Pages

Odysseuksen harharetket

En ole ollenkaan varma siitä, etteikö onnellisuuden tavoitteleminen olisi merkittävä tekijä maailmassa esiintyvään onnettomuuteen, päinvastoin.  Kyse ei ole vain siitä, että mitä kiihkeämmin onnellisuutta tavoittelee, sitä kauemmas se pakenee, tuottaen loppujen lopuksi onnettomuutta jo sillä, että vaikka kaiken muun olisi tavoittanut, se onnellisuus vain pysyttelee tavoittamattomissa.  Kyse ei ole siitäkään, että yrittäisi buddhalaisittain tehdä kaikkensa kuolettaakseen pyrkimyksensä onnellisuuteen, koska kyseinen lähtökohta on yhtä lailla onnellisuuskeskeinen ja sen asemaan huomion keskipisteenä fakkiutunut kuin se, mistä vapautumista buddhalaisuus julistaa.

Onnellisuus on kuin nainen: tee siitä elämäsi keskipiste, ja voit olla varma, että ajat sen luotasi.

Valinta, joka on tehnyt minusta merkittävästi onnellisemman kuin aikaisemmin olin, on yksinkertaisesti se, että nakkasin sen prioriteettilistaltani useamman pykälää alemmas.  Nyt oleellisinta on tehdä oikein ja toteuttaa Herran tahtoa.  Jos uskonnollinen kieli häiritsee, voi ottaa vain sen oikein tekemisen tähtäimeensä, ja pitää se siellä silloinkin, kun se on rankkaa, raskasta ja ikävää.  Olen havainnut, että mitä enemmän tämä oikein tekeminen osuu yksiin eurooppalaisen kulttuurin pitkäaikaisimmann (ts. kristillisen) moraalin ohjeiden kanssa, ja välttää sen synneiksi nimeämiä asioita, sitä enemmän onnellisuutta osakseen saa kuin vahingossa.

Loppujen lopuksi keskimäärin onnettomin ihminen on hedonisti (tai klassinen utilitaristi): Etsii, vaan ei löydä, koskei ymmärrä etsimällä hukkaavansa tavoitteensa.  Lopputuloksena on turhautuminen ja olemisen kokeminen julmana pilana ja kärsimysnäytelmänä, jota sitten pitää täydellisenä perusteena katkeroitua mille tahansa siitä vastuulliseksi katsomalleen taholle.  On ihmisiä, jotka ovat näin vieraantuneet kaikesta hyvästä ja oikeasta siinä määrin, että molemmat käsitteet tuntuvat näistä päälleliimatuilta ja epäuskottavilta.  He uskovat todellisuuden olevan silkkaa verta ja räkää, ja vihaavat sitä enemmän ainoastaan tahoa, joka kehtaa kyseenalaistaa heidän näkemyksensä.  He uskovat löytäneensä totuutensa ja suhtautuvat katkeruudella "huuhaata kaupitteleviin taivaanrannanmaalareihin".  He saattavat kävellä ja toimia jossain määrin ihmisen tavoin, mutta heidän sisimpänsä ovat kovettuneet suolapatsaiksi.

1 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

Aika synkkä ajatus. Mutta varmaan pitkälti oikein. Onnellisuus ei ole mikään päämäärä vaan se on indikaattori. Ei onnea voi tavoitella, ihmisen onnellisuus on tunne joka tulee siitä kun kokee elävänsä hyvin. Se hyvä taas on ihmisen omalla vastuulla. Jos ei ota vastuuta elämästään vaan "vaatii" onnea, niin ei sitä koskaan saa.

Tämä ei ole riippuvaista siitä mihin uskoo tai ei usko. Toki usko helpottaa usein tehtävää kun on ainakin jonkinlaisia valmiita vastauksia joista rakentaa ne omat hyvän elämän ohjeensa. Useimmiten ne eivät ole kovin vaikeita muutenkaan. Toki jos on luonteeltaan nihilistinen, niin sitten on ankeaa varsinkin ilman uskontoa. Uskonnonkin kanssa nihilisteistä tuppaa tulemaan tavattoman ankeita ja vaikeita.