Pages

Postmodernin ongelma

Postmodernismi on niin taiteen kuin kulttuurinkin suuntaus, joka voidaan löyhästi typistää kahteen väittämään: anything goes ja everything is subjective.  Sen sekä hyvät että huonot puolet löytyvät kyseisten lausumien sisällöistä - ne ovat kaksipuolisia kolikoita.  Kuitenkin siinä on eräs perustavanlaatuinen ongelma, josta sen vaikutuspiirissä olijat eivät yksinkertaisesti kykene pääsemään eroon: postmodernismin mukaan mitään totuutta ei ole.

Postmodernisti kykenee ymmärtämään sekä omaa että muidenkin kulttuureja ja lähtökohtia, mukaanlukien näiden varaan rakentuvia maailmankatsomuksia ja kertomuksia.  Se, mitä postmodernisti ei pysty tekemään, on jonkin näistä ottaminen todesta.  Hänelle kaikki on enemmän kuin vähemmän viihdettä, erään blogosfäärin nimimerkin sanoin läppää.  Eikä läppä ole totta.

Mikä on tästä looginen päätelmä?  Tietenkin se, että myös omat arvot ja kulttuuri ovat läppää.  Postmodernisti ei suhtaudu vakavasti edes itseensä.  Jos postmodernisti ottaa jotain vakavasti, on se jokin niiden naurunalaiseksi saattaminen, jotka eivät ota heidän lähtökohtaansa vakavasti.  Tässä mielessä postmodernisti ei eroa oikein minkään muunkaan maailmankatsomuksen edustajasta - kukin meistä haluaa uskoa näkemystensä olevan parhaat ja että muutkin tunnustavat niitä.  Jos ei muuten niin edes kommunikaation onnistumiseksi.

Kommunikaatio postmodernistin kanssa on erittäin vaikeaa, koska taholle, josta hyvä läppä ja käsitteillä leikkiminen on tärkeämpää kuin esimerkiksi (subjektiivisesti) toden puhuminen, ei kenelläkään ole mitään syytä luottaa mihinkään, mitä postmodernisti sanoo.  Koska elämme postmodernissa kulttuurissa, on meidät ympäröity taukoamatta käyvillä bullshit-generaattoreilla, jotka läpyttelevät kaikkea, mihin huomionsa kohdistavat, on ainoa keino tulla siinä toimeen lukea ihmisten ja tahojen toimintaa sanojen sijaan - viimeksimainittuihin ei yksinkertaisesti voi luottaa.

Postmodernismin perimmäinen luonto löytyy merkitysten demokratisoinnista, mistä syystä postmodernin ihmisen luonnon ominaispiirteet ovat passiivis-aggressiivinen narsismi ja eksynyt epävarmuus.  Tämä johtuu yhtäältä siitä, että kukaan muu ei ole enempää oikeassa kuin itse on, mistä syystä kaikkien toisten näkemykset ovat jatkuvasti siilipuolustukseen rohkaiseva uhka, ja toisaalta siitä tietoisuudesta, että mielivaltaisista lähtökohdista johdettu, itse keksityksi tiedetty totuus ei vakuuta edes keksijäänsä.

Epäluotettavuuden luojana ja kaikelta yhteisöllisyydeltä maton alta vetävänä ilmiönä pidän postmodernismia suoranaisena antisivilisaationa, joka kiihdyttää entropian lakeja ja vetää yksilöitä äärimmäisen nopeasti kohti hedonistista viettiensä perässä juoksemista.  Vaikka veisi itsensä nihilismiin nauramalla kaikelle, ei ihminen pysty kieltämään saati epäilemään biologiaansa.  Se vain on isäntä, jonka seuraaminen ei tuota kulttuuria, tiedettä saati yhteiskuntaa.

7 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Ans kattoo, vaikka tulisi vielä joku vastavaikutus, ja konservatiivinen reaktio...

Riikka kirjoitti...

Tuo "eksynyt epävarmuus" yhdistettynä ääriyksilöllisyyteen aiheuttaa juuri sen yhteiskunnallisen ja sosiaalisen kulttuurin, jossa tekopyhän kriittisyyden suojista voidaan arvostella kaikkea sitä, mikä ei tunnu sopivan oman elinpiirin sisään; sitä, mikä on jotenkin liian todellista (dvs. biologista, loogista, luonnollista, konstitonta).

Mitään todellista kritiikkiähän tämäkään ei ole - vain kielipelejä, käsitteellisiä hyppelyitä, ilmalogiikkaa. Postmodernismiin nojaava 'non-judgementalism'-aate pitää huolen myös siitä, että arvoja, elämäntapoja, valintoja tms. ei nimenomaan voida asettaa toisiaan vastaan. Kuuluu vain passiivisesti hyväksyä asianlaita ja keskittyä johonkin muuhun - vaikkapa itsensä viihdyttämiseen. Näin yhä kasvava ja vahvistuva narsististen arroganttien joukko pitää huolen siitä, että kenelläkään ei ole enää edes halua kyseenalaistaa mitään...

Tokihan tuo vastavaikutuskin jo on olemassa, mutta niin kauan kuin kulutusliberalismi syleilee postmodernismia joka suunnalta, ei muilla ole mitään vakavaa vastaan sanomista. Only money can buy my words...

Sammalkieli kirjoitti...

1. Luuletko että noita postmodernisteja on oikeasti olemassa? Missä heitä mielestäsi on? Missä he vaikuttavat? Itse olen hyvin pinnallisesti opiskellut joitakin sellaisia filosofeja, jotka luokitellaan "postmoderneiksi", mutta eivät nämä kiellä totuutta ainakaan sillä tavalla kuin sinä annat ymmärtää. Ja toisekseen näiden teoreetikoiden painoarvo arjen kulttuuriin on kuitenkin aika vähäinen.


2. Eikö yhteiskuntaa kuitenkin hallitse koko joukko sellaisia totuuksia, joille ei mitään voi? Esimerkiksi maahanmuutto on hyvin todellinen ilmiö, jonka oikeutusta ei voi oikein vieläkään kyseenalaistaa. Maahanmuuton siunauksellisuus on melko ehdoton yhteiskunnallinen totuus. Samoin arvoliberalismi on totuus jota ei oikein voi kyseenalaistaa. Markkinatalous on totuus jota ei voi kyseenalaistaa.


3. Eikö ilmastonmuutoskeskustelukin tavallaan osoita, että ihmisten on helpompi kuvitella vaikka koko maailman tuhoutumista kuin kapitalistisen järjestelmän korvautumista toisenlaisella järjestelmällä? Ja sinä väität, että vallalla olisi ajattelumalli, jonka mukaan totuutta reaalisena ei ole olemassa? Kyllä ihmiset uskovat totuuksiin.

Tuplis kirjoitti...

Sk:
1. Kyllä. Vastaan heitä on tullut jokseenkin kaikkialla, ja olen kohtalaisen varma siitäkin, että heitä löytyy myös vaikutusvaltaisista piireistä.

2. Jep, tosin mikään esimerkkisi ei luullakseni sisälly näihin.

3. Ei. Kapitalisteja on yhteiskunnassa loppujen lopuksi aika vähän. Hekin toki voivat siinä mielessä olla postmodernisteja, että määrittelevät "hyvän ja pahan" utilitaristisesti omaan napaansa tuijottaen. Ja kyllä, väitän, että hekin ovat pääsääntöisesti sitä mieltä, että totuus on mielipidekysymys.

Sivuhuomiona veikkaan, että ymmärtäisin vähän paremmin mitä ajat takaa, jos kertoisit asian suoraan sen sijaan, että esität johdattelevia kysymyksiä. Osaisin ehkä sanoakin jotain.

Tiedemies kirjoitti...

"Läppä" on hyvä ilmaisu silloin kun puhutaan siitä, mikä on viimekädessä vain puhetta ja toisten sanaan luottamisen varassa.

En toki halua puolustaa postmodernismia, jos se on tällaisen määrittelyn alainen, mutta kuten yllä joku totesi, en ole kovin vakuuttunut, että näin äärimmilleen vietyä "postmodernismia" on olemassakaan.

Määrittelykysymysten problematiikka ei valitettavasti myöskään katoa sillä, että haukumme määrittelyn mielivaltaisuuteen huomiota kiinnittäviä erilaisilla moraalista alemmuutta tai sosiaalista kyvyttömyyttä kuvastavilla määreillä.

Huomauttaisin, että kuvailemasikaltainen postmodernismi on varsin typerää ja epäkäytännöllistä, asia jonka tuotkin esille. Syy on kuitenkin mielestäni toinen. Jos nimittäin suhde todellisuuteen (oletan, että tässä keskiössä on pikemminkin ns. yhteiskunnallinen todellisuus kuin vaikkapa arkitodellisuus syömisineen, hengittämisineen tms.) jatkuvasti problematisoidaan, ei mitään operationaalisesti relevanttia saada koskaan aikaan.

Kyse on jostain samankaltaisesta kuin siitä, että rakennustyömaalla muutettaisiin jatkuvasti piirrustuksia täysin toisenlaisiksi; työ ei koskaan etenisi. En ota kantaa itse kysymyksiin muuten kuin tällä tasolla: kuvailemasi postmodernismi olisi tavattoman epäkäytännöllistä.

Mutta vaikka esimerkiksi talon piirrustukset ovat jokseenkin mielivaltaiset, ei minkätahansalainen talokaan pysy pystyssä. Talon pystyssäpysymisen edellytyksenä ei kuitenkaan ole usko siihen, että talon on suunnitellut joku muu kuin ihminen, tai että taloa ei olisi voitu suunnitella joskus myös toisin. Ainoa edelletys on, että piirrustus on toteutettavissa ja suunnitelma on johdonmukainen ja fysikaalisesti ajatellen pätevä.

Tämän tarkoitus on sanoa, että periaatteellisen ja pragmaattisen tason erottaminen on olennaista, mutta et erota niitä tässä tekstissä. Siksi minulle, ja ilmeisesti muillekin, tulee hieman sellainen tunne, että tässä on kyse pikemminkin olkiukosta kuin minkään todellisen ilmiön kritiikistä.

Koalition_Taikinakissa kirjoitti...

Hyvä kirjoitus. Saisit kirjoitella useamminkin, olet yksi näistä tietämistäni kotimaisista joita jaksaa aina lukea.

Anonyymi kirjoitti...

Tunnistan itsessäni postmodernistin. Kuin myös nihilistin.

Minusta se on ainut rehellinen tapa olla väkivallaton.

Todennäköisesti postmodernisteja on suurin osa ihmisistä, tosin mitään empiiristä todistetta minulla ei ole. Kukin voi sen toki järjestää pelinä mielessään.

Tarvitaan pöytä ja kaksi tuolia. Tarvitaan tunnustuksellinen vakaumus, tarvitaan sen vastavoimaa edustava henkilö istumaan pöydän toiselle puolelle.

Tarvitaan ase ja siihen yksi ammus.

Panoksena on oma vakaumus. Oma tunnustuksellisuuden kohde.

Mahdollisia skenaarioita tulee heti mieleen 7.

Yksi niistä on postmoderni, se on se, missä ketään ei ammuta.

Väitänkin, kun psykologiset tekijät otetaan huomioon, lopulta suurin osa ihmisistä on vellihousuisia postmodernisteja.