Homohihhuloinnin jälkeen tulin ajatelleeksi, että josko liberaaleille tulee joskus morkkis siitä, että taas tuli tehtyä politiikkaa sataprosenttisesti tunteella uhraamatta ajatustakaan sille, mitä tehty päätös tarkoittaa. Luulisin, että aika monelle niistä, jotka lähtivät kaniinin lailla viilettämään lauman mukana, on tullut. Luulisin myös, että yksikään heistä ei ole kysynyt itseltään, tai ainakaan koettanut vastata siihen kysymykseen, että minkä takia yksikään sivilisaatio koskaan missään ei ole suosinut homoliittoja ja selvinnyt siitä pariasataa vuotta kauemmas. Vastaus sinänsä on päivänselvä: "sivilisaatio", joka asettaa hedonismin perheyksikön tilalle, häviää ajan kuluessa mille tahansa sivilisaatiolle, joka suosii perheitä ja lastentekoa henkilökohtaisten mielihyväimpulssien yli.
Toisin sanoen perhe on sivilisaation välttämätön edellytys.
Palatakseni liberaaliin henkiseen krapulaan on ilmiselvää, että heillä ei ole hyvä olla. Hyvinvoivat ihmiset eivät juokse sokeasti etsimässä pahalle ololleen syitä siitä, mitä muut tekevät tai ovat tekemättä, tarraten kiinni heppoisimpiinkin lillukanvarsiin ollakseen hetken katsomatta peiliin. Ei mennyt edes viikkoa heidän edellisen päättömyytensä läpimenosta kun alettiin propagoida seuraavan (polygamian) puolesta. Marssi utopiaa kohti näkyy olevan pitkä, ja edellyttää kaikkien sivilisaation edellytysten alasajoa.
Antonio Gramsci yhdessä kommunistitovereidensa kanssa ovat tämän strategian takana. Näin on siitäkin huolimatta, että keskiverto liberaali tai heidän älämölönsä myötä heille alistunut kanilaumaeläin* on harvemmin kuullut koko kaverista. Hän on kuitenkin yksi niistä ideologeista, jotka totesivat, että länsimaalaisen ihmisen pitävät irti kommunismista ja totalitarismista uskonto, perhe ja rakkaus omaa kansaa kohtaan. Koska kaksi jälkimmäistä sisältyvät erottamattomana osana ensinmainittuun, oli tehtävä erottaa toisistaan kansa ja uskonto. Tässä kulttuurimarxistit ovatkin varsin pitkälle onnistuneet - keskivertokansalaisen käsitys kristinuskosta tänä päivänä on epämääräinen nolo jäänne vanhaa maailmaa. Saattoi siellä joku Jeesuskin olla, jonka mielestä tärkeintä oli hyväksyä ihan kaikki mitä kenenkin mieleen juolahtaa.
Liberaalin kaikki toiminta on suuntautunut siis perhettä, omaa kansaa ja uskontoa vastaan. Koska koko sivilisaatio on rakennettu noiden pilarien päälle, on liberaalilla edessään niin massiivinen tehtävä, että vaikka miten potkisi aitoja nurin ja pistäisi kaiken löytämänsä paskaksi ja palamaan, niin vieläkin jäljellä on lukematon määrä jälkiä ja muistoja näistä ja siitä mitä niiden varaan rakennettiin. Ja niin liberaalilla on ikuinen vihollinen ja ikuinen huume, joka estää häntä tajuamasta, että hänen alennustilansa ei johdu yhteiskunnan instituutioista.
Liberaali ei tajua, että hänen sielunsa on rikki. Ne harvat, jotka kykenevät asian jotenkuten ymmärtämään, etsiytyvät minkä tahansa uskonnon paitsi kristinuskon piiriin, ja takertuvat siihen epätoivon vimmalla - sillä samalla vimmalla jolla poliittinen liberaali ajaa politiikkaansa. Tämä johtuu siitä, että liberaalista tuntuu siltä kuin hänessä olisi jotain vikaa. Ja onkin, myös liberalismista riippumatta. Meissä kaikissa on. Mutta silloin, kun ihmisen maailmankuvan oleellisin palikka rakentuu ainoan armon ja vapauden suovan tahon vastustukselle, on hänen paitsi kiellettävä niin armo, vapaus kuin inhimilliset vikansakin. Se on sotaa todellisuutta vastaan, ja siinä sodassa todellisuus kääntyy kieltäjäänsä vastaan.
Hän näkee helposti, miten vapaita, onnellisia ja armeliaita hänen vastapuolensa edustajat ovat. Hänen ideologiansa mukaan onnellisuus on nollasummapeli, ja näiden muiden onni on suoraan häneltä pois. Koska se on yksi motiivi hänen kaunaansa näitä vastaan, se onkin perverssissä mielessä totta. Hän tekee sen itselleen. Eikä hän voi myöntää sitä, koska hän on ideologiansa mukaan läpeensä hyvä. Ja koska hänellä ei ole armoa, hän ei kestäisi ideologiansa rikkovaa todellisuuskosketusta. Ja koska hän ei voi tehdä mitään muuta, on hän nimellisesti vapaan liberalisminsa - jälleen yhden valheen - orja.
Siksi liberaalin sieluun sattuu, ja siksi hänen on juostava kanilaumansa seassa yhden päättömyyden perässä toisensa jälkeen. Ettei todellisuus saisi kiinni. Se on kilpajuoksu, jota ei voi voittaa, mutta ehkä hän onnistuu viemään vielä vähän useamman mukanaan.
*Ei ole tarkoitus sanoa, että liberaalit eivät olisi laumaeläimiä. Jokainen liberaali on kanilaumaeläin. He eivät pysty kuvittelemaan hirveämpää rangaistusta kuin laumasta ulossulkeminen, ja ovatkin valmiita sen välttääkseen tekemään aivan mitä tahansa.
Jk. Asiaan
liittyen,
2.