Pages

Uskoontulosta

Taannoisessa keskustelussa tuli vastaan kertomus keskustelijan ystävästä, joka koki elämässään suuren menetyksen ja vähän myöhemmin kertoi tulleensa uskoon.


Tuo lienee kaiketi se yleisin tapa: jokin kriisi lyö ihmisen maahan, ja auttava, toivoa tuova käsi, löytyy ylhäältä.

Johtuuko se siitä, että kyseinen kriisi tulee yleensä kuin salama kirkkaalta taivaalta ja herättää ihmisen huomaamaan, miten vähäinen hänen tietonsa ja ymmärryksensä todellisuudesta käytännössä on? Saako se aikaan ajattelun: jos en pystynyt näkemään tätä kriisiä ennalta, on ymmärryksessäni niin suuria aukkoja, että minun on syytä tarkastaa useampiakin käsityksiäni. Voiko aikaisemmin yhtä mielettömänä kuin kriisin tapahtuminen pitämäni tarina toivosta ja pelastuksesta sittenkin olla totta? Mitäpä jos virhe onkin ollut omassa ymmärryksessäni?

Minä en tiedä ajattelinko minä noin. Sen tajusin, että tavassani hahmottaa (ja yrittää järkeeni ja arviointikykyyni pohjaten hallita koko) maailmaa oli valtavia virheitä, mutta en järjellä pystynyt mitenkään löytämään tietäni niistä ulos. Oli myönnettävä järkeni, joka oli tehnyt minusta virheellisesti todennäköisyysuskoisen, rajallisuus, ja astua ulos boksista etsimään ratkaisua sen ulkopuolelta.  Muutos tapahtui pikemminkin pikkuhiljaa kuin kertalaakista.  Viimein, myöntäessäni asian, sekä itselleni että muille, tuntui siltä, että myöntäminen tuli kovasti jälkijunassa.

En kuitenkaan ole kristitty siksi, että pidän kristinuskoa hyvänä välineenä tulla toimeen todellisuuden kanssa ja terveellisenä uskontona yhteiskunnalle (vaikka se toki sitäkin on). Olen sitä siksi, että uskon sen todeksi, mutta sitä, miksi niin on, en osaa selittää.

7 kommenttia:

Juho kirjoitti...

Minulla taas havainnot ihmisen ajattelun ja tietoisuuden rajallisuudesta ovat aiheuttaneet vastakkaisen reaktion. Minun korvaani nuo havainnot suorastaan huutavat:

"Älä nyt hyvä mies ainakaan usko mihinkään ikuisiin totuuksiin. Jos voit pukea jonkin asian sanoiksi ja mielikuviksi, jos ylipäätään voit ajatella jotakin asiaa, niin voit olla varma, että se kuvaa enemmän sinua kuin ulkopuolista todellisuutta".

Tuplis kirjoitti...

"Älä usko mihinkään ikuisiin totuuksiin" on sisäisesti ristiriitainen lause.

Havaintosi huutama jälkimmäinen lause onkin varmaan totta.

Jokivaris kirjoitti...

"tavassani hahmottaa (ja yrittää järkeeni ja arviointikykyyni pohjaten hallita koko) maailmaa oli valtavia virheitä"

Itse olen oppinut mieltämään uskonnollisen ja uskonnottoman ihmisen ehkä merkittävimmän eron kulminoituvan tähän. Uskontoon ja jumaluskoon taipuvainen ihminen haluaa, Tupliksen sanoin "hahmottaa koko maailman" ja haluaa kaikkiin kysymyksiin selkeitä vastauksia. Koska ihmisjärki ja tiede eivät kuitenkaan osaa tuottaa ainakaan yksikäsitteisiä jos mitään vastauksia kysymyksiin kuten "onko kuolema kaiken loppu?", ns. varmoja vastauksia vaativa joutuu turvautumaan johonkin muuhun.

Toisaalta taas on olemassa ihmisiä (kuten allekirjoittanut), joilla ei ole tarvetta saada kaikkia vastauksia ja joille ei tuota ongelmia se, että koko maailmaa ja kaikkien asioiden syitä ja seurauksia ei voi tuntea ja ymmärtää. Minulle riittää tällä hetkellä se, että lähiympäristöni on kohtuullisen hyvin ennustettava, ja muun maailman asioissa käytän tilanteesta riippuen pääosin joko intuitiivista ryhmittelyä (ns. karsinointi) tai evvk-metodia :)

Tämän ei ole tarkoitus olla kannanotto siihen, kumpi malli on "parempi" tai "oikeampi", koska nämä ovat täysin näkökulmasta riippuvaisia arviota. Yritän vain havainnollistaa tällä sitä, että joillekin yksilöille uskonnottomuus on luonnollinen tila aivan kuten usko on luonnollinen tila toisille. Kummankaan ryhmän ihmisten pakottaminen toisen ryhmän muottiin ei taas mielestäni voi tuottaa keskimäärin mitään hyvää.

Toki ihmiset voivat siirtyä ryhmästä toiseen joko omasta halustaan tai olosuhteiden seurauksena. Mistä pääsemmekin otsikon aiheeseen, eli uskoontulostakin sen verran, että omalta kohdaltani voisin todeta lähinnä "never say never". En pysty mitenkään varmasti sanomaan ettei esimerkiksi jonkinlainen henkilökohtainen kriisi (tai ehdoton todiste jumalan olemassaolosta) saata vielä kallistaa vaakakuppiani toiseen suuntaan.

Tällä hetkellä en kuitenkaan usko uskoontulooni.

Tuplis kirjoitti...

Kiitosta Jokivarikselle näkemyksestään, jonka ensimmäinen kappale tosin meni minun näkökulmastani – luullakseni itselleen vieraan maailmankuvan tulkitsemisen vaikeuden takia – melko lailla metsään. Toinen kappale kuulostaa jo aika pitkälle siltä miten maailmaa katsoin. Kriisi syntyikin siitä, että lähiympäristö lakkasi olemasta kohtuullisen hyvin ennustettava.

Tästä päättelin, että se, minkä luulin olleen kohtuullisen hyvin ennustettava, ei ollutkaan sitä, eikä minulla ollut mitään syytä olettaa, että arviointikykyni, jonka virheellisyys ei aikaisemmin ollut osunut päin naamaa, olisi ollut oikeassa tämän lähiympäristön suhteen aikaisemminkaan. Olin siis tietämättäni ollut asioiden todellisista laidoista kujalla ties miten pitkään (ehkä aina) ja luottamalla ”kohtuullisen hyviin tietoihini” pedannut tietä mustalle joutsenelle, joka sotki koko korttipakan.

Tarkoitus ei ole väittää vastaan tmv, vaan ainoastaan selventää näkemystäni. Voi hyvin olla, että on ihmisiä, jotka eivät koskaan joudu kohtaamaan vastaavaa kriisiä, tai että heidän paattinsa menee vaikka jäävuoren läpi. Sitähän minä en tiedä – itse kuvittelin olevani jälkimmäisiä, kunnes ymmärsin olleeni väärässä.

Tämän tyyppinen "tuo kuulostaa minulta ennen kuin X" on tietenkin ärsyttävää ja ylimieliseltä kuulostavaa luettavaa, mutta en tiedä muutakaan tapaa ilmaista tätä. En halua aliarvioida ketään, vaan ainoastaan todeta erehtyneeni itsestäni.

Juho kirjoitti...

Olet oikeassa, lause "Älä usko ikuisiin totuuksiin" sisältää ristiriidan, mutta jostain syystä tuo ristiriita ei kuitenkaan haittaa minua. Mielestäni lause kukkii oikein nätisti omassa kasvuympäristössään. Marmoripalatsia se ei kestä.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Kriisitilanne on psykologisesti ennustettava kääntymisen paikka. Assimilaatio pätee arjessa, jolloin on helppoa vahvistaa kuorta.

Tätä kautta "Pahan Ongelma" voi tuottaa uusia uskovaisia Tupliksen malliin. Korostaisin kuitenkin sitä, että Jumala edustaa tässä ensisijassa turvaa ja hallintaa. Kun vanhat tiedot ei riitä, kuvitellaan että uudet tiedot tekisi sen paremmin.

Itselleni kävi juuri päin vastoin. Olin aktiivinen uskovainen, arjessa eläen. Kun elämä oli "riittävän vaaratonta", se tietysti toimi. Eikä siinä mitään.

Sarja kriisejä paljasti uskon onttouden. Mitään helpotusta ei tule mitään, ei tunnetasolla tai muuten. Ja uskonveljilläkin löytyi varsin asiattomia teologisia tulkintoja asioista.

Oma tapani on ollut hyväksyä oma voimattomuus. Uskovaiset saavat toki egoboostia, kun he ovat erityisessä paikassa universumissa. Kaikkiälyn ja mahdin kiinnostuksen ja rakkauden kohteita. Mutta tämä tuntuu minusta vahvasti illuusiolta : Kysymys on todellisuuspaosta, eskapistista tarinasta, joka ei ainakaan mihinkään konkreettisiin todisteisiin nojaa.

Minua ärsyttääkin se, että ateistille on uskovaisten keskuudessa varattu kaksi roolia. Ateisti on joko "kermaperse", eli elämää kokematon. Tämä puhe sisältää väistämättä halveksuntaa ja ylenkatsetta. Niiden elämänkokemus ei salli asioista mielipiteenmuodostamista.

Toinen tapa on kohdistaa sääliä. "Ei ole rakastettu kotona". On ollut vaikeaa ja on kaunainen Jumalalle.

Suo siellä vetelä täällä. Uskovaiset ovat toisin sanoen rakenteellisesti tehneet tilanteen jossa ateisti on tuomittu joka tapauksessa. Syy, miksi häneen voidaan kohdistaa ylenkatseista sääliä - ja johon verraten oma erinomaisuus ja ylempi eettisyys korostuu - valitaan tilanteen mukaan jälkikäteen.

Tämän vuoksi uskovaisten kanssa kommunikaatio on mahdotonta. Kyseessä on läpeensä antisosiaalinen järjestelmä - kenties heidän norminsa käskevät muuta. Mutta this is the reality.

Fiksuja uskovaisia on tietysti paljon. Mutta he ovatkin hiljaa. Tajuavat sen olennaisen verran.

Tuplis kirjoitti...

Kuitenkin saimme odottaa Tuomon kommenttiin asti saadaksemme tähänkin keskusteluun kivenheittelyä.

En tiedä kertooko se jotain ateisteista, mutta hänestä nyt ainakin.