Pages

Miltä nyt tuntuu?

Tässä sitä ihmettelee miten pitkään voi yhdellä kertaa putkeen ihminen olla liekeissä.

Eilen vatsaperhostelin kovasti ja hartaasti ennen lähtöä, naukkasin paukun viskiä ja lähdin sitten reissuun kohti kirkkoa ja jännähöpötin koko matkan puutaheinää. Paikalla oli sen verran vieraita, ettei ehtinyt jännittää lainkaan, mutta kun päätyi sakastiin odottelemaan morsianta, olin taas ihan jäässä. Päästiin sitten aloittamaan seremoniat, ja oli hurjan herkkää ja kaunista, ja taisi sydän jättää toista kertaa lyönnin väliin rakkaimpani nähdessäni.

Muistettiin sanoa oikeat sanat, vaikka piti välillä muistaa erikseen hengittää. Ulos kuplasateeseen, riemuun ja rollssiin.

Vaaleanpunainen pantteri kuskasi meidät sitten hääpaikalle, jossa tuli käteltyä ja syötettyä kaikki ihmiset ökytäyteen. Sitten oli puheiden vuoro, omanikin sain pidettyä ja ihmisiä itketettyä. Luulisin taas, että positiivisessa mielessä, tosin minulla on taipumus tulkita tilanteita edukseni. Herkistyin vähän sen lopussa itsekin, mutta enpä itkenyt kuin bitch niinku isoveljeni (joka oli bestman). Vasta tässä vaiheessa tuntui siltä, että okei, nyt on kaikki mennyt täydellisesti eikä tarvii enää jännittää. Tuli paljon puheita, kahdeksan ihmistä puhui, ja se oli hienoa.

Hääkaakku leikattiin ja minä stomppasin maata ekana. Luulin kyllä ihan siihen hetkeen asti, että pitää talloa toisen varpaille, mutta sanottuani, että enhän mä edes nää sun jalkoja mua vähän valistettiin. Ei nolottanu. Sitte päästiin surrealistisiin meininkeihin, koska päästettiin meidän kuvaajan mielikuvitus valloilleen ja päädyttiin sekä kiipeilemään puissa, piiloutumaan heinäseipäiden sekaan ja kömmittyä puun sisään. Hääkuvista taitaa tulla vähän erilaiset, mutta upeat kuitennii.

Tän jälkeen sitte tanssattiin ja iloittiin ja ilta alkoi olla sen verran pitkällä että puolenyön tienoilla lähdettiin tuoreen rouva Tupliksen kera vankilaan viettämään hääyötä, ja se oli sen pituinen se. Aamulla syötiin hyvät aamiaiset, käytiin saunassa ja mehusteltiin oloja mitä kyllä tehdään yhä.

Mun sydän on täynnä rakkautta ja se huutaa päästä jaetuksi joten olkaatten hyvä kaikille jotka jaksaa lukea.

10 kommenttia:

IDA kirjoitti...

No onnea!

mm kirjoitti...

Vanhan varmalla vakuudella vakuutan, että ei se tuosta töpinästä välttämättä huonommaksi muutukaan. Välillä tömistellään muutakin kuin jalkoja ja mehustellaan muutakin kuin ilon liemiä, mutta mahdollisuudet ovat rajattomat edelleenkin.
Eli riemuusi liityn, kun sen näin julkisesti kerran ilmaisetkin.
(Sanani ovat tällaista iloista epäselkokieltä, koska mekin saimme olla eilen mukana kummityttömme maalaishäissä ja ajatukset vieläkin pompahtelevat ja lennähtelevät...)

Kari Rydman kirjoitti...

Jestas... Onnea!

Valkea kirjoitti...

Onneksi olkoon herra ja rouva Tuplis.

Raamattu taisi mainita näihin liittyen jotain maan täyttämisestä hedelmillä. ;)

Jaska Brown kirjoitti...

Onnea ja tervetuloa ukkomiesten kerhoon!

Noin. Taitaa olla tarpeellista vähän selittää. Kun minä, meinaan, olen ennen ollut. Ei siinä oikeestansa muuta ole, mutta rauhallisesti se on otettava. (V. Linna V. Koskelan suulla suunnilleen yhtä jännittävässä tilanteessa)

Tiukassa paikassa oon itte yrittäny pitää tämän mielessä.

Ironmistress kirjoitti...

Iso hali teille molemmille!

Muistakaa, että rakkaus ei ole sitä, että katsotaan toisiaan silmiin. Se on sitä, että katsotaan yhdessä samaan suuntaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Vilpittömät onnitteluni.

Veikko Suvanto kirjoitti...

Onneksi olkoon!

Sammalkieli kirjoitti...

Onnea ja pitkää liittoa! :)

Lisääntykää kuitenkin maltillisesti - määrä ei korvaa laatua.

Antti kirjoitti...

Onnea vaan.