Pages

Henkilökohtainen apologia

Tulin pohtineeksi sitä, missä määrin käsitykseni mistäkin asioista ovat muuttuneet aikojen saatossa niistä ajoista, kun olin ateisti, tähän päivään, jona en ole.  Esitän AteistiMinän suulla kristinuskoa kohtaan sellaista kritiikkiä, jota tuolloin olisin voinut esittää, ja vastaan niihin NykyMinän suulla siinä määrin kuin koen osaavani.

AM: Kristinusko on heikkouden ja alistumisen uskonto, sillä se käskee rakastamaan vihollista kuin lähimmäistä ja kääntämään toisen posken.

NM: Rakastamisessa ei ole kyse siitä, että sallii kaiken.  Esimerkiksi jos rakastaa lastaan, ei anna tämän juosta autotielle päätymään liiskaksi, vaan estää tätä.  Vastaavasti jos joku ihminen tekee pahaa, tulee siihen puuttua tarpeellisella voimalla.  Vihollisen kohteleminen rakastavasti tarkoittaa nähdäkseni sitä, ettei toimi kostonhimoisesti ja tule itse tehneeksi pahaa taistellessaan sitä vastaan.

Kuten kultainen sääntö sanoo: kohtele toisia kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan.  Jos tekisin tietoisesti tai tietämättäni pahaa, haluaisin, että muut puuttuvat asiaan, ja vastaavasti teen heille samoin.  Jostain syystä hirveän moni tulkitsee kultaisen säännön tarkoittavan sitä, että mitä tahansa mitä tulee halunneeksi, saa tehdä, ja että muidenkin pitää saada tehdä mitä tahansa, mitä haluavat.  Se taas olisi hyvin helposti suorassa ja loogisessa ristiriidassa kyseisen säännön kanssa.

Vasemman posken kääntäminen taas tarkoittaa nähdäkseni sitä, ettei pidä olla turhan kärkäs kostamaan loukkauksiksi koettuja asioita.  Lyönti oikealle poskelle tuppaa tarkoittamaan yleensä avokämmenellä tehtyä läpsäystä, sillä ihmiset ovat yleensä oikeakätisiä.  Minä en usko kyseisen kohdan tarkoittaneen itsepuolustuksen kieltämistä, vaan varoittavan ylpeyden ja kostonhimon houkutuksista.  Niillä kun tupataan antamaan takaisin paljon enemmän kuin on saatu ja toisaalta myös toisinaan tulkitsemaan loukkaukseksi teko, joka ei ole sellaiseksi tarkoitettu.

Kristilliset suhtautumistavat ovat osoituksia voimasta ja rakkaudesta, eivät alistumisesta tai heikkoudesta.

AMTuo kultainen sääntö onkin minusta aika kiero.  Minusta esimerkiksi kehitysapu ja pakolaisten maahan ottaminen ovat täysin sairasta toimintaa, mutta minun on vaikea kuvitella, että kristitty voisi - nimenomaan tuon säännön perusteella - vastustaa kumpaakaan?  Eivätkö ne ole pikemminkin velvollisuuksia?  Entä itsemurhan tekijä, pitäisikö hänen tuon säännön mukaan tappaa toiset, koska haluaa kuolla?

Toisten auttaminen on tosiaan kristitylle tärkeää.  Kuitenkin on kyseenalaista, onko toisen ihmisen riippuvaiseksi almuista tekeminen - mitä kehitysapu on - auttamista.  Minun nähdäkseni ei ole.  Ihmiseltä ei saa viedä vastuuta elannostaan.  Mitä pakolaisten ottamiseen tulee, pätee siihen sama logiikka, ja tähdennän, että vaikka laupias samarialainen auttoi tuntematonta, hän ei ottanut tätä kotiinsa asumaan elätiksi saati elämään omien tapojensa mukaan.

Samalla tavalla kuin kukaan terve ihminen ei hyväksy perheeseensä uutta jäsentä, joka taistelee perheen sääntöjä ja moraalia vastaan, ei valtionkaan tulisi hyväksyä keskuuteensa ketään uutta jäsentä, joka taistelee sen sääntöjä ja moraalia vastaan.  Perheeseen syntyvät, jotka hairahtuvat oikealta polulta, ovat traaginen seuraus inhimillisestä valinnanvapaudesta, eivät peruste kerätä maahan muukalaisia.  Perhe, joka ottaa jäsenikseen antisosiaalista, moraalitonta ja sopeutumatonta väkeä, lakkaa olemasta perhe missään merkityksellisessä mielessä.

Hyvää tulee toki tehdä, mutta sen on myös oltava hyvää käytännössä.  Se, että antaa almun kerjäläiselle, tukee tämän elämäntapaa loisena, sen sijaan, että auttaisi tätä.  Samalla tavalla kuin et itse halua olla loinen, tuskin haluat, että kukaan muukaan on.

Mitä tulee itsemurhaa aikovaan, on itsemurha-aikeensa todennäköinen syy nimenomaan se, että hän kokee muiden kohdelleen itseään kaltoin ja rikkoneen kultaista sääntöä vastaan.  Ei hän halua kuolla, mutta vielä vähemmän hän haluaa kokea olevansa vihattu ja/tai turha, ja sitä hänen käsityksensä elämästä on.  Sellainen ihminen kokee jo tulleensa murhatuksi.  Pitäisikö siis itsemurhaa aikovan kohdella muita kuten haluaisi itseään kohdeltavan - eli ystävällisyydellä?  Kyllä.

AMEtkö sinä nyt vääristele ja tulkitse raamatun sääntöjä täysin mielivaltaisesti?

NM:  En, vaan vien säännöt loppuun asti ja ajatuksella.  Tällöin havaitaan, että mikä äkkiseltään ajatellen voi vaikuttaa typerältä, ei välttämättä olekaan sitä.

Mielessä on myös pidettävä, että sinulla ateistina ei ole objektiivinen näkökanta asiaan, vaan koska pidät ateismia totena, olet taipuvainen tulkitsemaan asiat tavalla, jotka saavat sen näyttämään todelta ja uskon valheelta, vaikka osoitan, että samasta aineistosta voi vetää täysin toiset johtopäätökset ja osoittaa omiesi aukot.  Pidät siis helposti näkemyksiä typerinä ja kuittaat ne näennäisillä ristiriidoilla, koska sinulla ei ole motiivia katsoa syvemmälle - päinvastoin.  Jos katsoisit, joutuisit painimaan ylpeytesi kanssa ja kysymään, josko sittenkään olet niin viisas kuin kuvittelet olevasi.

Totta kai myös oma tulkintani on subjektiivinen, mutta sen kohdalla on mielestäni perustellusti vaikeampi sanoa, että jätän jotain olennaista huomiotta.

AMTulitkin maininneeksi ylpeyden.  Mitä pahaa siinä on?  Minua ainakin kuvottavat ihmiset, jotka nöyristelevät ja mielistelevät toisia.

NM:  Ylpeys on se, mikä saa ihmisen kuvittelemaan, että pystyy valehtelemalla eli nöyristelemällä voitettua toisen puolelleen.  Nöyristely on osoitus halusta tai tarpeesta valehdella, heikkoudesta suhteessa muihin.  Vastaavasti ylpeys on heikkouden ja valheen merkki, sillä se paisuttaa asiat näyttämään merkittävämmiltä kuin ovatkaan.

Se on ylpeys, joka saa ihmisen kostamaan kuvitellun(kin) loukkauksen.  Samalla lailla ylpeys estää antamasta toiselle anteeksi, mutta odottamaan, että itselle annetaan.  Ylpeys saa ihmisen kuvittelemaan, että on muita parempi, ja pitämään ansionaan muita parempaa kohtelua.  Ylpeys saa ihmisen uskomaan, että hän on viisaampi kuin kaikki edeltävät sukupolvet, ja että hänen järkensä viitoittama tie tekee autuaaksi.

Nöyryys tarkoittaa asioiden ottamista sellaisena kuin ne ovat: rehellisyyttä.  Se ei tarkoita alistumista vaan tosiasioiden tunnustamista.

Aina se, mikä tuntuu loukkaukselta, ei ole loukkaus.  Jos halutaan olla väleissä, jonkun on annettava anteeksi, ja jos se, joka on mitään väärin tehnyt, ja pystyy anteeksi pyytämään, osoittaa sillä voimansa.  Kukaan ei ansaitse parempaa kohtelua kuin toinen - kaikkia tulisi kohdella saman moraalin mukaan, katsomatta vääryyttä läpi sormien siitä riippuen, kuka sitä tekee.  Ihminen, joka hylkää kaiken menneen, ei ymmärrä edes sitä, että hän on hyvässä ja pahassa väistämättä sen tuote, kun taas nöyrä ymmärtää, ettei rationaalinen kapasiteettinsa yksinkertaisesti kykene hallitsemaan kaikkea olennaista ja ottamaan sitä huomioon.

AMEntäpä sitten kirkko?  Sehän on saanut aikaan vaikka mitä pahaa vuosisatojen saatossa, kuten esimerkiksi ristiretket, Amerikan valloituksen, alkuperäisuskontojen tuho, miekkakäännytys, inkvisitio ja niin edelleen.

NM:  Minä en puolusta kirkkoa instituutiona, vaan kristinuskoa.  Jokainen kirkkoinstituutio pyrkii, jo sen takia, että on instituutio, tekemään itsestään palvonnan kohteen Jumalan sijaan.  Se pappeineen ja omine oppeineen on epäjumalankuva, jota palvomalla on tehty, ja kuten vaikkapa valtionkirkkomme lausunnoista näkyy, tehdään paljon kaikenlaista pahaa, ja on myös suorassa ristiriidassa kymmenen käskyn kanssa.

On totta, että raamattu on seurakunnan tuote, mutta kyseinen tietty seurakunta ja kirkkoinstituutio eivät ole sama asia.

Minä en katso voivani tuomita ristiretkiä niiltä osin kun niissä taisteltiin kristinuskon puolesta ja muslimeja vastaan.  Muilta osin motiivit eivät puolestaan olleet kristilliset, vaan takana oli vallanhimo tai muu vastaava alhainen tunne, joka löytyy mistä hyvänsä kulttuurista eikä ole mitenkään yhteyksissä kristinuskoon.

Mitä tulee alkuperäisuskontojen tuhoon, ovat jotkin alkuperäiskansat hylänneet ne omin päin (kuten eurooppalaiset) ja toiset siksi, että kannattajansa ovat kuolleet joko muuten vain tai sotimalla kristittyjä vastaan.  Kristinusko leviää käännyttämällä, ei valloittamalla, kuten islam.

Miekkakäännytys on huono idea, koska kannettu vesi ei kaivossa pysy.  Jos joku liittyy kirkkoon siksi, että kristinuskon edustaja on kovempi turpaanvetäjä kuin muut, se joku hylkää kirkon välittömästi, kun sen edustaja osoittaa heikkouden merkkejä.  Kristinuskoa itseään ei kyseisessä tahossa ole siinä välissä ollut - sen voi omaksua vain rakkaudesta, ei vallanhimosta, vaikka se onkin taipuvainen tekemään kannattajastaan voimakkaan.

Inkvisitiosta vähänkään olen perehtynyt espanjalaiseen, joka perustettiin maallisista syistä ja maallisen tahon pyynnöstä.  Siksi toisekseen se on jälleen yksi esimerkki instituutiosta, joka asetti itsensä Jumalaksi ja hylkäsi kristinuskon.  Kukaan ei voi palvoa kahta herraa.

AMHetkinen, sinä vastustat kirkkoa?  Olet siis samaa mieltä siitä, että kirkko ja valtio tulisi erottaa toisistaan?  Mikäs kristitty se sinä olet jos et kirkossakaan käy?

NM:  Kyllä ja kyllä kahteen ensimmäiseen.  Kristinusko ei pyri lisäämään, vaan vähentämään, pakkovallan käyttöä.  Kirkko ei ole kristinusko, kuten yllä totesin, ja vaikka valtion lakien ja moraalin tulee perustua siihen, ei uskonnolla tule olla "virallista" edustajistoa tai tuomiovaltaa.

Minä olen vain kristitty ja seurakuntani ovat kaikki ihmiset, joiden kanssa olen missään tekemisissä.  En palvo kirkkoa enkä pidä ihmisiä, jotka kutsuvat itseään kristityiksi, sen kummempina sen perusteella kuin muitakaan.  Ei nimitys tai tunnustus tee kenestäkään sellaista, vaan se, miten elämäänsä elää.  Kristityn lailla elää moni, joka ei koe uskontoa omakseen, ja toisaalta sitä vastaan rikkoo katumatta moni, joka kokee.  Minä en ole se, joka erottelee jyvät akanoista, vaan keskityn vain toteuttamaan kultaista sääntöä parhaani mukaan.

AMMinusta kristinuskon Jumala on todella julma.  Mikä rakastava isä tekee lapsilleen helvetin, johon nämä syöksee?  Eikö ihmisen luonut Jumala ole jo ennalta kaiken tietävänä vastuussa luomustensa tekosista, koska suhteessa hänen tietoonsa valinnanvapautta ei voi olla?

NM:  Ihminen valitsee teoillaan mitä maailmaan kylvää, ja on täysin vapaa valitsemaan mitä haluaa (yrittää) tehdä.  Jos ihminen päättää yrittää toimia jollain tavoin, hän toimii niin, Jumalan estämättä.  Jos ihmiseltä tämän jälkeen kysyy: "Yrittikö jokin estää päätöksesi?" hän ei voi rehellisesti vastata kuin toteamalla, että ei yrittänyt.

Joku filosofi voisi sanoa, että koska elämämme on jatkuvasti itsensä päälle rakentuva jatkumo, tulemme aina tietyssä kohtaa elämäämme valinneeksi toimimisen tietyllä tavalla, koska olemme keitä olemme, emmekä täten tee minkäänlaista valintaa missään kohtaa elämäämme vaikka siltä tuntuisikin.  Hän olisi teoriassa oikeassa, mutta onnistuisi esimerkillään osoittamaan lähinnä sen, että filosofia ja todellisuus ovat kaksi eri asiaa ja ensimmäiseen uskova eksyy jälkimmäisessä.

Ihminen siis valitsee itse, kylvääkö hän toiminnallaan hyvää vai pahaa.  Ihmisen vastuu on hänen omansa.  Tässä on myös syy sille, minkä takia hyvän tekemistä ei voi institutionalisoida: se poistaa vapauden valita ja hyvellisyyden, jonka osoitus hyväntekeminen on, ja toisaalta myös tekee sekä tahosta, joka tekee hyvää, että tahosta, jolle tehdään hyvää, epäinhimillisen.  Hyvänteko on aina konkreettinen teko ihmiseltä toiselle, ei esimerkiksi "hyvän toivominen ihmisille" (vaikka ei siinäkään tietty mitään pahaa ole).  Välikäsien lisääminen hyvää tekevien ja vastaanottavien ihmisten väliin on erittäin huono idea.

Hyvettä ei voi pakottaa, vaan hyvä teko on aina vapaaehtoinen ja henkilökohtainen.

Mitä helvettiin tulee, en oikein tiedä mitä siitä ajatella, en ole loppujen lopuksi kovinkaan perehtynyt aiheeseen. Siihen viitataan oman kuoleman jälkeisenä, ikävänä tulevaisuutena, minkä voi loppujen lopuksi tulkita monellakin tavalla.  Esimerkkinä on vaikkapa se, että kun teemme lapsia ja kasvatamme heidät hyvin, osa meistä jää elämään sekä fyysisesti että psyykkisesti kuoltuammekin, mutta jos teemme muiden elämästä helvettiä, he muistavat meitä pahalla jos lainkaan, ja päädymme ainakin tietyssä mielessä kadotukseen.  En siis tiedä, onko helvetti "rakastavan isän rangaistus lapsilleen", vaan pikemminkin väistämätön seuraus valinnanvapaudesta, kuten taivaskin.

En ylipäätään ole ihan varma siitä, missä määrin viisasta on pohtia kuolemanjälkeisiä, jos ei harkitse jonkin äärimmäisen synkän teon tekemistä, paitsi jos on sellaisen tai sellaisia jo tehnyt.  Jälkimmäisissä tapauksissa tekisin kai parhaani vähentääkseni tai hyvittääkseni niistä seuraavaa tai seurannutta vahinkoa.

AMEiköhän tässä ollut tarpeeksi tällä erää.  Palaan myöhemmin asiaan, kun mieleeni saapuu lisää omituisuuksia.

NM:  Kaikin mokomin.  Minusta on mukavaa tarkastella näitä asioita, ja jos lukijat haluavat jostain jotain kysyä, on sana suhteellisen vapaa.

15 kommenttia:

Juho kirjoitti...

On totta, että raamattu on seurakunnan tuote, mutta kyseinen tietty seurakunta ja kirkkoinstituutio eivät ole sama asia.

Ellet ole jo ehtinyt tutustua Elaine Pagelsin kirjaan, niin suosittelen lämpimästi. Kyseinen proffa on paneutunut asiaan varsin antaumuksella ja kirja on voittanut joitain oikeita palkintojakin.

Tiivistettynä: Vanha viisaus "Voittajat kirjoittavat historian" pätee myös kristinuskoon.

Mutta noin muuten nuo esittämäsi tulkinnat joistain kristillisistä periaatteista olivat minusta oikein fiksuja, ja suunnilleen samoja ohjeita kannatan itsekin, tosin ihan vaan ateistiselta pohjalta.

Tuplis kirjoitti...

Kiitos kirjavinkistä, tutustun siihen ehkä siinä vaiheessa, jos kiinnostun moisesta. Suhtaudun potentiaaliseen kiinnostukseeni terveellä epäilyksellä, sillä uskonnon ja filosofian sotkeminen toisiinsa tuottavat teologiaa hyveen sijaan.

Jos kristinuskon olisi ollut tarkoitus olla älykköjen kirjaoppi, Jeesus olisi varmaankin kirjoittanut sellaisen ja opettanut Sokrateen lailla.

Voin tietty olla väärässä, mutten usko olevani. :)

Juho kirjoitti...

Äläpäs nyt näe joka paikassa "filosofiaa", kun et selvästikään pidä koko sanasta. Elainen kirjassa ei ole kyse filosofoinnista eikä uskonnoinnista eikä älykköjen kirjaoppineisuudesta, vaan Jeesuksen opetuksista ja Raamatun kokoamisesta. Asiaan tutustuminen tehdään ihan avoimin mielin ja rehellisesti, vailla mitään ateistista agendaa.

Antti kirjoitti...

"Kuten kultainen sääntö sanoo: kohtele toisia kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan."

Mitäs jos minä en odota armoa? Mitäs jos minä näen kasvua ja tarpeellisia rajoja siinä, ettei mitään saa anteeksi? Mitä jos ajattelen että kunnioitus on ansaittua, ei ilmaista. Ja jos joku osoittaa minulle kunnioitusta ilman, että olen sitä ansainnut, se muuttuu kultaisen säännön kautta heikkoudeksi silmissäni?

Kultainen sääntö ei oikeastaan estä mitään vääryyttä tapahtumasta, se on enemmänkin visio ihmisestä, syy sille, miksi ihmiset toimivat kuten toimivat. Ihminen joka pitää itseään suuressa arvossa, siirtää sen tekemisiinsä. Ihminen joka ei pidä itseään minkään arvoisena, ei myöskään näe suurta arvoa muissa. Ihmisen arvo ei koskaan ole vakio, tai universaali, vaan lähtee ihan suoraan siitä todellisuudesta, johon hän kasvaa.

IDA kirjoitti...

"Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta" ;)

Nuo kaikki Nag Hammadin tekstit ovat englanniksi käännettyinä luettavissa verkosta:

http://www.gnosis.org/naghamm/nhlcodex.html

Kyseessä ei tosiaankaan ollut mikään leppoisa, kristinuskon suvaitsevainen muoto, vaan erittäin elämälle vihamielisiä kultteja oli ainakin joukossa, elleivät ne kaikki sitä olleet. Matriarkkaalinen lempeys, mitä se sitten lieneekin, oli niistä erittäin kaukana.

Kari Rydman kirjoitti...

Kiitos Tuplis! Tekstisi on hyvä. Olen käynyt läpi omia 50-luvun kirjoituksiani aiheesta (tuolloin keskusteltiin tällaisista yllättävän paljon julkisuudessa), ja huomaan monia samankaltaisuuksia omieni ja sinun ajatustesi välillä.

Tuplis kirjoitti...

Antti:
Mitäs jos minä en odota armoa? Mitäs jos minä näen kasvua ja tarpeellisia rajoja siinä, ettei mitään saa anteeksi? Mitä jos ajattelen että kunnioitus on ansaittua, ei ilmaista. Ja jos joku osoittaa minulle kunnioitusta ilman, että olen sitä ansainnut, se muuttuu kultaisen säännön kautta heikkoudeksi silmissäni?

Kuulostaa minun korviini hyvin ylpeän miehen puheelta. Ikään kuin kenelläkään ei ole juuri mitään arvoa, mutta sinulla on enemmän kuin muilla, koska koet tiedostavasi ihmisten arvottomuuden muita paremmin. Halveksut muita – ainakin enemmän kuin itseäsi – ja vaikka kohtelisit itseäsi suhteellisen armottomasti, kohtelet muita vielä armottomammin.

Se, että sinä pidät jotain heikkoutena, ei tee siitä sellaista. Ihmisen voimakkuus tai heikkous ei riipu näkökulmasta, ja olen taipuvainen ajattelemaan, että ylpeyden ja vihan ohjaamat ihmiset ovat ainakin rakkauden ohjaamia heikompia. Kyseiset tunteet kun eivät ole järin rakentavia.

Juho:
En koe tekeväni mitään gnosiksella kun minulla on usko. Yhteyteni Jumalaan syntyy sydämen, ei päänupin, kautta. En edelleenkään pidä mahdottomana, että tutustuisin opukseen, mutta en myöskään todennäköisenä.

Kari:
Luulisin, että ennen kuin massamediat mahdollistivat ihmisten olemisen toisistaan huolimatta eikä heidän kanssaan, ihmiset tulivat puhuneeksi enemmän näkemyksistään ja kokemuksistaan. Yksilökeskeinen ja helposti saatavilla oleva viihde on siirtänyt melkein kaikkien maailman navan likemmäs itseä ja kauemmas muista, mikä vaikuttaisi vähentävän paitsi kiinnostusta myös sietokykyä toisten näkemyksiä kohtaan. Minä en loppujen lopuksi tiedä yhtään mitään edes siitä, miten veljeni näistä asioista ajattelee, vaikka mieluusti kuulisin.

Juho kirjoitti...

IDA kirjoitti:
"erittäin elämälle vihamielisiä kultteja oli ainakin joukossa, elleivät ne kaikki sitä olleet. Matriarkkaalinen lempeys, mitä se sitten lieneekin, oli niistä erittäin kaukana."

Eivät olleet tosiaan kaikki mitään elämänvihaamiskultteja, vaan leppoisa buddhalaisvaikutteinen valaistumismeininki on myös hyvin edustettuna. Näissä varhaiskristillisyyden muodoissa suurin ero nykykristillisyyteen on juuri matriarkaalisen elementin läsnäolo; esimerkiksi pyhä kolmiyhteys ei olekaan Isä, Poika ja Pyhä henki, vaan Isä, Äiti ja Poika.

Kivan kuuloista, minusta.

Antti kirjoitti...

"Kuulostaa minun korviini hyvin ylpeän miehen puheelta. Ikään kuin kenelläkään ei ole juuri mitään arvoa, mutta sinulla on enemmän kuin muilla, koska koet tiedostavasi ihmisten arvottomuuden muita paremmin. Halveksut muita – ainakin enemmän kuin itseäsi – ja vaikka kohtelisit itseäsi suhteellisen armottomasti, kohtelet muita vielä armottomammin."

Minä-muoto oli ihan esimerkin helppouden takia. Subjektiivinen, vajavainen ja inhimillinen näkökulma. Pointti oli, että kultainen sääntö ei toimi ollenkaan monenkaan ihmisen lähtökohdista. Se ei ole yleispätevä sääntö, vaan ylpeä sääntö, sillä se edellyttää siihen pohjalle tietynlaista ihmistä.

Se itseasiassa toimii vain ja ainoastaan, jos nyt sattuu olemaan sellainen ihminen, joka haluaa itselleen pelkästään hyvää, ja kokee, ettei mikään ikävä asia ole hänelle hyväksi. Se on ikään kuin sellainen narsistin ohjenuora, vailla empatiaa olevan ihmisen tarvitsema pykälä.

Toimivin tapa tietysti on tehdä toisille, mitä he toimintansa perusteella ansaitsevat, ja olla miettimättä liikaa omaa osaansa. Se ei johda mihinkään. Hyväksy osasi, älä epäröi tehdä selväksi rajojasi.

Päästäisitkö raiskaajan vapaaksi, jos se olisi sinun päätännässäsi, ja kokisit, ettet itse ainakaan haluaisi tulla vangituksi?

Et tietenkään päästäisi. Myöntäisitkö, ettet vastaavassa tilanteessa haluaisi tulla vangituksi? Et tietenkään myöntäisi. Ei kukaan normaali ihminen halua tulla vangituksi. Ei, vaikka olisi tehnyt mitä.

Entäs jos kokisit että vastaavassa tilanteessa sinulle olisi ihan oikein tulla pilkotuksi kilon palasiksi julkisella paikalla?

Ehkä sinä haluat kohdella muita ihmisiä kuten sinä haluaisit tulla kohdelluksi. Kaikessa rehellisyydessä: Monessakaan tilanteessa, minä en voisi kohdella ketään niin pahasti, kuin haluaisin itse tulla kohdelluksi vastaavassa tilanteessa. Mitä vähemmän ymmärrän toisen ihmisen motiiveja toimia kuten hän toimii ja mitä älyttömämpää hänen toimintansa on silmissäni, sitä vähemmän moinen toiminta on realistista minulle ja sitä vahvemman kannan minä voin siihen ottaa, juuri tuon kultaisen periaatteen perspektiivistä.

Juho kirjoitti...

Yhteyteni Jumalaan syntyy sydämen, ei päänupin, kautta.

Juu tämä tuntuu olevan suosittu tapa. Sitä vaan mietin, että käyttänet Raamattua suht vankkana alustana sydämesi tulkinnoille, ja että siksi sen synty kiinnostaisi. Vaikutat kuitenkin sellaiselta ihmistyypiltä, joka ei pistä pahakseen vaikka välillä asioita vähän kyseenalaistetaan, ja joka ehkä vähän nauttiikin siitä.

Voisin myös vähän kritisoida väitettäsi, etteikö "päänuppisi", eli rationaalisuus, olisi mukana kun tulkitset Jumalaasi. Ainakin minusta tulkintasi ovat kivan rationaalisia.

Tuplis kirjoitti...

Antti:
Minä-muoto oli ihan esimerkin helppouden takia.

Rehellisesti sanoen niin tässä tuli ounasteltuakin, mutta vastattua siihen sopivassa muodossa kuitenkin.

Subjektiivinen, vajavainen ja inhimillinen näkökulma. Pointti oli, että kultainen sääntö ei toimi ollenkaan monenkaan ihmisen lähtökohdista. Se ei ole yleispätevä sääntö, vaan ylpeä sääntö, sillä se edellyttää siihen pohjalle tietynlaista ihmistä.

Se itseasiassa toimii vain ja ainoastaan, jos nyt sattuu olemaan sellainen ihminen, joka haluaa itselleen pelkästään hyvää, ja kokee, ettei mikään ikävä asia ole hänelle hyväksi. Se on ikään kuin sellainen narsistin ohjenuora, vailla empatiaa olevan ihmisen tarvitsema pykälä
.

Jos luet kohtaa, jossa käsittelen kultaista sääntöä, saatat huomata, että sanoin: ”jos tekisin tietoisesti tai tietämättäni pahaa, haluaisin muiden puuttuvan siihen”.

Monessakaan tilanteessa, minä en voisi kohdella ketään niin pahasti, kuin haluaisin itse tulla kohdelluksi vastaavassa tilanteessa.

Se, että itselle joku teko olisi ikään kuin suurempi synti omaatuntoa ajatellen kuin sellaiselle, joka ei esim. ymmärrä teon luonnetta, on ihan totta. Tällöin sille toiselle olisi helposti armeliaampi kuin itselleen haluaisi oltavan.

Pointti ei kuitenkaan sikäli mene perille, että ei tuo minusta mitenkään riko kyseistä sääntöä: Jos joku muu ymmärtäisi teon luonteen ihan yhtä hyvin ja tekisi silti, rankaisisin samalla mitalla kuin itseäni, ja veikkaisin sinun tekevän samoin.

Sitten taas jos itseään rankaisisi kovempaa vain siksi, että kyseessä olisi itse, olisi siinä kyse asioiden paisuttelusta omalla kohdalla ja itsen nostamisesta erityisasemaan.

Juho:
Sitä vaan mietin, että käyttänet Raamattua suht vankkana alustana sydämesi tulkinnoille, ja että siksi sen synty kiinnostaisi. Vaikutat kuitenkin sellaiselta ihmistyypiltä, joka ei pistä pahakseen vaikka välillä asioita vähän kyseenalaistetaan, ja joka ehkä vähän nauttiikin siitä.

Mukavaahan minusta asioita on miettiä, en minä sillä. Minua ei vain sinänsä kiinnosta ollenkaan, miten raamattu on syntynyt, vaan mitä siinä lukee. Vähän samaan tapaan minua ei kummemmin kiinnosta, millainen tyyppi Shakespeare oli, mutta kirjoituksensa sen sijaan ovat mannaa.

Voisin myös vähän kritisoida väitettäsi, etteikö "päänuppisi", eli rationaalisuus, olisi mukana kun tulkitset Jumalaasi.

Onhan se mukana, en minä sitä itsestäni irti saa (enkä halua). Se vaan voisi olla ihan mainiosti yhtä lailla käytössä, vaikka en uskoisikaan. Rationaalisuus ei ole keino, jolla voi tavoittaa (ja määritellä) Jumalan, ja jos menee yrittämään, tulee helposti kyhänneeksi kahleet sydämensä ympärille.

IDA kirjoitti...

"Näissä varhaiskristillisyyden muodoissa suurin ero nykykristillisyyteen on juuri matriarkaalisen elementin läsnäolo; esimerkiksi pyhä kolmiyhteys ei olekaan Isä, Poika ja Pyhä henki, vaan Isä, Äiti ja Poika."

Tuollaisiakin on tietysti mahdollisesti ollut. Ainakaan noissa Nag Hammadin kirjaston teksteissä ja toisaalta sitten niitä seuranneista kataareista ei kuitenkaan välity tuollainen. Jumaluus on toki androgyynistä, mutta se ei ollut missään tekemisissä materian kanssa vaan eri tason emanaatioita. Kaikki materia oli yksiselitteisesti pahuuden töitä ja myös luoja oli paha. Kristus ei ollut niiden mukaan tullut ihmiseksi lainkaan, häntä oltu voitu ristiinnaulita, eikä ylösnousemusta siten ollut tapahtunut.

Tästä on kauan, kun olen ne lukenut, mutta mitään Isä, Äiti ja Poika - juttuja en sieltä muista. Seksuaalisuus oli puhtaasti kielteistä. Kataareilla varsinaiset uskovat eivät saaneet harjoittaa sitä ollenkaan. Rahvas toki sai ja oli pakkokin jatkuvuuden vuoksi ;), mutta heidän täytyi jossain vaiheessa ennen kuolemaa tehdä parannus. Eli nääntyä lähinnä nälkään luopumalla kaikkien ruumiin tarpeiden tyydyttämisestä.

Käsittääkseni myös buddhalaisuuden "leppoisuus" on aika lailla länsimainen ilmiö, jossa buddhalaisuudesta on omittu miellyttävät opit.

Juho kirjoitti...

IDA:
Olet selvästi lukenut eri tekstejä kuin Elaine Pagels, joka taisi muuten käsitellä kirjassaan kaikkia apokryfisiä tekstejä, vaikka puhuukin paljon Nag Hammadista. Ehkä muistin siis tekstien löytöpaikan väärin.

Juho kirjoitti...

Tuplis:
Minua ei vain sinänsä kiinnosta ollenkaan, miten raamattu on syntynyt, vaan mitä siinä lukee.

Samoilla linjoilla. Tärkeää ei ole tekijä, vaan aihe, sisältö ja (kun ei puhuta kaunokirjallisuudesta, niin) tietynlainen vaikutelma rehellisyydestä.

Anonyymi kirjoitti...

Monet ihmiset kritisoivat ja osoittavat kritiikkiä kristinuskon huonosta moraalista. He tuovat esille sen, että kristinuskon nimissä on ryöstetty, tuhottu, tapettu, tehty verisiä ristiretkiä, käyty uskonnollisia sotia, harjoitettu julmaa inkvisitiota, harrastettu noitavainoja sekä kirkossa on paljon siveetöntä rappiota.

Edellä olevat teot ovat Rooman katolisen kirkon tekoja, joka on seurakunnan valhejäljitelmä. Hyvin usein kristinuskoa kohtaan esitetty kritiikki on kritiikkiä teoista, jota Raamattu ei opeta eikä hyväksy sekä ihmisten tekoja, jotka eivät ole Herran Jeesuksen opetuslapsia, vaan valheellisen seurakunnan valhejäljitelmän jäseniä. On ironista, että nämä kritiikin esittäjät luulevat kritisoivansa kristinuskoa, vaikka todellisuudessa he kritisoivat kristinuskon valhejäljitelmää.

Todellinen kristinusko ja Herran Jeesuksen opetuslapsi ei murhaa, ei käy uskonnollisia sotia, ei harjoita inkvisitiota, ei harrasta noitavainoja, eikä elä siveettömästi rappiolla. Tämän tähden kaikella edellä mainituilla moraalisilla kritiikillä kristinuskoa vastaan ei ole mitään painoarvoa, koska siinä haukutaan väärää puuta.

Tekstin lähde; http://koti.phnet.fi/petripaavola/kritiikkikristinuskoavastaan.html