Pages

Ylpeyden ja moraalin suhteesta

Itse rakennetuissa moraaleissa tapaa olla sellainen erittäin vaarallinen piirre, että ihminen harvoin tekee moraalistaan sellaisen, jota vastaan rikkoo, vaan järkeilee kaikki toimensa oikeutetuiksi.  Ja kun ihminen elää moraalikoodiston mukaan, jota hän ei riko, hänellä ei ole jatkuvaa muistutusta erehtyväisyydestään eikä täten mitään varsinaista jarrua estämään ihmistä sekä ylpistymästä että sokeutumasta taipumuksilleen tehdä virheitä ja pahaa.

Aikoinani pidin kristinuskon ehkä ärsyttävimpänä piirteenä sitä, että sen mukaan jokainen ihminen oli syntinen ja langennut.  Se ei ärsyttänyt minua sen takia, että se oli käytännössä totta, vaan siksi, että teorian tasolla se loukkasi älyäni: ei tuottanut mitään hankaluuksia kuvitella täysin hyveellistä ihmistä ja ajatella sitten, että onpas ääliömäinen väite.  Asiasta tuli helpompi hyväksyä kun tajusi, että on helppo kuvitella vaikkapa virheetön kitaransoittaja, mutta on ihan toinen juttu todella olla sellainen.  Siinä on yksi hyvä syy olla uppoutumatta pelkän pohdiskelun maailmaan ja järkensä varaan: harvalla, jonka pää on pilvissä, on jalat maassa.  Samasta syystä uskon oikeasti viisaiden olevan aina ensisijaisesti jotain muuta kuin filosofeja.

Paremmaksi ihmiseksi, niin moraalisesti kuin taidollisestikin, kysyy nöyryyttä.  Tästä syystä ihminen tarvitsee jatkuvan muistutuksen vajavaisuudestaan - niin epämukava kuin ajatus onkin - voidakseen pitää ylpeyden ja sen mukana mieleen leiriytyvät peikot loitolla.  Tämä on taistelua omaa luontoa vastaan, sillä ajatus siitä, ettei ole tarpeeksi hyvä, tuottaa toisinaan tietyssä määrin mielipahaa (pahimmillaan se lamauttaa kokijansa, jos tämä unohtaa suhtautua nöyryydellä myös epätäydellisyyteensä).  Ylpeyden eteen ei tarvitse tehdä mitään ja sen palkinto on tunne itsessään.  Nöyryyden palkkiot ovat suuremmat ja laajemmat, mutta ne ovat kaikki epäsuoria ja kysyvät kärsivällisyyttä ja töitä.

Nöyryys on siis erinomaisen sosiaalinen kokemus, siinä missä ylpeys erinomaisen antisosiaalinen.  Kestävän ja hyvä moraalikoodin tulee siis ruokkia nöyryyttä - johon ihmisellä ei ole luontaista taipumusta - ja viedä mahdollisimman tehokkaasti pohjaa ylpeydeltä - johon taipumus puolestaan löytyy.  Tehokas tapa tähän on tieto siitä, että rikkoo moraalia vastaan tietoisesti ja tarkoituksella, eikä voi oikeuttaa sitä millään tai siirtää vastuutaan valinnoistaan millekään tai kenellekään.

En ole koskaan tavannut ainuttakaan nöyrää sekulaarin moraalin kannattajaa saati kuullut sellaisesta.  Siitäkään huolimatta, että moni jälkikristillinen sekularisti on nöyryydestä paljon puhunut.  Ehkä siksi yleisin vastaan tullut argumentti uskovaisten moraalittomuuden puolesta lieneekin se, etteivät uskovat edes pysty elämään uskontonsa moraalin mukaan.

8 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

Ehkä siksi yleisin vastaan tullut argumentti uskovaisten moraalittomuuden puolesta lieneekin se, etteivät uskovat edes pysty elämään uskontonsa moraalin mukaan.

Itse en pidä uskovia moraalittomina. Päinvastoin, on aivan selvää, että ihmiset, joilla on voimakas tarve noudattaa jotakin moraalia, ovat muita useammin uskovia. Uskonnoissahan on usein hyvinkin voimakas moraalijärjestelmä mukana.

Itse kirjoitin vastuusta toisaalla, mutta en moraalisesta vastuusta, vaan siitä, että ihminen ottaa vastuun, so. ottaa asiakseen pitää huolen siitä, että homma toimii. Moni uskova noudattaa moraalia, so. on hyvinkin moraalinen, mutta ei tässä mielessä toimi vastuullisesti, vaan kuuliaisesti, ehkä nöyrästi, kuten sanot. Kyse ei ole vähäisemmästä tai huonommasta moraaliudesta, vaan vastuusta.

Kyse ei kuitenkaan vastuunkaan osalta ole ylpeydestä tai nöyryyden puutteesta. Esimerkiksi ison firman pomo ei ole sen moraalisempi, kuin työntekijä, siitä huolimatta hänellä on enemmän vastuuta. Tämä ei tee pomosta myöskään ylpeää tai vähemmän nöyrää. Työntekijällä on vähemmän vastuuta, ja hänellä on mahdollisuus olla kuuliaisempi. Kuuliaisuus ja ylpeyden puute eivät ole sama asia.

Sekulaarin moraalin contra uskonnollisen moraalin ero on vastuun suhteen hieman samanlainen. Ja hieman samanlaisista syistä uskonnollinen moraali vetoaa ihmisiin. Tämä ei ole moraalinen, tai millään tavalla muutenkaan arvottavaksi tarkoitettu.

Minulta, sekulaarina ihmisenä, yksinkertaisesti puuttuu usko siihen, että jossain ylhäällä on pätevä johtaja sanomaan, mikä on oikein. Minulla ei ole mitään syytä uskoa sellaiseen, koska kaikki ohjeet tulevat toisilta ihmisiltä. Vaikka en usko olevani sen fiksumpi kuin muut ihmiset, pidän kuitenkin epätodennäköisenä, että tällainen minun näkökulmastani mielikuvituksen tuote, kuten uskonnon jumalolento tms. olisi säätänyt tällaisen moraalin.

En ikäänkuin ole sen firman työntekijä, vaan yksityisyrittäjä. Voin toki omaksua toimintamalleja näiltä tahoilta, mutta en voi paeta vastuuta väittämällä, että minua ohjaa tällainen johtaja, koska se ei ole (minun kohdallani) totta.

Tuplis kirjoitti...

Tm:
"Itse kirjoitin vastuusta toisaalla, mutta en moraalisesta vastuusta, vaan siitä, että ihminen ottaa vastuun, so. ottaa asiakseen pitää huolen siitä, että homma toimii. Moni uskova noudattaa moraalia, so. on hyvinkin moraalinen, mutta ei tässä mielessä toimi vastuullisesti, vaan kuuliaisesti, ehkä nöyrästi, kuten sanot. Kyse ei ole vähäisemmästä tai huonommasta moraaliudesta, vaan vastuusta."

Luulisin ymmärtäväni, kokeilen sanoa saman rautalankana: Uskova siis noudattaa parhaansa mukaan uskontonsa moraalia, mutta ei ole vastuussa moraalin toimivuudesta, koska ei ole itse rakentanut sitä.

Minä en tiedä missä määrin se on osuva ilmaus, sillä itse koen olevani siinä mielessä ainakin poikkeus, että olen miettinyt moraalisia kysymyksiä varsin paljon ja huomannut vasta jälkikäteen niiden osuvan yksiin kristinuskon kanssa. Ehkä se johtuu kulttuuripiiristä, johon olen kasvanut, ehkä jostain muusta, ehkä ylemmän käden johdatuksesta, ken tietää.

Ehkä joku voi ajatella, etten olisi vastuussa moraalistani, koska kristittynä se on ”hakattu kiveen”, tai koska ympäröivä todellisuus tunnettuine ja tuntemattomine tekijöineen vaikuttavat minuun (mikä pätee muihinkin). Se ei sinänsä ole virheellinen tapa ajatella, mutta sisäisestä logiikastaan huolimatta se ei minusta tunnu oikealta.

"Minulta, sekulaarina ihmisenä, yksinkertaisesti puuttuu usko siihen, että jossain ylhäällä on pätevä johtaja sanomaan, mikä on oikein."

Ymmärrän tuon hyvin, se oli oma kokemukseni pitkään, enkä tällä huomiolla pyri vähättelemään sitä.

Minä mietin pitkään ja hartaasti mikä on oikein ja miksi, ja sitten huomasin myöhemmin, että lopputuloksiani vastaava sisältö löytyi sellaisenaan, ehkä runollisemmassa muodossa ja paikoin ajatteluni aukkoja korjaten, toista tuhatta vuotta vanhan opuksen sisuksista. Minä en tiedä varmaksi, mistä se johtuu, että se vaikuttaa olevan niin monessa asiassa niin oikeassa, mutta en voi sitä kiistääkään.

Luin jostain, että totuus on mikä tahansa asia, joka tekee tulevaisuudesta vähemmän yllättävän. Se on minusta hienosti sanottu, koska tällöin siitä, täyttääkö se jonkin suhteellisen päteväksi koetun lähestymis- tai tarkastelutavan standardit, ei tarvitse välittää, vaan voi keskittyä itse asiaan.

Moraalisena ”yksityisyrittäjänä” voi pärjätä mainiosti, jos rahkeet tosiaan riittävät. Itse vetelin sillä tiellä mutkat suoriksi ja joudun elämään niiden valintojen kanssa, mutta kaikki eivät ole yhtä lyhytnäköisiä.

Tiedemies kirjoitti...

Luin jostain, että totuus on mikä tahansa asia, joka tekee tulevaisuudesta vähemmän yllättävän.

Tämä on äärimmäisen hyvä karakterisointi sille, mitä minä ajattelen epistemologiasta. Minä en usko jumaliin yksinkertaisesti siksi, että sellaisen olemassaolon huomaaminen huomenna olisi yllättävää, enkä ole joutunut tähän mennessä yllättymään, enkä usko joutuvani.

Tuplis kirjoitti...

Näinpä. Me tapaamme aina kuvitella, ettei tulevaisuudessa ole kummoisiakaan yllätyksiä.

Se taas, onko siellä, ei riipu mitenkään siitä, uskommeko niin.

Tiedemies kirjoitti...

Tulevaisuudessa on aina yllätyksiä, ainakin jossain määrin. Kuten sanoit, ja mistä olin samaa mieltä, tieto on sitä, että yllättyy vähemmän.

Jos yllättyy isosti, niin silloin on ollut väärässä. Oman näkemykseni mukaan sellainen positio, josta käsin ei ole edes mahdollista yllättyä, ei sinänsä sisällä tietoa. Minut voi vielä yllättää.

Jukka kirjoitti...

Nöyryys on minusta aliarvostettu asia.se sekoitetaan nöyristelyun mikä minusta ainakin on aivan eri asia. Luulisin.

Jukka kirjoitti...

Hino keskustelu muuten.

Tuplis kirjoitti...

Jukka, olen samaa mieltä sekä nöyryydestä että tästä keskustelusta.