Pages

Elämänhallintaa

"There are two kinds of people in the world.  Those that enter a room and turn the television set on, and those that enter a room and turn the television set off." - The Manchurian Candidate

On ilmiselvää, että yhä useammalla yksilöllä on egalitaristisessa demokratiassa aina vain pienemmät odotukset itseään ja aina vain suuremmat odotukset ympäröivää yhteiskuntaa kohtaan.  Kyseessä on yhtälö, joka tuottaa miinusmerkkisen tuloksen, ja mitä enemmän miinusmerkkisiä tuloksia päästään kasautumaan, sitä varmemmin ja nopeammin yhteiskunta, jolta voi vaatia yhtään mitään, lakkaa olemasta.  Kun ihminen, joka ei ole tottunut pistämään itse tikkua ristiin minkään eteen, joutuu omilleen, hän on vulgaarilatinaksi kusessa.

Moni pitää seuraavia ohjeita itsestäänselvinä, ja vähintään yhtä moni kokee, ettei hänen tarvitse noudattaa niitä.  He ovat aivan oikeassa: esitetyt asiat ovat ainakin olleet jokaiselle normaalille ihmiselle itsestäänselviä iät ajat, eikä niitä kenenkään tarvitse noudattaa, jos eivät halua niistä hyötyä.  Kuitenkin se, että ei koskaan koettele itsekuriaan tai elämänhallinnallisia kykyjään, tekee elämästä hyvällä säällä seilaamista ja jokainen myrskynpoikanen on tuurista kiinni.  Harva voi toki olla seppä syntyessään eikä toisaalta kaikista sellaista millään tule, mutta suurin osa oppii kyllä kunhan vain opettelee.

Opettele asettamaan tavoitteita ja saavuttamaan ne.  Aloita pienestä ja siirry askel kerrallaan suurempiin.  Hyvä alku voisi olla paheidensa rajoittaminen, esimerkiksi mässäilyhimonsa keskittämisen viikottaiseen karkkipäivään ja kaljoittelun kertaan kuussa.

Treenaa mitä tahansa fyysistä urheilulajia aktiivisesti.  Se tekee hyvää sekä keholle että mielelle: treenaava ihminen tuntee olevansa paljon enemmän elossa kuin treenaamaton, ja pikkuhiljaa edistyminen on jälleen konkreettinen osoitus siitä, että työ tavoitteiden eteen kantaa hedelmää.  Urho Kekkonen totesi kaikkien syiden olla harrastamatta liikuntaa olevan tekosyitä, ja oli oikeassa.

Opettele tekemään ruokia ja kiinnitä huomiota ravinnon laatuun.  Hyvin harva - etenkään yksinelävä - tänä päivänä enää viitsii tehdä ruokiaan, vaan vetelee päivästä toiseen heikosti ravitsevilla, väsyttävillä ja lihottavilla eineksillä ja ihmettelee, kun ei jaksa tehdä mitään, lepää huonosti, lihoaa ja sairastelee.  Tämän ja edellisen yhdistämällä pääsee eroon myös melkoisesta määrästä "sukurasitteita" terveytensä suhteen.

Älä vedä överiksi vaatimalla liikoja.  Ajatus askeesista ja ns. täydellisen hyveellisestä elämästä vailla mitään paheita on houkutteleva, mutta tuhoon tuomittu.  Kullakin meistä on paheita, mutta ylpeys omasta täydellisyydestään on sieltä pahimmasta päästä, ja käy lankeemuksen edellä: kun ihminen, joka vaatii itseltään ehdotonta kuuliaisuutta kaikissa asettamissaan säännöissä ja tavoitteissa, repsahtaa tavalla tai toisella, hän lannistuu täysin ja sanoo samantien "antaa mennä kun on kerran mennäkseen".  Älä siis ruoski itseäsi maan rakoon vain siksi, että et pysty täyttämään teoriassa mahdollisia mutta käytännössä mahdottomia odotuksia.

Astu pois mukavuusalueeltasi.  Sikäli kun olet rutinoitunut tekemään arkena aina samat asiat, samoissa ympyröissä ja samoilla tavoilla, riko rutiini.  Tee jotain, mikä pakottaa sinut ottamaan ohjat käsiisi ns. autopilotin sijaan, ja havaitse, että uskomattoman moni vieraalta tai pelottavalta tuntuva asia ei olekaan sitä, vaan yllättävänkin helposti voitettavissa.

Älä märehdi tai vitkastele.  Ajatus jonkin suoritettavan tai muuten vaan mieltä painavan asian hoitamisesta on yhdeksän kertaa kymmenestä paljon rasittavampi ja energiaa vievämpi kuin siitä suoriutuminen.  Hyvä nyrkkisääntö jokaiseen asiaan, mikä mieleen tulee ja mikä pitää tehdä, on tee se nyt.  Tällöin ne eivät pääse kasautumaan ja ahdistamaan, vaan antavat sen sijaan onnistumisen tunnetta ja on aina yksi kivi vähemmän kontolla.

Tee hyvää toisille, vaikka he eivät tekisikään mitään erityistä sen ansaitakseen.  Vaikka se olisi vain ystävällinen (vaan ei nöyristelevä) asenne niitä ihmisiä kohtaan, joiden kanssa sattuu kunakin päivänä olemaan tekemisissä, jo se tekee hyvää sekä itselle että muille.

Mitä enemmän näitä sääntöjä toteuttaa, sitä todennäköisemmin kasvaa myös terve itseluottamus, ja tarve paeta itseään ärsykkeiden, virikkeiden, tajusteiden ja muiden tylsistävien, tuhoisien, mutta helppojen, asioiden maailmaan, vähenee.  Jos mieleen tulee lisää kohtalaisen yleispäteviä, rakentavia ja konkreettisia elämänohjeita, kuulen niitä mieluusti.

Ei profeetta omalla maallaan

On kumma juttu, miten ihmiset eivät yleensä ottaen vaihda mielipidettään yhtään mistään mihin uskovat, jos heille siihen antaa perusteet joku tuttu ihminen.  Sen sijaan sitten, kun samat (tai vähäisemmät) perusteet tarjoaa joku toinen missä tahansa mediassa, se muuttuukin uskottavaksi ja vakavasti otettavaksi.

Hyvä esimerkki tästä on yhteiskunnassamme jotakuinkin totaalinen rasvakammo, joka ilmenee siten, että ostetaan pelkästään rasvattomia ja vähärasvaisia tuotteita ja pupelletaan sen sijaan kaikkea ns. kevyttuotetta, joka on tikattu täyteen nopeita hiilihydraatteja ja/tai aspartaamia (ja tietenkin karkkia).  Eläinrasvaa pidetään isoimpana perkeleenä mitä maa päällään kantaa ja viljoja ja perunaa terveysruokien kingeinä.

Ehkä kyse on siitä, että rasvakammo on "virallisen tahon" lietsoma, joten se ei lähde ihmisestä lähimmäisen omakohtaisen tutkimisen ja kokemuksen kautta, vaan edellyttää jonkin "viralliseksi" miellettävän eli tuntemattoman auktoriteetin asiaan puuttumista.  Lampaille pässi on Jumalasta seuraava ja hänen sanansa erehtymätön - mikä se sitten kulloisenakin päivänä sattuu olemaan.  Mustaa lammasta ei kuuntele kukaan, vaikka tämä miten monin tavoin todistaisi olevansa oikeassa ja asian voisi todeta tämän olemuksesta silminnähden.

En sinänsä ihmettele, että kun kansaa istuttaa 9-12 vuotta virallisten auktoriteettihahmojen edessä, joka sanoo, miten asiat ovat, niin sitten kuunnellaan vain niitä auktoriteettihahmoja.  Auktoriteetti perustuu uskomukseen kyseisen tahon viisaudesta ja lapsi aivopestään kyseiseen uskoon niin varhaisessa iässä, että hyvin harva herää missään vaiheessa kyseenalaistamaan viralliseksi uskomaansa auktoriteettia aikuisenakaan, etenkään, jos eivät jatka opintojaan riittävän pitkälle huomatakseen, miten vähän varsinaisen tiedon varassa ne auktoriteetitkaan toimivat.

Auktoriteettiusko tuppaa olemaan sikäli vaarallisempi asia kuin kristinusko, että jälkimmäistä tunnustavia ei saa totena pitämään, hyväksymään ja kannattamaan ihan mitä tahansa.

Pöljämedia ja karkkikulttuuri

Asia, mikä on minua kummastuttanut erilaisten viihteellisten ja/tai virikkeellisten medioiden parissa vuosikymmeniä eläneenä, on sen jatkuva tyhmistyminen.  Niin tietokonepeleissä kuin elokuvissakin oli aikaisemmin tiettyä tasokkuutta ja ideaa, kun taas mitä likemmäs nykypäivää tullaan, sitä enemmän niissä on enää visuaalista ilotulitusta ADHD-kansalle.  Varsinainen sisältö hukutetaan tai pikemminkin korvataan yhä useammin sillä, että laitetaan joka paikka täyteen räjähdyksiä, tissejä ja muuta värikästä ja alimpaan yhteiseen nimittäjään vetoavaa.

Pöljämedia kohtelee kaikkia keskenkasvuisina.  Elokuvat, lehdet ja pelit, ylipäätään kaikki valtavirtaviihde on pullollaan pelkkiä vietteihin vetoavia ärsykkeitä ja sekin vähä asiasisältö, mitä niistä nykyisin löytää, tapaa olla entistä useammin pelkkää angstista tunnepurkausta, jonka funktio vaikuttaisi olevan enemmän kirjoittajan egon ja omahyväisyydentunteiden oikeutus ja pönkitys kuin mihinkään varsinaiseen ongelmaan puuttuminen.

Yhteiskunta makuineen on typertynyt.  Koska kaikkialla mennään alimman yhteisen nimittäjän mukana, aniharvoista löytyy enää ihmisiä, joilla on halua ja kykyä keskustella tai tarkastella asioita vähänkään syvällisemmin.  Huomiosta on tullut tärkeämpi asia kuin syystä, jolla huomio on saatu.

Karkkikulttuuri asettaa heillekin, joilla on vielä tarjottavaa, omat haasteensa: ei riitä, että on asiaa, joka on äärimmäisen tärkeä tehdä tiettäväksi, vaan se pitää kuorruttaa myyvästi, jos haluaa sen vetoavan muihinkin kuin marginaalivähemmistöön, joka todennäköisesti on asiasta jo valmiiksi käytännössä samaa mieltä.  Estabilishmentin kilpailijoilla on aina se vaikea este ylitettävänään, että niin hirveitä kuin silmäätekevät tahot saattavatkin olla yleisön(kin) silmissä, on niillä pärjätty ainakin tähän asti ja ne nauttivat tiettyä luottamusta jota täysin tuntemattomalla ja kokemattomalla taholla ei ole.

Ei siis riitä, että muutosta masinoivat ovat oikeassa.  Heidän on myös saatava ihmiset tajuamaan asia, ja tämä tarkoittaa todella osaavaa ja taitavaa ADHD-sukupolvien tarpeet ymmärtävää ja huomioon ottavaa myyntityöskentelyä.

When in Rome, do as the Romans do.

Muiden kynistä

Toisinaan on mukavaa linkkailla läjä kirjoituksia, jotka ansaitsevat syystä tai toisesta huomiota, ja tarjota lukijoille kädestä pitäen tilaisuus tutustua enemmän tai vähemmän uusiin kirjoittajiin.  Olkaa siis hyvät:

Englanniksi:
Art of Manliness: Building Your Resiliency Part III: Taking Control of Your Life
William Briggs: A poor argument for gay marriage
Butcher's Block: People I find disagreeable, part 27: New York women
Cambria Will Not Yield: Unsex Me Here
Chaos and Pain: The Government Doesn't Like You.  In All Probability, It Hates You.
Citizen Renegade: The End Of Beta Providers
Steven Dutch: The Problem With Pacifism
Fourth Checkraise: When the ink bleeds red
In Mala Fide: Why nobody likes nerds, and why you're justified in hating them
Spearhead: On whining
Vox Popoli: Atheism and action

Suomeksi:
Jussi Halla-aho: Lammilla asuva mies
Henry Laasanen: Seksuaalinen valta parisuhteessa
Kansankokonaisuus: Hyvinvointi, yhteiskunta ja yksilön vastuu
Middlebeercommando: Aseina käytettäviä esineitä, joita ei ole valmistettu aseiksi
Pauli Vahtera: Mummojen hinta
Takkirauta: Rikos osana kulttuuria, Pang pang pang pang plöf
Vasarahammer: Jalkapallo ja monikulttuuri
Yrjöperskeles: Eduskunnan ylähuone

Lääke väestöräjähdykseen

Kuten kaikki tietävät, muun muassa Afrikassa on useilla alueilla valtava nälänhätä - kiitos valtavan väestönkasvun, jonka elatuksesta he eivät ole de facto vastuussa.  Kaikki normaalit ihmiset toivoisivat kyseisen ongelman ratkeavan, mutta pahaksi onneksi suurin osa normaaleista ihmisistä kuvittelee heidän lopettavan lisääntymisensä, jos kuolevien määrää vähennetään lääkitsemällä sairaat ja ruokkimalla heidät.  Käytännön tuloksenahan on ollut väestöongelmien moninkertaistuminen muutamassa vuosikymmenessä, minkä jälkeen sitä ryhdyttiin laajentamaan etäpesäkkeillä pitkin planeettaa.  Mitään, mikä käytännössä vähentäisi liikakansoitusta, ei olla tehty. Kondomikampanjatkin ovat olleet kaivoon kannettua vettä.

Liikaväestö on suora seuraus paljosta seksistä ja keinotekoisesti putoavasta kuolevuudesta.  Vaihtoehdot ovat siis joko vähentää seksin määrää, siitä seuraavaa lisääntymistä, listiä jengiä, antaa sen kuolla tarpeisiinsa tai yhdistellä näitä.  Koska on harvinaisen väärin tappaa toisia ihmisiä vain siksi että nämä ovat elossa, ei se ole tässä kirjoituksessa vaihtoehto.

Ratkaisu on tismalleen sama kuin länsimaissakin: moderni liberalismi kaikilla herkuilla.

Kärrätään Afrikkaan käsittämätön määrä (etniset preferenssit huomioivaa) pornoa, tonneittain sekä hedelmöittymistä ennen että sen jälkeen pelaavia ehkäisypillereitä, aborttiklinikoita, (naisten) oikeudet, pleikkarit, alinta yhteistä nimittäjää, hedonismia ja kapinaa vanhempia vastaan glorifioiva populaarikulttuuri feminismeineen, huumemyönteisyyksineen ja lumedemokratioineen.  Nämä aikaansaavat, tismalleen samoista syistä kuin moderneissa maissakin, lisääntymisen näyttämään kaiken kaikkiaan paljon huonommalta vaihtoehdolta kuin muut tavat käyttää aikaansa.

Infra tuota varten olisi helppo rakentaa ja afrikkalaisia hallintoja ajatellen myös helppo myydä: hehän lisääntyvästä stabiliteetista eniten hyötyvät.  Porkkanan lisäksi keppiä voisi tarjota vaikkapa toteamalla, että sikäli kun ette osta niin ette saa avustuksiamme, vaan tarjoamme ne seuraavalle kehitysapurahoin aseistamallemme kilpailevalle ryhmittymälle.  Sen sijaan siis, että rahat kaadettaisiin kankkulan kaivoon eli suoraan plutokraateille ja sotilasjuntille, valvoisivat länsimaat infran pystyttämistä ja ylläpitoa tarkoin silmin muutamien vuosien ajan, samalla jakaen ruoka-apua kuten ennenkin, sitouttaen sen vastaanottajat myös ehkäisypillereiden (tai -kapselin) käyttöön.

Niin kutsuttu kulttuuri eli tarinat siitä, kuinka kaiken tämän ovat oikeasti valmistaneet ovelat, neuvokkaat afrikkalaiset, jotka onnistuivat huijaamaan typeriä valkoisia ihmisiä antamaan itselleen käsittämättömät määrät resursseja ja mukavuuksia, on helppo masinoida: esimerkkiä ei tarvitse katsoa kauempaa kuin modernien länsimaiden valistusajan ihannoinnista ja sillä ratsastamalla muokata yleistä mielipidettä.  Kaikkea ei tarvitse luonnollisestikaan valehdella, vaan jättää valikoituja kohtia historiasta huomiotta ja keskittyä ns. olennaiseen.

Maahanmuuttohanakin saataisiin näppärästi kiinni, sillä raskaan yhteiskunnan raskaiden huvien pyörittäminen vaatii paljon työvoimaa, josta onkin sitten hallinnon mukaan aina kova pula, ja toisaalta nuoret miehet menettävät olennaisen osan aggressiostaan ja muutoshingustaan voidessaan kohdistaa sen vapaan, sukupuolirajoittamattoman ja seurauksettoman seksin harjoittamiseen, töllöllä, pornolla ja huumeilla itsensä passivointiin ja töillään rahoittamiensa uusimpien bling blingien perässä juoksemiseen.

Demokraattisesti ajatellen plääniä on äärimmäisen vaikea torpata silloin kun se saadaan esityslistalle, sillä se ajaa kaikkea sitä, mitä liberaali "deemos" (eli media ja vallankäyttäjät) haluaa sen ajavan, ja kuvitelma siitä, että se, minkä pitää olla länsimaalaisen oikeus ei pitäisi olla ihan yhtä lailla afrikkalaisen oikeus, olisi luonnollisesti rasismia.  Sitä ei siis voi vastustaa.  Sitten, kun väestöräjähdysongelma ja maahanmuuttotulva saataisiin näillä keinoin katkaistua, voisivatkin kynnelle kykenevät keskittyä omien maidensa ongelmien ratkaisuun, eli kaikkeen siihen, mitä liberaali myrkky on yhteiskunnallemme tehnyt.

Suunnitelma pitää vain myydä jollekin kirkassilmäiselle suvaitsevaiselle, joka ostaa sen uutena messiaanaan, ja lumipallo lähtee vierimään.  Ei pitäisi olla luovalla myyntipuheella mikään ylivoimainen tehtävä.

Demokratian illuusioita

Melkein kaikki suomalaiset ovat valmiita luopumaan viime kädessä lähes mistä tahansa paitsi demokratiasta.  Demokratia, kansanvalta, käsitys siitä, että ihmiset hallitsevat itse itseään enemmistöpäätöksin, on heille mustasukkainen jumala, joka ei salli kilpailijoita.  Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista lupausta ovat saaneet ihmiset unohtamaan kolikon toisen puolen.  Ihmisiä, jotka eivät usko demokratiaan, nimitetään millon diktatuurin, milloin totalitarismin ja milloin minkäkin demonisanan kannattajiksi.  Minä en ole demokratiaan uskova ihminen, ja ajattelin kokeilla selittää miksi.

Yksilölle ajatus omasta päätäntävallasta on perin houkutteleva.  Siitä tulee vähemmän houkutteleva silloin, kun muistaa myös naapurin ärsyttävällä ja kaikesta väärässä olevalla tyypillä on täysin yhtäläinen päätäntävalta molempia koskeviin asioihin.  Tämän asian tiedostaminen tarkoittaa, että kaikkien kaikki näkemykset kilpailevat koko ajan keskenään, ja jokaisesta keskustelusta ihmisten näkemyksistä tulee osa valtapeliä ja vallankäyttöä.  Siinä, missä toisen kaverin hoopot, lennokkaat tai vaikeasti ymmärrettävät näkemykset ovat aikaisemmin olleet vain huvittavia, edustavat ne demokratiassa uhkaa, ja ne on torpattava ja saatettava naurunalaisiksi, ettei kukaan vaan päädy olemaan samaa mieltä.

Demokratiaa kannattavat ihmiset usein ajattelevat idealistisesti, että kukin äänestää mielipiteidensä mukaan, ja että asioista keskustellaan sivistyneesti, mutta tämän idealistisen kuvitelman ulkopuolinen todellisuus on sitä, että voittoon pyritään millä keinoin hyvänsä. Keskustelu sekä yksilöiden keskellä että yhteiskunnallisesti on hajottavaa ja demonisoivaa, sillä pahalle pikkusormen antaminen tarkoittaa aina sitä mahdollisuutta, että mukana menee koko käsi.  Jokaisesta keskustelusta tulee väittely, eikä pyrkimyksellä yhteisymmärrykseen saavuta mitään.

Ongelmana on myös se, että demokratiaan uskovat ihmiset hyväksyvät apaattisesti kaiken, mikä onnistutaan saamaan näyttämään tai kuulostamaan enemmistöpäätökseltä.  Tämä onnistuu niin temppuilemalla kansalle esitettyjen kysymysten muotoilulla, tarjotulla taustatiedolla ja sen pimittämisellä, vääristelyillä kuin suoranaisella valehtelullakin.  Ihmiset alistuvat "enemmistön tahdon" edessä, vaikka se sotisi räikeästi kaikkea sitä vastaan, mitä he pitävät hyvänä ja oikeana.  Kaikkea paitsi demokratiaa, jonka alttarille he joutuvat uhraamaan kaiken vailla kiitosta.

Demokratia synnyttää edellä mainitusta syystä myös moraalista apatiaa ja relativismia: jos hyvää ja oikein on se, mitä kansa kulloinkin päättää, ei mitään todellista hyvää tai pahaa ole olemassa.  On vain Kansan Tahto. Ymmärrettävistä syistä tämä johtaa demokratiaan uskovat suoraan ateistiseen, materialistiseen liberalismiin ja arvorelativismiin.  Nämä arvorelativistiset demokraatit sitten toivovat, että jokin inhimillinen voisi olla ihmisille vierasta.

Ja jos kansa tekee pahaa, se on oikein, sillä kansan tahto on hyvä.  Sitä, mitä ihmiset kokevat oikeaksi ja hyväksi, he eivät uskalla ajaa, tai ainakaan taistella sen puolesta, sillä suurin osa ihmisistä sysää vaikeat ja raskaat ratkaisut toisten harteille jos voivat, eikä tämä millään muotoa rajoitu äänestäjiin.  Eikä heillä sitäpaitsi ole oikeutta pakottaa ketään olemaan mitään mieltä.  Paitsi tietenkin jos siitä säädetään laki demokraattisessa tai sellaiseksi kutsutussa yhteiskunnassa.

Kansanedustajilla ei ole intressiä tehdä raskaita ratkaisuja, koska kansa ei pidä kepittäjästä ja koska heidän henkilökohtainen tai perheensä tulevaisuus ei ole millään tavoin sidottu kansanedustajan tehtävään. He eivät ole monarkin tavoin maansa kanssa naimisissa ja oma etunsa ja maan etu ovat kaksi eri asiaa, jotka ovat esimerkiksi tänä päivänä sovittamattomassa ristiriidassa keskenään.

Demokratia suo siis ihmiselle illuusion siitä, että hän vaikuttaa asioihin.  Se ruokkii apatiaa ja välinpitämättömyyttä, todeten "annoin ääneni, velvollisuuteni on hoidettu" ja jättäen kaiken valtaa käsissään pitävien ja vallan kolmijako-opin lakkauttaneiden byrokraattien käsiin.  Lupaus siitä, että vaikuttaminen on helppoa ja tuloksekasta, on silkka valhe.  Demokratia kääntää kansan itseään vastaan ja antaa samalla sen nimellisille edustajille täysin vapaat kädet vailla vastuuta kenellekään.

Lähetyskäsky

Minua on aina kummeksuttanut se suhtautuminen lähetyskäskyyn, jonka kanssa olen joutunut tekemisiin.  Lähetyskäskyhän kuuluu suurin piirtein: "Menkää ja tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni".  Silti jostain syystä lähes kaikki, jotka sitä kokevat noudattavansa, pyrkivät noudattamaan sitä tuputtamalla eli "keskustelemalla" ja niin edelleen.

Onko joku, joka ei ole täydellisen tietämätön kristinuskosta, oikeasti kääntynyt tällaisen keskustelun myötä?  Ja jos on, eikö sellainen ihminen ole helppo käännyttää myös kristinuskosta pois samalla metodilla?

Kysyn siksi, että kun ihmiselle alkaa puhua agendana muuttaa tämän käsitystä asioista, on kyseessä henkinen väkivalta.  Siitä syystä tuputus ärsyttää ihmisiä, teki sitä sitten uskomaton tai uskova.  Kyseisen "keskustelun" tai pikemminkin väittelyn luonteen vuoksi siihen osallistuvat henkilöt poteroituvat ja päättävät jo etukäteen, että näistä ei nousta, tuo ei saa käyttää valtaa ylitseni.  Ei sielua pelasteta tekemällä sille väkivaltaa.

Minun nähdäkseni, koska kristinusko ei ole filosofia eikä teoria, ei sitä voi levittää olemalla nokkela retorikko vaan hyvä ihminen.  Jeesus kyllä saarnasi, ja apostolit myös, mutta meitä innoittaa heidän esimerkkinsä ja hyvyytensä eikä verbaali taituruutensa (josta onkin helppo olla monta mieltä ja joka ei sinänsä tee kenestäkään hyvää).


Tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni.  Tehkää, elämällä kristityn lailla, agendavetoisen ja ylimielisen manipuloinnin sijaan.  Ei oivallusta tai ymmärrystä voi pakottaa.

Vapaa-ajattelukausti

Vapaa-ajattelijoiden "vaihdetaan uskonnollista kirjallisuutta pornoon" -tempauksen myötä olen oppinut muutamia asioita näiden vapaa-ajattelijoiden symppaajista, joita voinee kutsua nettiateisteiksi.

Ensinnäkin tempaus oli typerä - sitä on mahdotonta ottaa minään muuna kuin silkkana päänaukomisena vailla antiuskonnollisuutta kummempaa pointtia. Kyseessä on siis yhden uskonnon fanaattista julistamista muiden yli.

Toinen huomio on nettiateistien uhriutuminen.  Kun muutamat uskonnolliset tahot ilmaisivat tempauksen olevan mauton ja täysin vailla rakentavaa sisältöä, sontamyrsky oli melkoinen.  Heistä oli järkyttävää, että kun antiuskovaiset aukovat päätään, joku kehtaa huomauttaa sen olevan vähemmän tyylikäs veto. Sehän on melkein sama kuin vapaa-ajattelijoiden raahaaminen kadulle ja ampuminen niille sijoilleen mielipiteidensä takia.

Kukaan ei siis ole vaatinut sensuuria tai mitään muutakaan toimenpiteitä.  On vain sanottu, että olipas pojat tosi fiksusti toimittu ja väännetty rautalangasta miksi.

Asiallinen kritiikki siis rinnastui heidän silmissään luontevasti muslimien Muhammed-pilakuvien provosoimaan psykoottiseen raivoon, mikä osoittaa, ettei nettiateisteilla ole minkäänlaista suhteellisuudentajua.  Heille on vain Me ja Muut, ja jos joku taho ei ole täysin kritiikittömästi Meidän puolella, hän on paha paha Muu, joka himoaa Meidän verta suu vaahdossa.  Ja mikäs on uhriutuessa, kun mitään todellista vaaraa ei ole; osoittaahan se, miten pahoja Muut ovat.

Havainto on sikäli erityisen lystikäs, että nettiateistit väittävät kaikenlaisen vastakkainasettelun olevan nimenomaan uskontojen syytä.  Tämä siis samaan aikaan kun nettiateistit itse nimittävät itseään uskonnottomiksi ja vastakkainasettelevat luontevasti itsensä ja muut oman uskontonsa antisosiaalisen dogmin pohjalta.

Koska antiuskovaisten ja heidän symppaajiensa reaktio on ollut nimenomaan uhriutuminen, he osoittavat sillä myös sen, miten heikoiksi heidän maailmankatsomuksensa heidät tekee.  Siitä, että antiuskovaisten uskonto on läpikotaisin antisosiaalinen ja pyrkii vain kiusaamaan, hajottamaan ja tuhoamaan, ei voi vetää johtopäätöstä, että kaikki muutkin uskonnot olisivat samanlaisia.