Pages

Hedonistin jumalasta

Hedonistilla tarkoitan ihmistä, jonka mielestä onnellisuus on sidoksissa dopamiiniin, jolla aivot palkitsevat tiettyjen ärsykkeiden noudattamista.  Näiden ihmisten ylin päämäärä on seurata limbistä järjestelmäänsä, oli se sitten keskittynyt rahan haalimiseen, seksiin, syömiseen, huumeisiin tai mihin hyvänsä muuhun emotionaalista mielihyvää tuottavaan viettiin.  Liberaalin maailmankatsomuksen taustalla on pitkälti se käsitys, että ihmisen pitäisi saada voida toteuttaa viettejään sellaisenaan ilman, että tätä katsottaisiin karsaasti.  Kuitenkin hedonismin jumala tekee seuraajistaan Sisyfoksia, jotka eivät koskaan pääse maaliinsa.

Onnellisuuden tavoitteluun itsessään tähtäävä maailmankatsomus on siitä huono, että se, minkä uskomme tekevän meidät onnellisiksi, ja se, mikä meille on hyväksi, ovat usein eri asioita.  Se dopamiiniannos, minkä seksuaalihurjastelija saa ensikokemuksestaan, on aina suurempi, kuin minkä hän saa myöhemmistä.  Täten se suuri kokemus, jota yritetään toistaa pyrkimällä samaan tilanteeseen - kuten esimerkiksi ensi seksikertaan uuden kumppanin kanssa - jää toistumatta.  Vaikka tilanne olisi sama tai parempi muuten, on aivojen kyky vastaanottaa dopamiinia heikentynyt.  Ns. high ei ole enää yhtä voimakas.

Samaan aikaan aivoradat rutinoituvat, ja tottuvat odottamaan mielihyväänsä ainakin muutaman kerran toimineesta toiminnasta.  Tällöin mielihyvää haluava ihminen hakeutuu luonnostaan sen asian pariin, josta on sitä aikaisemminkin saanut.  Hinku tehdä mielihyvää tuottavaa asiaa kasvaa, mutta siitä saatu mielihyvä heikkenee.  Tästä syystä moni hedonisti joutuu viimeistään keski-iän kynnyksellä valtavaan kriisiin, kun "mikään ei enää tunnu miltään".  Kemiallinen yritys saavuttaa onnea on tuomittu epäonnistumaan.  Tätä ilmiötä ongelmineen käsittelevät mm. Michel Houellebecqin teokset.

Hedonistin ei välttämättä tarvitse olla seksillä tai ruualla mässäilijä, vaan dopamiininsa voi saada niin voittamisen tunteesta, jännityksestä kuin pelostakin.  Tietokonepeleihin, extremelajeihin tai pornoon koukussa oleva ihminen on yhtä lailla hedonisti kuin häntäheikkikin.  Hedonismilla on niin monta muotoa, että ainoaksi yhdistäväksi tekijäksi jää aistinautinto, jota pyritään toistamaan, mutta epäonnistutaan vääjäämättä.  Hedonisti häviää aina: uhraa elämänsä onnellisuudelle sitä koskaan tavoittamatta.

Ihmissuhteissa hedonismi on tuhoisimpia mahdollisia lähtökohtia: hedonistille toinen ihminen on olemassa lähtökohtaisesti omien halujen täyttämistä varten ja siten arvokas lähinnä välineellisessä mielessä.  Ihastuksen ja tämän kanssa vietettyjen ensikokemusten dopamiiniryöppyä ja tunnekarusellia on vaikea uusia.  Näitä ensisijaisesti hakeva ihminen pettyy kumppaniin kuin kumppaniin ennen pitkää ja alkaa sabotoida suhdettaan kunnes se kaatuu.  Tästä katkeroituneet ihmiset toisinaan yrittävät uudestaan toisen ihmisen kanssa, samoin lopputuloksin, tai sitten lyövät hanskat tiskiin ja lähtevät "järkiavioliittoon" olemaan onnettomia lopun ikäänsä.  Onnellisuutta ja nautintoja tavoittelevan hedonistin käsitys elämästä on sittenkin tragedia.

Vastaavalla tavalla kuin mässäilijä ei loppujen lopuksi edes nauti syömästään ruuasta samassa määrin kuin kohtuudella syövä, ei onnellisuutta jumalanaan pitävä ihminen koskaan tavoita kohdettaan kuin pieniksi hetkiksi, joita ajan mittaan tulee aina vain vähemmän ja heikompina.  Todellinen onnellisuus, samoin kuin terveellä pohjalla oleva parisuhdekin, ovat mahdollisia saavuttaa, mutta niitä ei tavoita "minä tahdon" -lähtökohdasta.  Pysyvä onnellisuus ja rakkaus ovat seurausta hyvin elämisestä - siitä, että keskittyy olemaan hyvä, sen sijaan, että keskittyisi miettimään, mitä kulloinkin tekisi mieli.

Näin ihmisistä tehdään karjaa

Lausunto siitä, että jossain määrin yli 90% ihmisistä on karjaa, on varsin yleisesti tunnettu, ja mahdollisesta epäeettisyydestään huolimatta todeksi tunnustettu.  Asian voi todeta kuka hyvänsä tekemällä lyhyen vertailun vaikkapa oleellisimmiksi katsomiensa poliittisten kirjoittajien lukijamääriä ja verrata niitä muoti- tai meikkiblogeihin puhumattakaan varsinaisista massamedioista, ja pitää mielessä, että kyseisten ihmisten yhteiskunnallinen vaikutusvalta on sama kuin omammekin.  Oikeasti tärkeät asiat, maan ja tulevien sukupolvien tulevaisuus ja se, mitä asioille pitäisi tehdä, kiinnostaa häviävän pientä vähemmistöä.  Lopuista on paljon olennaisempaa tuntu siitä, että ollaan tekemisissä tärkeiden tai ainakin kiinnostavien asioiden kanssa.

Ihmiset priorisoivat asioita eri tavalla, ja suureen mittakaavaan vaikuttavat asiat ovat yleensä hankalia opetella ja niihin liittyviä ongelmia on vielä vaikeampi ratkaista.  Valtaosa meistä on ihmisiä, joille henkilökohtainen viihtyminen ja mukavuudenhalu tällä hetkellä ajavat prioriteettilistalla pitkän tähtäimen hyödyn yli.  Tämä on selviö: muuten Seiskaa ei olisi eikä sen puoleen Salkkareitakaan.  Pelkkä viihde ei ole kuitenkaan ainoa asia, mikä estää ihmisiä keskittymästä oleelliseen; paljon tärkeämpi vaikuttava tekijä on uutisointi.

Niin kutsutuissa uutisissa käsitellään loputtomasti asioita, jotka eivät koske elämäämme millään tavoin, ja jotka ovat pääsääntöisesti haitta pikemmin kuin hyöty, jos halutaan olla oleellisista asioista selvillä.  Nekin kerrat, kun uutiset koskevat jotain oleellista ja maan tulevaisuuden kannalta tärkeää asiaa, niistä kerrotaan sekä niin vähän että niin harhauttavasti, etteivät ne onnistu kiinnittämään oikein kenenkään huomiota.  Ja kun lehti on luettu, tuntuu siltä, että nyt ollaan selvillä maailman oleellisista asioista - sillä, onko näin, ei ole niinkään väliä.  Tämä johtuu siitä, että ihmiset tuppaavat tuntemaan asiat, joihin käyttävät paljon aikaa, tärkeiksi, riippumatta siitä, ovatko ne.

Kyseessä on siitä ilkeä tilanne, että meitä kiinnostavat pääsääntöisesti enemmän viihdyttävät asiat kuin elämiseemme vaikuttavat asiat.  Tästä johtuen vaikkapa julkimoista luetaan enemmän kuin politiikasta.  Kaikki moiseen käytetty aika on kuitenkin pois rakentavammasta tekemisestä, kuten itsensä ja ympäristönsä huolenpidosta ja yhteisönsä vahvistamisesta.  Joidenkin mukaan yhteiset nimittäjät julkimoiden muodossa tuovat tiettyä yhteisöllisyyttä, mutta itse koen, että alimman yhteisen nimittäjän varaan rakentuva yhteisöllisyys on yhtä tyhjän kanssa - se lakkaa olemasta välittömästi kun sen ylläpito edellyttäisi töitä.

Viihteen, oli se sitten missä muodossa hyvänsä, muodostuminen itsetarkoitukseksi vetää huomion itseensä.  Tällöin kuvaannollisesti sanoen ei pidetä enää katsetta pallossa, vaan hävitään peli.  Viihtyminen on erinomainen asia - silloin, kun se on seurausta jonkin hyödyllisen asian tekemisestä. Itsetarkoituksena se on myrkkyä, joka heikentää yksilön kykyä sopeutua tai muokata ympäristöään itselleen sopivammaksi.

Superfood-ilmiöstä

Taannoin tulin jossain määrin lukeneeksi Superfoodeista, toisin sanoen äärimmäisen ravinnepitoisista ruoka-aineista, joita saa erityisesti tosi kaukaa maailmalta.  Päätinpä sitten, luettuani niiden ällistyttävästä vaikutuksesta elämiseen ja olemiseen, testata mitä vaikutusta niillä omalla kohdallani oli.  Olen käytellyt viimeisen parin kuukauden aikana suhteellisen säännöllisesti niin spirulina-merilevää, maca-juurta kuin hifisuolaa Himalajaltakin.  Lisäksi on tullut natustettua raakasuklaata, lisättyä C-vitamiinin käyttöä ja ostettua käytännössä kaikki ruoka-aineet luomuna.  Tulin myös kokeilleeksi ravintohifismoothieta - tosin vain kerran.  Miltä nyt tuntuu?

Sanalla sanoen antiklimaattiselta.  En huomaa minkäänasteista eroa elämääni ennen kyseisten tuotteiden käyttöä.  En voi paremmin, en tosin voi sanoa voivani huonomminkaan.  Luettuani kilometreittäin tekstiä orgastisen ihanasta elämästä, jonka superfoodit tuovat, olisin odottanut huomaavani edes jotain.  Mutta kun ei.  Ainoa paikka, missä kokeilu vaikutti oleellisesti, oli lompakko.  Ruokaan meni rahaa suurin piirtein tuplaten sen mitä normaalisti, eikä se kokoiselleni, hiukan alle satakiloiselle uroolle, ole alunperinkään ollut kovin pieni summa.

Todettava on, että pidän juureksista, hedelmistä ja marjoista, ja vaikka syön niitä aavistuksen enemmän nyt kuin ennen kokeiluani, olen niitä syönyt tähänkin asti päivittäin, minkä lisäksi vaimoni kanssa teemme jokseenkin kaiken ruokamme itse.  En tahdo torpata kenenkään elämää mullistavia kokemuksia superfoodien kanssa - ehkä olen itse tehnyt jotain väärin tai vaikkapa tavattoman onnekas ja sitä kautta terve kehnommallakin ravinnolla.

Olen jossain määrin tietoisempi siitä, mitä kaikkea nykyisin suuhuni laitan, ja veikkaan suosivani luomua vastakin, jos sen hinta on siedettävissä rajoissa.  Kuitenkin suhtaudun skeptisesti myös kulttimaiseen hehkutukseen elämän kääntävästä ilmiöstä, joka nyt ei vaan satu aikaansaamaan kohdallani yhtään mitään.  Sitä, että syö vähemmän teollisuusmyrkkyjä, on toki vaikea pitää huonona asiana, ja ruuan laatuun ja puhtauteen kiinnitän vastakin huomiota.