Pages

Kollektiivi-identiteetti

Keskusteluja helposti häiritsevä ja itse asiassa usein ne alkuunsa lopettava tekijä on identifioituminen kollektiiviin. Tällä tarkoitan sitä, että ihminen, joka lukee itsensä jonkin porukan jäseneksi, ei pysty osallistumaan kyseistä porukkaa koskevaan keskusteluun ottamatta aivan kaikkea henkilökohtaisesti.  Tilanne, jossa ihminen pystyy keskustelemaan ja tarvittaessa arvostelemaan kyseistä porukkaa tyypillisine käyttäytymismalleineen ja niin edelleen, ymmärtäen, että yleistysten porukasta X ei tarvitse kertoa hänestä mitään henkilönä, on minusta erinomainen, mutta (ainakin) tätä nykyä hirmuisen harvinainen.

Nykyisin ihmiset pystyvät keskustelemaan ainoastaan sellaisista identifioitavista ryhmistä, joiden yksikään jäsen ei ole paikalla.  Itse asiassa välttämättä eivät silloinkaan, sillä nykyään maailmasta löytyy myös valtavasti ihmisiä, jotka ovat äärimmäisen kärkkäitä ottamaan kaiken sanotun henkilökohtaisesti jonkun toisen puolesta.

Minä muistelen tällaista (usein onnistuvaa) yritystä tappaa keskustelu joskus nimitetyn kukkahattutäteilyksi, mutta se ei enää rajoitu täti-ihmisiin, vaikka oman kokemukseni mukaan ilmeneekin paljon useammin naisissa kuin miehissä.  On paljon helpompi saada sanottua "mies haluaa kaikki naiset itselleen" kuin "nainen haluaa aina parhaan miehen, kuka se hänestä milloinkin on", ilman, että kukaan ottaa itseensä, vaikka sukupuolta koskeva yleistys on molempien sukupuolten kohdalla yhtä osuva.  Olen kuitenkin havaitsevinani myös lihaasyövien heteromiesten ottavan kiihtyvää tahtia uhridiskurssin omakseen, kaiketi siksi, että havaitsee sen tuottavan nykyisessä yhteiskunnassa tuloksia.

Avoimia, rehellisiä ja suorapuheisia keskusteluja kykenee nykyään käymään lähinnä kaveriporukassa, jossa luottamus on sen verran korkealla ja piiri sen verran suljettu, ettei tarvitse saavuttaa tai esittää kenellekään mitään.

Yksilön kokemus siitä, että kaikki kollektiivista sanotut asiat suunnataan häneen henkilönä, kertoo karua kieltään täydellisestä luottamuksen puutteesta kanssakeskustelijoihin.  Ilmiö on ainainen riesa niin miesten ja naisten eroja käsiteltäessä, maahanmuutto- kuin uskontokeskusteluissakin, vaikka keskusteluun kyvyttömät, kaiken henkilökohtaisesti ottavat ja vain oman mielipiteensä sallivat kukkahatut yrittävätkin väittää vain kaipaavansa keskusteluun jotain tasoa.  Se taso vain tarkoittaa sitä, että vain he viiteryhmineen saavat ilmaista asiansa.

Hommassa vaan on se vika, että kun keskustella ei voi, niin sitten tapellaan tai ei olla missään väleissä.  Teoriassa ihmiset tykkäävät keskustella, mutta eivät siihen käytännössä pysty, vaan syntyy konflikti.

Sitä on diversiteetti pähkinänkuoressa.

1 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Tämmöstä se vaan pakkaa olemaan, piru vieköön ja paha periköön...