Pages

Demoneista

Demonit, pahat henget, langenneet enkelit, paholaiset - niillä on monta nimeä, ja harvalla niistä on mukava kaiku.  Mielessäni on taannoin pyörinyt kovastikin demonien nimellä tunnettu ilmiö, ja tekisi mieleni sekä pohtia hiven sitä, mitä ne ylipäätään ovat ja millä tavoin ne vaikuttavat.  Materialistiset maailmankatsomukset eivät kyseisten olentojen olemassaoloa edes tunnusta, ja moni suhtautuu niihin samalla skeptisyydellä kuin kaapissa asuviin mörköihin tai metsien yksisarvisiin.  Itse uskon niiden olevan sekä todellisia että monimuotoisia, ja koetan nostaa kynttilääni vakan alta sen verran, että kerron, miksi näin on.

Ehkäpä kuitenkin pahuuden personifikaatioista puhumisen edellytys on selittää, mitä sanalla pahuus ylipäätään tarkoittaa.  Oma ymmärrykseni sanalle on elämää kuluttava ja tuhoava toiminta, ja hyvä varsin selkeästi tämän vastakohta.  Jälkimmäiseen hyvä nyrkkisääntö on Jeesuksen tutuksi tekemä Kultainen sääntö, ensimmäiseen puolestaan versio, jonka sisällön voi typistää lauseeksi "rakasta itseäsi yli kaiken".

Olen joskus miettinyt demonien olevan ikään kuin vertauskuva hallitsemattomille biologisille vieteille, jotka päästetään valloilleen, vievät ihmisen tekemiset yli ja turmelevat sekä hänet että ympäristön, jossa hän vaikuttaa.  Olen pitkälti samaa mieltä edelleen, joskin sillä erotuksella, etten usko kyseessä olevan vertauskuva saati vietit, vaan aktiivinen paha tahto, joka pyrkii vetelemään naruistamme muun muassa vaan ei yksistään viettiemme kautta.

Helpoimmin äkättävät paholaiset ovat niitä, jotka kaikki voivat nähdä.  Kun viina tai viisari vie miestä, tai kun nainen etsii loputtomiin korkeimman mahdollisen statuksen miestä tai pirttihirmuilee siippansa elämästä helvetin, ovat kaikki selvillä siitä missä mennään, kuten myös siitä, että suunta ei ole suotava.  Nimenomaan siitä syystä, että nämä ilmiöt tunnistetaan välittömästi, ovat nämä pahuuden ilmentymät helppoja vähintäänkin tunnistaa jos ei voittaa.  Nämä tunnetaan pitkälti niin kutsuttuina yksilöiden paheina, jotka aiheuttavat joka päivä mittavia tragedioita erityisesti niin kutsutun alaluokan keskuudessa.  On joistain ehkä makuasia, kutsuuko ihmisen orjuuttanutta pahetta demoniksi vai pelkäksi heikkoudeksi - yhtä kaikki monet näistä kokevat, että heidän elämäänsä hallitsee kyseisen paheen perkele pikemmin kuin he itse.

Pahuudelle ei nimittäin tarvitse kuin antaa tilaisuus - se ottaa kyllä omansa.  Se ei siltikään voi viedä mitään, mitä sille ei anneta, eikä kukaan lähde tekemään pahaa tehdäkseen pahaa.  Pahimmillaankin kyse on itselle koetusta lyhyen tähtäimen hyvästä välittämättä sen seurauksista muille ja ehkä myös itselle pidemmän ajanjakson kuluessa.  Jokin meissä tai maailmassa vetää meitä kohti pahuutta, houkutellen ja luvaten niin kutsuttuja ilmaisia lounaita muodossa jos toisessakin.  Tämän ilmiön jokainen voi todeta omassa elämässään.

Mitä paremmalta jokin vääryys onnistuu näyttämään, sitä vaikeampaa sitä on vastustaa.  Tässä on tärkeä opetus, sillä suurimmat vääryydet, ne, jotka saavat eniten tuhoa, onnistuvat pukeutumaan hyveen kaapuun ja saada aikaan pahaa silloinkin, kun ihmiset uskovat vilpittömästi olevansa oikealla asialla.  Demonien suosikkikeino tässä on ottaa esille oikeuksien käsite aina, kun on kyse siitä, mikä on oikein tai väärin.  Kun oikea toiminta saadaan näyttämään toisten ihmisten pyrkimykseltä käyttää valtaa ihmisen itsemääräämisoikeuden ja tahdon yli, sokeutuu hän, joka kokee oikeuksiaan loukatun, sille, mistä todellisuudessa on kyse.  Kyse on petoksesta - kaikki pahuus syntyy valheesta.

Vaarallisimpia ja vaikutusvaltaisimpia paholaisia ovat ne, jotka ottavat vaikkapa yksittäisen hyvän asian, esimerkiksi tarkoituksellisen loukkaamisen välttämisen, ja käyttävät sitä sitten välineenä kaiken muun hyvän, muun muassa totuuden, tuhoamiseen.  Nostamalla yhden asian jalustalle he samalla polkevat lokaan kaiken sen, minkä jättävät nostamatta.

Pahuus on luonteeltaan orjuuttavaa.  Se pyrkii tuhoamaan vapautemme valita ja ottaa vastuu valinnoistamme.  Se pyrkii uskottelemaan, että väärä valinta on ainoa mahdollinen, luonnollinen tai tiesmitä, eikä siten edes kenenkään vika.  Jokainen tietää tämän olevan roskaa, mutta asian kohtaaminen on vaikeampaa kuin sen tietäminen.  Ja kun totuutta ei uskalla katsoa silmiin, sitä kohtaan alkaa tuntea kaunaa.  Yksi pahe ruokkii toista ja kohta ahmatti on myös ylpeä ja saamaton, vihaten kaikkia muita, jotka muistuttavat häntä olemassaolollaan siitä, miten asiat ovat.  Valintojen, jotka esimerkkihenkilöllä on rahkeita enää tehdä, määrä supistuu jatkuvasti, kunnes kyseessä on enää itseään tuhoava kuori vailla oman tahdon johtamaa sielua.  Pahuuden ei kuitenkaan tarvitse olla luonteeltaan hedonistista - ihmistä voi aivan yhtä hyvin hallita myös viha tai pelko.

Intellektuelleja piirejä houkutellaan lupauksella täydellisyydestä - mikä on abstraktina ajatuksena sinänsä helposti kuviteltavissa, mutta maan päällä alituisen muutoksen kourissa mahdoton toteuttaa.  Nämä ihmiset yrittävät tulla enkeleiksi ja pelastaa maailman - yleensä ihmisiltä itseltään näiden* oman edun nimissä - ja onnistuvat vain luomaan itsestään orjuuttavia, julmia tyranneja, jotka aiheuttavat enemmän tuhoa kuin ketkään muut.  C. S. Lewis osui naulan kantaan todetessaan, että ihminen, joka pyrkii tulemaan enkeliksi, onnistuu tekemään itsestään paholaisen.

Kirjoitukseni ei itse asiassa millään todista demonien olemassaoloa sellaiselle, joka ei moisten olemassaoloon usko.  Tosin kannattaa ehkä kysyä itseltään, josko paholaisten suurin saavutus voisikin olla usko siihen, ettei näitä ole olemassa.  Sota kun on aina niin paljon helpompaa voittaa, kun vastapuoli ei tajua olevansa sodassa.

*Merkillepantavaa on, että kun intellektuelli puhuu ihmisistä tai kansasta, hän tuskin koskaan lukee itseään kyseiseen joukkoon.

5 kommenttia:

Ironmistress kirjoitti...

Hyvin kirjoitettu. Varsinkin tuon toiseksi viimeisen kappaleen pitäisi syöpyä tulikirjaimin itse jokaisen mieleen.

Buddhalaisittain voi todeta, että askeesi voi tehdä ihmisestä pyhimyksen (boddhisattvan). Mutta se voi tehdä hänestä myös Adolf Hitlerin.

Ihmisen tulisi hyväksyä oma vajavaisuutensa ja ymmärtää, että se, ettei ketään voi ajaa kepillä paratiisiin. Se kultainen keskitie on aina se paras tai ainakin vähimmin huono vaihtoehto. Kun lähdetään rakentamaan paratiisia maan päälle, tuloksena on poikkeuksetta maanpäällinen helvetti.

LS kirjoitti...

On kerta kaikkiaan todennäköistä, että vahinkoa ja kurjuutta ovat aiheuttaneet enemmän ne, jotka ovat päättäneet tukahduttaa moraalista pahuutta voimakeinoin kuin ne, jotka ovat pyrkineet tarkoituksella pahuuteen.
- F. A. Hayek

Tiedemies kirjoitti...

Suosittelen lukemaan Frans Mäyrän "textual demons and demonic texts". Se on pitkäpiimäinen ja puuduttava humanistisen alan väitöskirja, mutta siinä on kuvailtu sitä, mitä demoninen tarkoittaa. Se sopii yksiin tämän kirjoituksen kanssa.

Karkeastiottaen ilmiö, objekti, henkilö, tms, on "demoninen", kun se edustaa tukahdutettu mielihalua, yleensä karrikoituna ja liioiteltuna, kuitenkin sellaisessa muodossa, ettei se ole vielä täysin menettänyt kaikkea houkuttelevuuttaan. Se kuitenkin aina herättää voimakasta repulsiota ja pelkoa koska demoninen on puhtaasti "toiseus" (siis jotain joka on kokonaan itsen ulkopuolella), mutta sen pyrkimys päästä "sisään" on voimakas. Demoniseen kuuluu olennaisesti se, että sen ajatellaan olevan korruptoiva ja muuttavan pahaksi tai likaiseksi kaikki ne joiden kanssa se on tekemisissä.

Viina, huumeet, seksi, jne, näitä esitetään demonisena. Vastustajiensa ajatuksissa myös esimerkiksi ihmisoikeudet tai ympäristönsuojelu ovat demonisia, koska ne edustavat kompromisseja, niiden taustalla oleva ajatus tunnistetaan "houkuttelevaksi", kuten vaikkapa kaikkien ihmisten tasavertainen kohtelu tai vaikkapa kaunis ja luonnollinen ympäristö.

Demoninen on tavallaan olkiukon äärimuoto silloin, kun se pirulainen ei suostu palamaan loppuun vaikka kuinka sitä ruokkii.

Ghostwriter kirjoitti...

"Yksi pahe ruokkii toista ja kohta ahmatti on myös ylpeä ja saamaton, vihaten kaikkia muita, jotka muistuttavat häntä olemassaolollaan siitä, miten asiat ovat." Tuo riipaisi kauhistuttavalla tavalla itseäni. fak : /

mm kirjoitti...

Kun kerran kirjailija etc C. S. Lewis mainitaan, niin on syytä kuiskata myös kirja Paholaisen kirjeopisto. Siinähän Isopaha opettaa pikkupiruille, miten he voivat esiintyä omissa olomuodoissaan siellä, missä heihin konkreettisesti uskotaan, mutta muualla on paras pukeutua valepukuihin... Tämä oli kaukaisessa Aasiassa käytännössäkin todennettavisssa.