Pages

Kvartaalitalous ja kestävä kehitys

Otsikon käsitteet ovat toisensa väistämättä poissulkevia käsitteitä. Jälkimmäinen pyrkii resurssien säilyttämiseen ja hyödyntämiseen siten, että myöhemmätkin sukupolvet kykenevät hyötymään niistä, ensimmäinen puolestaan pyrkii maksimoimaan käytettävistä resursseista saatavan hyödyn lyhyen ajan sisällä. Länsimaissa - mahdollisesti muuallakin - on jo pidemmän aikaa ollut vallalla jatkuvan talouskasvun ja loputtomasti nousevan tuloskäyrän ihanne, minkä ansiosta kvartaalitalous, tulosten ja tehokkuuden maksimointi on isoissa firmoissa enemmän sääntö kuin poikkeus. Toimitusjohtajat hyppivät firmasta toiseen ja tulospalkkiot silmissään kiiluen kuin heinäsirkkaparvet, tehden optimoinnillaan enemmän haittaa kuin hyötyä. Mitenkö?

Firma on kuin voimailija. Sillä on käytettävissään rajallinen määrä resursseja niin työpanoksen kuin materiankin puolesta. Kova koutsi tai toimari voi piiskata voimailijasta irti sellaisenkin huippusuorituksen, johon tämä ei ole itsekään tiennyt yltävänsä. Seuraavana päivänä, edellisen valmentajan otettua voimailijan resursseista omansa, astuu kehiin uusi, luultavasti edellistä kalliimpi valmentaja, joka aikoo myös tuottaa huipputuloksen ja siten kiillottaa sädekehäänsä valmentajien joukossa. Ja voimailija raataa silkalla perkeleellä jos ei muu meinaa riittää. Kolmantena päivänä ovella onkin seuraava valmentaja, joka katsoo, että jos näihin on kyetty, niin kyllä hän luotsaa vielä kovempiin tuloksiin.

Normaalille tilannetta seuraavalle ihmiselle on selvää, että ennen pitkää voimailijalta loppuvat voimat, terveys, rahat tai pahimmassa tapauksessa kaikki. Kukaan ei voi loputtomiin ja lepäämättä tahkota ennätyksiä, eikä sitä tosiasiaa mikään määrä optimointia muuta. Kvartaalitalous edellyttäisi jatkuakseen loputtomia resursseja joista niistää, mutta yhdenkään firman potentiaali ei ole rajaton. Mitä tiukemmille firman suorituskyvyn virittää, sitä lyhyemmäksi jää aika, jolla se voi kyseisellä teholla toimia, ja sitä heikompi se on kestämään odottamattomia vastoinkäymisiä. Ja kun ihmisistä on kyse, voidaan olla varmoja, että viimeksimainittuja ennen pitkää tulee.

Kovat rypistykset ovat joskus tarpeen tärkeän projektin loppuunsaattamiseksi deadlineen mennessä, mutta tämän jälkeen on otettava rennommin ja kerättävä tarvittava aika resursseja, jotta voitaisiin jatkaa edes sillä teholla, jolla töitä tehtiin ennen rypistystä. Muussa tapauksessa käy niin, että ajan kanssa uusiutuvat resurssit käytetään loppuun (työntekijät sairastuvat tai lähtevät, raaka-aineet loppuvat tmv), eikä edellytyksiä minkäänlaiselle jatkolle enää ole. Voimailija saa sydärin kesken kyykyn ja rusentuu tangon alle. Kiitosta vain, valmentaja Toimitusjohtaja.

Kvartaalitaloudessa on sellainen ongelma, että sitä soveltaville tulevaisuutta ei ole olemassa pidemmän matkan päähän. Heinäsirkkatoimareilla ei ole mitään kiinteää yhteyttä firmoihin, jolle tulevat suorittamaan jouston ja kestävyyden mahdollistavan "rasvan" pois imemisen ja keholavakuntoon piiskaamisen, joten heille on täysin yhdentekevää, mitä firmalle tapahtuu sen sekunnin jälkeen kun lyhyt toimitusjohtajakausi on päättynyt.

Tuloksena on paljon nopeasti raihnaistuvia tai toimintansa lopettavia ja/tai ulkoistavia firmoja, joiden kyky tuottaa pitkällä aikavälillä mitään, edes työkykyisiä työttömiä firman kaaduttua, lähenee kiihtyvää tahtia nollaa. Ihmiset voivat huonosti, koska joutuvat jatkuvasti toimimaan ääritasolla, ja sen takia kärsivät niin fyysisistä kuin mielenterveysongelmistakin aivan toisessa mittakaavassa kuin koskaan ennen. Sairaus ei katoa oireita hoitamalla saati loputtomalla määrällä pillereitä. Siitä voi päästä vain sillä, että suhteuttaa nyt ja tulevaisuudessa käytettävissä olevat resurssit  todellisuuteen ymmärtäen, että joka päivä ei tahkota uusia ennätyksiä.

0 kommenttia: