Pages

Nihilismi projektiona

Usein vastaan tullut väittämä, jonka absoluuttiset arvot kieltävä nihilisti esittää tukemaan näkemystään, on suurin piirtein seuraava: maailmankaikkeuden näkökulmasta ihmiset ja näiden teot ovat niin mitättömiä, että sillä, mitä kukin milloinkin tekee, ei viime kädessä ole mitään väliä.  Samalla he toteavat usein, etteivät mitenkään kykene edes kuvittelemaan sellaista jumaluutta, jota tällaisen mitättömyyden teot kiinnostaisivat.  Minun nähdäkseni näkökulma on varsin selvä psykologinen projektio.

Esitetyssä skenaariossa nihilisti nimittäin olettaa maailmankaikkeuden (tai sitä hallitsevan) persoonan olevan samanlainen kuin omansa - joka ei todella välitäkään kaikesta, mitä tapahtuu.  Ainoa vaihtoehto tälle, jonka hän kykenee ymmärtämään, olisi mieletön ja siten merkityksiä antamaton Azathoth.  Persoona, jolle kaikki on merkityksellistä, jokaisen teoista pieninkin, on tälle näkemykselle vieras.

Kuitenkaan se ei ole vieras samaan tapaan kuin somalialaiset suomalaisille vielä 20 vuotta sitten, vaan vieras samaan tapaan kuin se rasittava naapuri, joka jaksaa muistuttaa asuinalueen järjestyssäännöistä kun niitä on rikottu.  Jos uskoo tekojen olevan vain subjektiivisesti merkityksellisiä, synnyttää absoluuttisen moraalin vaatiminen kaunaa.  Moderni nihilisti ei ole riittävän lähellä rakastaakseen - mutta ei myöskään riittävän kaukana ollakseen vihaamatta - Jumalaa.

4 kommenttia:

mm kirjoitti...

"Moderni nihilisti" viitsii vielä ajatella jotain. Luulenpa, että moni moderni ihminen - semmoinen tavallinen, joka ei erityisemmin arvosta mitään intellektuaalia juttua - ajattelee vain neljällä kirjaimella EVVK.

Vaikka näin kirjoitin, huomaan, että jäin silti miettimään sitä, mitä sanoit...

Jossain vaiheessa puhuttiin siitä,että ihmiset osaavat vastata vain niihin kysymyksiin, joita he osaavat tehdä. He saattavat jopa väittää, että muita kysymyksiä ei ole olemassakaan. Viisaankin ihmisen luoma jumaluus on silloin varsin tyhmä.

Tiedemies kirjoitti...

En ihan tavoita tämän tekstin tarkoitusta. Maailmankaikkeudella ei ole "näkökulmaa", näkökulma on ihmisen tms tietoisen toimijan ominaisuus tai oikeastaan viitekehys. Että maailmankaikkeudella sinänsä olisi jokin persoona tai näkökulma, en oikein osaa hahmottaa, mitä tämä voisi edes tarkoittaa.

Toki jos ajattelemme maailmankaikkeutta kaikkien sen rakennusosasten (mitä ne sitten ovatkaan; kenttiä, hiukkasia, tms, en ota kantaa) konfiguraationa, sen "näkökulma" kattaa aivan kaiken sen, mitä maailmankaikkeudessa tapahtuu.

Tämä on arkikielen jonkinasteista pahoinpitelyä, koska käytämme sanoja "persoona", "näkökulma" ja "merkitys" tavoilla, jotka ovat peräisin siitä, mitä ne arkisessa kanssakäymisessä toisten ihmisten kanssa ovat. Sen, mitä nämä tarkoittaisivat joko jonkinlaisen panteistisen maailmankaikkeus-jumalan tai koko maailmankaikkeutta hallitsevan jumalolennon kannalta, jätän pohdittavaksi niille, joiden mielestä tällainen jumala on mielekästä postuloida.

En tiedä, mitä "absoluuttinen moraali" tässä yhteydessä tarkoittaa, mutta oletan että se tarkoittaa jotakin tällaisen yllä kuvaillun jumalan tms. vaalimaa moraalikäsitystä. Voimme ajatella tällaisen hyväksymällä, että jokaisen ihmisen itsensä noudattama ja vaalima moraali on jotain muuta kuin tämä mainittu absoluuttinen moraali. Pakkohan sen on olla, koska ihmisten moraalit ovat erilaisia. Näiden moraalikäsitysten subjektiivisuus siis tuskin on kiistanalainen. Siksi absoluuttisen moraalin olemassaolosta ei vielä yksin seuraa, että yksikään ihmisen noudattama moraali olisi absoluuttinen juuri tässä merkityksessä.

Veikkaan, että kuvaamaasi kaunaa ei herätäkään niinkään absoluuttisen moraalin vaatiminen, kuin väite, että juuri tällä tai tuolla nimenomaisella vaatijalla esitettävänään oleva moraali olisi "se oikea" absoluuttinen moraali.

Tähän ei uskoakseni useinkaan liity "vihaa", mutta toki ehkä suuttumusta. Tämänkään syynä tuskin on se, että kukaan vihaisi "jumalaa" (en usko että kukaan vihaa sellaista, mitä ei ole olemassa), tai olisi tälle suuttunut, vaan kyllä sen suuttumuksen syynä usein on se chutzpah, joka saa toisen ihmisen väittämään että juuri hänellä on oikeus määritellä, mikä on oikein ja mikä väärin.

Tuplis kirjoitti...

Tm:
Voimme ajatella tällaisen hyväksymällä, että jokaisen ihmisen itsensä noudattama ja vaalima moraali on jotain muuta kuin tämä mainittu absoluuttinen moraali.

Entäpä ne ihmiset, jotka tietävät rikkovansa absoluuttista moraalia vastaan mutta vaalivat sitä silti? Mitä tulee oikeuteen määritellä moraali, absoluuttista sellaista ei ihmisellä ole oikeus määritellä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö sellaista moraalia olisi.

Jotain viitteitä tähän suuntaan antanee sellainen synkretistinen näkökulma, joka tutkii ja sitten toteaa kaikkien kulttuurien moraalien olevan enemmän kuin vähemmän samanlaisia keskenään. Tämä antaa syyn olettaa, että kyseessä todella olisi jokin universaali ilmiö.

Tiedemies kirjoitti...

Tässä on jonkinlainen epistemologinen ongelma, jos kohta pidän jossain määrin mielekkäänä pitää humen giljotiinista kiinni, joten "tietoa" tai "totuutta" moraalista ei ole helppoa oikein määritellä. Se voidaan tokin ajatella niin, että meillä on jokin toimija - sinulle tällainen on varmastikin jumala - jonka moraali on jotain, minkä yritämme selvittää ja sitä imitoida.

Entäpä ne ihmiset, jotka tietävät rikkovansa absoluuttista moraalia vastaan mutta vaalivat sitä silti? Mitä tulee oikeuteen määritellä moraali, absoluuttista sellaista ei ihmisellä ole oikeus määritellä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö sellaista moraalia olisi.

Koska moraali on tekojen, toiminnan, ja kenties myös ajatusten ominaisuus, moraali voidaan kuvata vain siten kuin se ilmenee näissä. Absoluuttisen moraalin vaaliminen edellyttäisi sen tuntemista.

On tietenkin totta, että mistään tästä ei seuraa, etteikö tällaista moraalia olisi olemassa. Minusta käsitteet sekaantuvat, jos moraali esitetään olennaisesti jonakin muuna kuin jonkun toimijan näkökulmana ja käsityksenä. Toki, jos uskoo jumalaan, niin tällaisen jumalan käsitystä voi sitten pitää olennaisilta osin "absoluuttisena". Mutta jos joku muu uskoo johonkin toiseen jumalaan, niin tämän toisen jumalan moraali puolestaan olisi jotain muuta; näinollen suhteellisuuden kysymyksestä ei päästä eroon kokonaan. Epistemologinen kysymys, joka tähän liittyisi, olisi siis, kenen jumala oikeasti on olemassa. (jos kenenkään, itse ajattelen että tuskin on, mutta se on epärelevanttia)

Jotain viitteitä tähän suuntaan antanee sellainen synkretistinen näkökulma, joka tutkii ja sitten toteaa kaikkien kulttuurien moraalien olevan enemmän kuin vähemmän samanlaisia keskenään. Tämä antaa syyn olettaa, että kyseessä todella olisi jokin universaali ilmiö.

Minulle ei tuota vaikeuksia uskoa, että ihmisten moraaleissa on yhteisiä piirteitä, ovathan ihmiset keskenään muutenkin kovin samankaltaisia. Useimmat olemassaolevat moraalit ovat peliteoreettisesti tarkasteltuina kohtuullisen tehokkaita yhteisön toiminnan kannalta. Tehokkuus kuitenkin vaihtelee yhteiskunnasta toiseen, koska joissakin yhteiskunnissa yleinen moraali on tässä suhteessa "huonompi".

Vaikka kaikilla ihmisillä olisikin sinänsä lähes identtinen moraali, tämä ei välttämättä todistaisi muuta kuin että ihmisillä olisi tässä suhteessa hyvin samankaltaiset preferenssit. Toki voimme ajatella, jälleen kerran, että tämä samankaltaisuus on seurausta siitä, että on olemassa jumala tai jumalia, jotka ovat asettaneet tai säätäneet näitä käsityksiä joko luomalla ne suoraan ihmisten päähän tai esimerkiksi ohjaamalla ihmisen evoluutiota.

Tällaiset pohdinnat eivät ole minusta erityisen mielenkiintoisia. Esimerkiksi peliteoreettinen tarkastelu antaa mahdollisuuden keskustella moraalifilosofiasta niiltä osin kuin se ei keskity tunteisiin vetoaviin kielikuviin. Tunnetason reaktiota ei tietenkään voi koskaan täysin siivota tästä tarkastelusta pois, koska se on merkittävä ihmisten toimintaa ohjaava tekijä, ja kuten yllä totesin, se, mitä moraalia ihmiset noudattavat, voidaan periaatteessa selvittää vain tarkkailemalla käyttäytymistä.

Jumalan tai jumalien käyttäytymisen tarkkaileminen on kuitenkin hyvin hankalaa.