Pages

Pari Raamatun innoittamaa ajatusta

En ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään.  Toisinaan sitä kaipaa aikaa itselleen ja ajatuksilleen, eikä aina ole sellainen olo, että tekisi mieli jakaa niistä jokaista kuin puolitoistavuotias pötköjään.  Erityisen vähän teki mieli ruveta väittelemään niistä.  Olen kuluttanut aikaani Raamattua lukien J. Vernon McGeen ja Pyhän hengen suosiollisella ohjauksella.  Ajattelin aikoinani, että ymmärrykseni ja tietoni ovat riittäviä Raamatun plaraamiseen omillani, mutta kuunnelmaa kuunnellessa ja kirjaa sitä myötä lukemalla on käynyt ilmi, että näin ei ole asia.  Raamatussa on sisältöä käsittämättömän paljon enemmän kuin minä siitä kykenen omillani löytämään, ja epäilen, ettei anti tyhjene tässäkään läpiluvussa, vaikka otan aikani ja etenen hitaasti, ajatuksen kanssa.  Kuitenkin taidan jakaa pari ajatusta, jotka ovat tänä aamuna pyörineet päässäni.

Exoduksessa oleva farao muistuttaa luonteeltaan valtavasti Richard Dawkinsin kaltaisia uusateisteja.  En sinänsä tiedä, millaisen aineiston kanssa Dawkins on ollut tekemisissä, mutta on todennut kuitenkin, ettei uskoisi, vaikka saisi henkilökohtaisen ilmoituksen.  Vastaavasti farao saa todistuksen toisensa perään, eikä kuitenkaan suostu millään ilveellä tunnustamaan todellisuutta, vaikka joutuu sen tallomaksi ennustetulla tavalla kerran toisensa perään.  Jokainen todiste on vain hassu yhteensattuma tai ovela temppu, jolla huuhaata yritetään tuputtaa.  Samalla tavoin hyperskeptisesti ateistit ja nihilistit suhtautuvat jotakuinkin kaikkiin uskontoihin (paitsi ehkä niihin, joita kutsuvat vähiten älyttömiksi koska niissä ei tunnusteta Jumalaa), mutteivät kuitenkaan osoita samaa skeptisyyttä mitään muuta historiallista (tai parhaassa tapauksessa empiiristäkään) todistusaineistoa kohtaan.  Ikään kuin lopputulos olisi päätetty ennalta ja suostutaan ottamaan vastaan vain sitä tukevaa matskua.

Toinen juttu kyseisestä faraosta on, että olen miettinyt, josko kyseisellä kaverilla on ollut vapaata tahtoa - sanoohan Jumala useaan otteeseen pitkin Raamattua kovettaneensa tämän sydämen.  Äkkiseltään tulkittuna, ja mahdollisesti kai muutenkin, se kuulostaa siltä, että Jumala teki kaverista jääräpäisen mulkeron, mutta asiaa mietittyäni itse arvelen totuuden olevan toinen.  Tulkitsen näet sillä viisiin, että tämän sydämen kovettuminen Jumalan takia johtuu nimenomaan tämän antiteismistä (ainakin, mitä siis kristilliseen Jumalaan tulee): samalla tavalla kuin ajatus siitä, että Jumala ylipäätään voisi olla olemassa, syöksee uusateistin vaahtosuiseen raivoon, käsitteeseen vetoaminen ja sen mainitseminen aiheutti faaraossa saman reaktion.  On siis tällöinkin täysin perusteltua sanoa, että Jumala kovetti faraon sydämen, vaikkakin hyvinkin eri tavoin kuin pelkällä intuitiolla aavistelisi, mutta faraon tahto oli omansa.  Tämä kuitenkin olisi linjassa tuntemani todellisuuden kanssa, joten sillä mennään.

Mielenkiintoista on myös ollut se, että olin jostain syystä ajatellut Genesiksessä esiintyvien henkilöiden olevan jotenkin esimerkillisiä ja/tai esikuvallisia, ainakin juutalaisittain, mutta kirjaa lukiessa tuotiinkin esiin hämmästyttävän paljon näiden heikkouksia, vajavaisuuksia ja syntisyyttä.  Valitut saa raahata Herran polulle vain väkisin ja vasta siinä vaiheessa, kun kirjaimellisesti kaikki muut kuviteltavissa olevat keinot oli kulutettu loppuun.  Toisaalta siinä on kai jotain ituakin siinä mielessä, että tullessani uskoon olin jo pidemmän aikaa törmännyt seinään joka suunnalla ja yrityksessä elämällä tavoilla, jotka olin siihen asti hyväksi tai ainakin käyttämisen arvoisiksi katsonut ja kokenut.  Uskonnollisuus nousee kovina aikoina.  Ehkä vasta sitten, kun todellisuus potkii riittävän kovaa päähän, saamme nieltyä ylpeytemme niin pitkäksi aikaa, että uskallamme rehellisesti alkaa miettiä, josko siinä uskonnossa ja kirjassa, jonka suuntaan ei kenenkään järkevän ihmisen sovi kääntyä, olisi sittenkin jotain itua.

Taidamme olla mitä suurimmassa määrin luontomme vankeja, eikä kyseinen luonto meitä ohjaa hyvään ja oikeaan suuntaan yhtään niin usein kuin mielimme ajatella.  No, minä ainakin olin.  Sanovat, että totuus vapauttaa.  Minä koen niin - jotenkin hassua, että "vapautus uskonnollisten vaatimusten ikeestä" orjuuttaa monin verroin tiukemmin kuin ne uskonnolliset kahleet koskaan voisivat.

1 kommenttia:

Paperinen Puskistahuutelija kirjoitti...

Neloselta tulee vanha Bond-leffa "The Living Daylights". Peace.