Pages

Bias ja diskauspeli

Toisinaan minua kummastuttaa ja jopa tuskastuttaa, kun havaitsen joidenkin ihmisten esittävän argumentteja ja niiden tueksi materiaalia tai päättelyketjuja, jotka eivät kestä loogista tarkastelua. Koska päättelyketjujen ja argumenttien virheet ovat räikeitä ja argumenttien esittäjät puolestaan kohtalaisen älykkäitä, veikkaan, että syy on jossain muualla kuin loogisessa inkompetenssissa.  Selitys löytyneekin kognition ulkopuolisesta biasoitumisesta: tulkitaan aineistoa  tavalla, joka tukee omia näkemyksiä, mikä helpottaa materiaalin vastaanottamista siinä määrin, että sen virheet jäävät täysin huomiotta, jos sen pohjalta vedettävät johtopäätökset tukevat omia näkemyksiä.

Olen törmännyt ilmiöön viime aikoina tilanteessa, jossa kristinuskon vastustaja on erehtynyt pitämään loogisesti virheellisiä ja kristinuskoa koskemattomia argumentteja paitsi pätevinä myös osuvina.  Painotan kuitenkin, että ilmiö on olemassa katsantokannasta riippumatta: on täysin mahdollista ja jopa luultavaa, että lukiessani jonkin kristinuskon totuutta puolustavan argumentin, saatan kuvitella siihen meriittiä, jota argumentilla ei todellisuudessa ole.  Tästä syystä on tärkeää muistaa oma subjektiivisuutensa: me pidämme näkemyksistämme ja lähestulkoon yhtä paljon pidämme järkeilystä, joka tukee näkemyksiämme.  Ja jos suhtautumisemme asiaan on ensisijaisesti emotionaalinen, emme kiinnitä tosiasioihin huomiota.

Ylläolevasta syystä esimerkiksi objektiivisesti kristinuskoon suhtautuvana itseään pitävä ateisti huijaa itseään: hän tulkitsee käsillä olevaa aineistoa tavalla, joka tukee hänen ennakkokäsitystään.  Tästä syystä jokaisen ateistin silmissä kristinuskon tuntema Jumala on skitsofreeninen, hullu, paha, julma, nyhvö tai yhdistelmä näitä - tarkastelun funktio ei ole ottaa selvää siitä miten asia on, vaan diskvalifioida implisiitti argumentti siitä, että moista tulisi seurata.  Jos Jumala olisi hyvä ja todellinen, olisi tämän tahtoa kaikki syyt seurata.  Sen sijaan jos Jumala on paha tai epätosi, on tämä oman näkökulman vindikaatio ja sellaisena hyvin palkitseva emotionaalinen kokemus.  Me lienemme tälle kaikki alttiita, ja se on ymmärrettävää, vaikkakaan ei sinänsä hyväksyttävää.

Todellinen ongelma kognition ulkopuolisesta biasoitumisesta tulee siinä vaiheessa, kun siinä osoitetut ilmeiset vuotokohdat osoitetaan, ja niihin nojaamista jatketaan siitä huolimatta.  Koska tässä vaiheessa oma ylpeys ja emotionaalinen mielihyvä on nostettu dialektiikan yläpuolelle, ei mielekästä keskustelua ole enää mahdollista käydä.  Kun totuus on lentänyt roskakoriin, voi mitä tahansa hätäkakkaa pitää validina argumenttina oman kannan puolesta, ja mikä tahansa muuttuu validiksi syyksi diskvalifioida vasta-argumentti.  Tällä diskauspelillä on sellainen kummallinen piirre, että siihen ryhtyvä keskustelee kuin todellisuus olisi jotenkin riippuvainen hänen mielipiteistään.

On tietysti täysin päteviäkin syitä diskata argumentteja, kuten esimerkiksi se, ettei teodikean ongelma, sellaisena kuin se yleensä tavataan muotoilla, osu kristinuskoon - puhumattakaan siitä, että kaataisi sen, kuten jotkut haluavat uskoa.  Tälle on kuitenkin objektiivisesti todettavat syyt, ja niin kauan kuin pyrkimys on pysyä dialektisessa tarkastelussa, voi ne kuka tahansa havaita päteviksi.  Sen sijaan kristitty syyllistyisi diskauspeliin vaikkapa väittämällä, ettei teodikeaan tarvitse kristillistä vastausta sen takia, että argumentin esittäjä on puolueellinen.  Kognition ulkoinen bias puolestaan houkuttelisi helposti toista kristittyä pitämään diskauspeliä harrastaneen kristityn perustetta pätevänä, koska se esitetään tukena sinänsä pätevälle ja oikealle johtopäätökselle.

Näiden syiden takia pidän ehkä oleellisimpana kriteerinä älylliselle kypsyydelle sitä, että kykenee pakottamaan itsensä katsomaan asioita sellaisina kuin ne ovat, sen sijaan, miten haluaisi niiden olevan.  Kukaan tuskin on riittävän valpas tehdäkseen sitä koko aikaa, mistä syystä toinen oleellinen kriteeri on kyetä pitämään sitä positiivisena asiana, että saa tietää olleensa väärässä.  Mitä useammin saa tietää olleensa jossain asiassa väärässä, sitä vähemmän vääriä käsityksiä jäljelle jää.  Se tuntuu ensi alkuun pahoinpitelyn uhriksi joutumiselta, mutta se on erinomainen keino haalia viisautta.

5 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

En ymmärrä miten Jumalan ominaisuuksien toivottavuus vaikuttaisi mitenkään siihen onko sellainen olemassa vai ei.

Sanot: jokaisen ateistin silmissä kristinuskon tuntema Jumala on skitsofreeninen, hullu, paha, julma, nyhvö tai yhdistelmä näitä.

En ymmärrä miksi ateistin pitäisi ajatella näin. Kristinuskon Jumalahan on ainakin sanan mukaan hyvinkin hyvä, äärettömän viisas, jne. Minusta Jumalan olemassaolo tai olemattomuus eivät riipu siitä onko hän "hyvä" tai "huono". Selvää on, että mitä ikinä sellainen olisi, se olisi olemassaolleessaan ainakin suurelta osin jotain täysin käsittämätöntä. Jos en usko Jumalan olemassaoloon, niin en oikein näe miten tämän (siis tällä oletuksella kuvitteelliset) ominaisuudet vaikuttaisivat mihinkään. Jos taas uskoisin, niin eikö minun uskomiseni pitäisi olla riippumaton siitä, mitä ajattelen Jumalan "hyvyydestä" tms?

Tietenkin jos Jumala olisi hyvä ja todellinen, tämän tahtoa kannattaa seurata, koska tämä on hyvä. Jos joku esittää preskriptiivisen toimintamallin (= tahto) joka on mielekäs, niin tämän seuraaminenhan on mielekästä riippumatta siitä, onko se Jumalan tahto vai ei. Itseasiassa, oli se Jumalan tahto tai ei, jos toimintamalli on hyvä, niin eikö sitä tulisi seurata täysin riippumatta siitä, onko Jumala olemassa vai ei?

Olet toistuvasti sanonut, kuten monet muutkin ateismia kritisoivat, että ainoastaan Jumalan tahto tekee siitä ohjeesta jota tahdoksi nimitetään, hyvän ja ilman tällaista tahtoa ei ole mitään keinoa erottaa hyvää ja huonoa. En ymmärrä miksi tämän pitäisi olla niin. Jos meillä on kaksi maailmaa; täysin identtisiä muutoin, mutta toisen on luonut Jumala ja toista ei ole luonut Jumala, ja ihmiset ovat tarkalleen samanlaisia molemmissa (tämä on ajatuskoe, huom.), niin mikä tarkalleen tekee oikeasta ja väärästä tai hyvästä ja pahasta jälkimmäisessä jotenkin olennaisesti erilaiset luonteeltaan kuin edellisessä?

Oletetaan nyt, että sen tekee se, miten Jumala reagoi ihmisten toimintaan. Mutta olettaen että päällisin puolin maailmat näyttävät syyn ja seurauksen osalta identtisiltä, niin miten tarkalleenottaen erotamme nämä maailmat toisistaan?

Todellisuushan ei riipu tarkastelijan käsityksistä tai mielipiteistä. Argumenttien tehtävänä ei ole muuttaa maailmaa oman mielipiteen mukaiseksi, vaan jalostaa omaa käsitystä lähemmäs totuudenmukaisuutta. Jos argumentti on virheellinen, se ei toimi tähän tarkoitukseen.

Minusta tervejärkinen ajattelutapa on, että joko ihminen uskoo tai ei usko. Argumenteilla tätä asiaa ei muuteta, joten on jokseenkin kummallista lähteä esittämään olennaisesti ad hominem argumentteja siitä miksi ateismi on epätotta. Erityisen kummallista on se, ettei se tunnu palvelevan sinulla tässä mitään muuta tarkoitusta kuin ateistien leimaaminen ja haukkuminen.

Esimerkiksi minä en ole koskaan väittänyt että teodikean argumentti olisi pätevä.

Minulla ei esimerkiksi ole mitään emotionaalisesti pelissä sen suhteen onko jumalia olemassa vai ei ole. Olen käytännössä varma ettei ole. Jos olisi, niin olisin hyvin yllättynyt. Mielestäni tämä tekee minusta ateistin (ei agnostikkoa), mutta argumenttisi yllä menevät ainakin minun osaltani aivan kokonaan ohi.

Tupla-J kirjoitti...

Nimimerkki Tiedemies, sinulla on toistuvasti tapa ruveta puhumaan ihan muista kuin niistä asioista, joita kommentoimasi teksti käsittelee. Kirjoitus käsittelee ilmiöitä, joita kutsun tiedostamattomaksi biakseksi ja diskauspeliksi. Vaikka esimerkit ovat provosoivia, on niiden funktio ilmiöiden demonstroinnissa. En minä halua antaa niiden viedä huomiota kiinnostavista ilmiöistä, joista muuten puhutaan vähän jos lainkaan.

Tiedemies kirjoitti...

En ymmärrä miksi kysymykseni ei liittyisi asiaan.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä vitsiä uskomisessa olisi jos Jumalan olemassaolon voisi varmistaa?

mm kirjoitti...

Olen työssäni joutunut käyttämään yksinkertaista kieltä osaksi kielitaidottomuuttani, osaksi ottaakseni kohderyhmän huomioon, osaksi vain tyhmyyttäni. Siksi nautin aivovoimistelusta, jonka tämä kirjoitus sai aikaan.

Olen työssäni joutunut ottamaan huomioon myös kontekstin ja tässä kontekstissa oletan tässä asiassa olevani kanssasi paljolti samaa mieltä. Se voi johtua tietysti myös siitä, että "sen pohjalta vetämäni johtopäätökset tukevat omia näkemyksiäni".

Tiedän, että logiikkavirheitä tekevät kaikenlaiset osapuolet kaikissa asioissa joko yhtä aikaa tai vuorollaan, tahallaan tai tahattomasti. En ole varma, miten pitäisi suhtautua erimielisten logiikkavirheisiin, joita he itse eivät tunnista. Kaikkea voi tietysti yrittää, kuten tämän kirjoituksesi osoittaa.