Pages

Hedonistin jumalasta

Hedonistilla tarkoitan ihmistä, jonka mielestä onnellisuus on sidoksissa dopamiiniin, jolla aivot palkitsevat tiettyjen ärsykkeiden noudattamista.  Näiden ihmisten ylin päämäärä on seurata limbistä järjestelmäänsä, oli se sitten keskittynyt rahan haalimiseen, seksiin, syömiseen, huumeisiin tai mihin hyvänsä muuhun emotionaalista mielihyvää tuottavaan viettiin.  Liberaalin maailmankatsomuksen taustalla on pitkälti se käsitys, että ihmisen pitäisi saada voida toteuttaa viettejään sellaisenaan ilman, että tätä katsottaisiin karsaasti.  Kuitenkin hedonismin jumala tekee seuraajistaan Sisyfoksia, jotka eivät koskaan pääse maaliinsa.

Onnellisuuden tavoitteluun itsessään tähtäävä maailmankatsomus on siitä huono, että se, minkä uskomme tekevän meidät onnellisiksi, ja se, mikä meille on hyväksi, ovat usein eri asioita.  Se dopamiiniannos, minkä seksuaalihurjastelija saa ensikokemuksestaan, on aina suurempi, kuin minkä hän saa myöhemmistä.  Täten se suuri kokemus, jota yritetään toistaa pyrkimällä samaan tilanteeseen - kuten esimerkiksi ensi seksikertaan uuden kumppanin kanssa - jää toistumatta.  Vaikka tilanne olisi sama tai parempi muuten, on aivojen kyky vastaanottaa dopamiinia heikentynyt.  Ns. high ei ole enää yhtä voimakas.

Samaan aikaan aivoradat rutinoituvat, ja tottuvat odottamaan mielihyväänsä ainakin muutaman kerran toimineesta toiminnasta.  Tällöin mielihyvää haluava ihminen hakeutuu luonnostaan sen asian pariin, josta on sitä aikaisemminkin saanut.  Hinku tehdä mielihyvää tuottavaa asiaa kasvaa, mutta siitä saatu mielihyvä heikkenee.  Tästä syystä moni hedonisti joutuu viimeistään keski-iän kynnyksellä valtavaan kriisiin, kun "mikään ei enää tunnu miltään".  Kemiallinen yritys saavuttaa onnea on tuomittu epäonnistumaan.  Tätä ilmiötä ongelmineen käsittelevät mm. Michel Houellebecqin teokset.

Hedonistin ei välttämättä tarvitse olla seksillä tai ruualla mässäilijä, vaan dopamiininsa voi saada niin voittamisen tunteesta, jännityksestä kuin pelostakin.  Tietokonepeleihin, extremelajeihin tai pornoon koukussa oleva ihminen on yhtä lailla hedonisti kuin häntäheikkikin.  Hedonismilla on niin monta muotoa, että ainoaksi yhdistäväksi tekijäksi jää aistinautinto, jota pyritään toistamaan, mutta epäonnistutaan vääjäämättä.  Hedonisti häviää aina: uhraa elämänsä onnellisuudelle sitä koskaan tavoittamatta.

Ihmissuhteissa hedonismi on tuhoisimpia mahdollisia lähtökohtia: hedonistille toinen ihminen on olemassa lähtökohtaisesti omien halujen täyttämistä varten ja siten arvokas lähinnä välineellisessä mielessä.  Ihastuksen ja tämän kanssa vietettyjen ensikokemusten dopamiiniryöppyä ja tunnekarusellia on vaikea uusia.  Näitä ensisijaisesti hakeva ihminen pettyy kumppaniin kuin kumppaniin ennen pitkää ja alkaa sabotoida suhdettaan kunnes se kaatuu.  Tästä katkeroituneet ihmiset toisinaan yrittävät uudestaan toisen ihmisen kanssa, samoin lopputuloksin, tai sitten lyövät hanskat tiskiin ja lähtevät "järkiavioliittoon" olemaan onnettomia lopun ikäänsä.  Onnellisuutta ja nautintoja tavoittelevan hedonistin käsitys elämästä on sittenkin tragedia.

Vastaavalla tavalla kuin mässäilijä ei loppujen lopuksi edes nauti syömästään ruuasta samassa määrin kuin kohtuudella syövä, ei onnellisuutta jumalanaan pitävä ihminen koskaan tavoita kohdettaan kuin pieniksi hetkiksi, joita ajan mittaan tulee aina vain vähemmän ja heikompina.  Todellinen onnellisuus, samoin kuin terveellä pohjalla oleva parisuhdekin, ovat mahdollisia saavuttaa, mutta niitä ei tavoita "minä tahdon" -lähtökohdasta.  Pysyvä onnellisuus ja rakkaus ovat seurausta hyvin elämisestä - siitä, että keskittyy olemaan hyvä, sen sijaan, että keskittyisi miettimään, mitä kulloinkin tekisi mieli.

3 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tuosta kirjoituksestasi tuli minulle mieleen se, että matkan varrella olen aina enemmän törmännyt ihmisiin, jotka eivät oikein kestä arkea ja sen rutiineja. Vaikka ihmisen elämä on pääosin arkea. Näille ihmisille elämän pitäisi olla juhlaa, actionia ja jonkunlaista rockvideota. Mutta jos elämä on pelkkää juhlaa, niin kuinka sen enää tunnistaa juhlaksi? Pakeneeko ihminen silloin turvalliseen arkeen? Vai haluaako hän vaan vielä enemmän extremeä?

Tuplis kirjoitti...

Kiitos kommentista pitkästä aikaa. Olen ollut huomaavinani saman ilmiön. Ehkä jotain sellaista "kun telkkarin ihmisten elämä on glamöröösiä ja käsikirjoitettu täyteen kiinnostavia juttuja niin minunkin elämän pitäisi olla", mutta ilman käsikirjoittajaa.

Vastaus selviää siitä, kun miettii, josko huumeidenkäyttäjä haluaa palata arkeen vai lisääkö annostaan tavoittaakseen sen, mitä sama annos ei enää tuo.

Jotkut toki "palaavat turvalliseen arkeen", mutta joutuvat tällöin rakentamaan sen nollasta, mikä on huomattava ponnistus taholle, jonka arki on aikaisemmin rakentunut elämysten tavoittelulle.

mm kirjoitti...

Filosofiaa kliinisesti. Hauskaa.

Löysin tätä miettiessäni termin Pleasure paradox. Sisältääkö tämä koko ajatteluketju sitä, että "tavallinen arki" on väistämättä tylsää? Latistuuko tunne aina toistettaessa? Eikö kontekstin muutos riitä? Elämme kuitenkin ajassa, joten tilanne on aina erilainen kuin edellisellä kerralla. Ympäristössäkin on aina silloin tapahtunut muutoksia, myös meissä itsessämme.

Ennen muinoin puhuttiin kuolettavasta tehdastyöstä, samalla raajalla samalla liikkeellä toimitetusta työnteosta. Siinä muuttujana saattoi olla vain työpaikan lämpötila tai käden tai jalan kipeytymisen aste tms. Voiko elämä muuten olla yhtä tylsää? Luulen, että moni kokee niin. Pienen lapsen vaipanvaihto toistuu ja toistuu äärettömän monta kertaa. Ruokapöydän pyyhkiminen tuntuu samalta riippumatta siitä, mitä siihen on roiskunut...

Miten saada arjesta dopamiiniryöppy? Onko omasta asenteesta apua? Vaikkapa "siitä että keskittyy olemaan hyvä".

Noihin vanhoihin käsitteisiin toisin lisäksi käsitteen tasa-arvo, siis jotain semmoista raamatullistakin kuin että "vaimon ruumis kuuluu miehelle ja miehen vaimolle". Voisiko tällaisessa suhteessa tasa-arvo tarkoittaa sitä että kiksejä hankitaan välillä vuoron perään? Pitkässä aikavälissä asia kyllä tasapainottuu. Ja välillä sanon asian niinkin, että miehen moniavioisuus taitaa pikemminkin tarkoittaa sitä, että hän oppii kestämään ne kaikki naisen "versiot", joita jokainen nainen omistaa. Jos joku mies luulee, että hänen naisensa on aina samanlainen, niin hänessä itsessään taitaa olla se vika... Tai jotain tähän suuntaan...