Pages

Pakkoväittelijät

On olemassa ihmisryhmä, joiden defenssi on verbaali ja passiivis-aggressiivinen.  Yleensä ottaen heidät on tavattoman helppo tunnistaa siitä, että he yrittävät vääntää jokaisesta sanotusta asiasta, josta eivät ole yhtä mieltä, väittelyn pystyyn.  Siinä, missä pakkoväittelevä mies pyrkii väittelemään ihmiset pitämään itsestään, pakkoväittelevä nainen pystyy lähestymään asioita ainoastaan haudanvakavasti ja edellyttää toisten selittävän tälle kaiken toimintansa tarkoitusperineen, tuomiten nämä sitten ankarasti.  Kummallakin on hankaluuksia tulla toimeen toisten ihmisten kanssa, eikä kumpikaan tajua sen johtuvan tavastaan suhtautua.

Kompulsiiviselle väittelijälle tunnusomaista on se, että hän ei ymmärrä miten ihmiset toimivat.  Kukaan ei ala pitää toisesta kuullessaan sata syytä sille miksi tämän niin pitäisi tehdä, eikä pidä myöskään siitä, että päätyy selittämään joka ainoan tekonsa ja sanansa juurta jaksain.  Sellainen on äärimmäisen tuskastuttavaa, minkä lisäksi pakkoväittelijä ei opi virheistään mitään: jos pakkoväittelijän osoittaa olevan väärässä, tämä vain vaihtaa väitettään (eikä välttämättä edes huomaa tekevänsä niin) ja aloittaa alusta.  Missään tapauksessa hän ei kuuntele sitä mitä toinen sanoo, vaan yrittää koko ajan lukea tätä virheellisestä lähestymistavastaan käsin.

Pakkoväittelijä kantaa muille ihmisille kaunaa ja uskoo muiden myös kantavan sitä häntä kohtaan.  Hänen keskustelutapansa on uhriutuva ja huumorintajuton, ja kaikki, minkä tämä yrittää huumoriksi naamioida, koostuu sarkasmista.  Sarkasmi puolestaan on kaunaisen egon kävelykeppi.

Lähestymistavan virheellisyyden voi todeta paitsi tuloksistaan, myös siitä, että se kohtelee jo valmiiksi kaikkia muita vihollisina.  Muut huomaavat tämän ja alkavat pääsääntöisesti vältellä pakkoväittelijää, jonka kanssa kaikki on tappelua.  Ihmiset kun eivät tapaa pitää tappelemisesta.  Pakkoväittelijä puolestaan on olemassa vain sitä varten, ja toimii alituisesti tavalla, joka sopisi amerikkalaiseen oikeussalidraamaan.  Se voi olla hyvää draamaa, paitsi jos sattuu olemaan osallisena.  Tilanne voi näyttää hankalalta, kun se tulee kohdalle: tuskastuttaako itsensä turhaan ja jo valmiiksi umpikujassa olevaan väittelyyn tai selittelyyn vaiko kohdata "oikeutettu" raivo, joka seuraa kieltäytymisestä?

The only winning move is not to play lienee sanonta, joka on kyhätty kuvaamaan kanssakäymistä pakkoväittelijän kanssa.  Lähtemällä tämän leikkiin mukaan vain vahvistaa taipumusta jatkaa käyttäytymistä, jonka tuottamista hedelmistä sekä pakkoväittelijä että tämän kanssa tekemisiin joutuvat kärsivät.

En kuitenkaan kehota eristämään pakkoväittelijöitä keskuudestamme, sillä meistä kullakin on omat ristimme kannettavana emmekä haluaisi toisten hylkäävän meitäkään niiden takia.  Oikea tapa suhtautua pakkoväittelijään on rikkoa kaava, jolla hän toimii, ja näyttää hänelle käytännössä toteen, että todellisuus niin maailmasta kuin ihmissuhteistakaan ei mahdu siihen pieneen nurkkaan, johon hän on rutiineillaan itsensä maalannut.  Se kysyy niin voimia kuin hoksottimiakin, mutta esimerkin - ja yllättävän usein ainoastaan sen - kautta me voimme oppia.

Riitely on ehkä helpoin sosiaalisen yhteistyön muoto, mutta se ei ole ainoa.

5 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Olis ihan kiva tietää, mistä sait innoituksen tähän!

Näitä jankkaajia ja änkkääjiä on onneksi aika harvassa. Itse en yleensä viitsi kommentoida, jos olen eri mieltä jostain ja jos näyttää ilmeiseltä, että mielipide ei perustu vääriin faktoihin. Jos joku päätyy täysin päinvastaiseen tulkintaan kanssani esimerkiksi euromaiden velkakriisistä, niin kyse on arvomaailmasta (tai väärinymmärryksestä). Arvomaailman muuttuminen on niin hidas prosessi, että se ei onnistu blogikommentilla. Johonkin rajaan asti jaksan itsekin olla kiinnostunut kuulemaan toisen henkilön arvomaailmasta, mutta mihinkään käännytysyritykseen en osallistu.

Jos olet koskaan keskustellut huippupoliitikon kanssa, niin tiedät heidän keskustelutyylinsä. Sellaisen on kanssa on aivan mahdotonta keskustella, koska on kuin puhuisi roolihahmolle.

-iminalas- kirjoitti...

Melkein väitän ( VÄITÄN ! ), että RuukinMatruunan vakio älähtäjä Tomi kuuluu tähän kategooriaan. Mutta kiehtova kirjoitus eniwei.

Tuplis kirjoitti...

Kumitonttu, inspiraatio kirjoittaa ajatukseni aiheesta ylös syntyi luonnollisesti keskustelusta tällaisen ihmisen kanssa. Olen kuitenkin törmännyt tällaisiin ihmisiin usein ja havainnut taipumusta siihen myös itsessäni - ainakin kymmenisen vuotta takaperin minua kiinnosti paljon enemmän se, miltä sain asiat kohtalaisen laajoilla retorisilla keinoillani näyttämään, kuin se, miten ne todella olivat.

Luulisin, että suurimmalla osalla nettikeskustelijoista on tiettyä taipumusta lähteä leikkimään Sokratesta, vaikka varsin harvan kohdalla se ilmenee kuin pienenä bluffina joka ei uusiudu ainakaan kyseisessä keskustelussa.

Jälkimmäinen kappaleesi on hyvin linjassa aforismini 88 kanssa.

Tiedemies kirjoitti...

Luulen, että sopivassa tilanteessa jokainen on ns. pakkoväittelijä. Verkossa inttäjät ovat lähinnä sellaisia, joille se on jonkinlainen harrastus. Ns. tosielämässä kukaan ei viitsi jankuttaa, koska siellä harvoin on kenelläkään sellainen tilanne, ettei olisi jotain parempaa tekemistä.

Ironmistress kirjoitti...

Joistakin ihmisistä jää sellainen mielikuva, että keskustelee auki olevan radion kanssa. Ikävä kyllä.

[Ja ruukinmatruuna itsekin kuuluu paksupäiden heimoon...]