Pages

Kanat ja munat

Yksi kummallisimmista ja samalla yleisimmistä ylpeydenaiheista, mitä olen havainnut nykyajan naisilla itsestään olevan, on oman ilmoituksensa mukaan vittumainen luonne.  En ole tavannut ainuttakaan naista, joka myöntäisi itsellään olevan moisen ja pitäisi sitä omalla kohdallaan negatiivisena luonteenpiirteenä.  En ole myöskään tavannut ainuttakaan miestä, jonka mielestä vittumaisuus olisi yhtään kenessäkään hyvä tai toivottava luonteenpiirre.  Sitä voi sietää tietyissä tilanteissa ja rajoitetuissa erissä, mutta esimerkiksi pitempiaikaiseen parisuhteeseen elämäntapakusipää on täysin kelvoton tapaus.

Samalla tavalla kuin antisosiaalisessa aggressiossa yleensä, myös vittumaisuudessa mennään siitä, missä aita on matalin: ei vaadi kummoistakaan taitoa saati persoonaa olla kusipää.  Sen sijaan vaatii jo jotain olla ihmisiksi eli olla heittäytymättä ovimatoksi vailla selkärankaa tai kykyä puolustautua, tai verbaaliseksi hyökkääjäksi, jonka elämäntehtävä on tehdä lähiympäristön elämästä helvettiä.

Sitä minä en ymmärrä minkä takia tämä ylpeys omasta vittumaisuudesta on nimenomaan naisten oma juttu, mutta koetan pohtia.  Ihan vähän tekemistä asian kanssa on tuskin sillä, että jos mies aukoo päätään, joku tukkii sen lentopallomailalla ennen pitkää.  Tiettyjen tahojen mielestä naista ei puolestaan saa lyödä missään tilanteessa eikä ikinä, joten heillä on carte blanche täysin pidäkkeettömään sadismiin ainakin silloin, kun se kohdistuu miehiin.  Jos mies puolustautuu tai provosoituu, on sekä yhteiskunnan väkivaltakoneisto että valtaosa miehistä välittömästi naisen puolella.  Kuten tästä havaitsemme, vittumaisuus ei ole tällöin(kään) minkäänlainen osoitus luonteen voimasta, vaan pelkkää puolustuskyvyttömäksi tehdyn kiusaamista vain siksi että voi.  Ehkä he kuvittelevat osoittavansa voimakkuutta osoittamalla olevansa tehokkaampia verbaalissa väkivallassa kuin miehet.

Toinen juttu minkä veikkaan vaikuttavan, on se, että he kuvittelevat olevansa hauskoja.  Ihan oikeasti.  Kukaan ei ole ymmärtänyt tai uskaltanut kertoa näille, että jatkuva solvaaminen rumentaa kauniinkin pärstän ennen pitkää.  Ilmeisen moni suhteellisen hyvän näköinen mimmi kuvittelee tietynsorttisen suosionsa olevan kusipäisyytensä eikä esimerkiksi vetävän ulkonäkönsä - jolla saa tänä päivänä ainakin niiltä miehiltä, jotka eivät ole jatkuvasti nälvinnän kohteina, lähestulkoon mitä tahansa anteeksi - ansiota.  Jotkut esittävät nauravansa myötä ollakseen päätymättä uhriksi, muut sadistit tekevät niin oikeastikin, ja loput vain ihmettelevät, että missä ihmeen pellossa tuo täysi-ikäiseksi asti ikääntynyt on kasvatettu.

Nämä vittumaiset ämmät epäonnistuvat ihmissuhteissaan aina, ajaen käyttäytymisellään varsin nopeasti miehen kuin miehen joko tavalla tai toisella pois luotaan tai väkivaltaan.  He eivät ymmärrä, mistä se johtuu, vaan syyttävät miehiä ja sattumaa.  He eivät ota vastuuta käyttäytymisestään, jollaista eivät itse sietäisi hetkeäkään.  Heidän mielestään heidän ei tarvitse sopeutua maailmaan, vaan maailman täytyy sopeutua heihin.

No, saahan sitä odottaa.

10 kommenttia:

Antti kirjoitti...

"Minulla on vittumainen luonne" on paljon helpompi asia myöntää itselleen kuin se, että on säälittävä ihmisvittu. En minä ole ainakaan pahasuisimmankaan ämmän kuullut kehuvan itseään säälittäväksi ihmisvituksi.

Se on vähän sama kuin vaikkapa alkoholisti-isi brassailemassa naapurilleen, että "ikinä ei oo minun lapset nähneet nälkää".

Niinpä. Ei se tavan ihmiselle ole mikään brassailun aihe, rima vaan on nin alhaalla, että omassa mielessä se on suuri uroteko.

Tiedemies kirjoitti...

Jotain tuollaista, mutta kyllä moni mieskin ylpeilee omalla vittumaisuudellaan. Tavallaan tekstisi hengessä siinä että mies on vittumainen on enemmän substanssia ja "voimaa", koska vittumainen mies tosiaan voi esimerkiksi saada selkäänsä, jotain, mitä naiselle ei todennäköisesti käy. Siksi se myös saattaa olla harvinaisempaa.

Vittumaisuus ei ole helppo reitti, mutta se on yksinkertainen, so. siitä on kustannuksia ja vaivaa, mutta ainakin se on strategiana suoraviivainen, eikä tarvitse kovasti miettiä, mitä tekee. Itse en arvosta sitä lainkaan sen paremmin miehissä kuin naisissakaan.

Arawn kirjoitti...

Minä en ole samaa mieltä tuosta, että vain naiset olisivat ylpeitä "vittumaisesta luonteestaan". Ero tuntuu olevan lähinnä siinä, että miehet eivät kutsu sitä vittumaiseksi luonteeksi. He ovat ylpeitä esimerkiksi siitä, että ovat "kiihkeitä väittelijöitä" - vaikka oikeasti ovat lähinnä vittumaisia ja itsepäiviä änkkääjiä.

Tuplis kirjoitti...

Arawn,
Halu väitellä ei välttämättä tee ihmisestä vittumaista, vaikka kieltämättä itsetarkoituksellisesti väittelevät tapaavatkin olla.

Siinä olet kyllä erinomaisen oikeassa, että vittumainen ihminen on tosiaan (todella) ylpeä.

lakstingala kirjoitti...

Naisilla voi olla kyseessä jonkinasteinen ongelma oman itsetunnon kanssa. On totta, että ns. vittuimaista miestä tultaneen ennen pitkään leipomaan neukkuun, mutta naiset saattavat kokea, että olemalla ärsyttävä ja tekemällä muiden elämästä vaikeaa he saavat muut kuuntelemaan itseään (vaikkei asiaa usein olisikaan). Valitettavan usein olen itse nähnyt, kuinka rehellisen veemäinen (nais)ihminen kerää muita puolelleen tilanteessa, jossa porukka ei tunne toisiaan.

Retoriikka ja argumentointi tuntuvat olevan katoavia taiteenlajeja. Pitemmän päälle kuitenkin huomaa, että kestävämmät asiat rakentuvat niistä.

Arawn kirjoitti...

Tuplis: Tietenkään halu väitellä ei tee ihmisestä sinänsä vittumaista. Viittaan kuitenkin sellaisiin ihmisiin, joilla on todella vittumainen tapa väitellä ja jotka ovat avoimesti YLPEITÄ siitä tavastaan. Mutta, kuten sanottua, he eivät kutsu sitä "vittumaiseksi luonteeksi". En kuitenkaan jaksa uskoa, että heidän väittelytyylinsä olisi jotenkin todella irrallaan heidän muusta luonteestaan vaan todennäköisemmin se kuvastaa sitä. Muutaman esimerkin olen kohdannutkin. Nämä ovat olleet väitteilijöitä todella toivottomia ja vittumaisia ja kun heidän edesottamuksistaan "irl" on kuullut ja kun heihin on itsekin törmännyt, on voinut todeta, että se vittumaisuus on kyllä ihan selkeä osa heidän luonnettaan.

Arawn kirjoitti...

Tuli muuten mieleen, että vittumaiset naiset eivät ehkä onnistu muodostamaan pysyviä parisuhteita, mutta kyllä he tuntuvat houkuttelevan miehiä kovasti. Kenties he aktivoivat miehissä sen "metsästäjän vaiston", kun ovat niin hankalia, ettei heitä voi oikein kesyttää ja siten jossain vaiheessa siirtää "itsestäänselvyydet" -kansioon. Heitää täytyy ikään kuin koko ajan jahdata.

Lopulta mies varmaan väsyy moiheen ja lähtee menemään, mutta sitä ennen hän on saattanut dumpata sen kiltin tytön vittumaista narttua jahdatakseen. Seen that.

Antti kirjoitti...

On sanottu, ettei nainen saisi koskaan tuntea olevansa suhteessa se, jonka varassa asiat ovat tai mieltää itseään miestä ylemmäksi, eikä sellaista viestiä pitäisi vahingossakaan naiselle antaa.

Osalla vittumaisista ämmistä saattaa olla sellainen haastamisen meininki; Tarve kokeilla miten mies reagoi vittumaisuuteen. Jos mies alistuu, vittumaisuuden määrä vaan kasvaa naisen turhautuessa ja halveksuessa munattomuutta. Samalla kokemus omasta voimasta kasvaa. Joku puhuu emotionaalisesta dynamiikasta, eli mies, joka haksahtaa jääkuningattariin (johtuen mistä lie äitisuhteesta), tunnistaa sellaisen ensi silmäyksellä. Sama toimii naisissa jotka kerta toisensa jälkeen ihan vaan "sattuvat" löytämään sen narsistin tai sadistin sieltä miesten sankasta joukosta, ilman että edes yrittävät. Tai sitten narsisti löytää heidät. Sitten ihmetellään että "Miks kaikki miehet on sellasia".

No, miehillä ja naisilla kuitenkin pätee juuri tuo sama Arawnin kuvaama juttu. Tarvitaan jonkinlainen vetovoima, mutta jos sen lisäksi vielä omaa alentuvan suhtautumisen ja vittumaisen, jopa sadistisen luonteen, poikkeuksetta osa ihmisistä palvoo.

Kuitenkin, jos uskot olevasi muita parempi, se kyllä näkyy sinusta, etkä varmasti jätä siihen epäselvyyttä. Toiset sen uskovat ja ihailevat, toiset eivät ja kammoavat.

Tiedemies kirjoitti...

Antin kommentin kaltaisia kommentteja näkee todella paljon netissä, ja monella tuntuu olevan tällainen käsitys naisista - että naiset testaavat, onko mies "munaton" tms. Tunnen toki paljon ns. vittumaisia naisia, rääväsuisia jne., mutta minun kokemuspiirissäni he eivät todellakaan ole koskaan muodostaneet minkäänlaista enemmistöä, vaan hyvin pienen vähemmistön.

En väitä että se on perätön, mutta väitän kyllä, ettei sen mukaan kannata yleisestiottaen naisseurassa käyttäytymistään mitoittaa.

Jokin outo sokeus tai epärationaalisuus naisissa on aika yleistä, koska minä, ja ainakin vaimoni, ja muutamat muutenkin tuntemistani miehistä ja naisista, erottaa miehestä jo ulkonäön perusteella, milloin on todennäköistä että tämä pahoinpitelee naisia. Melkein aina on myös mennyt oikein.

Tässä pari paraatiesimerkkiä:
- http://static.iltalehti.fi/uutiset/pezman_ahmadi_1902MZ_uu.jpg
- http://www.savonsanomat.fi/multimedia/dynamic/00025/J171612X_25530b.jpg

Antti kirjoitti...

Tiedemiehen kommentissa on perää, sillä jos kokemuspohjalta tekee arvion, siinä helposti ne negatiiviset kokemukset ovat yliedustettuina. Silti olen lukenut naisten omia kommentteja juuri siitä, miten raivostuttavaa on, kun mies vaan hyväksyy kaiken, vaikka sitä vetelisi päin näköä, ja todistanut moista dynamiikkaa monen monta kertaa. Nainen lyttää miestä ja halveksuu miestä, koska hän antaa itseään lytätä.

En tiedä, rajoittuuko moinen pelkästään naiseen. Kaippa kyseessä on aika yleinen rooliodotus lopulta, oli kyse sitten lapsen suhteesta vanhempaan tai aikuisen ihmisen suhteesta toiseen.

Jos poliisi on voimaton rikollisuuden edessä, kansan suuttumus kohdistuu poliisiin, ei rikollisuuteen, sillä odotus on, että poliisi suojelee kansalaista.