Pages

Sosialismi ja kapitalismi ovat sama asia

Luit oikein. Ne ovat saman kolikon kaksi puolta. Molemmat ovat materialistisia, ihmisen pahoinvoivaksi valtiota ruokkivaksi talouskoneeksi typistäviä ideologioita.  Niiden arvot ovat materialistisia ja ne kieltävät inhimilliset arvot. Niiden ainoa ero on tavoissa, joilla päämäärä eli yksilön orjuuttaminen saadaan aikaan: sosialismi toteutetaan miehisin, kapitalismi naisellisin keinoin.

Sosialismi tapahtuu aggressiivisen vallankumouksen keinoin, jossa tuhotaan kaikki sitä edeltänyt väkivalloin. Se käy hommiin kuin alfauros, vetäen kaikkia turpaan, kunnes tavoite on saavutettu, ja yleensä tämä on hyvin nopea prosessi, joka joko onnistuu heti tai tyrmätään.

Kapitalismi tapahtuu epäsuorin keinoin: ruokkimalla kulutustaipumusta, lupaamalla yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, vaivihkaa taivutellen ihmiset pois kaikesta aikaisemmasta puhumalla niistä pahaa ja kasvattamalla itseään pikkuhiljaa. Se käy hommiin kuin alfanaaras, houkutellen lupauksillaan ihmiset hoitamaan likaisen työn puolestaan. Tämä puolestaan on hidas prosessi, ja koska se toimii epäsuorasti, sitä on paljon vaikeampi huomata ja toisaalta vastustaa.

Lopputulos molemmissa on sama: massiivinen, raskas ja äärimmäisyyksiin asti ahne valtio, joka omistaa siitä täydellisesti riippuvaiset ihmiset elämineen, ja jonka alamaisilla ei ole toivoa saati tietoa paremmasta, ja jonka ainoat arvot ovat materiaalisia. Kaikki voivat pahoin, mutta kukaan ei saa tehdyksi asialle mitään.

Teollistuminen -> työpaikat muualla kuin kodin piirissä -> kaupungistuminen; lasten muutto kauas vanhemmista -> yhteisöllisyyden väheneminen; valtiolliset kasvatuslaitokset; resurssikilpailua ruokkivat massamediat -> materialismi, vieraantuminen uskonnosta, vanhoista arvoista ja perheestä -> luottamuksen väheneminen -> perheen hajoaminen yhteiskunnan perusyksikkönä -> atomisaatio, voimaton pahoinvointi, kilpailu kaikkia vastaan, loputtoman talouskasvun vaatimus

Yhteiskuntahierarkia muuttuu pienin askelin alhaalta ylös rakentuneesta yksilö-perhe-suku-kylä-kaupunki-lääni-valtio –mallista pelkäksi yksilö-valtio –malliksi, jossa mitään vuorovaikutusta tai vallan rajoitetta ei ole, vaan kaikki sanellaan ylhäältä alas, eikä yksilöllä ole mitään vaikutusvaltaa valtioon.

En ihan helpolla keksi perusteellisempaa ja lopullisempaa tapaa orjuuttaa kokonainen yhteiskunta totaalisesti.  Etenemme kohti Fahrenheit 451:ä hyvää vauhtia.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Läväytäpä tiskiin ne tavat, jolla perhesidokset on estetty tai sosiaalinen elämä kontrolloitu valtion toimesta Suomessa?

Ihan oikeasti, ota aamulääkkeet nopeasti.

Tuplis kirjoitti...

Asenteesi kertoo jo valmiiksi, että sinulle vastaaminen on sinänsä ajanhukkaa, mutta jos joku tulee miettineeksi samaa asiaa ilman ennalta päätettyä käsitystä lopputuloksesta, tarjoan heille näkemystäni:

Yhä pienempi osa vanhemmista enää edes yrittää kasvattaa lapsiaan. Lapset viettävät päivät päivähoidossa tai koulussa ja illat harrastuksissa, kavereiden kanssa tai viihde-elektroniikan parissa. Vanhemmat puolestaan käyvät päivät, ehkä illatkin, töissä jossain, missä he eivät voi olla lastensa kanssa, ja harrastavat itsekin mm. viihde-elektroniikkaa sen vähän ajan kustannuksella, mikä mahdollistaisi keskittymisen perheeseen. Kaikki hoidetaan näppärästi virallisten, koulutettujen asiantuntijoiden hommana ja uskotaan, että he hoitavat kyllä homman (paremmin kuin vanhemmat itse).

Kiitos urbanisaation sekä opiskelupaikat että työpaikat tapaavat olla kaupungeissa, eikä ole mitenkään sanottua, että kyseessä olisi sama kaupunki (tai paikkakunta), jossa vanhemmat ja ystävät asuvat. Luonnollinen seuraus tästä on, että kontaktit perheeseen ja tuttuun sosiaaliseen piiriin heikkenevät melkoisesti siinäkin tapauksessa, etteivät katkea.

Kapitalismi syö inhimilliset arvot yhtä väistämättä kuin kommunismikin.

Veeti kirjoitti...

Kapitalismissa ei voi määritelmän mukaan olla valtiota.

Allekirjoitatko: "Mitä suurempi tehokkuus, sitä suurempi hyvinvointi"?

Tuplis kirjoitti...

Riippuu kai siitä, mikä on tehokkuuden hinta.

Anonyymi kirjoitti...

Muuten hyvä, mutta en ymmärrä mihin tarvitaan uskontoa yhteisöllisessä maailmassa.

Olin nuorena jyrkkä uskonnon vastustaja, mutta sitten minulla oli edessä, lähinnä kapitalismin vastaisuuteni sivuilmiönä, sen hyvien puolien, lähinnä siis yhteisöllisyyttä lisäävien, tunnustaminen. Kuitenkin sen nykymaailmassa olevan aukon jonka vain uskonto voisi täyttää, luo mielestäni nimenomaan nykymaailmalle leimallinen "sekavuus", joka siis menee kapitalismin turboahtimen ja relativismin piikkiin, kun taas post-kapitalistinen, post-relativistinen yhteisö voisi olla terveesti ilman uskontoakin.

Ja uskonnoton yhteisö olisi todennäköisesti parempikin, koska juuri uskovaiset vanhemmat ovat kautta aikojen olleet niitä jotka jättävät heitteille tai pahoinpitelevät lapsensa esim. homoseksuaalisuuden vuoksi, eivätkä kapitalistit tai sosialistit. Juuri sellaisiin epäkohtiin vetoamalla valtio voi kasvattaa kontrolliaan yhteisöihin, joten se on jo itsessään riittävä syy luopua uskonnosta. Hihhuliutta kun ei oikein mitenkään voi estää, se seuraa uskonnollisuudesta kuin lama nousukaudesta.

Kukaan järkevä ihminen ei myöskään voi haluta paluuta niihin aikoihin, jolloin lapset olivat käytännössä vanhempien omaisuutta, jota sai kasvattaa "miten parhaaksi näki". Kasvatus on nykypäivänä tiedettä eikä uskoa, ja ihan syystä.

Myönnetään, olen myös sosialisti ja siksi uskonnon sekä kapitalismin vastainen, mutta mielestäni sosialismi ei yhtä väistämättä kuin kapitalismi tuhoa yhteisöllisyyttä, vaan ne ovat yhteensovitettavissa - lähinnä koska yksilön ei tarvitse alinomaa ajatella kilpailua, pärjäämistä, suorittamista ja vehkeilyä.

Laitan itse nuo paremmuusjärjestykseen uskonnoton yhteisöllinen sosialismi > uskonnollinen "perinteinen" yhteisöllisyys > uskonnollinen kapitalismi tai yhteisötön sosialismi > uskonnoton kapitalismi.

Elämme siis huonoimmassa mahdollisessa yhteiskunnassa, mitä tulee näiden yhdistelmiin. Yhteisötön sosialismi mahdollistaisi pahoinvoivan, yksinäisen yksilön totaalisen eskapismin, koska kaikesta ei tarvitsisi alati kilpailla. Uskonnollinen kapitalismi taas loisi yhteisen arvopohjan ja paremmin ennustettavan käyttäytymisen helpottamaan alati vaihtuvia ihmiskontakteja, sekä protestanttisen työetiikan perinteitä mukaillen toivon paremmasta jonka saa palkaksi ahkerasta suorittamisesta tässä elämässä.

Tuplis kirjoitti...

Arvon anonyymi, tarjoat ajattelemisen aihetta, mutta tavalla, jolla oma ajatteluni ei luontevasti etene, joten oikaisethan mahdolliset tulkinnalliset erheeni.

Muuten hyvä, mutta en ymmärrä mihin tarvitaan uskontoa yhteisöllisessä maailmassa.

En minäkään ole siitä ihan varma. Sen sijaan olen kohtalaisen varma, että pysyvää yhteisöä ilman uskontoa ei voi syntyä. Nykyistä asiantilaa niin Suomessa kuin laajemmin maailmassakaan ei mielestäni voi mitenkään kutsua yhteisölliseksi.

Ja uskonnoton yhteisö olisi todennäköisesti parempikin, koska juuri uskovaiset vanhemmat ovat kautta aikojen olleet niitä jotka jättävät heitteille tai pahoinpitelevät lapsensa esim. homoseksuaalisuuden vuoksi, eivätkä kapitalistit tai sosialistit.

Tätä en ymmärrä: nimenomaan materialistithan pyrkivät pääsemään lapsistaan mahdollisimman äkkiä eroon tavalla tai toisella, ulkoistaen kasvatusvastuunsa kasvatuslaitoksiin, kouluihin ja niin edelleen. Mitä tulee uskonnollisissa yhteisöissä tapahtuvaan pahantekoon, veikkaan sen olevan paljon pienempi paha kuin uskonnottomien epäyhteisöjen välinpitämättömyys – vaikka en toki sitäkään vähää millään muotoa pyri vähättelemään.

Juuri sellaisiin epäkohtiin vetoamalla valtio voi kasvattaa kontrolliaan yhteisöihin, joten se on jo itsessään riittävä syy luopua uskonnosta.

Se olisi ihan mukava juttu, jos valtion hyvyyteen voisi luottaa. Vaan kun ei – se ei aja meidän etujamme.

Kukaan järkevä ihminen ei myöskään voi haluta paluuta niihin aikoihin, jolloin lapset olivat käytännössä vanhempien omaisuutta, jota sai kasvattaa "miten parhaaksi näki". Kasvatus on nykypäivänä tiedettä eikä uskoa, ja ihan syystä.

Minä en taida olla tuossa mielessä ”järkevä ihminen”. Perhe on paljon parempi perusyksikkö yhteiskunnalle kuin yksilö, koska viimeksimainittu ei ole yhteisöllinen yksikkö.

Myönnetään, olen myös sosialisti ja siksi uskonnon sekä kapitalismin vastainen, mutta mielestäni sosialismi ei yhtä väistämättä kuin kapitalismi tuhoa yhteisöllisyyttä, vaan ne ovat yhteensovitettavissa - lähinnä koska yksilön ei tarvitse alinomaa ajatella kilpailua, pärjäämistä, suorittamista ja vehkeilyä.

Niin – suurin osa neuvostokansalaisistakin (ne siis, joita ei omituisilla verukkeilla muilutettu Siperiaan tmv) taisi pitää lukemani mukaan systeemiä ihan hyvänä. Yhteisöllinen se ei sen sijaan ollut: kun vastuu yhteisön ylläpidosta ulkoistetaan, se lakkaa olemasta sitä.

Laitan itse nuo paremmuusjärjestykseen uskonnoton yhteisöllinen sosialismi > uskonnollinen "perinteinen" yhteisöllisyys > uskonnollinen kapitalismi tai yhteisötön sosialismi > uskonnoton kapitalismi.

Jos puhutaan yhteisöllisestä sosialismista, lähimmäs sitä ovat päässeet eräät uskonnolliset yhteisöt. Sitten taas esimerkiksi kapitalismi ja kristinusko ovat keskenään sovittamattomassa ristiriidassa – kahta jumalaa ei voi palvella.

Elämme siis huonoimmassa mahdollisessa yhteiskunnassa, mitä tulee näiden yhdistelmiin.

Ei yhteiskuntamme ole kategorisesti luokiteltavissa kapitalistiseksi: Suomesta löytyy valtavasti sosialistisia piirteitä, kuten terveydenhuolto, sosiaalituet jne. Läpeensä materialistinen yhteiskuntamme kyllä on – paljon puhuu se, että uskovaisia pidetään yleisesti jotenkin vähämielisinä (ei sillä, pidin minäkin, ennen uskoontuloani).