Pages

Ajatuksia vanhemmuudesta

Kokemuksia isyydestä minulla on vasta lyhyeltä ajalta.  Sen tuomat muutokset elämäänikin ovat suurelta osin sentapaisia kuin ennakoinkin.  Kuitenkin moni asia on muuttunut, enkä voi sanoa katsovani asioita samalla perspektiivillä kuin aikaisemmin.  Siinä, missä aikaisemmin en kiinnittänyt asiaan konkreettista huomiota, olen oppinut näkemään naiseuden superlatiivin toteutuvan äitiydessä.  Nähdessään äidin lapsensa sylissään, näkee pyhän.  Voisin myös kuvitella, että saman näkee myös isän ja lapsensa kontaktissa, mutta olen liian riemuissani siitä analysoidakseni kokemusta.  Se, että äitiydelle pakolla syötetään "vaihtoehdoksi" näiden sielun näivettävää palkkatyötä ja kiinnitetään medioissa huomiota yksistään näiden seksikkyyteen, kuvottaa.

On hämmästyttävää todeta, miten konkreettisesti se osoittautuu todeksi, että mitä enemmän kuluttaa pyyteettömästi aikaansa ja resurssejaan toisen ihmisen hyväksi, sitä helpommalla onnelliseksi tulee.  Modernin yhteiskunnan, joka näyttää näillä silmillä kehnolta huvipuistolta aikuisille, jotka yrittävät keinolla tai toisella uskotella voivansa ostaa, bylsiä tai huumata itselleen onnea, valheet ja itsekeskeisyyden harhapolut suorastaan huutavat onttouttaan.  Ei ihme, että moderni länsimaalainen ihminen ei voi hyvin: hän ei elä perheelleen.  Minä voin, ja elän.  Se ei ole likikään aina helppoa, mutta sillä on Merkitystä, ja se motivoi antamaan enemmän kuin on kuvitellut voivansa saati jaksavansa.  Molempia rajoja on koeteltu vaan ei löydetty.

Kulutusyhteiskunta ja -mentaliteetti ovat antiteettisiä perheen ja sivilisaation rakentamiselle.  Rakentava ja tuottava yksilö on siinä mielessä huono kuluttaja, että massiivinen osa hänen resurssejaan keskittyy nettoamisen ja hedonisen kuluttamisen ulkopuolelle, perheen ja yhteisön pariin.  Hän on toisin sanoen ahneelle kakkoslaatuinen kohde.  Jos olisin sieluton mammonan palvoja etsimässä täydellistä kuluttajaa, etsisin hedonistia, jolla on heikko, lähes olematon impulssikontrolli, kyltymätön uutuudenviehätys, alituinen alemmuuskompleksi ja niin paljon narsismia, että tämän naruja olisi helppo vedellä*.  Kaikki nämä ominaisuudet ovat sellaisia, jotka heikkenevät vanhemmuuteen kasvavalla ihmisellä.  Vanhemmasta tulee viisaampi ja hän kasvaa aikuiseksi pelkän ison sijaan.

Vanhemmuuden kokeminen vahvistaa sen, mitä kirjoitin rakkaudesta aikaisemmin.  Vaikka se usein tuottaa mielihyvää sekä rakastavalle että rakastetulle, se ei ole rakkauden funktio saati perimmäinen motiivi.  Rakkauden syvin olemus on tehdä hyvää toiselle, toimia kuten tälle on hyväksi, riippumatta siitä, miten riemukkaalta tai kipeältä se milloinkin tuntuu.  En tiedä josko se on sattumalta sama asia kuin tämän toisen geneettisen ja memeettisen (vailla parempaa termiä) kelpoisuuden maksimointi, mutta (kulttuuri)evolutiivisesti asioita katsomaan tottuneen silmiin se näyttää luontevalta.  Liian moni kuvittelee tänä päivänä rakkauden tarkoittavan toisen miellyttämistä - tähänkin harhakäsitykseen vanhemmuus on hyvä lääke.

Kuten sanottua, olen vielä vanhemmuuden alkumetreillä ja kokenut jo sellaisen vuoristoratapätkän, ettei sitä ole ollenkaan yliampuvaa kutsua seikkailuksi.  Olen vielä yllättyvä ja tuskastuva lukemattomista asioista siinä tehtävässä, puhumattakaan siitä, miten perhettämme koetellaan sitten, kun jonain päivänä siihen kuuluu toivoakseni nykyistäkin enemmän jäseniä.  On ihmeellistä ja sitä kokemattomalle käsittämätöntä, miten voimakkaan rajaviivan vanhemmuus vetää elämään ennen sitä ja sen myötä.  Ihan pikkuisin sormin.

*En pidä sattumana sitä, että nämä ominaisuudet kuvaavat erityisesti liberaaleja ja/tai homoja.

10 kommenttia:

Ironmistress kirjoitti...

<3 <3 <3 @>-,-'-,'---

Onnittelut tuoreelle isälle!

Sametti kirjoitti...

Aamen.
Ja onnittelut perheenlisäyksestä. Kestäköön liittonne, kunnes kuolema teidät erottaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Lämpimimmät onnittelut.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Tätä oli todella mukava lukea. Hienoa, että joiltakin vielä löytyy voimaa uida vastavirtaan (minkä paradoksaalisesti tulisi olla se valtavirta).

Onnea ja menestystä.

Tiedemies kirjoitti...

Vanhemmuuden alkuvaiheet ovat tunne-elämän kannalta suorastaan transformatiivisia. Isäksi tuleminen muuttaa ihmistä pysyvällä tavalla. Siihen liittyy suuri onni, mutta myös suuri vastuu.

Luulen, että syy miksi "liberaali" yhteiskunta näyttäytyy (väärin ymmärretyn) hedonismin ja mammonan palvonnan, ulkokultaisuuden jne. värittämänä on, että syvempiä merkityksellisyyden tunteita, joita esimerkiksi vanhemmuus tuottaa, ei voi varsinaisesti näyttää, eikä niitä voi indusoida kuvin ja signaalein, vaan niiden juuret ovat niin syvällä että ne täytyy itse kokea ja ymmärtää jotta niitä arvostaa.

Epäilen myös, että konservatiivinen katsontakanta johtuu, ei niinkään siitä että konservatiivin arvot ovat "ristiriidassa" sen kuvaston kautta joka näytetään, vaan siksi että konservatiivi on inherentisti herkempi tämän kuvaston viesteille. Tästä on evidenssiä paljonkin.

Väite että moderni länsimaalainen ihminen ei elä perheelleen, on viimekädessä kokolailla virheellinen. On toki niin, että moni ei elä perheelleen, ja että tällainen ajattelu- ja hahmotustapa on nykypäivänä tavanomaisempi ja hyväksytympi, mutta tämä jakolinja menee vähemmän liberaali/konservatiivi-hahmotuksen mukaan, ja enemmän muunlaisten temperamenttikysymysten mukaan. Kaikki tuntemani liberaalit ovat äärimmäisyyteen asti perhekeskeisiä ja suurin osa on erittäin onnellisia ja kokee mitä suurinta yhteyttä perheisiinsä tunnetasolla. Kääntäen, konservatiivisuus on yleisempää niiden joukossa, joiden perhetilanteet ovat epävakaampia ja erilaisten sosiaalisten ongelmien värittämiä; toki vielä yleisempää on se, ettei vaan yksinkertaisesti ole muodostettu kerrassaan minkäänlaista suhdetta tämäntyyppisiin asioihin vaan vedetään puhtaasti fiiliksellä.

Luulen, että ns. tunneihmiset, siis ihmiset joille elämällä on taipumusta olla täynnä draamaa, alkoholia, väkivaltaa jne, eivät pääsääntöisesti ole sen kummemmin "liberaaleja" kuin "konservatiiveja", vaan lähinnä päästään sekaisin. En usko että värisevä-ääninen tuomitseminen näitä ihmisiä saa siivommin käyttäytymään, tai aikuistumaan lapset saatuaan. Tämä onkin se olennainen ero liberaalin ja konservatiivin välillä, ei niinkään ihmisen oma suhde perheeseen. Kiteyttäen: Jos ihminen edes miettii omaa suhdettaan edes jollakin tapaa kokonaisvaltaisesti, on melkein merkityksetöntä onko hän liberaali vai konservatiivi, melkein varmasti hän elää perheen kannalta rakentavalla ja rakastavalla tavalla. Ongelma ovat pikemminkin ne, jotka eivät osaa hahmottaa näitä asioita laisinkaan.

Toivon Tuplikselle mitä suurimmissa määrin voimia ja viisautta vanhempana. Kannattaa muistaa, ettei tarvitse olla täydellinen. Riittävän hyvä riittää.

mm kirjoitti...

Tämän jälkeen elämäsi ei enää koskaan ole samanlaista kuin ennen. Mikä valta noilla pikkuisilla onkaan!

Tuossa edellä se sanottiinkin hyvin: "Riittävän hyvä riittää."

Tupla-J kirjoitti...

Kaikille lämpimät kiitokset onnitteluista.

Tm, ne kaverit, joita luonnehdit päästään sekaisin oleviksi, ovat nimenomaan niitä, joita minä nimitän liberaaleiksi. Ei sillä etteikö lipilaareissa pari muutakin olisi.

Tiedemies kirjoitti...

No, suurin osa niistä on kylläkin julkilausuttujen arvojensa mukaan konservatiiveja.

Tupla-J kirjoitti...

Se onkin jännä juttu: liberaaliksi identifioituva on kyllä täysin luotettavasti liberaali ja kannattaa kaikkia kulloinkin muodissa olevia gutmenschien agendoja.

Sen sijaan kun ihminen julistautuu konservatiiviksi, voi vain arvailla. Lähes kaikilla konservatiiveilla, jotka eivät ole laillani mustan lipun kristittyjä, näkyy olevan yksi jos toinenkin tavoite suoraan liberaalien listalta.

Selittänee näkemyksesi.

Tiedemies kirjoitti...

Yleisesti ottaen ero ei ole arvoissa joita noudatetaan omassa elämässä, vaan siinä mitä edellytetään muilta. Toki harvoin esimerkiksi homoseksuaaleilla on täysin konservatiivinen yhteiskuntafilosofia jo ihan siksi että tämä tuppaa olemaan ristiriidassa elämänvalintojen kanssa. Jos ja kun jonkun julkilausuma arvomaailma on liberaali, niin tämän teoriassa pitäisi tarkoittaa sen hyväksymistä että toisilla on erilaisia valintoja kuin itsellä, eikä näiden valintojen poliittinen ulottuvuus pitäisi olla se että yhteiskunta estää tai puuttuu niihin. Tämä esimerkiksi tarkoittaa usein sitä että instituutioiden laillinen muoto tulisi muokata sen mukaan mikä on muutoinkin sallittu elämänvalintojen joukko. Tämä ei tarkoita etteikö liberaalilla olisi omaa käsitystä hyvästä elämästä, eikä että konservatiivin ja liberaalin käsitys olisi eri vaan että oma käsitys koskee itseä.

Iso osa liberaaliksi julistautuvista ei ole tässä mielessä kovin liberaaleja, vaikka heille ehkä on tärkeää osoittaa solidaarisuutta joitain ryhmiä kohtaan, vrt homot tai maahanmuuttajat.

Kääntäen monet konservatiiveistä eivät itse asiassa noudata niitä arvoja joiden kanssa ovat poliittisesti naimisissa. Tämäkin on inhimillistä. Minusta asia voidaan ottaa kummalla tavalla tahansa. Keskeinen ero on lähinnä siinä, kokeeko olemassaolevien instituutioiden ja vakiintuneiden elämäntapojen olevan poliittisesti itseisarvo vai kokeeko yksilönvapauksien olevan tärkeämpiä.