-kaverin ensisijaiset motivaattorit ovat siis pelko, riskien välttäminen ja vastuunpakoilu. Viimeksi kun tarkistin, näistä mikään ei lukeutunut maskuliinisiin piirteisiin ja aika harva niistä on kehuttava. Minä ymmärrän ne motivaattorina naisella paljon helpommin, sillä tämä faktisesti on miestä heikompi, voi tulla raskaaksi ja on pariskunnan se osapuoli, jota on suojeltava. Miehestä on vaikea sanoa samaa.

Tietty riskin ottaminen on pelottavaa, etenkin kun elää ainoaa elämää, jonka on saanut. Se tietysti, että valitsee hävitä jo ennen kilpailun alkua egonsa suojelemiseksi, tuhlaa kyseistä elämää paljon tehokkaammin: se antaa pelon ohjata elämäänsä ja estää kasvamasta ihmisenä tasolle, jolla epäonnistumiset, niiden pelko ja egonsa suojaaminen eivät olisi elämän keskeinen päämäärä. Asia on näin siitä riippumatta, haluaako sen sivuuttaa nimeämällä sen häpeänappuloiden paineluksi. Se ei riipu siitä miksi sitä nimittää.