Pages

Utilitarismi ja kieli

Olen pannut merkille, että näinä päivinä valtaosa ihmisistä suhtautuu kieleen ja käsitteisiin utilitaristisesti.  He käyttävät sanoja sellaisissa merkityksissä, jotka saavat heidät kuulostamaan paremmilta kuin muuten kuulostaisivat.  Esimerkkinä tästä vaikkapa ilmaus suvaitsevaisuus, joka konventionaalisessa kielenkäytössä tarkoittaa ominaisuutta, jonka ansiosta hyväksytään sellaistenkin ilmiöiden olemassaolo, joista ei erityisemmin pidä, mutta jota käytetään tänä päivänä hyvin pitkälle nimenomaan identifikaattorina ja erottelun perusteena.  Et lukeudu suvaitsevaisiksi itseään kutsuvien ryhmään, joten sinua ei suvaita.  Sillä, että suvaitsevaisten ryhmän ulkopuolelle suljettu taho suvaitsisi konkreettisesti paljon suurempaa määrää asioita kuin suvaitsevaisuuden lipun alle asettautuneet tahot, ei ole mitään merkitystä.  Tällainen kielenkäyttö synnyttää ongelmia.

Ensimmäinen ongelma on se, että kommunikoinnista tulee vaikeampaa.  Koska sanat voivat tarkoittaa joko niiden sanakirjasta löytyviä merkityksiä tai vaihtoehtoisesti toimia identifikaattorina jollekin aivan muulle, syntyy mahdollisuus väärintulkinnalle, jota ei aikaisemmin ole ollut.  Täten kielen epämääräisyys lisääntyy ja edellyttää aina vain enemmän selittämistä säilyttääkseen edes sen selkeyden tason, mikä aikaisemmin oli itsestäänselvyys.  Ilmiön tuloksena on tilanne, jossa yksinkertaisenkin asian ilmaiseminen kysyy valtavan määrän tekstiä ja selittämistä, ellei haluta aikaansaada sanojen kasvavan monitulkintaisuuden myötä massiivista todennäköisyyttä väärintulkinnalle.

Toinen ongelma on se, että utilitaristinen suhtautuminen kielenkäyttöön tekee harjoittajastaan epärehellisen.  Valitsemalla sanat ja järkeilemällä muutaman mutkan kautta niille merkityksiä, joissa sanaa ei normaalissa kielenkäytössä käytetä, voidaan antaa itsestä harhaanjohtavan positiivinen kuva.  Koska rationalisointia käytettyjen termien takana avataan harvoin jos koskaan, havaitaan, että utilitaristin tavoite on nimenomaan harhauttaa muita.  Tämä on lyhytnäköisesti hyvä ratkaisu evolutiivisesta näkökulmasta, koska sillä saadaan toiset suhtautumaan itseen suopeammin (tai vastapuoleen negatiivisemmin) kuin todellisuudessa olisi aihetta, mutta pidemmällä tähtäimellä tuloksena on kielen baabelisoituminen siihen tilaan, jossa kommunikointi on kuin uisi puurossa: jokainen käyttää kieltä oma etu silmälläpitäen, samalla edellyttäen muilta sen normaalia käyttöä jotta kommunikointi olisi ymmärrettävää.  Tilanteesta muodostuu vangin dilemma, ja kun tilannetta ei tajuta, päädytään omaa etua tavoitellen huonoimpaan mahdolliseen lopputulokseen.

Edellisestä seuraa myös sellainen ongelma, että ihmiset eivät välttämättä edes huomaa suhtautuvansa kieleen utilitaristisesti, vaan ovat kuin huomaamattaan rationalisoineet itseensä ja toisiin liittyvät sanat harhaanjohtavin tavoin.  Näin he eivät valehtele vain muille vaan myös itselleen, todella esimerkiksi kuvitellen, että kun he nimittävät itseään suvaitsevaisiksi, he myös ovat sitä, mitä sana tarkoittaa.  Kun itsensä on määritellyt kielellisen kikkailun kautta kaikkea hyvää ilmentäväksi, saadaan tästä mielihyvää.  Nokkelampi saattaakin arvata, mikä on hyvänolontunteensa utilitaristiselle kielenkäytölle velkaa olevan tahon reaktio sellaiseen tahoon, joka huomauttaa tämän kielenkäytön harhaanjohtavuudesta.  Mulkkuhan se on, kun mielen pahoittaa.  Sitä, että kieltä on käytetty kommunikaation kannalta tuhoisasti, ei tule siinä vaiheessa edes ajatelleeksi (vaikka toinen kiinnittää huomionsa nimenomaan siihen), koska tunteen palo pakottaa tämän puolustautumaan.

Koska utilitaristinen suhtautuminen kieleen näinollen heikentää kieliyhteisön yhteistyökykyä ja keskinäisen kommunikaation tehokkuutta, huomataan, että se on julmetun huono idea.  Olisi hyvä idea välttää kielen sotkeminen kyseisellä metodilla, mutta sen mahdollistamiseksi tarvittaisiin kielenkäyttäjien välille keskinäinen luottamus.  Koska kielenkäytön sotkemisella pyritään nimenomaan erottelemaan omat (ns. "hyvät", riippumatta siitä mitä itse asiassa tekevät) toisista (ns. "pahoista", jälleen sama juttu) ja hyväksikäyttämään jakoon vielä kuulumattomien luottamusta, sahataan keskinäisen luottamuksen ja kasassa pysyvän kommunikaation oksaa tehokaasti.  Eri mieltä olevat tahot käyttävät sanoja eri merkityksissä, ja tämä muodostuu merkittäväksi haitaksi keskinäisen kommunikaation ja  mahdollisen pyrkimyksen sovintoon ja luottamuksen rakentamiseen.  Baabelin kirous toteutuu konkreettisesti.

Tietysti on oma asiansa, mihin kohtaan vettä viivan piirtää, kun ajatellaan vaikkapa ironista, humoristista, parodisoivaa tai satiirista kielenkäyttöä.  Näille kullekin on paikkansa, mutta ainakin itse soisin, että ne toimisivat pikemminkin toisinaan ilmenevinä tehokeinoina kuin savuverhona sille, ettei kehtaa esittää näkemyksiään rehellisesti sellaisina kuin ne ovat.

4 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Kieli ei ole näille utilitaristeille pelkkä kommunikointiväline vaan myös vallankäytön väline. Kielellä ei heille ole suoraa yhteyttä todellisuuteen siinä mielessä, että kielellä kuvattaisiin todellisia ilmiöitä. Kielellä myös muokataan todellisuutta.

Jos kieltä käyttävä edustaa hegemonista viiteryhmää, hänen puheensa on automaattisesti "hegemonista diskurssia" eli puhetta valta-asemasta käsin. Tämä taas sortaa vähemmistöjä.

Tältä pohjalta voi myös miettiä erilaisia "puhe on teko" -ulostuloja, joilla tuomitaan ns. vihapuhe.

Ihanteena on yhteiskunta, jossa yksikään ryhmä ei ole hegemonisessa asemassa ja näin pääse puheella alistamaan heikompia ryhmiä.

Tuomo 'Squirrel' Hämäläinen kirjoitti...

Erinomaisen oikea huomio. Itseäni tosin huvittaa se, että sinulla on täällä varsin epäkonventionaalisesti määriteltyjä käsitteitä. Ja perin keskeisellä paikalla.

Tietänet tämän, liittyy siihen positiiviseen arvioon jonka blogistasi aikanani tein.

Ja se liittynee uuskonservatiivisuuteen liitoksissa olevaan uuskielenkäyttöön. Se, että liberalismi on uusiokieltä on vanha ilmiselviö, jolla ei ole suurtakaan oivallusarvoa. (Paitsi ehkä liberaaleille itselleen.) Uuskonservatiiviuden kohdalla kysymys on "melko tuoreesta" strategiasta. (Ikää lähempänä vuosikymmen kuin useita.)

Tupla-J kirjoitti...

T'S'H:
Jaa, onko? No, kirjoitus lienee siitä huolimatta ymmärrettävissä ja pääosin selkokielinen. Jos jokin osa siitä on jotenkin epäselvä, avaan kyllä pyydettäessä.

Avaatko vähäsen tuota uuskonservatiivisuutta (oletan, että se on tässä yhteydessä jotain muuta kuin Ruukinmatruuna puhumassa itsestään monikon ensimmäisessä persoonassa)? Yhtäältä kuulisin mieluusti, miksi minut sen edustajaksi mieltäisi, ja toisaalta kelpaisi kuulla sekin, minkälaista uusiokieltä nämä (ja minä?) käytämme.

Ties vaikka oppisin panemaan merkille, mitä sanoja käytän epäkonventionaalisesti, ja puhumaan suomea sen sijaan.

mm kirjoitti...

Tämä kirjoitus on mielestäni erinomainen. Käytän sitä ehkä eri tavalla kuin kirjoittaja - tai ainakin tämä kommentoija Vasarahammer, joka löytää utilitarismin vain "näistä utilitaristeista" ja puhuu vain "heidän" kielensä virheisiin. Pelkään nimittäin pahoin, että nykyinen some paljastaa tämän oireen joka porukasta, kun "oikein silmin katsotaan".

Auts. Tunnistan tämän oireen itsessänikin, vaikka en välttämättä aivan samalla diagnoosilla. Aion makustella tätä ajatussuuntaa pidemmällekin jo toivon huomaavani paremmin omat rajoitteeni, jos/kun pyrin "käyttämään sanoja sellaisissa merkityksissä, jotka saavat (minut) kuulostamaan paremmalta kuin muuten" kuulostaisin.