Pages

Heikkouden maailma

Kristinusko on siihen perehtymättömän silmissä usein heikko, pehmeä ja nöyristelevä. Se on sellainen kolminaisuus, joka pitää harvinaisen tehokkaasti huolen siitä, että mahdollisimman harva itseään kunnioittava mies (tänä päivänä itse asiassa nainenkin) ottaa asiakseen perehtyä uskonnon todelliseen sisältöön. Toinen seikka, joka pitää ihmiset loitolla henkisyydestä, on materiaalinen ylenpalttisuus, josta kiitos seinähullun talouspolitiikan ja holtittoman velanoton he ovat päässeet osallisiksi vuosikymmeniä yhteen menoon. Kolmantena tekijänä on massatuotettu viihde, joka toimii tehokkaampana kansan oopiumina kuin yksikään uskonto koskaan, ja jonka aiheuttamassa tokkurassa mikään, mikä ei liiku silmien edessä ei herätä mielenkiintoa. Ajattelin, että näistä kunkin lähempi tarkastelu voisi olla paikallaan.

Kirkon pehmoimago on tulosta ensinnäkin siitä, että jotakuinkin kaikki vastaantulevat kirkon edustajat ovat joko sukupuolettoman oloisia miehiä tai yleisemmin naisia. Harva miehekäs mies on valmis ottamaan vastaan moraalista opastusta ja ohjeistusta kummaltakaan, etenkään kun nämä eivät näy lehtiä lukien pitävän sen mistään osasta kiinni. Toinen asia, minkä veikkaan vaikuttavan paljon, ja mikä yleensä jää asiaa pohtivilta huomiotta, on kirkkotaide.

Moderni kirkkotaide epäinhimillisine pirunkuvineen ja naurettavine pönttökappeleineen nyt on luku sinänsä, mutta kirkkotaiteen perinteisessäkin muodossa siinä painottuvat kaiken muun yli Jeesuksen ristinuhri, lasten vastaanottaminen ja kaikkinainen sairaiden ja surkeiden auttaminen. Sinänsä nämä ovat hyviä ja ymmärrettäviä aiheita, mutta kaksi jälkimmäistä ilmaisevat feminiinisemmän sortin hyveitä, eikä ensimmäisenkään miehisyys avaudu kuin sellaiselle, joka ottaa tapahtuman metafyysisine merkityksineen vakavasti. Jeesuksen miehiset urotyöt, kuten paholaisen houkutusten voittaminen ja korruptoituneen henkilökunnan piekseminen temppelistä pihalle, loistavat poissaolollaan. Ja kuitenkin ne opettavat sekä mielenlujuudesta että aktiivisesta taistelusta todellista pahaa vastaan tavoilla, jota elämänsä kirkkotaiteessa kuvatut teot eivät kuvaa. Kiitos näiden laiminlyönnin vallalla on tänä päivänä perverssi tulkinta vuorisaarnasta, josta muistetaan vain "kääntäkää toinen poski" ja "älkää tehkö pahalle vastarintaa".

Kukaan ei palvele kahta herraa, Jumalaa ja Mammonaa samaan aikaan. Materiaalinen ylenpalttisuus on historiallisesti korreloinut vahvasti yhteiskunnan henkisen tason laskun kanssa. Yleisesti ottaen niin kauan kuin ihmisistä tuntuu siltä, että asiat lutviutuvat joka tapauksessa ja viime kädessä valtio hoitaa jos itse ei viitsi, ei heillä ole mitään motiivia nöyrtyä ylemmän käden puoleen, joka paitsi edellyttää heiltä paljon, myös kieltää kaiken yltäkylläisyyden, jota materiaalisen maailman houkutukset tarjoavat. Kuitenkin nämä houkutukset ja lupaukset ovat seurausta siitä, että on eletty vuosikymmeniä yli käytettävissä olevien varojen ja hassattu kuin huomista ei olisikaan.

Tulevien sukupolvien resursseja ei voi kuitenkaan käyttää loputtomiin: toisin kuin abstrakti loputtoman kasvun ideologia, konkreettisten resurssien saatavilla oleva määrä (edes lainaksi) on rajallinen. Ja kun kyseinen raja tulee vastaan, riippumatto romahtaa, ja mahdollisesti kaikki muutkin yhteiskunnan instituutiot siinä ohella. Yhtäkkiä kasvu lakkaa, niskassa on holtittomat laskut eikä usko kaikkivoipaan valtioon enää kanna lainkaan hedelmää. Tällöin oman kuolevaisuuden, kuten myös resurssien suhteutuksen niiden haalimiseen, taju saapuu kutsumatta tuomaan kuulumisiaan. Silloin saattaa henkisyyskin elpyä.

Ylläoleva kappale saattaa vaikuttaa vääjäämättömällä inhimillisellä kärsimyksellä hekumoinnilta, mutta se ei ole sitä, vaan pikemminkin valonkajo itse aiheutetussa yössä. Se on totta, että kun yhteiskunta ei pysty enää lapsiltaankaan varastamalla pitämään yllä instituutioitaan, niiden romahtamisesta kärsivät kaikkein eniten ne, joita varten ne alkujaan pystytettiin. Kyseinen kärsimys ei ole heidän syynsä eikä heidän tulisi sen tähden kärsiä. Valitettavasti emme elä reilussa maailmassa, vaan Tämän maailman ruhtinaan hallintoalueella.

Mitä tulee massamedioihin, ovat ne osoittautuneet tehokkaaksi keinoksi tarjota hallintoalamaisille niin paljon viihdettä, että he eivät jaksa kyllästyneisyyttään puuttua mihinkään epäkohtiin tai vaatia rötösherroja tilille, puhumattakaan siitä, että viitsisivät ottaa selvää siitä, mitä heidän tulevaisuuttaan tuhoavia päätöksiä viimeksimainitut alati tekevät. Marx oli tässäkin asiassa väärässä: siinä, missä uskonnot ovat pääsääntöisesti olleet sivilisaatiota rakentava, edistävä ja ylläpitävä voima, sen hylännyt muuttuu kulttuurista henkiseksi opiaatiksi, antikulttuuriksi, joka ei pysty enää kuin kuluttamaan hedelmiä, jotka joku muu kylvi kauan sitten. Tämä johtuu kuluttamisessa piilevästä positiivisesta takaisinkytkennästä: kuluttamalla viihdettä/pornoa (nämä ovat kiihokkeen laatun katsomatta pohjimmiltaan sama asia - yksi haluaa värinänsä pornosta, toinen kauhuleffasta jne) ihminen oppii menemään siitä, mistä aita on matalin, eikä enää halua tähdätä korkeammalle, ymmärtämättä edes, että vaikka jotain tarttis tehrä, niin ei vielä, ja jos nyt, niin ei ainakaan hänen, sillä hänellä on muuta puuhastelua, jolla sitten oikeuttaa kaiken tarpeellisen ja oikean laiminlyömisen.

Elämme yhteiskunnassa, joka hekumoi heikkouksillaan ja ylpeilee niillä. Jokaisesta yhteiskuntaa nakertavasta tekijästä tehdään kovaa kyytiä hyvettä, jollei sitä sellaiseksi ole jo virallisestikin julistettu. Mitä heikompi yhteiskunta on, sitä kovempaa törmäys todellisuuteen sattuu. Toimin tuomiopäivän pasuunana, jotta yhä useammalla lähimpineen olisi tilaisuus nähdä mitä on tulossa ja siten paremmat mahdollisuudet kestää se.

1 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kristinusko on tosiaan aika nössö uskonto tänä päivänä, eikä se siksi kiinnosta varsinkaan miehiä. Puhun nyt siis länsimaista.

Ehkä kyse ei ole pelkästään perversseiksi muuttuneista opeista (homoseksuaalisuus tai aviopuolison pettäminen ei olekaan enää synti), vaan myös siitä, että valtaväestö ei koe kirkon olevan heidän puolellaan ja puolustavan heidän oikeuksiaan ja maataan.

Viittaan esimerkiksi maahanmuuttoon. Muslimimaissa ollaan hyvin tiukkoja maahantulemisen suhteen. Arabiemiraattien ympärillä on kunnon sähköiset valvontavehkeet laittomien maahantulijoiden estämiseksi ja kansalaisuuden saaminen on hyvin vaikeaa. Sen saa hyvin,hyvin harva. Eikä paikallisessa mediassa ole koskaan uikutusta siitä, kuinka ulkopuoliseksi siellä tuntevat pakistanilaiset ja tiibetiläiset varmasti tuntevat itsensä, kun eivät voi edes jäädä pysyvästi maahan.

Jos tekee rikoksen, olipa sitten kotimainen tai ulkomalainen, niin siitä seuraa rangaistus. Siellä on voimassa tämä Sharia-laki. Kuwaitissa hirtettiin eräs lapsia tappanut ulkomainen pedofiili. Ja koska kyseinen maa on tolkullisempi kuin moni feminiininen länsimaa, tai oikeastaan tolkullisempi kuin kaikki akkamaiset länsimaat yhteenlaskettuna, niin siellä ei päästetä ääneen mitään Eeva Biaudeteja. (Jos siellä edes on tuollaisia naisia, taitavat paikalliset naiset keskittyä omistaan huolehtimiseen, toisinkuin täällä).

Samoin on tietääkseni esim.Saudeissa. Eräs pakistanilainen sanoi minulle, että jos joku haluaa saudien kansalaisuuden, niin hänen sukunsa pitää olla asunut siellä noin 300 vuotta. (Sen lisäksi tottakai, että henkilö on muslimi). No, tuo oli varmasti hieman liioittelua, mutta pointti on se, että kyseinen maa, islamista huolimatta, valikoi hyvin tarkasti, keiden se antaa jäädä asumaan mailleen ja jättää demografisen jälkensä sen perimään.

Toki siellä on ainakin 200 000 somalia plus muita afrikkalaisia ja muslimeja joka puolelta maailmaa, mutta kuinka monella on kansalaisuus? Varmasti joillakin, mutta kuinka monella?

Lännessä taas...Suomen evakelis-luterilainen kirkko on piilotellut laittomia maahantulijoita, eikä kyseinen instituutio muutenkaan ole erityisen kiinnostunut toimimaan sen eteen, että Suomi säilyisi väestöltään suunnilleen samanlaisena. Ja saisi jatkossakin nauttia siitä edusta, joka seuraa etnisestä ja kulttuurisesta yhtenäisyydestä: halusta ylläpitää hyvinvointivaltiota.

Myös Ranskassa kirkkojen piispat sun muut ovat tolkuttaneet, että ranskalaisten on annettava tilaa tulijoille. Esimerkkejä on vaikka kuinka.

Aion erota evankelis-luterilaisesta kirkosta tämän vuoden aikana. Siitä instituutiosta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Se on heikko, nössö ja feminiininen. Jokainen uskonto luo näköisensöä yhteiskunnan ja evankelis-luterilaisuus luo munattoman nössöyhteiskunnan.

Kommentoijanainen