Pages

Suunnaton yhteiskunta

Historian saatossa on ollut sekä herra- että vasalliyhteiskuntia.  Näistä ensimmäiset toimivat jälkimmäisten esikuvina, tarjoten näille tietynlaisen kiintotähden, jota seurata.  Tästä on ollut se hyöty, että se on mahdollistanut kyseisten kulttuurien välisen läheisen kanssankäynnin.  Herrayhteiskuntien välillä syntyy helposti konflikteja, sillä ne uskovat arvojensa oikeellisuuteen eivätkä jousta niistä toisten hyväksi.  Vasalliyhteiskuntien kohdatessa toinen osoittautuu aina toista herramaisemmaksi, ja vuorovaikutuksen painopiste kääntää vaakakuppia tämän puolelle.

Herrayhteiskuntien merkittävä ongelma on se, etteivät ne siedä erilaisuutta.  Niiden toiminta kulttuurien kohdatessa on aina se, että he toimivat omilla ehdoillaan.  Tämä on luonnollinen ja järkevä toimintatapa silloin, kun uskotaan omien arvojen oikeellisuuteen.  Perinteisesti kahden herrayhteiskunnan kohdatessa molemmat ovat pullistelleet hauiksiaan ja katsoneet käytännössä, kumman arvot ovat tuottaneet kelpoisempaa hedelmää.

Vasalliyhteiskuntaa leimaava ongelma on se, että se ei usko itseensä.  Vasalliyhteiskunnan käsitys johtamisesta on apinoida toisia - niitä, jotka uskovat arvoihinsa.  Jos tällaista tahoa ei löydy, yritetään sitten kaivaa sellaiset arvot aivan mistä tahansa, ja niitä kysytään miltä tahansa missä tahansa mielessä luotettavaksi katsotulta taholta.  Lopputuloksena voi olla mitä tahansa, voipa vasalli omaksua jotain herrojenkin elkeitä.

Ilmiö on havaittavissa myös yksilötasolla, mutta oleellisin asia, jonka tähän tekstiin haluan laittaa, on se, että elämme vasalliyhteiskunnassa, jolla ei ole mitään suuntaa.  Saman voi sanoa melkeinpä kaikista länsimaista.  Tästä syystä jokainen oman etunsa oikeellisuuteen uskova taho kykenee kiskomaan sitä omaan suuntaansa eikä sen asukkailla ole hyvä olla.  Tyhjän päälle ei voi rakentaa, eikä pidemmän päälle voi miellyttää useampaa keskenään yhteensopimatonta tahoakaan.  Kukaan ei voi palvella samaan aikaan kahta herraa.

Tasa-arvouskovaisuus ja demokratia on oheistuotteenaan romuttanut uskon absoluutteihin: jos jokaisen mielipide on yhtä hyvä tai yhtä mitätön, mitään hyvää ja pahaa, toivottavaa tai vältettävää, edullista tai haitallista ei ole olemassa.  Totuuden sijaan on enää mielipiteitä.  Ei ole arvopohjaa, jolle rakentaa, vaan pelkästään kunkin halut, ja jokainen niistä vetää eri suuntaan.  Vasalliudesta, tyhjiöön verrattavasta välitilasta, on tehty tavoite.  Sivilisaatio - arvopohjan hedelmä - purkautuu.  Tuli lakkaa palamasta ja hiillos viilenee pikku hiljaa.

Todellisuus on kuitenkin siitä julma paikka, että se ei kysy millainen me haluaisimme sen olevan.  Se ei itse asiassa piittaa mielipiteistämme tai meille rakkaista teorioista pätkääkään.  Jotkut arvot tuottavat parempia tuloksia kuin toiset, ja toisten mielipiteiden pohjalta toimiminen on viisaampaa kuin toisten.  Tällöin voidaan päätellä, että absoluuttiset arvot, jotka ovat aina käytännössä vaihtoehtojaan voimakkaammat, ovat olemassa.

Ne, jotka uskovat arvoihinsa, laittavat omansa tulikokeeseen ja elävät niiden mukaan.  Aika näyttää kuka on vähiten väärässä.

4 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Hyvin argumentoitu!

Tiedemies kirjoitti...

Todellisuus on kuitenkin siitä julma paikka, että se ei kysy millainen me haluaisimme sen olevan. Se ei itse asiassa piittaa mielipiteistämme tai meille rakkaista teorioista pätkääkään.

Tämä on tarkalleen oikein, enkä voisi olla tästä yhtään enempää samaa mieltä.

Jotkut arvot tuottavat parempia tuloksia kuin toiset, ja toisten mielipiteiden pohjalta toimiminen on viisaampaa kuin toisten. Tällöin voidaan päätellä, että absoluuttiset arvot, jotka ovat aina käytännössä vaihtoehtojaan voimakkaammat, ovat olemassa.

Tässä on kuitenkin aivan keskeinen ns. bootstrap-ongelma (ks. esim. wikipedia), ja myös jonkinlainen itsereferenssiongelma. Olen törmännyt tämän ongelman toisiin ilmentymiin muualla, ja sen käsitteleminen on ihmisille yleensä hyvin hankalaa. En esimerkiksi väitä itse kykeneväni sitä esittämään täysin tyhjentävästi.

Arvot tuottavat meille ensisijaisesti käsityksen siitä, mikä on toivottavaa. Todellisuus ei kuitenkaan piittaa siitä mitään, vaan on sitä mitä se on, niinkuin sanoit. Me ihmiset voimme kuitenkin toimia niin, että pyrimme arvojen toteutumiseen, so. todellisuuden muokkaamiseen suuntaan, joka mielestämme on enemmän toivottava kuin nykytilanne.

"Paremman tuloksen" tuottaminen on siis sidoksissa siihen arvoon, jonka pohjalta toimitaan.

Ajatellaan vaikkapa tilannetta, jossa maaperästä olisi helppo erottaa plutoniumia ja rakentaa hyvinkin suuria ydinaseita verraten yksinkertaisella tekniikalla. Tällaisessa maailmassa pienehkökin ryhmä tai jopa yksittäinen ihminen, jolla olisi keinot rakentaa valtaisa ydinase, ja jonka arvona olisi "Maailma olisi parempi paikka jos me kaikki kuolisimme", omaisi tämän argumentin nojalla absoluuttiset arvot, koska ne olisivat käytännössä voimakkaimmat so. ne voisivat täysin jyrätä kaikki muut arvot.

Arvon merkitys arvona on kyllä tietysti arvoitavissa, kuten esität, objektiivisin kriteerein. Eräs tällainen kriteeri on tarkoituksenmukaisuus. Arvo, jolla ei ole mahdollisuuksia toteutua missään realistisessa mittakaavassa, on epätarkoituksenmukainen. Mutta epätarkoituksenmukaisetkin arvot ovat joskus varsin menestyksekkäitä, kun ne toteutuvat rajoitetustikin.

Aika ei, riittävän pitkällä tähtäimellä, näytä mitään; aika hävittää ennenpitkää aivan kaiken. Arvoa ei ole siksi mielekästä nähdä yksinomaan sub specie aeternitatis, vaan myös tässä ja nyt.

Tiedemies kirjoitti...

Lisään vielä edelliseen, että koska se, miten "hyväksi" jokin asia koetaan, riippuu arvosta, objektiivisesti paras arvo (siis arvo, joka toteutuu "parhaiten") on sellainen, joka arvioi maailman parhaaksi mahdolliseksi juuri sellaisena kuin se on.

mm kirjoitti...

Jossain sanottiin, että rakkaus etsii parhaan mahdollisen markkinoilla saatavissa olevan kohteen. Aika realistinen kuvaus parisuhteesta :)

Teoriat sinänsä, mutta luulen, että meidän on tyydyttävä siihen, että tämä maailma on paras mahdollinen tänään saatavissa oleva maailma. Toinen asia on se, voimmeko tehdä jotain, jotta maailmasta tulisi tätä parempi maailma. Ongelmana on se, että emme ole kaikki samaa mieltä siitä, millainen on se "parempi" maailma.