Pages

Pari ajatusta teokratiasta

Luettuani Takkiraudan teokratia-aiheisen kirjoituksen mieleeni tuli sellainen huomio, joka itselleni epäselvästä syystä jäi dogmaattisen "teokratia on tällainen" -julistuksen alle.  Kyseinen huomio on se, että uskonnot ovat erilaisia, ja jokainen luo näköisensä yhteiskunnan.  Kristillisen teokratian, islamilaisen teokratian, hindulaisen ja buddhalaisen teokratian välille yhtäläisyysmerkkien lyöminen olisi täysin absurdia.  Ainoa asia, mikä noita voisi yhdistää, olisi arvopohjan kestävyys, ja uskontojen siitä piirteestä olen kirjoittanut usein ennenkin.

Se tietysti, että arvopohja olisi kiinteä, ei tarkoittaisi sitä, että kaikki kehitys teknologisessa tai yhteiskunnallisessa mielessä pysähtyisi.  Sekin toki riippuisi uskonnosta, mutta esimerkiksi kristinuskon tapauksessa kehitystä voisi tapahtua niin teologisessa kuin teknologisessakin mielessä, sillä teologia on täsmälleen samassa mielessä "itseään korjaava" systeemi kuin luonnontieteetkin.

Minä vierastan caesaropapismia eli ajatusta siitä, että valtio vie ja uskonto vikisee.  Tämä johtuu siitä, että valtion niin päättäessä uskonnon voi kääntää vaikka päälaelleen.  Näin onkin tapahtunut, ja jokaisen valtiojohtoisen kirkon uskonto on kerettiläistä, paperinohutta ja epäuskottavaa - näin myös Suomessa.  Jotta uskonto ylipäätään voisi olla uskottava, sen sisällön tulisi olla riippumaton valtion edustajien mielipiteistä ja määrittyä vain oman dogminsa pohjalta.  Vain ihmisen, joka ei usko, mielestä valtiolla voi olla oikeus puuttua uskonnon sisältöön.

Kannatanko sitten teokratiaa, jossa kirkko johtaisi valtiota?  En, sillä olen kristitty, ja valtio välttämättä pakkovaltaa käyttävä taho.  Kristinuskossa kunkin valinnanvapaus on pyhä, mikä tarkoittaa sitä, ettei kirkolla ole oikeutta pakottamiseen, eikä se täten voi ottaa kontolleen valtion tehtäviä.  Sen sijaan kannatan kirkon riippumattomuutta valtiosta, jolloin se ei ole jälkimmäisen vietävissä ja korruptoitavissa vaan toimii edelleen moraalisena opettajana ja sielun paimenena.

Uskon kristittyjen olevan keskimäärin vähemmän huonoja hallitsijoita kuin vaihtoehtojensa, mutta samaan aikaan painotan, että kirkon tehtävä ei ole hallita vaan opastaa.  Sen rohkaisemina voimme oikaista ilmenevät ja havaitut vääryydet, mutta myös pitää mielessä oman erehtyväisyytemme, ja niin kutsutun täydellisen valtion, jossa kaikkien elo olisi kohdusta hautaan onnea ja auvoa, mahdottomuuden.

4 kommenttia:

IDA kirjoitti...

Noinhan se on. Suurin rangaistus minkä kirkko voi antaa on ulossulkeminen. Kovempia pakkoja ei ole, joten kirkon maallinen hallinto olisi paitsi turhaa, myös aika hyödytöntä.

Toisaalta joskus kyllä tuntuu, että ei olisi pahaksi, jos kirkkomäillä vielä olisivat jalkapuut ;)

Kumitonttu kirjoitti...

kirkon tehtävä ei ole hallita vaan opastaa.

Ja se ero on ihan käytännön tasolla mikä?

Tuplis kirjoitti...

Se, ettei kirkko itse käytä valtaa.

Tiedemies kirjoitti...

Kumis, käytännön ero on siinä, että kirkon on ollut pakko omaksua tämä ajatusmalli kun siltä on viety mahdollisuus pakottaa maallinen valta tottelemaan. Prosessi, jossa uskonpuhdistus, siitä seuranneet valtiokirkot, ja lopulta valistus riisuivat nämä vähä kerrassaan.

Alunperin - viittaan nyt lähinnä Konstantinukseen, enkä yritä piruilla fundamentalisteille, vaikka se siltä näyttää - kristinuskon instituutiot muotoiltiin tukemaan maallista valtaa. Rooman hajottua suhde muotoutui kuitenkin, sanotaanko, ongelmallisemmaksi. Kristinuskon muotoja ja erityisesti tätä tupliksen käsitystä maallisen ja hengellisen erottamisesta, voidaankin ehkä ymmärtää parhaiten siitä syystä, että Euroopassa oli suhteellisen pitkä ajanjakso jolloin valtioita tai isoja valtakuntia ei käytännössä ollut, mutta jossa uskonnolla oli kulttuuria jollakin tasolla koossapitävä rooli.

Historiallisesti ja antropologisesti tämä käsitys on ikäänkuin nurinkurinen useimpiin uskontoihin verrattuna. Toinen ääripää on joku juutalaisuus, jossa uskonto on triviaali, käytännössä se on leima joka liittyy jonkinlaiseen etniseen identiteettiin. Lähes kaikki tapaamani juutalaiset ovat olleet melko äänekkäitä ateisteja, vaikka osallistuvatkin uskontonsa harjoittamiseen ja pitävät Israelin valtiota lähes pyhänä asiana.