Pages

Järkevä kanta

Ei jää varmaan alle tuhannen se määrä kertoja, kun olen nähnyt ateistin väittävän ateismin olevan rationaalinen kanta ja suoraa seurausta järkevästä ajattelusta - eipä sillä, ettenkö olisi moiseen syyllistynyt itsekin vuosikymmen takaperin.  Samaan syssyyn yleensä tavataan nähdä väittämät uskonnollisuuden irrationaalisuudesta.  En sinänsä puolusta kuin yhden uskonnon järkevyyttä, joten keskustelut siitä, josko jumalia sanan polyteistisessä merkityksessä on olemassa, sopivat paremmin johonkin toiseen keskusteluun.

Rationaalinen kanta Jumalan olemassaoloon vailla varmaa tietoa suuntaan tai toiseen on agnostinen, ei ateistinen.  Molemmat muut vaihtoehdot ovat kyseisestä lähtökohdasta irrationaalisia.

Suurin ero eri kantojen välillä asiassa on se, että uskovaisen kokiessa todisteet uskon totuuden puolesta riittäviksi, sekä agnostikko että ateisti kokevat ne riittämättömiksi.  Myönnettävä toki on, että uskovalla saattaa olla hengellisen kokemuksen muodossa käsillä myös sellaista todistusaineistoa, jota kahden muun näkökannan edustajilla ei ole.

Onko siis loogisesti järkevää elää uskonnon mukaan?  Vastaus on yksinkertainen: koska agnostikkokin joutuu myöntämään, että uskonto saattaa olla totta, jolloin esim. helvetillä ja taivaalla uhkaileva uskonto tarjoaa sekä rajattoman palkkion että rangaistuksen.  Tätä taustaa vasten se mahdollinen ja väistämättä rajallinen epämukavuus, mitä uskonnon seuraaminen voikaan yksilölle tuottaa, jää vaakakupissa vähäisemmäksi.

Ateistinen kanta olisi rationaalinen ainoastaan siinä skenaariossa, jossa uskonto olisi varmasti väärässä, mutta kyseiselle kannalle ei ole mitään tukea.  Täten siinä, missä sekä ateismi että teismi ovat esitetyillä premisseillä irrationaalisia kantoja, kärsii ateisti väärässä olostaan määrättömästi enemmän kuin teisti.  Agnostisismi on kyllä yleensä ainakin länsimaissa käytännössä ateismi light, sillä harva jos yksikään agnostikko edes esittää seuraavansa mitään uskontoa - tällaisena agnostisismi ei kuitenkaan ole enää rationaalista.

Kristinusko tosin on siitä hankala uskonto, että se kysyy enemmän kuin agnostikolla on antaa - se ei jätä tilaa rationalistisille peliteoreetikoille.

Jos näkemyksiään aiheesta, kritiikkiä tai vastaväitteitä haluaa tarjota, on sana kohtalaisen vapaa.

Lootuksenpurijoiden saari

Harharetkillään Odysseus tuli nähneeksi onnellisten saaren, jonka asukkaat natustivat lootuksia, eivätkä sitä nauttiessaan kaivanneet elämältä mitään muuta.  Ithakan kuningas kuitenkin koki, että täydellisen onnellinen ihminen ei enää pyri mihinkään saati vaadi itseltään mitään, joten hän hylkäsi suloisen apaattisuuden houkutuksen, jatkaen matkaansa kohti kotiaan.

Käväisin vilkaisemassa vähän aikaa sitten erästä yleisluontoista foorumia, jolle olin taannoin kirjoitellut.  Huomasin ihmisten kirjoittelevan samoja asioita kerran toisensa jälkeen ja käyvän toistensa kanssa jopa samoja väittelyitä joita kävivät ennenkin.  Kaiken kaikkiaan syntyi vaikutelma rikkinäisistä levysoittimista toimivien ihmisten sijaan.

Kuitenkin ymmärrän siinä mielessä, että ihmiset nauttivat toistosta - sekä mielihyvästä, jota toiminta itsessään suo, että nostalgiasta, joka syntyy kun tilanne on tuttu ja turvallinen.  Tulee sellainen olo, että mukavaahan tämä on ja omat rahkeet riittävät, kun ovat tähänkin asti riittäneet.  En ole tälle millään muotoa immuuni, mutta aika ajoin tarkistan aina josko se, mihin aikaani käytän ja mihin pyrin lähestyvät toisiaan ja teen tarvittaessa korjausliikkeitä.  Aika usein tarvitsee.

Huolimatta siitä, että joidenkin henkilöiden virheellinen tapa hahmottaa todellisuutta tuotti huonoja tuloksia, ovat he pitäneet siitä kiinni - sen jälkeenkin, kun heille rautalangasta väännettiin missä vika oli.  Mukavuusalueeltaan poistuminen kysyy sen verran työtä, että aniharva lähtee rakentamaan korttitaloaan uusiksi vain siksi, että siitä lötytyy jokin virhe.  Vasta kun näkemysten virheellisyys on kestämättömän suuri, kyetään voittamaan saamattomuus, johon taipumus lienee itse kullakin.

Ongelmana asiassa on se, että sekä kehomme että mielemme tylsistyvät ja menettävät teränsä, jos niitä käyttää jatkuvasti samoihin asioihin kuin on kyseiseen hetkeen asti käyttänyt.  Saman materiaalin nupissaan pitäminen on täysin eri asia kuin sen omaksuminen ensimmäistä kertaa.

Asioiden oppiminen ja sisäistäminen on vaikeaa, koska se kysyy nöyryyttä tunnustaa omien rahkeiden vähäisyys.  Opitusta väitteleminen on toki hyvä tapa ottaa selvää missä määrin omaksuttu asia on todella sisäistetty, mutta tällöin on varottava, ettei erehdy pupeltamaan lootuksia - unohtaa itsensä ja pyrkimyksensä ja heitellä väittämiä ilmaan vain todistaakseen, että voi.