Pages

Pyhät sukupuoliroolit

Kaikki varmaankin tietävät, että sukupuoli itsessään ei ole mikään ansio.  Miehet biologisena sukupuolena eivät ole mitenkään erityisen ihailtavia, hyviä tai tuottavia, kuten eivät naisetkaan.  Vailla kummempaa suuntaa elämälleen he ovat lähinnä kuluttajia, jotka elävät toteuttaakseen mielihalujaan.  Sellaisten ihmisten elämisen tulokset tapaavat olla niihin johtaneiden valintojen näköisiä: lyhytnäköisiä, itsekeskeisiä ja onttoja.  Niille on kuitenkin vaihtoehto, joka on niin valtavan paljon vaihtoehtojaan parempi, että se on edelleen pyhä jokaisessa elinvoimaisessa yhteiskunnassa.

Kyseinen vaihtoehto kulkee nimellä avioliitto.  Sen puitteissa mies ottaa isän ja nainen äidin roolin, ja nämä puolestaan ovat ainoa tapa synnyttää ja kasvattaa uutta elämää, joka jää elämään heidän kuoltuaan.  Yhteiskunnalla on täysi syy nostaa tämä parisuhde- ja perhemuoto yli kaikkien muiden, sillä se tuottaa kaikista vaihtoehdoista kaikkein parhaat tulokset.

Ottaessaan vastaan isän roolin mies luopuu itselleen ja haluilleen elämisestä, asettaen sekä vaimonsa että lastensa edun omansa edelle.  Isän rooli avioliitossa antaa miehelle motiivin tehdä tämä, sillä se pyrkii varmistamaan, että hän saa seksiä, hänen lapsensa ovat hänen omiaan, ja että hän saa myös kasvattaa näitä.  Ilman avioliittoa lapset ovat yhteiskunnassa käytännössä naisen omaisuutta eikä isällä ole näihin mitään oikeuksia.  Se kuitenkin kysyy paljon: mies joutuu opettelemaan johtajuutta, vastuunkantoa, impulssiensa hallitsemista ja uhrautuvaisuutta.

Ottaessaan vastaan äidin roolin nainen luopuu itselleen ja haluilleen elämisestä, asettaen sekä miehensä että lastensa edun omansa edelle.  Äidin rooli avioliitossa antaa naiselle sekä miehen taloudelliset resurssit että suojelijan, tukipilarin ja kasvatuskumppanin.  Ilman avioliittoa nainen on lapsineen yksin, turvaton ja jos ei nyt suoranaisessa resurssien puutteessa niin ainakin niillä rajoilla.  Se kuitenkin kysyy paljon: nainen joutuu opettelemaan huolehtivaisuutta, vaatimattomuutta, itsestään huolehtimista ja avuliaisuutta.

Perinteinen avioliittoinstituutio minimoi ilman jäävien ja vailla suuntaa olevien miesten määrän yhteiskunnassa.  Tämä tarkoittaa käytännössä valtavasti turvallisempaa, vakaampaa ja vauraampaa yhteiskuntaa kuin vaihtoehtonsa.  Instituutiosta eniten hyötyvä sukupuoli on mies, vaikkei nainenkaan kasvatusvastuun jakajansa, lisääntyvän turvallisuutensa ja vaurautensa ansiosta pakkaselle jää.

Olen kuitenkin puhunut pelkästään aikuisista, ja kaikkein suurimman hyödyn sekä miehen että naisen uhrauksesta, omaksuessaan sukupuoliroolit, jotka avioliitto pyhittää, saavat heidän lapsensa.  Ehjien ja toisiaan täydentävien sukupuoliroolien omaksuminen turvallisessa ydinperheessä antaa lapsille erinomaiset eväät elämään ja maksimoi yhteiskunnan sosiaalisesti toimivan aineksen määrän minimoiden antisosiaalisen.

Myös yhteiskunnan voi huoletta lukea suurimpiin hyötyjiin, sillä ilman äitien ja isien biologista panosta se ei jatku fyysisesti eikä ilman heidän sosiaalista panostaan kulttuurisesti.  Avioliitto on miehen ja naisen liitto, sillä vain mies ja nainen voivat olla äiti ja isä, eikä sitä voi millään sukupuoli- tai lukumääräneutraaliuksilla korvata.  Se ansaitsee erityisaseman, koska länsimaalainen yhteiskunta ja kulttuuri on sille kaiken velkaa.

Kaikki elinvoimaiset uskonnot pyhittävät sukupuoliroolit ja tuottavat elinvoimaisen yhteiskunnan, mutta hyvin harvassa näistä kyseessä on valinta, mistä syystä yhteiskunnan jäsenet eivät ole vapaita rakentamaan mitään uutta.  Rakkaus on mahdollista vain silloin, kun avioliiton pyhittämät roolit otetaan vastaan vapaasta tahdosta.  Hyvettä ei voi pakottaa.

5 kommenttia:

Sammalkieli kirjoitti...

Ihminen on luonnostaan aika pitkälti yksiavioisuuteen taipuvainen olento, siis biologialtaan. Aihetodisteita ovat miesten kivesten koko, miesten yhteistyökyky, miesten keskinäinen sosiaalisuus ja egalitarismi, sukupuolten välinen pieni koko-ero etc., mutta vaikka tällaisia faktoja latoisi peräjälkeen kuinka paljon tahansa, niin yhdenkään voimautuneen naikkosen tai pelimiehen käsitys ei kyllä muutu piirun vertaa. Se on sitä kulttuurin valtaa :)

Tuplis kirjoitti...

Toisaalta ymmärtääkseni eri kulttuureissa ja geenipoolissa miesten kelkereiden koko, miesten yhteistyökyky, keskinäinen sosiaalisuus ja egalitarismi vaihtelee aika paljonkin.

Voimautuneiden naikkosten ja pelimiesten käsitys on materialistinen ja jättää huomiotta kaiken muun. Ei tosin sillä: mitä materialistisempi kulttuuri, sitä vähemmän ihmisiä joista löytyy muutakin kuin kuori.

Juho kirjoitti...

Hyvä kirjoitus. Minustakin miehen ja naisen avioliitto on asia, jonka tulisi olla erityisasemassa myös valtiolta saamansa tunnustuksen ja tuen osalta. Syyt tähän ovat ilmeiset.

Antti kirjoitti...

Ihminen ei ole luonnostaan yksiavioisuuteen taipuvainen. Yksiavioisuus tai moniavioisuus ovat kummatkin lähinnä käytäntöjä, joille väen vängällä haetaan esimerkkiä muista lajeista, ja joka kerta sivutetaan se tosiseikka, että ihmisen biologisiin ominaisuuksiin (joiden seurausta ihmisen tietoisuuskin on) kuuluu, että ihminen voi olla kumpaa tahansa.

Jos on mahdollista olla moniavioinen ja keskimääräinen yksilö hyötyy siitä enemmän kuin yksiavioisuudesta, silloin ihminen alkaa julistaa moniavioisuuden onnea menestyksekkäästi.

Jos ihmisestä nyt kuitenkin ruuvaa tietoisuuden irti ja tarkkailee sellaisena, mitä jäljelle jää, todennäköisyys on, että ihminen ei olisi yksiavioinen, vaan moniavioinen, kuten simpanssi, ihmisen lähin sukulainen.

Sammalkielen esimerkeistä ensimmäinen, toinen ja kolmas vaatii tarkennusta, koska en ymmärrä, miten mikään niistä liittyy asiaan. Neljäs jää ihmetyttämään: ,ikä on sukupuolten välinen kokoero, ja mihin nähden (pituus n. 10 cm, paino n. 20 kg) se on pieni? Haiskahtaa hieman tarkoitushakuiselta tulkinnalta.

Jos ihmislajin naaras painaisi keskimäärin 1000 kg ja uros 1020, voisi tietysti sanoa, että eihän se mitenkään iso ole se ero.

ps. törmäsin muuten mielenkiintoiseen elukkaan asiaa pohdiskellessani. Liikeriin, leijonan ja tiikerin risteytykseen. Himuisen kokoisia otuksia.

Ironmistress kirjoitti...

Ihminen on pohjimmiltaan yksiavioinen otus pesäviipyisyytensä takia, mutta ihmisellä on taipumus syrjähyppyihin. Ihminen ei ole polygaaminen, muttei myöskään samalla tavoin tiukasti monogaaminen kuten vaikkapa kotka tai joutsen.

Ihmisen perhemalli muistuttaa paljon enemmän lintujen perhemalleja kuin muiden nisäkkäiden. Tämä siitä syystä, että ihmisen tiineys (9 kk) on hyvin vähän muihin nisäkkäisiin ja niiden elinikään suhteutettuna, ja on paljon lähempänä lintujen munimista - jos ihmisen tiineys olisi yhtä pitkä kuin nisäkkäillä yleensä, se kestäisi noin 3 v, ja ihmislapsi myös syntyisi yhtä kehittyneenä kuin kolmivuotias lapsi yleensäkin.