Pages

Likainen demokratia

Demokratiassa, joka toimii vahvassa valtiossa, on yksi massiivinen ongelma, joka johtuu yksistään näistä edellämainituista tekijöistä.  Demokratialla siis tarkoitan enemmistön valtaa ja vahvalla valtiolla sellaista, jonka osallistuminen yhteiskunnan pyörittämiseen on suuri, työllistäen esimerkiksi enemmän kuin viidenneksen työvoimasta.  Kyseinen ongelma on se, että mitä suurempi rooli valtiolla on ihmisten elämässä, sitä suurempi motiivi heillä on tehdä aivan mitä tahansa valjastaakseen sen omiin tarkoituksiinsa.  Se on varma tapa kääntää kansa sotimaan itsensä kanssa niin likaisin keinoin kuin se kykenee keksimään.

Ilmiö johtuu siitä, että valtiolla on väkivalta- ja lainsäädäntökoneisto puolellaan.  Vaikka sitä vastassa olisi enemmistö kansalaisista, se pystyy ajamaan läpi uudistuksia myös näiden tahtoa vastaan.  Kun kansalta viedään keinot saattaa hallintonsa vastuuseen tekosistaan, on tehokkain keino saada yhteiskunnallisesti tahtonsa läpi manipuloida päättäviä tahoja millä keinoin tahansa.  Tätä varten onkin kehitetty loputtomasti poliittisia lyömäaseita rasismikortista sovinistikorttiin ja siitä impivaaralaiskortin kanssa kyllähän suomalaisetkin -korttiin.

Millään näistä poliittisista lyömäaseista ei edes tarvitse olla mitään yhteyttä todellisuuteen, koska niiden funktio ei ole kuvata todellisuutta millään lailla vaan vaikuttaa tahoihin, jotka asioista päättävät.  Ihminen, myös päättävässä asemassa ollessaan, on valitettavasti siinä määrin huijattavissa, että tämä muodostaa mielikuvia sen tahon perusteella, joka onnistuu pitämään suurinta meteliä itsestään, olettaen, että henkilökohtaista tietämystä aiheesta ei paljoa ole - ja joskus vaikka olisikin.

Maksiimi menee siis niin, että mitä enemmän valtiolla on valtaa, sitä suurempi motiivi ihmisillä on sen ohjaamisesta keskenään tappelemiseen.  Valtion toimet kun aina suosivat jotakin porukkaa toisten yli, niin ne, jotka eivät ole halukkaita käyttämään kaikkia mahdollisia, myös moraalittomia, keinoja sen manipulointiin, jäävät niiden jalkoihin, jotka ovat.  Epäreilu peli kannattaa, koska siitä ei lankea minkäänlaisia sanktioita.

Erinomaisina katalyytteinä ilmiölle toimivat ensinnäkin vähäiset valtion erikseen suomat aseenkantoluvat: mitä vähemmän keinoja kansalla on vastustaa valtion voimankäyttöä, sitä mielivaltaisemmin valtio pystyy toimimaan.  Toinen katalyytti likaiselle demokratialle on uskonnollisuuden puute: On nimittäin niin, että ihmisestä ei saa uskontoa pirukaan pois.  Vie ihmiseltä perinteinen uskonto pois, ja hän rakentaa sellaisen politiikasta ja mieltymyksistään.  Uskonnottomalle demokraatille politiikka on uskonto, ja siinä, missä perinteinen uskovainen kykenee erottamaan toisistaan uskonnon ja politiikan, on se jälkimmäiselle mahdottomuus - hänelle henkilökohtaisella ja poliittisella ei ole mitään eroa.

Vahvan valtion ja demokratian yhteispeli tuppaa kuitenkin tuhoamaan itsensä: mitä verisemmin kansa tappelee keskenään poliittisesta vaikutusvallasta toistensa yli, sitä heikompi on kansankokonaisuus, kyky yhteistyöhön ja keskinäinen luottamus.  Nämä alentavat yhteiskunnallista turvallisuutta ja vievät massiivisen määrän yhteiskunnan resursseja keskinäisen hyvinvoinnin sabotoimiseen.  Mitä kovempaa kansakunta keskittyy sahaamaan oksaansa, sitä heikompi se on ulkoisia uhkia vastaan - pahimmassa tapauksessa invaasion sattuessa se ei edes ymmärrä olevansa sen kohteena vaan pitää tunkeutujia liittolaisinaan poliittisen sisällissodan kentällä ymmärtämättä, että vaikka heillä on yhteisiä vihollisia, se ei tee heistä ystäviä.

Toinen likaisen demokratian itsetuhon synnyttävä ongelma on, että mitä suurempi ja vahvempi valtio on, sitä suurempi on myös motiivi päästä ja tuoda kaveritkin sen palkkalistoille pois markkinatalouden ja konkreettisen demokratian, jossa myös vähemmistöön jäävät voivat äänestää resursseillaan, vaikutuspiiristä, vallan kahvaan vastapuolta kyykyttämään ja ansiottomaan elantoon.  Tämä tarkoittaa julkisen sektorin loputonta paisumista ja korruptoitumista pisteeseen, jossa mikään määrä tulevien sukupolvien nimissä otettua valtionvelkaa ja tuottavan sektorin kyykytystä ei pysty pitämään systeemiä kasassa, vaan se romahtaa tuhoten koko yhteiskunnan infrastruktuurin.

Kaksi edellämainittua siis ennen pitkää tuhoavat yhteiskunnan siitäkin huolimatta, että enemmistön tahtoa vastaan toimiva valtio on kuin painekattila, joka kerää hitaasti painetta ennen kuin räjähtää ja tekee hallitsevasta eliitistä jauhelihaa ja korvaa sen toisella.  Mitään kansaa ei voi pidemmän päälle hallita ilman sen mandaattia, ja vaikka sen olisi joskus saanutkin, kääntymällä kyseistä kansaa vastaan sen voi menettää.

Kuitenkin pidemmällä tähtäimellä paras keino vähentää omaa tyytymättömyyttä on tehdä yhteistyötä toisten kanssa.  Puhaltamalla yhteen hiileen toisia sabotoimatta saadaan poikkeuksetta parempia tuloksia aikaan kuin suuntaamalla resurssinsa poliittisen nollasummapelin pelaamiseen.

4 kommenttia:

Veikko Suvanto kirjoitti...

Pitäisi olla kai "puhaltamalla yhteen hiileen" (tai "vetämällä yhtä köyttä").

Tupla-J kirjoitti...

Kappas, joo, ei pysynyt kirjoitus ajatuksen perässä tai toisinpäin.

Valkea kirjoitti...

Hah hah, aloitin ennen kirjoituksesi julkaisemista kirjoittamaan käytännössä samasta aiheesta, mystinen synkronisaatio. Kirjoitukseni on osin päällekkäinen sinun kirjoituksesi kanssa, mutta osin myös erillinen.

Tupla-J kirjoitti...

Oman pohdintani inspiroi ensimmäisen kappaleen huomio, jonka tulin tajunneeksi pureskellessani hra Vallicellan tekstiä. Voi olla, että jos molemmat ovat sen lukeneet, on se voinut muhia kummassakin päässä.

Tai sitten voi olla, että ajatukset etenevät toisinaan yllättävänkin yhteneväisiä ratoja.