Pages

Avioliitosta vielä

Voisinpa sanoa, että homoliittojen salliminen ei hetkauta millään lailla.  Siinä mielessä se onkin yhdentekevä, että kristityn näkökulmasta avioliiton sisältö ei ole sen enempää valtion kuin ihmisenkään päätäntävallassa, eikä sillä, miksi valtio avioliittoa sattuu kutsumaan, ole uskovaiselle mitään merkitystä.  Sen sijaan päätös kertoo kulttuurimme mädännäisyyden tasosta ja kansamme johdateltavuudesta median voimin.

Merkittävää on se, että jokainen näkemys, jonka päätöksen puolesta näin esitetyn, oli tyylipuhdas tunneargumentti.  On kuin kukaan ei olisi tullut ajatelleeksi ilmiöstä seuraavia positiivisia ja negatiivisia puolia, vaan menneet silkan älämölön volyymin mukana.  Ruukinmatruuna jo ehti muistuttamaan, että kun avioliiton uudelleenmäärittelyn matopurkki on avattu, niin se ei satavarmasti siihen jää.

Minä puolestani jään odottelemaan, millaisia oikeuden päätöksiä siinä vaiheessa nähdään, kun kotia leikkineet homot eroavat ja tappelevat siitä, kumpi joutuu ottamaan kontolleen muksun, joka ei ole kummallekaan sukua, ja joka tekee heille niin tärkeästä läpeensä hedonistisesta elämäntyylistä jotakuinkin mahdotonta.  Siinä pelissä lapset ovat vain leluja.

Koska yhteiskuntamme avaa tällä päätöksellä homopareille oven adoptioihin, veikkaan, että ennen pitkää lapsiin sekaantuminen lakkaa olemasta yleisön silmissä (homoseksuaalisten, mitä jostain syystä harvemmin erikseen mainitaan) katolilaisten pappien yksinoikeus.  Toki soisin olevani näiden kamalien ennustusten suhteen väärässä, mutta valitettavasti en kykene kuvittelemaan homoseksuaalien olevan yhtään vähempää muihin synteihin taipumattomia kuin kukaan muukaan.  Pikkusormen myötä menee aivan liian usein koko käsi, ja sitä niittää, mitä on tullut kylväneeksi.

Ettei totuus unohtuisi niin linkataan päälle vielä tämä.

3 kommenttia:

Jefferson Smith kirjoitti...

Samat mietteet täälläkin. Voisipa sanoa, että en välitä (kun ajatelen yksityisesti, sitä mitä avioliitto on)... Mutta valitettavasti, en voi puhtain mielin sanoa niin. Valitettavasti lapset tulevat kärsimään tästä, mutta erityisen raskasta on yleinen käsitys avioliitosta ja sen tarkoituksesta. Sielumme on kyllä totaalisesti sirpaleina.

Jäämme odottelemaan kirkon reaktiota, Kari Mäkinen jo omalta osaltaan sai aikaan jonkinlaisen eroaallon. Kirkon piiritys kovenee ja ennemmin tai myöhemmin se antautuu... valitettavasti, vai onneksi?

Tiedemies kirjoitti...

Totean tässä, että minusta tuossa ensimmäisen kappaleen toisessa virkkeessä asuu suuri viisaus. Avioliiton sisältö ei ole valtion päätettävissä; valtio voi määrätä vain sen, millä tavalla valtio avioliittoon suhtautuu, ei sitä, mitä se merkitsee avioliitossa oleville.

Palauttaisin tässä mieleen roomalaiskirjeen. Maallisen lain pitäisi yleisestiottaen olla kristityn näkökulmasta jokseenkin irrelevantti. Paavali ei myöskään esitä seuraamuseettistä tarkastelua tämän maailman asioista, eikä kehota kristittyjä tuomitsemaan tai paheksumaan niitä jotka elävät synnin alaisina, päinvastoin.



Tupla-J kirjoitti...

Tai kuten amerikkalaiset sanovat, hattuloi syntiä älä syntistä.

Tokkiinsa kyllä niin Paavali kuin Jeesuskin kehottaa jättämään ne, joille oma synti on rakasta, oman "onnensa" nojaan.

On eri asia tehdä syntiä ja katua sitä ja tehdä synnissä elämisestä koko identiteettinsä. Ihan sattumaa ei liene sekään, että ovat ottaneet triumfinsa nimeksi kuolemansynti numero unon.