Pages

Antikristillisiä projektioita

Luettuani itseäni viisaamman ihmisen kirjoittamaa kirjaa, tulin löytäneeksi siitä havainnon, jonka mukaan kristinuskoa vastustavilla ihmisillä on taipumus projisoida siihen kaikki paheensa.  Luettelen liudan esimerkkejä, ja ne herättävät monissa varmasti pahennusta, vähintään henkilöön käyvän luonteensa, mutta myös osuvuutensa takia.

Ihminen, joka syyttää kristinuskoa julmuudesta, on tavanomaisesti ihminen, joka ei tunne armoa eikä osaa antaa anteeksi.

Ihminen, joka syyttää kristinuskoa pehmoudesta, tapaa olla ihminen, jolla ei ole rohkeutta asettua itse mitään vääryyttä vastaan.

Ihminen, joka syyttää kristinuskoa kristinuskoa elämän vieroksumisesta, tapaa kannattaa kuolemanrangaistusta, abortteja, eutanasiaa ja oikeutta itsemurhaan.  Sellaisen ihmisen mielestä ihmisillä ei ole myöskään mitään velvollisuutta pyrkiä tekemään lapsia.

Ihminen, joka syyttää kristinuskoa elämäfetisismistä, ei missään tilanteessa, jossa uskoisi voivansa sen välttää, asettaisi omaansa alttiiksi.

Ihminen, joka syyttää kristinuskoa moraalittomuudesta, ei kykene kuvailemaan moraalia, jota voisi rehellisesti sanoa seuraavansa.

Ihminen, joka syyttää kristittyjä yhden totuuden palvomisesta, ei pysty kyseenalaistamaan käsitystään, jonka mukaan kristinusko ei ole totta.

Ihminen, joka pitää kristinuskoa tietämättömien uskontona, ei halua tietää siitä mitään.

Ihminen, joka pitää kristittyjä vastuuttomina, tekee parhaansa vaietakseen erheensä ja väärintekonsa kuoliaaksi eikä oma-aloitteisesti myönnä niitä.

Minä olen joskus esittänyt kaikki nuo syytökset, ja kaikki niistä tehdyt päätelmät ovat myös osuneet minuun - en tosin usko, että olisin tuolloin pystynyt mitenkään myöntämään kyseistä tosiasiaa ääneen.  Itsekritiikki ei kuitenkaan ole havainnon ydin, vaan se, että antikristillisyys usein sikiää niistä omista paheista, joilta haluaa silmänsä ummistaa.  Antikristillisiksi tullaan teini-iässä, teini-ikäisten syistä.  Siinä, missä moni tietää kyllä, että ei tehnyt teini-iässä montakaan kovinkaan viisasta ratkaisua saati oikeista syistä, on tämä yksi sellainen, jota on jostain syystä hyvin vaikea tunnustaa.

Rationaaliseen keskusteluun lähteminen tällaisten ihmisten kanssa on siksi umpikuja (vaikka voikin olla hauskaa), että vaikka rationaaliset perusteet syytöksille näyttäisi miten huteriksi ja vuotaviksi hyvänsä, esitetty kanta ei muutu, koska sille on perusteen ulkopuolinen henkilökohtainen tarve.  Niin kauan kuin tarve on olemassa, uskotaan sille olevan oikeutus, ja sellainen etsitään miten kaukaa tahansa.  Jonkun muun täytyy kantaa se synti, johon omat voimat ja rehellisyys riitä, ja se joku on se, joka omasta tahdostaan otti ne kantaakseen.

8 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Toivottavasti nuo havainnot perustuvat luotettavaan tutkimustyöhön. Nythän ne näyttävät vain versiolta lastenviisaudesta "Joka toista haukkuu, on itse!". Tuolla viisaudella saattaa kyllä olla kokemuspohjaista taustaa...

Tuplis kirjoitti...

Tein oikein syväluotaavan tutkimuksen yhden ihmisen otannalla. Kukin voi tarjota lisämateriaalia, mutta en usko kuin niihin, jotka tukevat sen lopputulosta. ;)

Arawn kirjoitti...

Minä voin tarjota lisämateriaalia myös yhdestä ihmisestä. Havainnot ovat kutakuinkin yhtä päteviä kuin sinun, sillä kyseessä olen minä itse. ;)

Itse pidän kristinuskoa tietyssä mielessä armottomana uskontona. Eli kohta yksi pätee mielipiteen kannalta, mutta ei luonteenpiirteen. Olen itse hyvin ymmärtäväinen, empaattinen ja anteeksiantavainen - joskus jopa siiheksi asti, että siitä on vaivaa minulle. Esimerkkinä viime keväänä sattunut hyvin pieni episodi, jossa vahingossa loukkasin ihmistä, joka oli aiemmin loukannut minua aika pahasti (koska emme ole ystäviä tai muuta, hän ei koskaan pyytänyt anteeksi, ei pahoitellut eikä asiaa selvitetty mitenkään). Minulle tuli siitä hyvin paha mieli - hänen puolestaan...

Toisaalta en kyllä ole täysin eri mieltäkään. Ihmiset tuntuvat usein ulkoistavan vikansa muihin ja syyttävät näitä sitten niistä, joskus aiheesta, joskus aiheetta. En ole itsekään viaton tähän. Minun kohdallani martyrismi on sellainen, mihin itselläni on taipumusta ja minkä haistan muista heti. Ja inhoan koko lailla kyseistä luonteenpiirrettä.

Kristittyjen kohdalla tein sen kummallisen havainnon aikoinaan, että he jollain tapaa ulkoistivat paheet maailmaan. He tuntuivat kuvittelevan, että kristittyjen piirien ulkopuolinen maailma suunnilleen rypee synnissä, viinassa ja seksissä. Puhun nyt siis raamattupiirini porukasta. Kun heille selvisi, että olen absolutisti (tuohon aikaan olin eikä syynä ollut muu kuin että ei vaan kiinnostanut viina), he olivat vilpittömän hämmästyneitä: miten kukaan ei-uskova VOI olla absolutisti! Ei-uskovathan ryypäävät kuin sienet!

Toinen kiintoisa piirre olivat demonit. Raamislaiseni olivat enemmän ja vähemmän vakuuttuneita (riippuen henkilöstä), että muiden uskontojen edustajat elävät jatkuvassa jumaliensa/henkiensä pelossa - mutta samalla he itse uskoivat demoneihin ja pelkäsivät niitä.

Tuplis kirjoitti...

Arawn:
Itse pidän kristinuskoa tietyssä mielessä armottomana uskontona.

Sinä et kai kuitenkaan ole antikristillinen, en ainakaan ole saanut sellaista kuvaa. Minusta se on kyllä hyvinkin armollinen uskonto, tosin taidan vertailla itseeni ennen uskoontuloa, ja minä olin tuolloin erittäin julma (ja toisinaan taidan olla yhä). Kai se taitaa olla luontevaa pitää itseään jonkin sortin standardina.

Kristittyjen kohdalla tein sen kummallisen havainnon aikoinaan, että he jollain tapaa ulkoistivat paheet maailmaan.

Ai, minä kristittynä ajattelen, että paheet ovat ihmisen vastuulla (sillä vaikka paholainen niihin houkutteleekin, niin ei pakota), mutta toisaalta Jumalalta saatu tieto siitä, mikä on hyvää ja oikein, tarkoittaa sitä, että hyvät asiat ovat Hänen ansiotaan. Tämä nyt on hyvin typistetty näkemys, jotkut muut voivat varmasti ilmaista saman paremmin.

Jos mietitään raamattukerholaisten näkemyksiä (joihin en itse ole omakätisesti tutustunut), kannattaa varmaan pitää mielessä minkä ikäiset ihmiset ovat kyseessä, ja suhteuttaa siihen.

Arawn kirjoitti...

Tuplis: Puhun siis yliopiston raamattupiiristä eli nuorimmat jäsenet olivat 18-19-vuotiaita, vanhimmat jo liki kolmikymppisiä.

Arawn kirjoitti...

Niin ja vielä - eräällä kerralla tapasimme tämän raamattupiirin materiaalin koostajan tai jotekin muuten Opkon toimintaan vaikuttaneen naisen, Majlis Janatuisen. Hän on siis n. 50-vuotias, lähetystyötä tehnyt nainen - joka selitti meille Japanin demoneista.

Että ei se ihan niin iästä ole kiinni.

Tuplis kirjoitti...

Jopas! Toisaalta, kirjoittihan Ruukinmatruunakin oman juttunsa Japanin demoneista.

Jotkut käsittävät ne jonain homunculuksina, mutta oma käsitykseni ei ole mielestäni yhtään vähempää konkreettinen - mitenkään personifikaatioita väheksymättä.

Antti kirjoitti...

Ainut, jonka millään tasolla ymmärrän, on kristinuskon pitäminen pehmona. Se on pehmo, koska se määrittelee väärän ja oikean, mutta sitten lipsuu sen puolustamisesta, milloin minkäkin tekosyyltä kalskahtavan syyn turvin. Lähtökohta on pehmeälle ihmiselle tyypillinen konfliktihaluttomuus, vaikka sitten matelemalla tapahtuva. Ehkä pahinta on moisen kaunistelu monimutkaisin filosofisin pohdinnoin ja sanankääntein.

Jumala hoitaa rankomisen. Silmät kiinni ja usko siihen. Saat madella, rukoilla, kitua ja katua, mutta joku päivä, ehkä huomenna, ehkä tuhannen vuoden päästä, joku maksaa siitä. Moinen haiskahtaa paskalta pitkään matkaan, pitäen kuitenkin ymmärryksen oikeuden dynamiikasta. Silmä silmästä ja hammas hampaasta, mutta jollakin jumalallisella, ajan ja käsityksen tuolla puolen olevalla tavalla, joka koituu mahdollisesti jonkun viattoman piruparan kärsittäväksi. Ehkä sinäkin täytät jumalallista oikeutta vanhempiesi pahoista teoista?

En minä ole kova ihminen, enkä mitenkään rohkeakaan. Olen korkeintaan adrenaliini- ja pelkonarkkari. Ei koetun vääryyden vastustamiseen tarvita mitään kovuutta tai rohkeutta. Lyhyt pinna, pakko-oireisuuteen taipuvainen suhde rajoihin ja paksu kallo riittää.

Jos taas puhutaan jostain yleisestä vääryydestä, vaikkapa hallituksen, virkamiesten tai poliisin taholta, näkisin, että suurin osa ihmisistä pitää määritelmäsi mukaan kristinuskoa pehmona uskontona, sillä en ole eläessäni nähnyt yhdenkään ihmisen televisioruudun ulkopuolella asettuvan mitään vastaan, vain valittavan vääryyksistä. Valittaminen ei ole vastaanasettumista.