Pages

Vääriä käsityksiä vastaan

Olen päätynyt kerran toisensa jälkeen nokikkain hyvin kummallisten käsitysten kanssa, mitä kristinuskon sisältöön tulee.  Puutun tässä näistä pariin, ja ensimmäinen koskee ateistista todennäköisyyslaskentaa.  Esimerkkinäkemys on "ota korttipakka, jossa on 100 000 korttia ja näistä vain yksi on oikea, minkä veikkaat todennäköisyydeksi sille, että valintasi osuu oikeaan?"  Kysymyksessä ja periaatteissa, joista se lähtee, on useampiakin virheitä.

Ensinnäkään uskontoa ei valita lottoamalla sokkona, vaan uskovat tuppaavat punnitsemaan aineistoaan jatkuvasti kokemuksen ja ymmärryksen karttuessa.  Tätä asiaa ateistien on usein vaikea ymmärtää, sillä pääsääntöisesti metafysiikkaan mitään mielenkiintoa kohdistavat ateistit ovat päätyneet ateismiinsa nimenomaan kokemuksensa ja ymmärryksensä varassa, eikä heille mahdu päähän, että uskossa voisi olla kukaan muu kuin lapsenuskoinen ja mitään kyseenalaistamaton ihminen.  Osuvampi vertaus, jos korttipakoissa halutaan pysyä, olisi näyttää kortit ja kertoa sekä antaa läjäpäin tuntomerkkejä sekä oikeasta maasta että numerosta.  Yhtäkkiä oikean valitseminen väärien heinäsuovasta ei kuulostakaan yhtään niin vaikealta.

Tähän tavallaan liittyen päästään toiseen virheeseen, joka on olettaa kyseisen uskon kohteen olevan oikea pelkästään sattumalta, ikään kuin kosmisten arpajaisten voittaja, jonka asemasta ei voi päätellä mitään tämän ominaisuuksista.  Valtaosa minkään uskontojen jumalista ei edes ole minkään sortin luojia, vaan ovat pikemminkin jonkin ominaisuuden tai luonnonilmiön antropomorfisointeja, milloin eivät muistuta ihmistä, jonka suorituskyvyn volyyminappula on kaakossa.

Todennäköisyyksiin tällä tavoin vetoava paljastaa olevansa Azathothiin uskova nihilisti, mistä syystä hänen on hylättävä se mahdollisuus, että maailmankaikkeudessa ja olemassaolossa voisikin olla jokin järki ja tarkoitus.

Kolmas häkellyttävän outo näkemys on väittämä kristinuskon vihamielisyydestä elämälle.  Tätä toitotti kovaan ääneen muun muassa eräs, joka kysyi, että "mikä voisikaan olla parempaa kuin himoitseminen?"  Näkemyksen mukaan kristinusko kieltää kategorisesti kaikki nautinnot ja muut asiat, joista ihminen voi saada sekä henkistä että fyysistä tyydytystä.  He eivät yleensä ottaen pysty erottamaan lempeyttä heikkoudesta saati toisen posken kääntämistä öykkäreille alistumisesta.

Ensinnäkään kristinusko ei millään muotoa kiellä ihmistä tuntemasta mitään - kyseessä ei ole mikään buddhalaisuuden muoto.  Jokaiselle tunteelle on oikea aikansa ja paikkansa, minkä lisäksi myös kristitty voi toteuttaa himojaan, mistä yhtenä todisteena lieneekin näiden terve lisääntymisfrekvenssi.  Se, että ei pane jokaista vastaantulijaa ei tarkoita sitä, etteikö panisi lainkaan.  Kyseinen vietti on vain ohjattu rakentavaan ja niin itseä kuin yhteisöäkin tukevaan suuntaan.

Elämälle vihamielisyyden sijaan kaikki kyseisen uskonnon opit tukevat sekä yksilön geenien että yhteisön elinvoimaa ja kykyä selvitä olosuhteiden vaihtelussa.  Hedonismilla hekumoineen kaverin näkemys puolestaan tähtää vain omien viettien täyttämiseen, minkä hedelmistä kirjoitinkin jo viimeisimmässä tekstissäni.

Mitä tulee kysymykseen siitä, mikä voisi olla parempaa kuin himoitseminen, on oma vastaukseni rakkaus.  Sitä, mitä eroa sillä himoon on, ei tosin hedonisti voine ymmärtää.

0 kommenttia: