Pages

Kun poikkeuksesta tehdään sääntö

Blogin Takkirauta vetäjä, konservatiiviksi julistautuva Ruukinmatruuna, on sitä mieltä, että yhteiskunnan tason voi katsoa siitä, kuinka se kohtelee heikoimpiaan.  Hänen mukaansa kyseiset heikoimmat eivät ole sitä omasta syystään saati millään tavoin vastuussa tilanteestaan, joten muiden tehtävä on auttaa heitä pysymään toisten pystyttämillä tolpilla.  Minä näen moisessa näkemyksessä paljon empatiaa, mutta kovin vähän sitä tolkkua, mitä kyseinen blogiemäntä on niin usein peräänkuuluttanut.

Asia kun on niin, että pääsääntöisesti niillä, jotka yhteiskunnassa ovat heikoimmilla, kuten au-vanhemmilla lapsineen, homoseksuaaleilla, eronneilla, työttömillä, päihdeongelmaisilla ja niin edelleen on paljonkin tekemistä tilansa kanssa.  Heikoimmat meillä on aina luonamme, sillä vaikka miten yrittäisimme, emme voi pestä pois valintoja ja niiden seurauksia.  Yrittämällä tuhoudumme - jos hukkuvalta ei löydy tahtoa pelastua, hän vetää pelastajansa mukanaan.

Leikitäänpä kuitenkin pieni hetki ajatusleikkiä, jossa postmodernin poliittisen korrektiuden ihanteet on siinä mielessä saavutettu, että yhtäkään vähemmistöä tai heikoilla olevaa ihmistä syrjittäisi millään tavoin.  Mitä seuraisi?  Ensinnäkin se, että huonon valinnan ollessa sosiaalisesti yhtenevä hyvän valinnan kanssa, niitä tehdään helposti lisää.  Esimerkiksi avioliittoon lähdettäisiin köykäisin perustein, koska eroamisesta ei seuraisi mitään stigmaa.  Vailla moraalia, toisin sanoen oikein käyttäytymisen standardia, kukin voi itse päättää mitä tahtoo elämällään tehdä.

Lopputuloksena on sen, mikä ennen oli poikkeus, kirjaimellista muuttumista säännöksi.  Ihmisten seassa on valitettavan monta enemmän kuin vähän eksyksissä olevaa ihmistä, joille oma paikka maailmassa ei ole vielä valjennut.  Jos tällainen ihminen ei voi nojata sellaiseen systeemiin, jonka tiedetään suotavaksi ja tuottavan hyviä tuloksia, on kyseisen yksilön yhteiskunnallinen tuottavuus silkkaa lottoa.  Jos soppaan yhdistetään hyvinvointivaltion sosiaaliturva, on synnytetty itseään kiihtyvällä tahdilla turmeleva kurimus.

Moraali on sellainen, jollaiseksi se on kovempina aikoina muodostunut, sen takia, että se on selvinnyt niistä.  Jos se nakataan tunkiolle, väitetään minkä tahansa käytöksen olevan yhtä hyvää kuin muutkin, ja sosialisoidaan tulonsiirtoja poistamaan näiden ihmisten kestämättömien valintojen seuraukset, niin mitä ylipäätään voi tapahtua?  Rupeavatko ihmiset sitten päätymään omillaan käyttäytymään moraalin mukaan, johon mikään kehote tai paine ei heitä vedä?

Vai olisiko sittenkin niin, että mitä vähemmän ihminen joutuu olemaan tekemisissä elämän realiteettien kanssa, sitä vähemmän hän niistä välittää?  Vastaus kysymyksiin löytyy vilkaisemalla poliittisia broilereita.

4 kommenttia:

Ironmistress kirjoitti...

Tuplis, sanotaan se vielä kerran: parasta sosiaaliturvaa on mahdollisimman alhainen työttömyysprosentti ja parasta apua on auttaa ihmistä auttamaan itseään.

Se, että hädänalaista monotetaan ja häntä potkitaan päähän ja hänet syyllistetään tilastaan, ei ole hänen auttamistaan. Päinvastoin, näin luodaan katkeroitunut ja yhteiskuntaa vihaava yksilö, joka mielellään puree ruokkivaa kättä.

Mutta toisinaan ihminen voi kertakaikkiaan olla niin murjottu, ettei hänellä ole hajuakaan enää siitä, että miten tästä selvitään. 1970-luvulla meillä ei ollut leipäjonoja. 2010-luvulla niitä on. Eikä syynä ole se, että ilmaista leipää jaetaan, vaan se, että sille aivan oikeasti on tarvetta. Ruukinmatruunan eräs ystävätär on joutunut turvautumaan sellaiseen kun häneltä kiskaistiin matto jalkojen alta.

Ei tarvita kuin sopiva määrä työpaikkakiusaamista, epävarma työsuhde ja sen jälkeen laiton irtisanominen. Sitten ihmetellään että miten tässä nyt näin oikein kävi. Siinä on sitten hyvä moralisoida.

Ruukinmatruunalla on ne mielipiteet mitä hänellä on koska hän on nähnyt elämästä myös sen toisen puolen. Joko omakohtaisesti tai ystäviensä tai tuttaviensa kautta.

2010-luku suosii narsismia ja k*sipäisyyttä. 1970-luku suosi kollektivismia ja laumasieluisuutta. Suo siellä, vetelä täällä.

Jaska Brown kirjoitti...

Usein sanotaan, että ei ketään saa rangaista siitä, että on yksinhuoltaja, työtön, päihdeongelmainen tai muuta vastaavaa. Ei saakaan. Mutta ei siitä saa palkitakaan. On käsittämätöntä, että yksinhuoltaja saa enemmän lapsilisää. On käsittämätöntä, että saa paremmat tulot työttämänä kuin töissä. On käsittämätöntä, että päihdeongelmaiselle myönnetään sosiaaliavustusta käytännössä suoraan päihteisiin. Tämän kaiken maksavat loppujen lopuksi ne, jotka ovat asiansa hoitaneet.
Jokaisella on oltava perusturva. Sen päälle tulevasta pitää sitten olla tiukkana, mutta yhdestä ei saa tinkiä: lapsille on taattava samat mahdollisuudet syntyperästä riippumatta. KYLLÄ mahdollisuuksien tasa-arvolle, EI tulosten tasa-arvolle.

Vasarahammer kirjoitti...

En nyt kommentoi, mitä Ruukinmatruuna on kirjoittanut. Joka tapauksessa Tuplis on mielestäni oikeassa, kun hän näkee hyvinvointivaltion poistavan ihmisen oman vastuun huonoista valinnoistaan. Itse asiassa voi väittää, että hyvinvointivaltio suorastaan subventoi huonoja valintoja.

Tästä luonnollisesti seuraa, että huonoja valintoja tehdän kevytmielisemmin kuin silloin, jos niistä joutuisi maksamaan täyden hinnan.

Taloudellisessa mielessä hyvinvointivaltio sisältää oman tuhonsa siemenen eikä ole kestävä järjestelmä. Verorahoille on rajattomasti hyviä kohteita, kun taas verotuksella saatava tulo on rajallinen.

Hyvinvointivaltio palkitsee huonot valinnat ja rankaisee hyvistä kireällä verotuksella. Se pysyy pystyssä suurelta osin perinteisen hyvän moraalin ansiosta ja myötävaikuttaa tämän moraalin murenemiseen. Se tukee niitä, jotka tulisivat hyvin toimeen itsekseen, ja kohtelee välinpitämättömästi todellisia hädänalaisia etenkin silloin, jos rahat eivät riitä.

Anonyymi kirjoitti...

"Esimerkiksi avioliittoon lähdettäisiin köykäisin perustein, koska eroamisesta ei seuraisi mitään stigmaa. "

Juuri tämä kyseinen esimerkkihän on jo ihan jokapäiväistä elämää. Erosta ei ole enää aikoihin seurannut kovinkaan merkittävää stigmaa (jossain määrin kyllä edelleen maaseudulla tavallisten ihmisten parissa seuraa stigma, mutta isommissa kaupungeissa ja etenkin mediassa ero on jo meriitti). Ja seuraukset näkyvät: ennätysmäärä avioeroja, yksinhuoltajia, huostaanottoja, mielenterveysongelmia ja rikollisuutta.

Muitakin esimerkkejä kyllä löytyy näistä asioista, joissa perinteinen moraali on jo täysin murentunut. Yhteiskuntamme vajoaa koko ajan kiihtyvällä tahdilla suohon. Yhtäläisyydet rappeutuvaan Roomaan (ja moniin muihin historian hämäriin kadonneihin muinoin uljaisiin yhteiskuntiin) ovat hämmästyttävät.