Pages

Sattuma, aukkojen jumala

Tulin tässä tarkastelleeksi sattuman käsitettä, joka siis tarkoittaa tapahtumaa, jolle ei ole selvitettävissä olevaa syytä.  Jotkut kutsuvat sattumaksi kaikkea, mille ei olla vielä selvitetty syytä - se on heille "aukkojen jumala", ja sellaisessa merkityksessä he usein kuvittelevat uskovien uskovan omaansa.  Erotan siksi toisistaan sattumaan uskovat ja jumaliin uskovat, että en tiedä jälkimmäisten uskovan sattumiin, tai siis tapahtumiin ilman syytä.  Syytä ei ehkä tunneta, eikä sitä ehkä voida selvittää, sen voivat teistitkin myöntää, mutta eivät sitä, etteikö sitä olisi.

Kyseessä on siis usko siihen, että jotkut asiat "vain tapahtuvat", kuten moni sattumaan uskova ilmaisee maailman ja elämän synnyn (esimerkkinä Richard Dawkins Itsekkäässä geenissään).

Hartaimmat sattumauskovaiset uskovat hallitsevansa maailmaa itse keksimillään todennäköisyyksillä, ja arvioivat vaikkapa tapahtuman X todennäköisyydeksi 1:10.  Jos tapahtuma X käy toteen, hän pitää sitä ällistyttävänä sattumana tai uskoo arvioineensa todennäköisyyden väärin.  Missään vaiheessa hänellä ei käy mielessä, että tapahtuma X ei olisi voinut jäädä toteutumatta, kuten jumaluskoiset uskovat.  He todella uskovat sattuman ja todennäköisyyksien hallitsevan maailmaa.

Abstrakti ja teoreettinen hahmotuskyky eivät kuitenkaan muokkaa maailmaa, vaan ovat pelkästään puutteellinen väline sen hahmottamiseen.  Mitään ei tiedetä tapahtuvan ilman syytä, sen sijaan meillä on loputtomasti todistusmateriaalia sen puolesta, että tapahtumille on syy, joten yksinkertaisin käsillä olevan aineiston huomioon ottava päätelmä on, että sattumaa ei ole olemassa.  Tämä on siksi hauska ajatusleikki, että se kulkee tismalleen samalla tavalla, jolla ateistit usein uskovat selittävänsä, ettei Jumalaa ole olemassa.

Totta kai kaikki ihmiset, myös uskovat, punnitsevat todennäköisyyksiä, mutta todellisuudessa he punnitsevat vain janalla en usko voivan tapahtua-ei varmaankaan tapahdu-varmaankin tapahtuu-en usko että voi jäädä tapahtumatta, eikä läheskään aina punnitsemiselle ole mitään muuta perustetta kuin perstuntuma.  Itse keksittyjen lukujen sekoittaminen noihin ainoastaan antaa vaikutelman siitä, että käsitys on jokin muu kuin yksi noista.  Täten ateistien usein toistama väite "todennäköisyys jumalalle on niin pieni, etten voi uskoa siihen" ei tarkoita mitään muuta kuin että ei pidä sitä mahdollisena - eikä sitä, mistä kyseisen todennäköisyyden on kaivanut, pysty mitenkään osoittamaan.  Se on vedetty hatusta, mutta silti sattumauskovainen uskoo sen totuudenmukaisuuteen siitä huolimatta.

Kuten taannoin kirjoitin, läheskään kaikki jumalkäsitteet eivät ole persoonallisia eivätkä kaikki uskovaiset usko olevansa uskovaisia.  Onko sattumausko siis alkeellista, persoonatonta teismiä, jossa jumaluuden nimi on sattuma?  Minusta näyttää siltä.

H. P. Lovecraft antoi sattumana tunnetulle mielettömälle kosmiselle kaaokselle, "ylijumalalleen", nimeksi Azathoth.

15 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Erittäin hyvä huomio!
Harry Martinsonin Aniarassa on aihetta sivuava syvällinen runo (n:o 47). Siinä "en talmängdsfilosof och mystiker / av aleftalens skola kommer ofta / med ifyllt frågekort" keskustietokoneen luo. Kysymykseen ei tällä kertaa tule selvää vastausta:
"...kan ingen gopta svara på det där. / Ty frågan gällde underverksfrekvensen / i Alltet tänkt som talmängdsuniversum. / Den synes sammanfalla så med Slumpen / att slump och underverk har samma källa, / och samma svar för båda synes gälla".

Juho kirjoitti...

Syytä ei ehkä tunneta, eikä sitä ehkä voida selvittää, sen voivat teistitkin myöntää

Voi kun teistit myöntäisivät, että kaikkeuden syytä ei tunneta. Tai että koko kysymys saattaa olla järjetön. Mutta määritelmällisesti tällainen henkilö ei voi olla teisti. Hän voi tietysti sanoa, kuten sanopit, että kaikkeuden syytä ei ehkä tunneta, ja samalla jatkaa uskomista jumalaansa, mutta tällaisessa ajattelussa on jakomielisyyden oireita.

No, oli miten oli, ainakaan minun oloani ei lainkaan helpota se, että vaikeiden juttujen syyksi uskotaan X, ja lisätään perään "X ei muuten sitten tarvitse enää syytä". Kyseessä on liian ilmiselvästi kivikautisen ihmisen henkinen tutti.

Tuplis kirjoitti...

Kyseessä on liian ilmiselvästi kivikautisen ihmisen henkinen tutti.

Hienosti provottu ja perusteltu.

Aika harva teisti väittää tietävänsä, miksi Jumala loi kaikkeuden.

Tiedemies kirjoitti...

Sattuma on keino esittää arvauksia silloin, kun kaikkia vaikuttavia mekanismeja ei tunneta tai ole mielekästä mallintaa tarkasti. Esimerkiksi arpakuution lopputulos voidaan kyllä teoriassa ennustaa täysin, kun tunnetaan sen lähtönopeus, ilmanvastus, ilman virtaukset, pinnan kitka jne. ja klassinen tarkkuus kyllä riittää useimmissa tapauksissa. So. nopanheitossa ei ole "aitoa satunnaisuutta". Pointtina on, ettei näitä tunneta, tai niiden selvittäminen vaatisi niin paljon työtä, että normaalissa tilanteessa nopanheitto on käytännön kannalta satunnainen.

Sukupolvi toisensa jälkeen raksuttava luonnonvalinta on tällaisten nopanheitonkaltaisten "satunnaisten" vaikutusten summa tavalla, joka on täysin ihmisen käsityskyvyn tuolla puolen. Tämä johtuu siitä, että aikaskaalat ja suuruusluokat ovat melkein käsittämättömät. Havaintojen ja simulaatioiden perusteella on perusteltuja syitä olettaa, että luonnonvalinnan prosessien selittämiseksi tarvittavat mekanismit kyllä tunnetaan.

Tällä ei sinänsä ole mitään seurauksia jumalolentojen olemassaololle. Ateistit olisivatkin hassuja jos niin väittäisivät. Sensijaan sillä on dramaattisia seurauksia sille, mitä jonkin partikulaarisen jumalolennon väitetään tehneen. Esimerkiksi väite, jonka mukaan nykyihmisellä ja muilla kädellisillä ei olisi yhteisiä esi-isiä, on melkein varmasti epätosi, ja kokolailla yhtä varmaa on, että nykyihmisellä ja esimerkiksi hiivasienillä on yhteisiä esi-isiä.

Olennaista on, että luonnonvalinnan teoria on robusti satunnaisuuden suhteen, so. teoria toimii, vaikka se ei selitä kaikkea, vaan jokin mekanismi sen sisällä korvataan sokealla sattumalla. Teistit pitävät tätä usein luonnonvalinnan teorian heikkoutena, mutta epistemologisesti ajatellen se on kaikkea muuta. Mitä vähäisemmin oletuksin teoria kykenee jonkin ilmiön selittämään, sitä todennäköisemmin sen selitysvoima ulottuu tunnettujen havaintojen ulkopuolelle. So. arkikielen tasolla, sitä todennäköisemmin se on "totta".

Jumala on erilainen käsite kuin sattuma, koska sattuma viittaa partikulaaristen tapahtumien väliseen epädeterminismiin, jonka luonne on "välinpitämätön epädeterminismi", so, mikä tahansa lopputulos on mahdollinen. Jumalan käsitettä sensijaan käytetään "ystävällisen epädeterminismin" loihtimiseen, so, jotta saadaan aikaan lopputulos, joka on äärimmäisen epätodennäköinen. Sattuma on epistemologisesti "kevyt" olettama, sillä ei voi tehdä taikatemppuja, sensijaan Jumala - jos sillä selitetään havaintoja - on epistemologisesti raskaampi kuin mikään muotoiltavissa oleva teoria. Siksi se on, näin ymmärrettynä, melkein varmasti väärä.

Tuplis kirjoitti...

Kas, Tiedemies pystyttää pitkän olkiukon asettamalla evoluution (jota luonnonvalinnaksi kutsuu) ja uskonnon vastakkain, ilmeisesti saadakseen uskottavan taustan uskonnolliselle sepitteelleen.

Havaintojen ja simulaatioiden perusteella on perusteltuja syitä olettaa, että luonnonvalinnan prosessien selittämiseksi tarvittavat mekanismit kyllä tunnetaan.

Samalla tavalla havaintojen ja simulaatioiden perusteella on perusteltuja syitä olettaa, että arpakuution heiton tuloksena on joku numeroista 1-6 (näin tosin ei aina tapahdu, esim. tilanteessa, jossa noppa jää jonkin esineen tukemana vinoon). Sen sijaan sitä, mikä numero tulee, ei tiedetä, kuten ei tiedetä sitäkään, miksi ”luonnonvalinta” ”valitsee” juuri ne geenit jotka päätyvät onnistuneeseen hedelmöitykseen. Satunnaisti vastaa tähän:”Sattuma On Suuri!”, teisti ei usko ”ateistiseen” jumalaan Sattumaan. ”Se on korkeimman kädessä”, ”riippuu onnesta” ja ”tapahtui sattumalta” tarkoittavat täsmälleen samaa asiaa: kukin invokoi jumalaansa, eikä kukaan näistä kuvittele voivansa toiveillaan tätä käskeä.

Olennaista on, että luonnonvalinnan teoria on robusti satunnaisuuden suhteen, so. teoria toimii, vaikka se ei selitä kaikkea, vaan jokin mekanismi sen sisällä korvataan sokealla sattumalla.

Heh, kristinuskokin on robusti satunnaisuuden suhteen, itse asiassa se toimii ja selittää kaiken mitä pyrkiikin selittämään, eikä edes naamioi jumalkäsitettään. Ateistit pitävät tätä usein kristinuskon heikkoutena, mutta epistemologisesti ajatellen se on kaikkea muuta. Mitä vähäisemmin oletuksin teoria kykenee jonkin ilmiön selittämään, sitä todennäköisemmin sen selitysvoima ulottuu tunnettujen havaintojen ulkopuolelle. So. arkikielen tasolla, sitä todennäköisemmin se on "totta".

Jumala on erilainen käsite kuin sattuma, koska sattuma viittaa partikulaaristen tapahtumien väliseen epädeterminismiin, jonka luonne on "välinpitämätön epädeterminismi", so, mikä tahansa lopputulos on mahdollinen.

Ei pidä paikkaansa: sattumahan määrää (determinoi), mitä tapahtuu. Lopputulos, jota ei tapahdu, ei ole mahdollinen, vaikka sellaista tahtoisi sellaisena pitää.

Jumalan käsitettä sensijaan käytetään "ystävällisen epädeterminismin" loihtimiseen, so, jotta saadaan aikaan lopputulos, joka on äärimmäisen epätodennäköinen.

Niin, tuota, missä uskonnossa? Minun nähdäkseni esimerkiksi kristinuskolla Jumalalla ei loihdita yhtään mitään lopputuloksia. Toivotaan tietty, mutta kun ihminen ei hallitse Jumalaa, niin sillä on paha mitään determinoida.

Juho kirjoitti...

Aika harva teisti väittää tietävänsä, miksi Jumala loi kaikkeuden

...koska Jumala määritellään joksikin, jonka motiiveja ei kysellä ja jonka alkuperää ei myöskään kysellä. Se on yksinkertainen ja varsin ihmismäinen tapa lopettaa syyn etsintä liian vaikeille asioille. Tällaisesta syyn korvikkeesta oli aikanaan suuri hyöty (ja on jossain määrin varmasti vieläkin). Siksi puhuin kivikautisesta henkisestä tutista.

Tuplis kirjoitti...

Juho,
Ota se hirsi pois sieltä silmästä kun mitään rahkeita tuohon ylimielisyyteen ei ole. Kaiken saman voi sanoa samoin perustein sattumastakin, minkä lisäksi sattuma ei edes opeta mitään hyödyllistä.

Juho kirjoitti...

Ilman muuta myös sattuman voi mieltää syyn korvikkeeksi, ja sitä voi myös käyttää henkisenä tuttina (eli syynä, joka ei tarvitse syitä) samalla tavalla kuin Jumalaa.

Minäkään en pidä siitä asenteesta, että jokin asia ajatellaan lopullisesti selitetyksi toteamalla sen olevan sattumaa ja liittämällä siihen jokin todennäköisyys. Onneksi tällainen ajattelutapa ei ole sisäänrakennettu sattuman käsitteeseen. Todennäköisyyden voi esimerkiksi ajatella olevan ensimmäinen pala hyödyllistä tietoa, joka on saatu selville kyseisestä ilmiöstä.

Tiedemies kirjoitti...

Minä en pystyttänyt mitään olkiukkoja, enkä ihan ymmärrä miksi niin tulkitset.

Satunnaisuuden rooli selityksen osana on se, että postuloidaan jokin jakauma mahdollisille tuloksille, koska a) niiden lopputuloksiin vaikuttavat tekijät ovat tuntemattomia tai b) niiden lopputuloksiin vaikuttavat tekijät ovat niin moninaiset, että selityksen laatiminen on niiden pohjalta epätarkoituksenmukaista. Todennäköisyyksiä käytetään silloin, kun tiedetään jotain siitä, miten usein tietyt tilanteet realisoituvat suhteessa toisiin. Esimerkiksi noppaa heitettäessä tiedetään, että käytännössä koskaan ei miljoonan heiton sarjassa saada kymmentätuhatta kuutosta peräkkäin. Ts. se on äärimmäisen epätodennäköistä.

Otin luonnonvalinnan esimerkkinä, koska meillä on tunnettuja mekanismeja, joiden pohjalta voidaan tehdä simulaatioita, jotka voivat antaa osviittaa siitä, miten eliöt voivat pitkällä aikavälillä kehittyä. Otin sen myös siksi, että juuri luonnonvalinnan teoria on usein tietynlaisten uskonnollisten käsitysten kritiikin kohteena. Kritiikki perustuu yleensä virheelliseen käsitykseen satunnaisuuden luonteesta.

Tämä virhellinen käsitys ei tietenkään kerro mitään yleisesti jumalista tai niiden olemassaolosta, vaan ainoastaan niistä partikulaarisista jumalolentojen teoista, joiden väitetään esimerkiksi luoneen ihmiset tai ohjanneen luonnonvalintaa jollakin tietyllä tavalla. Sellaista ohjausta ei yksinkertaisesti tarvita selittämään mitään.

Se ei tarkoita mitään siitä, onko tällainen jumalolento jotenkin muuten olemassa vai ei, enkä sellaista väittänyt. Jumalolentojen olemassaolon kysymystä ei tulisi kytkeä satunnaisuuden käsitteeseen, koska satunnaisuuden käsitettä ei tieteessä käytetä sellaisten kysymysten tarkasteluun, eikä sellainen tarkastelu ole mielekästä. Sellaisten virheellisten tarkastelujen tekeminen ei kuitenkaan myöskään tarkoita, että kaikki satunnaisuuden soveltaminen teoriassa on väärin tai että satunnaisuuden käsitteen läsnäolo jossakin teoriassa on evidenssiä siitä, että "jumala teki tämän". Noppaesimerkki ja luonnonvalinta ovat tässä suhteessa symmetrisiä.

Kirjoituksesi keskeinen argumentti näyttäisi kuitenkin olevan, että ainoastaan tulkinta, jonka mukaan Jumala sai aikaan sen, että nopalla tuli tulos 2, on validi käsitys satunnaisuudesta. En pidä tällaista käsitystä kovin mielekkäänä tai hedelmällisenä, koska se on umpikuja epistemologisesti. Kuten Juho sanoi, ei ole mielekästä olettaa, että jokin asia tai ilmiö on "lopullisesti selitetty".

Tuplis kirjoitti...

Juho:
Todennäköisyyden voi esimerkiksi ajatella olevan ensimmäinen pala hyödyllistä tietoa, joka on saatu selville kyseisestä ilmiöstä.

Sattuma ei ole ilmiö vaan omassa päässä "todellisuuden hallitsemista helpottava" keksitty illuusio. Se on tismalleen se itse keksitty sepite, jota sattumistit väittävät teistien palvovan.

Tuplis kirjoitti...

TM:
Esimerkiksi noppaa heitettäessä tiedetään, että käytännössä koskaan ei miljoonan heiton sarjassa saada kymmentätuhatta kuutosta peräkkäin. Ts. se on äärimmäisen epätodennäköistä.

Unohdat sen olevan täsmälleen yhtä epätodennäköistä kuin mikä tahansa muukin kymmenentuhannen luvun määritelty sekvenssi, ja arpaa heitettäessä jokin sellainen lukemattomista "mahdollisista" mutta epätodennäköisestä osuu. Ainoa järkevä päätelmä tästä on, että ”todennäköisyys” on silkka illuusio ja tarkoittaa vain arvausta, joka on tehty riittämättömän tiedon pohjalta.

Muussa tapauksessa voi kysyä itseltään: miten toteutunut vaihtoehto voi olla "mahdottoman epätodennäköinen" - kun se varmasti sitä on?

Juho kirjoitti...

Edellisessä viestissä tarkoitin ilmiöllä sitä, mitä sattumalla yritetään kuvailla, en itse sattumaa. Eli kun havaitaan ilmiö jota ei osata selittää, niin tätä ilmiötä voi olla kätevää kuvailla sattuman ja todennäköisyyden avulla kunnes opitaan lisää. Osuit mielestäni nappiin sanoessasi sattumaa todellisuuden hallitsemista helpottavaksi illuusioksi.

En hoksaa jälkimmäisen lauseesi pointtia, paitsi jos viittaat "sattumistilla" ihmiseen, joka ei pidä sattumaa väliaikaisena työkaluna, vaan lopullisena selityksenä. Sellainen olisi minunkin mielestäni typerää. Toivottavasti moisia ei tule vastaan.

Tiedemies kirjoitti...

Unohdat sen olevan täsmälleen yhtä epätodennäköistä kuin mikä tahansa muukin kymmenentuhannen luvun määritelty sekvenssi, ja arpaa heitettäessä jokin sellainen lukemattomista "mahdollisista" mutta epätodennäköisestä osuu. Ainoa järkevä päätelmä tästä on, että ”todennäköisyys” on silkka illuusio ja tarkoittaa vain arvausta, joka on tehty riittämättömän tiedon pohjalta.

En tietenkään unohda. Jokainen partikulaarinen tulos on yhtä epätodennäköinen, joten mikä tahansa miljoonan nopanheiton sekvenssi, jonka olisin sanonut, olisi ollut yhtä todennäköinen. En ymmärrä mitä tarkoitat illuusiolla, koska todennäköisyys tarkoittaa vain sitä, että emme tiedä lopputulosta, mutta tiedämme jotain siitä, kuinka usein vastaavanlaisissa tilanteissa mikäkin tapaus toteutuu.

Tietenkin kyse on siitä, että tieto on puutteellista: emme tiedä kuinka lujaa noppaa heitetään, paljonko sille annetaan pyörimismäärää ja minkä akselien suhteen, jne. Tämä on todennäköisyyden idea. Jakauma, joka saadaan, riippuu siitä, onko jotain systemaattista syytä, että nämä ovat jollakin tietyllä tavalla useammin kuin jollain toisella.

Tuplis kirjoitti...

TM:
Jokainen partikulaarinen tulos on yhtä epätodennäköinen,

Ainoastaan näyttää siltä. Teoria ei määritä todellisuutta, joten yksi tulos on 100% varmuudella oikea ja kaikki muut täsmälleen yhtä varmasti vääriä. ”Todennäköisyys” on olemassa vain ihmisen päässä, käytännön todellisuudessa sitä ei ole.

En ymmärrä mitä tarkoitat illuusiolla, koska todennäköisyys tarkoittaa vain sitä, että emme tiedä lopputulosta, mutta tiedämme jotain siitä, kuinka usein vastaavanlaisissa tilanteissa mikäkin tapaus toteutuu.

Lukemattomat ihmiset, sinä mukaanlukien, poisluet Jumalan olemassaolon vetoamalla todennäköisyyteen, eli itse keksimääsi illuusioon. Et tiedä mitään, minkä pohjalta edes ryhtyä hahmottamaan kyseistä todennäköisyyttä. Kyseessä on siksi hyvin haitallinen illuusio, että sattumauskovaisilla menevät teoria ja käytäntö sekaisin eikä jossittelulle tule loppua.

Kyseinen usko johtaa myös opittuun avuttomuuteen: todennäköisyysuskovainen ei ryhdy mihinkään, minkä onnistumista ei pidä todennäköisenä, mistä seuraa, että kaikki, mikä ei mene rutiinilla, jää saavuttamatta. Tämä on myös syy tehdä vain se mihin uskoo pystyvänsä sen sijaan mikä on oikein. Todennäköisyysuskovainen punnitsee pahan näköistä tilannetta, toteaa ”me ollaan hävitty tää peli” ja toteuttaa ennustuksensa menettämällä toivonsa ja pahimmassa tapauksessa myrkyttää pessimismillään myös muut. Hyvänä esimerkkinä Karamazovin veljesten oikeudenkäynti.

Nyt puhuin todennäköisyysuskosta, mutta sattumauskovainen ja todennäköisyysuskovainen ovat sama henkilö, todennäköisyysusko on illuusio todellisuuden hallitsemisesta ja Suureen Jumalaan Sattumaan vedotaan aina kun usko ei ole pitänyt paikkaansa – se ”armahtaa” tietämättömän.

Juho:
En hoksaa jälkimmäisen lauseesi pointtia, paitsi jos viittaat "sattumistilla" ihmiseen, joka ei pidä sattumaa väliaikaisena työkaluna, vaan lopullisena selityksenä.

Jokainen todennäköisyysuskovainen on sattumisti, ja uskoo, että hänen veikkauksensa olisi ihan yhtä hyvin voinut pitää paikkansa kuin toteutunutkin vaihtoehto, jos ei usko muuta uutta todistusaineistoa kuin veikkauksen ulkopuolisen vaihtoehdon toteutuminen ei veikkauksen jälkeen ilmaantuvan (eli ei pidä todennäköisenä).

Tiedemies kirjoitti...

Lukemattomat ihmiset, sinä mukaanlukien, poisluet Jumalan olemassaolon vetoamalla todennäköisyyteen, eli itse keksimääsi illuusioon.

Missä olen tehnyt niin?

Tunnut ymmärtävän todennäköisyyden käsitteen jotenkin eri tavalla kuin minä. Satunnaismuuttuja - kuten vaikka nopanheitto - on muuttuja, jonka arvo ei ole sama mittaustulosten välillä. Se ei tarkoita, etteivätkö mittaustulokset olisi täysin määrättyjä jostakin. Olennaista on, että kun mittauksia tehdään, näitä määrääviä tekijöitä ei tunneta, ja niiden vain tiedetään muuttuvan mittausten välillä. Nopanheitto on erinomainen esimerkki, koska ranne liikkuu eri tavalla eri heittojen välillä, ilmanvirtaukset ovat erilaiset, jne.

Ei sattumalla selitetä mitään, vaan sillä korvataan partikulaariset selitykset silloin, kun niitä ei ole mielekästä tai mahdollista konstruoida. Emme esimerkiksi ex post voi tietää, mikä nopanheiton tuloksen määräsi, jos paikalla ei ollut äärimmäisen tarkkoja mittalaitteita.

Tällä ei ole mitään suhdetta yleisellä tasolla jumalolentojen olemassaolon kanssa. Sillä on tekemistä partikulaaristen teististen selitysten kanssa. Esimerkiksi jos käytämme noppapelissä pseudosatunnaislukugeneraattoria nopanheiton sijaan, on tulos ennalta määrätty, ja voidaan jälkikäteen "debugata", mutta jos generaattorin sekvenssi ei ole ennalta pelaajille tiedossa, pelaajien kannalta on ihan sama heitettiinkö noppaa vai ei. Minusta ei ole mielekäs selitys, että Jumala määräsi nopanheitolla pelatun pelin lopputuloksen, mutta ohjelmoija generaattorin lopputuloksen. Kyse ei ole todennäköisyyksistä; en vetoa todennäköisyyteen tässä, enkä edes puhu jumalolennon olemassaolosta, vaan siitä, onko mielekästä, että tällaisen olennon toiminta korvaa satunnaisuuden käsitteen.

Ei sattumaan tarvitse "uskoa", teisti, ateisti tai mikä tahansa, voi esimerkiksi pitää täysin varmana, että mekanismit ovat deterministiset. Einstein (jonka pääsy USA:han yritettiin 20-luvulla estää koska hän oli "ateisti") ei uskonut sattumaan, vaan piti maailmankaikkeutta täysin deterministisenä, eikä siksi hyväksynyt kvanttimekaniikkaa. Silti hänkin käytti todennäköisyyslaskentaa monessa yhteydessä.

Satunnaismuuttujat ja niihin liittyvät todennäköisyydet ovat abstraktio, ja vieläpä erittäin hyödyllinen sellainen. Jokainen abstraktio on "väärä", jos sitä yritetään käyttää väärin. Newtonilaisella mekaniikallakin onnistuttiin lentämään kuuhun, vaikka se on "väärä". Minusta näyttää, ettet suostu ymmärtämään tätä hahmotustapaa, vaan pidät pystyssä olkiukkoa, jota kukaan ei ole edes puolustanut.