Pages

Kauniista valheista

Olen usein kuullut puhuttavan kauniista valheista ja olenpa tainnut moisista puhua joskus itsekin.  Kuitenkin, asiaa tarkemmin pohdittuani, tulin siihen lopputulokseen, että valheessa ei voi olla mitään kaunista, vaan kyseinen käsite on sekin valhe.  Se on silti ilmaus, jolla ihmiset huijaavat itseään ja toisiaan voidakseen katsoa suopeasti sitä mitä ei voi hyväksyä.

Ivan Karamazov tarinallaan suuresta inkvisiittorista rakensi siinä uskonnosta kauniin valheen.  Vastaavasti petetty voi ajatella käsityksensä kumppanistaan olleen kaunis valhe, tai vaikkapa vasemmistolainen voi ajatella kommunistisen utopian olevan kaunis valhe.  Miksi ne eivät olisi?  Eikö väärä käsitys joskus näytä paremmalta kuin todellisuus?

Kyllä, mutta vain ensinäkemältä.  Matoja kuhiseva omenakin voi näyttää päällepäin hyvältä.  Valheella on kuitenkin lyhyet jäljet, ja ne jäljet ovat aina rumempia kuin totuuden.  Täten havaitaan, että vaikka ruman todellisuuden pukisi millaiseen valheen verhoon, ei se todellisuus muutu sillä miksikään. Ja tosiasioiden kieltäminen kääntää ne aina kieltäjäänsä vastaan.

Kauniin valheen käsitteellä on kuitenkin myös psykologinen vaikutuksensa.  Postmodernissa, moniarvoisessa ja siten enemmän kuin vähän arvonihilistisessä, maailmassa elävän ihmisen on helpompaa olla esteetikko kuin moralisti.  Vaikka jaksaisi vääntää loputtomiin siitä, mikä on oikein ja mikä ei, osuu esteettinen elämys tunnerekisteriin eri tavalla.  Kun antaa itsensä ajatella valheet kauniiksi, antautuu helposti myös kaivamaan maata totuuden alta ja kyseenalaistamaan koko käsitteen mielekkyyttä.

5 kommenttia:

IDA kirjoitti...

Minusta valkoinen valhe tarkoittaa valhetta asiassa, jolla ei ole merkitystä. Eli jos esimerkiksi kahdenvälisessä asiassa tietää, että toisen huoli on turha, mutta näkee tarpeettomaksi selittää miksi, niin valehtelee jossain yksityiskohdassa. Minusta tällaista ei ainakaan aina voi pitää varsinaisena valheena, vaan se voi olla oman yksityisyyden suojelua.

Tämä on kyllä varmaan eri asia kuin mitä tarkoitit.

Tuplis kirjoitti...

Kun kyse on kielestä, on aina hyvä pitää mielessä, että aivan kaiken kertominen on jokseenkin mahdotonta, oli kyse sitten mistä asiasta tahansa. Täten on aina valikoitava mitä kertoo ja mitä jättää kertomatta. Sen kyllä tietää itse, milloin mennään varsinaisen valehtelun puolelle.

Ghostwriter kirjoitti...

Hyvä kirjoitus. Ja hyvin sanottu, että valheen JÄLJET ovat rumat vaikka totuus KUULOSTAA rumalta.

Tiedemies kirjoitti...

Tässä osassa on jotain minkä kanssa on helppo olla samaa mieltä, mutta se on silti jotenkin väärin. Siis, valhe, osittain.

Postmodernissa, moniarvoisessa ja siten enemmän kuin vähän arvonihilistisessä, maailmassa elävän ihmisen on helpompaa olla esteetikko kuin moralisti. Vaikka jaksaisi vääntää loputtomiin siitä, mikä on oikein ja mikä ei, osuu esteettinen elämys tunnerekisteriin eri tavalla. Kun antaa itsensä ajatella valheet kauniiksi, antautuu helposti myös kaivamaan maata totuuden alta ja kyseenalaistamaan koko käsitteen mielekkyyttä.

En ota kantaa siihen mitä postmodernilla tarkoitetaan, koska en piittaa tai tiedä. Mutta "moniarvoinen" on tässä kyllä jotenkin tahallaan ymmärretty väärin. Moniarvoinen tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että tunnustetaan se, että yhteiskunnassa kaikilla ei ole kaikilta osin samat arvot. On itsessään jonkinlainen "kaunis valhe" ajatella, että yhteiskunta voisi toimia jotenkin muuten.

Tosiasioiden tunnustaminen on tärkeää, ja vaikka kuinka uskoisit jonkin oppijärjestelmän tai pelastussanoman totuuteen, on myös tosiasia, että kaikki eivät näin tee, ja että kyse ei ole siitä, että he valehtelevat itselleen. Se, että kerrot itsellesi tällaisen tarinan, on myös itsessään kaunis valhe. Tämä ei riipu siis siitä, ovatko omat uskomuksesi tosia vai ei.

Moralismi ja estetiikka eivät ole ainoat vaihtoehdot. Realismi on kuitenkin yleensä vähemmän altis itsepetokselle.

Tiedemies kirjoitti...

Lisään edelliseen vielä sen, että siitäkin huolimatta se, mitä sanoit, on kyllä mielestäni hyvin sanottu ja pitkälti olen samaa mieltä; kun moraalisen puheen osalta on mahdotonta tai vaikeaa luottaa siihen, että yhtenäinen arvopohja voidaan helposti saavuttaa, estetiikkaan turvautuminen todellakin nousee keskiöön.

Toinen vaihtoehto on ironia ja huumori, naurunalaiseksi tekeminen on keino puhua asioista, joihin on vaikea suhtautua.