Pages

Näin.


Hyve ja mielihyvä

On olemassa kahdenlaisia ihmisiä: Niitä, joille tärkein tavoite ihmiselämässä on olla hyveellinen, ja niitä, joille tärkein tavoite on tuntea mielihyvää niin usein ja paljon kuin mahdollista.

Viime kädessä näiden kahden katsantokannan varaan rakentuu nyky-yhteiskunnan kahtiajako.  Toinen niistä on yleistyessään tuottanut sivilisaation, toinen puolestaan kaatanut sellaisen.

Ne eivät jää seurauksitta tälläkään kertaa.

Valinta

On the one hand, the universe of Christ contains truth, virtue, beauty, reason, and a sound explanation for all these things, where they come from and what they are for.
In this universe, love and romance are not merely part of human nature; love is the ultimate law of nature overcoming all other laws, including time, death and entropy. In this universe, free will exists, and therefore life and liberty and the rights of man can have a place, as well as hope and charity.
On the other hand, the universe of Political Correctness is, not to be too dramatic about it, the universe of Antichrist.
There is no truth in that universe, only personal or cultural narratives. There is no virtue, only appetites and desires which you must indulge without prudence and without restraint. There is no beauty, only the warped and blurry nightmare of total ugliness leering at you from every corner of human life. There is no reason, only evil men with bad motives and your fellow cultists with enlightened motives. There is no romance, except between gays, because the relations between the sexes are mutual exploitation, best served by many dreary one-night stands. There is no free will; there is nothing but genetic conditioning; you are nothing but a meat robot. Your desire for life and happiness are merely chemicals in your brain, and they have no meaning. And after you die, and after the world dies, there is nothing but an infinity of darkness.
The choice is simple, dramatic and binary: either you are of the Christian universe or of the Antichristian universe.

Argumentti kärsimyksestä, rumuudesta, henkkoht mieltymyksistä...

Argumentti kärsimyksestä taitaa olla tunnetuin yksittäinen argumentti, jonka kannattajat kuvittelevat sen todistavan, että hyvää Jumalaa ei voi olla olemassa.  Argumentin esittämisestä loogisesti seuraa, että kivulla ei voi olla heidän mielestään legitiimiä funktiota.  Täten se, että pysymme hengissä muun muassa siksi, että kärsimyksemme motivoimina tajuamme nostaa kätemme kuumalta levyltä, ei heidän mielestään ole hyvä asia.  Heidän vaatimuksensa olisi, että mitään mahdollisuutta kärsiä ei olisi - että kipua ei nyt vaan olisi olemassa.  Eikä kaiketi sitten kuolemaakaan.

Kun argumenttia pidetään hyvänä todisteena Jumalaa vastaan, nousi mieleen, että minkä takia argumenttia rumuudesta ei esitetä aivan yhtä lailla pätevänä argumenttina?  Eikö yhtä lailla hyvä Jumala loisi maailmasta sellaisen, missä on pelkkää kauneutta?  Eikö vaikka se, että ihminen voi lihoa vastenmielisen näköiseksi, todista, että jos vaikka Jumala olisikin olemassa, se ei vaan voi olla hyvä, koska esteettinen mielipaha?  Tällä päättelyketjulla jo sitä, että on olemassa kakkaa tai syyliä, voisi pitää todisteena Jumalan olemassaolemattomuudesta.

Argumentti rumuudesta on sitäpaitsi erinomaisen venyvä, sillä rumuuden ei edes tarvitse olla visuaalista.  Jos ohikiitävä juna ei kuulosta kuulijan mielestä enkelkuorolta, vaan tonneja painavalta möhkäleeltä kulkemassa kiskoilla mistä lähtee rasittava meteli, hyvää Jumalaa ei voi olla olemassa.

Seuraava evolutiivinen porras argumentissa olisikin loogisesti argumentti epämiellyttävyydestä: jos on mahdollista, että en pidä jostain, Jumala on paha tai häntä ei ole.  Sillä luonnollisestihan hyvä Jumala järjestäisi asiat niin, että joko minulle tapahtuisi pelkästään hyviä ja miellyttäviä asioita, tai vaihtoehtoisesti en kykenisi kuin riemuitsemaan kaikesta, mukaanlukien siitä, että jään katujyrän alle.  Toisaalta, jos kärsimystä, kuolemaa tai mielipahaa ei olisi, mikäs siinä olisi jättäytyessä?  Hauskaahan sen olisi pakko olla.  Kuten kaiken muunkin, paitsi jos Jumala on paha.

Aniharvalle tuottaa mitään hankaluuksia tunnistaa tässä kirjoituksessa esitettyjen uusien (tai ainakin kärsimystä vähemmän tunnettujen) argumenttien olevan naurettavia.  Kuitenkin täysin analogisen päätelmäketjun seurauksena argumentti kärsimyksestä jotenkin "kaataa" jumaluskon hyväntahtoiseen kaikkivaltiaaseen.

Jos kaikki olisi täydellistä, mitä motivaatiota kellään olisi mihinkään?  Jos emme kohtaisi kärsimystä, hankaluuksia tai vastoinkäymisiä, mitä maailma voisi opettaa meille itsestämme tai toisistamme, voisimmeko jalostua ja kasvaa ihmisinä tai sieluina?  Jos mitään tilannetta ei voisi parantaa tekemällä asioille jotain, miksi ihmeessä ylipäätään olla olemassa?  Rehellinen kysymykset ymmärtävä vastaaja myöntää, että täydellisen tyytyväinen taho ei tee mitään, eikä sellaisella edes voi olla motiivia mihinkään.

Argumentin esittäjiä ei siis näy tyydyttävän metafyysinen nihilismi - he edellyttäisivät hyvältä Jumalalta myös materiaalista nihilismiä ja subjektiivisenkin kokemuksen aiheuttaman mielekkyyden hierarkian tuhoamista.  Millään ei olisi mitään väliä, koska kaikki olisi totaalisen fantsuu.  Hyvää ei voisi olla, koska pahaakaan ei olisi.  Hyvää Jumalaa ei siis voi olla olemassa, koska hyvä Jumala ei tekisi eroa hyvän ja pahan välillä.

Koska tämän kirjoituksen esittämä aineisto todistaa kärsimyksen argumentoijien lempipäätelmäketjun naurettavaksi ja siten tuottaa heille vähintäänkin epämukavuutta, hyvää Jumalaa ei voi olla olemassa.