Pages

Järkevä kanta

Ei jää varmaan alle tuhannen se määrä kertoja, kun olen nähnyt ateistin väittävän ateismin olevan rationaalinen kanta ja suoraa seurausta järkevästä ajattelusta - eipä sillä, ettenkö olisi moiseen syyllistynyt itsekin vuosikymmen takaperin.  Samaan syssyyn yleensä tavataan nähdä väittämät uskonnollisuuden irrationaalisuudesta.  En sinänsä puolusta kuin yhden uskonnon järkevyyttä, joten keskustelut siitä, josko jumalia sanan polyteistisessä merkityksessä on olemassa, sopivat paremmin johonkin toiseen keskusteluun.

Rationaalinen kanta Jumalan olemassaoloon vailla varmaa tietoa suuntaan tai toiseen on agnostinen, ei ateistinen.  Molemmat muut vaihtoehdot ovat kyseisestä lähtökohdasta irrationaalisia.

Suurin ero eri kantojen välillä asiassa on se, että uskovaisen kokiessa todisteet uskon totuuden puolesta riittäviksi, sekä agnostikko että ateisti kokevat ne riittämättömiksi.  Myönnettävä toki on, että uskovalla saattaa olla hengellisen kokemuksen muodossa käsillä myös sellaista todistusaineistoa, jota kahden muun näkökannan edustajilla ei ole.

Onko siis loogisesti järkevää elää uskonnon mukaan?  Vastaus on yksinkertainen: koska agnostikkokin joutuu myöntämään, että uskonto saattaa olla totta, jolloin esim. helvetillä ja taivaalla uhkaileva uskonto tarjoaa sekä rajattoman palkkion että rangaistuksen.  Tätä taustaa vasten se mahdollinen ja väistämättä rajallinen epämukavuus, mitä uskonnon seuraaminen voikaan yksilölle tuottaa, jää vaakakupissa vähäisemmäksi.

Ateistinen kanta olisi rationaalinen ainoastaan siinä skenaariossa, jossa uskonto olisi varmasti väärässä, mutta kyseiselle kannalle ei ole mitään tukea.  Täten siinä, missä sekä ateismi että teismi ovat esitetyillä premisseillä irrationaalisia kantoja, kärsii ateisti väärässä olostaan määrättömästi enemmän kuin teisti.  Agnostisismi on kyllä yleensä ainakin länsimaissa käytännössä ateismi light, sillä harva jos yksikään agnostikko edes esittää seuraavansa mitään uskontoa - tällaisena agnostisismi ei kuitenkaan ole enää rationaalista.

Kristinusko tosin on siitä hankala uskonto, että se kysyy enemmän kuin agnostikolla on antaa - se ei jätä tilaa rationalistisille peliteoreetikoille.

Jos näkemyksiään aiheesta, kritiikkiä tai vastaväitteitä haluaa tarjota, on sana kohtalaisen vapaa.

10 kommenttia:

Jaska Brown kirjoitti...

Ihan lyhyesti pyynnöstäsi.

Joillakin ihmisillä vain ei ole tarvetta uskontoon. En voi käsittää, että jotain sen tapaista on keksitty. En välitä uskonnosta sen vertaa, että vaivautuisin olemaan ateisti. Kun nyt siihen kuitenkin sattuu törmäämään, niin totta kai kiinnostaa siinä mielessä, millaisia uskomusjärjestelmiä on ja miten ihmiset niihin suhtautuvat. Eniten tietysti se, ovatko kyseiset uskonnot haitallisia yhteiskunnalle. Islam, esimerkkinä mainitakseni, on ihmiskunnan syöpäkasvain. Jokainen tulkoon uskollaan autuaaksi, kunhan jättää minut ja perheeni rauhaan. Luterilaiset ovat näin tehneetkin ja hyvänpäiväntuttu olen kolmenkin kirkkoherran kanssa.

Tekstissäsi ei sinänsä ole suoranaisia virheitä. Esittämäsi näkökannan antoi tiettävästi ensimmäisenä todennäköisyyslaskennan keksijä Blaise Pascal, joka muotoili kutakuinkin siihen malliin, että kannattaa lyödä vetoa Jumalan puolesta, koska vastakkaiselle kannalle asettuessa häviää kaiken eikä voita mitään - noin iäisyyttä tarkastellen.

Mutta se, että ryhtyisi tuolta pohjalta uskomaan jumaliin, on aika mielenkiintoinen ajatus. Minkähän valitsisi? Ammonin, Shivan, Allahin vai Jahven? Jos veikkaa Allahia, voi jihadissa kuoltuaan päätyä neljänkymmennen neitsyen sijaan taivaan portille, missä P. Pietari pyörittelee päätään ja osoittelee peukalolla alakertaa kohti. Jos veikkaa väärää hevosta, niin hukkaan menee sekin. Tai jos mikä tahansa jumala kelpaa, niin minkä helevetin takia maan päällä pitää sitten olla semmoinen rähinä eri uskontojen kesken? Toisaalta kaikkiakaan jumalia ei sovi palvoa, useimmat kun väittävät olevansa Se Ainoa Oikea.

Eihän ateismi rationaalista ole. Siitä yksinkertaisesta syystä, että ateismi sanoo että jumalia ei ole eli uskoahan sekin on. Pointti onkin siinä, että se tila johon jumalia tarvitaan, on jo kutistunut Russellin teekannua pienemmäksi. Jos uskovaisia ei olisi, niin omasta puolestani sanon, että uskonto - ateismi mukaanlukien - EVVK.

Tiedemies kirjoitti...

Pascalin vedonlyönti on itseasiassa looginen silmänkääntötemppu. Sen tempun paljastamisen eli selittämisen voisi kai väittää todistavan uskontojen olevan vääriä, mutta ihan niin pitkälle en mene.

Taikatempun voi selittää kirjeparadoksin avulla. Kirjeparadoksi toimii näin: Lyökäämme vetoa sangen erikoisella tavalla. Minulla on kaksi kirjekuorta, joihin olen laittanut jonkun määrän rahaa; sovitaan että siellä on shekki, jotta emme joudu ongelmaan rahamäärän arvioinnin kanssa. Pelin säännöt ovat sellaiset, että toisessa on jokin minun haluamani määrä rahaa, ja toisessa on tuplasti sen verran. x ja 2x, vaikkapa.

Valitset kuoren ja saat avattuasi sen päättää, haluatko vaihtaa sen. Koska valinta oli satunnainen, niin todennäköisyydellä 0.5 valitsit pienemmän ja 0.5 suuremman. Sanotaan vaikkapa, että summa, joka siinä on, on 100 euroa. Toisessa kuoressa taasen on 50 euroa tai sitten 200 euroa, muttet voi mitenkään tietää, kumpi siellä on.

Vaihtamalla, voit hävitä 50 euroa, mutta voittaa 100 euroa. Vaihtaminen kannattaa siis aina, koska odotusarvo voitollesi vaihtamisen jälkeen on 0.5*50 + 0.5*200 = 125, ja sinulla on 100 euroa kädessäsi.

Pascalin vedonlyönti on samanlainen. Meillä ei ole mitään tietoa eri uskontojen "todellisuuksien" todennäköisyyksistä, joten meidän kannattaisi aina tämän vuoksi "vaihtaa" uskontoon, joka lupaa vielä enemmän palkintoa tai vielä enemmän rangaistusta.

Kirjeparadoksin ratkaisu tulee siitä, että me oletamme, että isommat rahasummat ovat yhtä todennäköisiä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan vaikka emme tunne jakaumaa sinänsä, tiedämme, että vielä isompi summa on aina jonkin verran epätodennäköisempi kuin pienempi summa. Juuri sen verran, että vaihtaminen ja ei-vaihtaminen ovat täysin symmetrisiä.

Ateismi merkitsee (joillekin, esim minulle) sitä, että hyväksytään, että uskomusten vaihtaminen ei kannata, ja koska se uskomus, joka minulla jo on, on edes hiukan todennäköisempi, jakauman häntä sukeltaa niin lujaa, että vaihtaminen tuottaa vain vahinkoa. Kaikille ei, tietenkään.

Tuplis kirjoitti...

Kiitosta, Jaska, näkemyksestäsi. Eihän noita ainoita oikeita esitä olevansa kuin kolme isoa seemiläistä, ja vain yhdessä näistä Jumalan tahdosta on ensikäden tietoa henkilökohtaisella tasolla – onhan eri asia jakaa elämäänsä itsensä ison J:n kanssa kuin luottaa johonkuhun, joka vain väittää tuntevansa tämän. Mielestäni myös ”hedelmistään puu tunnetaan” on erinomainen nyrkkisääntö jyvien erotteluun akanoista – ja siihenkin kehottaa vain yksi uskonto. Keinoja tunnistaa oikea voi kuitenkin miettiä – ne, jotka kykenin itse järkeilemään, löytyvät tästä.

Tiedemies, ihmisellä kulloinkin oleva uskomus ei muutu maagisesti hitustakaan todellisemmaksi saati todennäköisemmäksi, vaikka se hänestä siltä saattaakin tuntua. Se, mitä todennäköisenä pitää, ja se, mikä on totta, eivät välttämättä kohtaa. Ja, kuten kirjoituksessani implikoin, Pascalin vedonlyönnissä kyse on hypoteettisesta tilanteesta, koska on uskontoja, jotka saattavat olla tosia ja joille ortopraksia ei riitä.

Jaska Brown kirjoitti...

Tiedemies: En oikein osaa nähdä tuota paradoksina, koska siinä oletetaan että jotain on jo tapahtunut (eli kirjekuori on jo valittu, vaikka sitä ei oikeasti ole). Ehdollinen todennäköisyys ei siis toteudu, koska ehtoa ei vielä ole tapahtunut. Sinänsä tn-laskennastahan löytyy paljon hauskoja paradokseja - oma suosikkini on Pietarin paradoksi.
Tuplis: Kuten jo aiemmin totesin, kristillinen yhteiskunta tuottaa parhaat tulokset ja se riittäköön. Olettaen että se kykenee sietämään meidät n. 5 % ateisteja.

IDA kirjoitti...

Itse en ole koskaan ymmärtänyt väitettä uskonnon elintilan kapenemisesta ( tai aukkojen jumalasta, mikä lie). Minusta se perustuu siihen väärään oletukseen, että kristinusko olisi joskus ottanut luonnontieteellisiä kantoja asioihin. Tietenkin se on historiassa tapahtunutta mitä kristinuskon kirjoitukset kuvaavat, mutta milloinkaan maakeskeinen maakuva, litteä maa, biologisen elämän kehittyminen jne...eivät koskaan ole olleet opillisia kysymyksiä. Ja toisaalta: Itse asiassa kristinusko jo alusta asti sanonut, että maailmankaikkeudella on ollut alku, kun luonnontieteet ovat päässeet tähän tulokseen vasta nyt.

Tiedemies kirjoitti...

Kirjeparadoksi on todellakin "paradoksi". Kun avaat kirjeen, olet valinnut kirjekuorista isomman yhtä suurella todennäköisyydellä kuin pienemmän.

Jos kirjekuoresta tulee jokin summa x, niin toisessa on 50/50 todennäköisyydellä 0.5x ja 2x, vast, ja vaihtamisen odotusarvo on 1.25x.

Tämä virhe on siinä, että ei ole olemassa mitään sellaista jakaumaa summille niin, että se olisi tasainen, so. isommat ja isommat voitot muuttuvat aina vaan epätodennäköisemmiksi. So. vaikka emme tietäisi ennen kirjekuoren avaamista mitään siitä, mistä jakaumasta rahasummat ovat peräisin, tiedämme siitä kuitenkin aika paljon jo silloin, kun avaamme kirjekuoren, nimittäin jos siellä on satanen, niin tiedämme, että 200 on juuri sen verran epätodennäköisempi kuin 50 euroa, että vaihtamisen odotusarvon täytyy olla 100 euroa.

Paralleeli pascalin vedonlyöntiin on tosin hyvin heikko. Pascalin vedonlyönti ei paljasta kuitenkaan mitään jo siitä yksinkertaisesta syystä, että meillä ei ole mitään keinoa arvioida uskomuksen vaihtamisen kustannusta. Tuplis ymmärsi minut mielestäni väärin. Oletetaan, että olen muodostanut uskomukseni jollakin perusteella; ei ole väliä, mitä nämä perusteet sinänsä ovat, kunhan ne ovat sellaiset, että niiden perusteella voi päätyä eri uskomuksiin kunhan annetaan erilaista informaatiota.

Väitelause, että "kannattaa uskoa" jotenkin rationaalisilla perusteluilla, on kirjeparadoksin kaltainen siinä mielessä, että jos nyt joku esittää minulle jonkin uskontopostulaatin, jolle ei ole mitään muuta erottavaa tekijää kuin se, minkälaisen palkinnon tai rangaistuksen se lupaa verrattuna johonkin toiseen, niin pelkästään tämän lupauksen sinänsä täytyy tehdä "vaihtamisesta" aina yhtä symmetristä. So. jos uskonto on muuten yhtä uskottava, suurempi palkkio ja rangaistus tekee, hieman kirjekuoripäättelyn tapaan, uskonnosta muutoin vähemmän uskottavan, koska se ei ennen tätä palkinto/rangaistus-tarkastelua ole sen rationaalisempi valinta kuin jokin toinen.

LS kirjoitti...

Jaska ja Tiedemies ehtivät ensin, mutta voisin lisätä vielä jotain.

Oletetaanpa esimerkin vuoksi että on olemassa 100 uskontoa, ne sisältävät taivaan&helvetin sekä rajoitutaan klassiseen todennäköisyyslaskentaan.

Valitsemalla esim. kristinuskon on 1% todennäköisyys päästä taivaaseen (olettaen että elää niin kuin kristityn tulee elää). Näyttäisi siltä, että kannattaa valita joku uskonto mielummin ateismi tai agnostisismi.

Mutta tässä onkin catch. Voi ihan hyvin olla, että väärään jumalaan uskominen onkin pahempi asia kuin uskonnottomuus. Eli väärään jumalaan uskojat lähetään helvetin syvempään kerrokseen kuin uskonnottomat. Ja lopuksi, agnostisismi saattaa olla ehkä hivenen vähemmän loukkaava jumalia kohtaan kuin ateismi.

Tuplis kirjoitti...

LS, kyseinen todennäköisyyslaskenta vain nojaa keksittyihin lukuihin. On mahdotonta laskea yhtälöä, jota ei tunne.

Jos uskoisin Allahiin, olisin misoteisti seurauksiin katsomatta. En tosin kyllä olekaan utilitaristi.

TN kirjoitti...

Uskonto itsessään on se palkinto, hällä väliä mitä kirjekuoresta löytyy/kuoleman jälkeen tapahtuu. (Epä)todennäköisyyksillä pelaaminen lienee toissijaista ateriaa nautittaessa.

Tiedemies kirjoitti...

Oma uskonnottomuuteni kumpuaa epistemologisesta "varmuudestani", siis siitä, että jokainen ihmisen laatima dokumentti on arvoton sinänsä, jos sen esittämää väitettä ei voi mitenkään riippumattomasti todeta. En edellytä muilta tätä käsitystä, joten en argumentoi sen puolesta sen kummemmin, kunhan kuvailen.

Se, että tämän epistemologian puitteissa yksinkertaisesti tiedän täysin varmasti, että uskonnot ovat virheellisiä (edelleen, huomautan että operoin nyt sen epistemologian sisällä, enkä edellytä tätä muilta), ei kuitenkaan tarkoita, ettei voisi olla muita syitä uskonnollisuuteen. Kuten vaikkapa TN:n kommentin mukainen ajatus, että uskominen sinänsä olisi palkitsevaa. En epäile tätä lainkaan, mutta valitettavasti totuus (edelleen, epistemologiani puitteissa) on minulle tärkeämpi ja ennenkaikkea pyhempi asia kuin tällainen uskomisesta saatava mielihyvä voisi koskaan olla.