Pages

Aabrahamista ja kulttuurievoluutiosta

Kohtasin tänään näkemyksen, jonka olen kohdannut useita kertoja, ja joka on itseänikin usein askarruttanut.  Näkemys on se, että Raamatun Jumala on julma ja siksi vastenmielinen palvonnan kohde, että tämä käski Aabrahamia uhraamaan poikansa Iisakin ja esti tämän sitten.  Teon estämistä ei sinänsä tuomitse kukaan, vaan itse vaatimuksen.  En voi väittää voivani oikeuttaa käskyä moraalisessa mielessä, mutta voin miettiä sitä, miksi se oli tarpeen.

Niin tuohon aikaan maailmassa kuin sen jälkeenkin on voitto aina ollut niiden, jotka ovat valmiita tekemään sen eteen kaiken tarvittavan - tarkoitti se sitten mitä tahansa.  Lukemattomat jumalat, kulttuurit, heimot ja jengit ovat edellyttäneet jäseniltään varsin äärimmäisiä tekoja osoittaakseen omistautumisensa yhteiselle asialle, ja tämä kaikennielevä fanatismi on osoittautunut valitettavan tehokkaaksi keinoksi pärjätä kulttuurievolutiivisessa olemassaolon taistelussa.

Tänä päivänä länsimaat ovat luhistumassa olemassaolon taistelussa vahvempiensa edessä.  Niissä nähdään päivä toisensa perään se, miten fanaattisemman ja maltillisemman porukan törmätessä toisiinsa maltillisemmat antavat aina periksi.  Lopputulos on se, että riippumatta siitä, kumpi on eettisesti korkeammalla tasolla, se, joka ei anna periksi, voittaa lopulta varmasti.

Mitä tästä opimme?  Sen, että täydellisen järkähtämätön usko oman porukan oikeellisuuteen ja sitoutuminen siihen on elämän ja kuoleman kysymys - ei vain omasi vaan myös kaikkien maanmiestesi ja koko sisäryhmäsi.  Ja jos tiedät vihollistesi olevan valmiita uhraamaan kaiken jumalansa tai asiansa eteen, etkä tiedä sitä itsestäsi, kuinka voit uskoa selviytyväsi?

Mistä voimme tietää, että meillä on tämä täydellisen järkähtämätön usko ja sitoutuminen?  Me emme tunne itseämme täydellisesti, joten paraskin arvauksemme on vain arvaus niin kauan kuin emme joudu kohtaamaan todellisuutta.  Jumala sai Aabrahamin kohtaamaan todellisuuden ja antoi tälle kauhealla hinnalla tiedon itsestään, jota tällä ei olisi muuten voinut olla.  Ja Jumala teki sen vaatimalla Aabrahamilta suurinta kuviteltavissa olevaa uhrausta: omaa poikaansa.

Tämän tiedon kammottavan hinnan muistavat ihmiset unohtavat saman Jumalan olleen ainoa alueella vaikuttanut sen aikainen palvonnan kohde, joka ei lopultakaan suostunut ottamaan seuraajiensa lasten verta uhrikseen.  Kyseinen Jumala oli myös ainoa, joka itse maksoi suuremman hinnan kuin Aabrahamilta pyysi.

Julmimmillaankin rakkaus on vähemmän julma kuin mikään vaihtoehtonsa.

10 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

Abrahamin opinkin voi johtaa peliteoriasta. "Chicken" on peli, jossa tehdään siirto toisesta pelaajasta tietämättä. Payoff on kuitenkin kiero: jos kumpikin väistää, tulos on +/- nolla, mutta jos toinen väistää ja toinen ei, niin se, joka ei väistä, voittaa ja väistäjä häviää. Sensijaan, jos kumpikaan ei väistä, kumpikin tuhoutuu.

Peli muuttuu, jos ennen peliä pelaajat voivat viestittää aikomuksensa. Jos pelaaja onnistuu viestittämään, että hän ei voi väistää tms, niin toisen pelaajan ainoa rationaalinen strategia on väistää - muu johtaa väistämättä tuhoon.

MAD-pelissä, kuten kylmän sodan aikana, taas on kyse kaksitasoisesta pelistä: kummallakin on kaksi siirtoa. Ensimmäisellä siirrolla voi tehdä "ensi-iskun" tai jättää sen tekemättä. Toisella siirrolla sitten voi valita, kostaako vai ei. Tämä peli on realistisempi, se on ikäänkuin Chicken, jossa ensimmäisellä kierroksella valitaan pelataanko vai ei.

USA ja NL näkivät paljon vaivaa sen viestittämiseksi, että jos toinen tekee ydinaseiskun, toinen tuhoaa koko planeetan. Tämä oli sitä varten, että muuten ensi-isku olisi voitu nähdä "kannattavana".

Voimme ikäänkuin nähdä tämän aseman ongelmallisuuden erilaisissa tilanteissa kristinuskon syntyajan tienoilla. Juutalaiset joutuivat toistuvasti rajuihin konflikteihin, ja olivat miehitettyina Jeesuksen aikaan. Raivopäinen konfrontaatio roomalaisten kanssa ei väistämättä olisi ollut mikään kovin hyvä idea - eikä se ollutkaan, niinkuin sittemmin nähtiin. Kristinusko voidaan ajatella uutena selviytymisstrategiana tilanteessa, jossa Abrahamin strategia ei olisi enää toiminut.

Jeesuksen uhrin voidaan ajatella olevan tämän demonstroimista. Siis ottamatta lainkaan kantaa siihen, oliko sillä vaiko eikö ollut tällaista metafyysistä roolia.

Kari Rydman kirjoitti...

Tuo Aabrahamin Jumala oli toki vasta kehitysasteella. Koko Vanhan Testamentin voi myös nähdä jumalkäsityksen vähittäiksenä muuttumisena ja abstrahoitumisena. Pelkästään Jesajan kirjan sisällä tapahtuu kehitystä, kun sen kirjoittajia on ollut ainakin kolme. Mooseksen, Jeftan ja Aabrahamin jumala oli vielä varsin raaka olento (ihmisen kuva kun luonnollisesti oli), mutta jalostui vöhitellen tuolle kuvaamallesi asteelle.

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

"Jumalan olleen ainoa alueella vaikuttanut sen aikainen palvonnan kohde"

No ei nyt tasan näin ole.

Jos luetaan nationalistisen uskonnon perustajasta eli kenraali Mooseksesta, niin hänhän oli kylmä ja huoleton kansanmurhaaja.

Aivan kuten natsit, Mooses ja kaverit pilkkasivat ja rienasivat muiden kansojen jumaluuksia kauheiksi yms.

Mooseksen tekoja myöhemmin oikeuttaakseen juutalainen papisto keksi kirjallisen julman ja vaativan Jumala-äänen, jota kenraali Mooseksen oli "pakko" totella valloitusretkellään ja tappotouhuissaan.

Profeetat kumosivat kylmän nationalistisen uskonnon luomalla abstraktin Jumalan, joka ei tarvitse rituaaleja (Mooseksen veli uhrasi kynterpäät veressä uhreja Jahvelle) - ja Jeesus oli sitten viimeinen juutalainen profeetta, "jotka te aina tapatte".

"Jahve" oli alunperin vaimojumaluuden kanssa ensin yksi tavanomainen hedelmällisyys - ja perhejumaluus kivikuvina kotialttareilla.

Profeetat muokkasivat Mooseksen nationalistisen paatoksen pappis-Jahvesta eettisten abstraktioiden ja hegemonioiden eli esim. oikeudenmukaisuuden ja vastuullisuuden kiteytymän, jota kenraalit ja papit eivät voisi omia.

Profeettojen jälkeen myöhemmin kirjoitetuissa/muokatuissa Mooseksen kirjoissa on sitten yritetty vielä jopa kirjoittaa Mooseksen aikakauteen päälle tätä abstraktin, kuvattoman henki-jumalan olemusta ja eettisistä "kymmenestä" käskyistä, jotta Mooseksen sotahulluus ja fasistisen heimojumaluuden ahdasta ideologiaa voitaisiin naamioida jumaluuden pakottamaksi kansakunnan synnyksi.

Moosekselle heimo-Jumala oli hänen omakuvansa, ahne, raak, pelotteleva, kostava ja pikkumainen.

Natsit oppivat juutalaisesta uskonnosta ja Moosekselta "valitun kansan" käsitteen ja ideologian. Hitlerin sukuhan oli kaiken lisäksi juutalainen aivan uusimpien geenitutkimustenkin mukaan.

Snafu kirjoitti...

Mielestäni (kiistanalaisten) Trito- ja Deuterojesajien lisääminen ei varsinaisesti ole mikään argumentti VT:n jumalakäsityksen kehittymisen puolesta, koska tuohon mennessä (tai siinä samassa pakkosiirtolaisuuden rytäkässä ennen ja jälkeen syntyneet) kaikki pyhähköiksi kirjoituksiksi katsotut tekstit oli joka tapauksessa katsottu lähes aina eri henkilön kirjoittamaksi. Mitä pari lisää siinä enää tuntuu?

Vanhan polyteismi->monolatria->monoteismi-teorian sijaan voi myös aivan hyvin ja perustellusti olla sitä mieltä, että juutalaiskristillisen ilmoitususkonnon pointti ylipäänsä oli paljastaa historian kuluessa vähitellen pelastussuunnitelma. Teistisestä näkökulmasta luonnollisesti näin.

Tuplis kirjoitti...

Arhi:
Miksi Mooses on yhtäkkiä relevantti suhteessa kirjoitukseeni?

Snafu kirjoitti...

Edellinen kommenttini oli siis vastaus Kari Rydmanille.

Ironmistress kirjoitti...

On tainnut puolalaisilta unohtua toinen käsky - siis 2 Moos 20:4

Ironmistress kirjoitti...

Ihan ensimmäiseksi jokaisen kannattaisi lukea juutalaista midrashia tästä tapauksesta. Siis että miten juutalaiset itse sen tulkitsevat - vaikkapa täältä. Tuo midrash on laadittu jo hyvin varhain.

Todettakoon, että tuon ajan seemiläisiin jumaluuksiin verrattuna JHWH oli lopultakin varsin kesy ja kiltti otus, ja heprealaisten teologia oli varsin uudenlaista. Mutta seemiläisiä kulttuureja näin ylipäänsäkin vaivaa aivan pöyristyttävä julmuus ja verenhimo.

Maailman ensimmäinen monoteistinen uskonto ei ole judaismi, vaan zarathustralaisuus. Se puolestaan kehittyi indoeurooppalaisessa kulttuuripiirissä, ja indoeurooppalaiset ovat kulttuuripiirinä aivan erilainen kuin seemiläiset. Ei niin, etteivätkö hekin kykenisi pöyristyttävyyksiin, mutta he sentään eivät suoranaisesti mässäile niillä.

Kun verrataan juutalaista midrashia ja kristillistä eksegeesiä, niillä on eroa. Kristillinen eksegeesi on indoeurooppalaisuuden läpitunkemaa - siinä näkyy roomalaisen laintulkinnan ja kreikkalaisen filosofian painolasti.

Islamilla ei ole indoeurooppalaisuuden taakkaa niskassaan; se on aivan suoraa jatkumoa pronssikauden seemiläisille uskonnoille, ja niiden suora perillinen.

Ironmistress kirjoitti...

Tästä aiheesta muuten kannattaa katsoa sarjat Taistelutoverit ja toisaalta Pacific. Edellinen kertoo laskuvarjojääkäreistä Euroopassa ja jälkimmäinen merijalkaväestä Tyynellämerellä.

Jos kuvittelitte, että Taistelutoverit on paha ja raaka sarja, niin The Pacific näyttää todella että millaista sota brutaaleimmillaan on. Guadalcanal, Peleliu, Iwo Jima, Okinawa - anus mundi. Vastassa on sitkeä, määrätietoinen ja brutaali vihollinen, joka ei kaihda mitään keinoja. Ainoa tapa taistella tällaista vihollista vastaan on menettää oma ihmisyytensä ja muuttua hänen kaltaisekseen ja olla häntä kovempi.

Jälkikäteen voidaan todeta, että japanilaiset olivat 2MS todellisia paskiaisia. Euroopassa sota oli sivistynyttä ja saksalaiset suunnilleen tolkullisia; Tyynellämerellä se oli täyttä barbariaa ja se teki ihmisistä elukoita. Oli kamalaa katsoa, miten sivistyneistä amerikkalaisista tuli brutaaleja tappajia - sota tuhosi ihmisyyden, ja miten japanilaisia tapettiin ilman mitään tunnontuskien häivää. Japanilaiset eivät välittäneet sodankäynnin säännöistä, joten all bets were off. Amerikkalaiset vastasivat samalla mitalla.

Japanilaisten siekailemattomuus - julmuus, fanaattisuus, banzai-iskut, kamikaze-hyökkäykset - eivät vain horjuttaneet amerikkalaisten moraalia, ne dehumanisoivat heidät aivan täysin. Amerikkalaiset kohtelivat japanilaisia kuin rottia tai torakoita - ilmeisen syystä. Ei ole vaikeaa arvata, mistä John J. Rambo sai alkunsa.

Nyt tämä kaikki on toistumassa meidän kotimaissamme, ja vastassa on samankaltainen vihollinen. Ei suinkaan natsi-Saksa, vaan jotain samanlaista kuin shintolainen Japani.

Snafu kirjoitti...

Paholaisen asianajajan viimeisimmästä tekstistä tuli mieleeni vielä tämä kirjoitus. Heitin pidemmät mietteet omaan blogiini, mutta tässä olennainen viesti:

Jos on olemassa Jumala, joka haluaa mahdollisimman kouriintuntuvasti osoittaa jollekulle, että kaikkialle nenään tunkeva palavan ihmislihan haju tai oman kuolleen lapsen veri on jotain, mitä hän ei ihmiselle tahdo, niin eikö Abrahamin ja Iisakin tapaus ole itse asiassa erittäin tehokas tapa tehdä se? Mitä Abraham on tuon jälkeen ehkä ajatellut? "Kaikkialla muualla uhrataan ihmisiä. Tämä Jumala on erilainen. Minä nimenomaan en uhrannut poikaani, mutta käytännössä tiedän, miltä se tuntuu." Hiukan samaan tapaan kukaan ei arvosta rauhaa niin paljon kuin oikean sodan kokenut veteraani.

Heprealainen ajattelu keskittyy paljon nykyihmisen ajattelua enemmän konkretiaan. Meidän kulttuuristamme tällainen konkreettisten esimerkkien kautta opettaminen on paljolti kadonnut, siksi myös taju monesta VT:n kertomuksesta ja Jeesuksen vertauksista on ihan poskellaan.