Pages

Huomioita armosta

Yksi ehkä maailman parhaista käsitteistä on armo.  Kyseessä on ilmiö, jossa tuomiovaltaa pitävä taho jättää moraalia vastaan rikkoneen tuomitsematta, suoden tälle uuden mahdollisuuden.  Armolla on yhteiskunnallisesti äärimmäisen tärkeä merkitys, sillä se mahdollistaa lempeyden edellyttämättä voimassaolevan moraalin hylkäämistä.  Yhteiskunnissa, joissa käsite on arvossaan, on valtavan paljon parempi elää, kuin yhteiskunnissa, joille se on vieras.

Mistä tämä johtuu?  Minkä takia on hyvä asia, että toisinaan sääntöjen rikkomisesta ei seuraa rankaisua?

Yksinkertaisesti siksi, että me olemme ihmisiä.  Me rikomme moraalisia sääntöjä vastaan.  Käytännön kokemuksen lisäksi peliteoreettiset mallinnukset osoittavat, että rankaisu kaikista rikkomuksista toimii helposti yhteisön etua vastaan, joten armosta on hyötyä.  Jokainen, joka on sisäistänyt moraalin, tietää rikkoneensa sitä vastaan ja katuu, tietää, että lisärankaisu voi helposti tuntua lyödyn lyömiseltä - vain periaatteen takia.

Armon käsitteessä on kuitenkin toinenkin puoli: Se on suorassa ristiriidassa länsimaalaisen oikeuskäsityksen ja demokratian ihanteiden kanssa.  Kyseiset käsitykset kun rakentuvat paitsi sille olettamukselle, että kaikki ihmiset ovat viime kädessä samanlaisia, myös sille, että mielivaltaisesti ryhmiin jäsennellyt teot ovat myös samanlaisia.  Paperilla on sinänsä helppo teoretisoida tilanteita, joissa tapahtuu "samoja tekoja", mutta kun tilanne siirretään käytännön todellisuuteen, havaitaan, että näin ei ole asia.  Jokainen teko ja yksilö on ainutlaatuinen eikä mikään tapahtuma ole toisen toisinto.

Yritykset kodifioida jonkinlainen armo lakiin on tuottanut rangaistusten kevenemisen kautta linjan, ja aiheuttanut tilanteen, jossa rankaisuksi tarkoitettu ei enää useinkaan sellaisesta käy.  Tämä myös sotii ihmisten oikeustajua vastaan ja vähentää lain, joka ei enää täytä tehtäväänsä, kunnioitusta.  Kun poikkeuksesta yritetään tehdä sääntö, tuhoutuu kyseinen sääntö ja se korvautuu uudella.  Ongelmana tässä on, että kun säännöistä tehdään tällä tavoin taikinaa, jota sopii muokata miten mieli tekee, se menettää legitimiteettinsä niiden silmissä, joiden sitä tulisi noudattaa.  Kun oikea ja väärä on mielipidekysymys, ei kummallakaan käsitteellä ole enää todellista sisältöä.

Armo on käsite, jota ei voi kahlita kirjaimiin, vaan asuu sääntöjen sijaan armon suojassa.

3 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Yritykset kodifioida jonkinlainen armo lakiin on tuottanut rangaistusten kevenemisen kautta linjan

Periaatteessa näin, mutta on syytä muistaa että rikoslakimme on mallia 70-luvun Neukkula. Siellä kriminaali (siis varas tai väkivaltarikollinen) nähtiin vain systeemin viattomana uhrina, kun taas toisinajattelija suurrikollisena. Mitä hän tietty samalla tavalla onkin kuten rahan väärentäjä, joka hyökkää suoraan valtion olemassa olon oikeutuksen ytimeen.

Kari Rydman kirjoitti...

Kumitonttu: Että Neukkulassa varas oltaisiin nähty järjestelmän viattomana uhrina? Ei kai nyt siellä sellaista järjestelmää voinut olla! Sen sijaan täkäläinen vasemmisto saattoi omasta järjestelmästämme niin ajatella. Auton varkaus ei ollutkaan varkautta vaan luvatonta käyttöönottoa, koska itse "omaisuus on rikos"...

Tiedemies kirjoitti...

Luvaton käyttö on varkaudesta erillinen rikos siksi, että on ihan eri asia ottaa auto, ajaa sillä jonkun matkaa ja jättää se tienposkeen, kuin ottaa auto, vaihtaa siihen ulkomaan kilvet, ja viedä venäjälle myytäväksi.

Tämä legenda autovarkauden "vesittämisestä" on jostain syystä elänyt kielenkäytössä jonkinlaisena eufemismin avulla toteutettuna oikeusmurhana. Ero on kuitenkin merkittävä ihan samasta syystä kuin taskuvarkauden ja aseella uhatun ryöstön välillä on syytä olla lainsäädännössä selkeä ero.