Pages

Sankaruus ja filosofia

Jokaisella meistä on sankarimme.

Se, keitä pidämme sankareina, kertoo valtavan paljon meistä itsestämme ihmisinä.  Kyseiset myyttiset tai vähemmän myyttiset hahmot edustavat korkeinta tuntemaamme inhimillisyyden muotoa.  Kukin meistä toteuttaa sankarikäsityksensä mukaan omaa sunnaansa ja tekee parhaansa ollakseen sankarinsa veroinen.  Sankaruus kertoo, miten hyvä ihminen pyrkii elämänsä elämään.

Länsimaisissa mytologioissa sankarit ovat olleet usein puolijumalisia ihmisiä, joilla on voinut olla luonteessaan tai ymmärryksessään heikkouksia, mutta ovat silti tehneet parhaansa.  Kansantarut usein kertovat kolmesta veljeksestä, joista kaksi ensimmäistä ja maailmallisesti viisasta yrittävät ja epäonnistuvat, kun sitten kolmas, älyltään ehkä vaatimattomampi, mutta sydämeltään hyvä, osoittautuu sankariksi, joka ratkaisee ongelmat ja saattaa asiat oikealle tolalleen.

Tarinoissa esiintyy myös yleensä jonkinlainen demoni, velho, noita tai muu synkkä hahmo.  Yhteistä näillä ilmeisen pahuutensa lisäksi on se, että ne ovat uskomattoman älykkäitä ja aikaansaapia.  Ne edustavat voimaa ja vaikutusvaltaa, joka ei välitä kuin itsestään, ja joka siksi tekee kaikkien muiden elämästä helvettiä.

Sankaruuteen itseensä sisältyy myös jotain, mitä usein ympäröivä maailma pitää suoranaisena hulluutena: valmius uhrata itsensä tavalla tai toisella hyvyyden puolesta eli toisten hyväksi - varmistaa heidän pelastuksensa ja maksaa korkein hinta, jonka yksilö voi.

Eri mytologioissa esiintyvät sankarit esimerkkeineen ja tarinoineen inspiroivat ihmisiä toimimaan oikein ja pitämään huolta muistostaan niin taiteissa kuin elämässäänkin.

Mitä on filosofia?

Filosofia on kysymysten esittämistä ja tiedon hankkimista ympäröivästä todellisuudesta.  Se on menetelmä hankkia tietoa, päätellä ja ymmärtää maailman lainalaisuuksia.  Filosofia edustaa puhdasta järkeä, vailla etiikan ja moraalin painolasteja häiritsemässä tehtäväänsä oppia.

Filosofia ei ole inhimillistä.  Se ei synny, kasva, tunne eikä kuole.  Sillä ei ole päämäärää eikä funktiota.  Se on pelkkä väline: keino hankkia tietoa maailmasta, tiedon luonteesta ja rajoituksista.  Pahimmillaan se on pelkkä lelu, jolla rakennella päänsä sisälle sokkeloita joissa voi tuhlata aikaansa loputtomiin.

Kutsuin taannoin rationaalisuutta ruumiinavaukseksi, ja sama pätee filosofiaan: sovella sitä mihin hyvänsä elävään, ja se menettää sielunsa, sydämensä ja elämänsä. 

Filosofin kohdatessa sankarin hän kysyy: mikä sankari tuokin muka on?  Onko häntä oikeasti ollut olemassa?  Onko hän oikeasti ollut noin hyvä?  Onko hirviöitä oikeasti muka olemassa?  Eikö hänen (mahdolliset) erheensä ole osoituksia hänen pahuudestaan?  Miten niin hän auttoi muita?  Eikö samaan kykenisi kuka hyvänsä muu?  Voiko ihmiseltä odottaa moista?  Eikö kyseessä ole vain typerä satu?  Filosofin jäljiltä sankari on enää tyhjä ja merkityksetön kuori vailla sisältöä.

Filosofia opettaa, että aivan kaikki materiaalin ulkopuolinen, kuten hyvyys, pahuus, sankaruus, elämä ja rakkaus ovat vain subjektiivisia mielipidekysymyksiä.  Tästä loogisesti seuraa, että do what thou wilt shall be the whole of the law.  Ja kun sankaruus ja hyvyys on torpattu ja ulos naurettu, mitä jää jäljelle?

Itsekkyys.  Jokainen filosofiksi itseään kutsuva on todellisuudessa egosofi, itsensärakastaja, joka nakkaa paskat kaikesta muusta paitsi omista haluistaan johdannaisineen.  Sellaisesta ihmisestä tulee hyvin älykäs ja hänellä on keinot vaikka mihin, mutta ei mitään käsitystä hyvyydestä eli siitä, mihin keinojaan olisi syytä käyttää.

Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että hyvyys on inhimillistä ja filosofia epäinhimillistä.  Filosofia on luonteestaan johtuen väistämättä vihamielinen inhimillisyydelle, ajan rajallisuudelle, hyvyyden käsitteelle, uskonnoille ja sankareille.

Kansantarinan demoni, velho tai noita on filosofi.  Yhteiskunta, jonka korkein arvo on filosofia, on jo perusluonteeltaan epäinhimillinen.  Se ei kannusta mihinkään hyvään, vaan pelkkään oman etunsa ajamiseen keinolla millä hyvänsä, kilpavarustelua ja kaikkien sotaa kaikkia vastaan.  Siellä ei ole hyvä olla eikä elää, eikä kehenkään ole luottamista.  Filosofilta kysyttäessä kun sankaruutta, hyvyyttä tai pahuutta ei ole.

Filosofia on myrkkyä, koska kenestäkään ei tule parempi ihminen sen takia - päinvastoin.  Kaikki yhteiskunnat, jotka sairastuvat filosofiaan, menettävät uskonsa sankareihin ja hyvyyteen.

Emme voi valita aikaa ja paikkaa, johon synnymme.  Valittavanamme on vain se, mihin käytämme meille suodun ajan.

Ihmiselämän kannalta olennaista on se, että elää hyvin.  Kyseistä hyvin elämistä voi koettaa hahmottaa pohtimalla, mutta pohtiminen harvemmin inspiroi mihinkään.  Kaikkia ihmisiä ohjaavat heidän tunteensa, ja toisaalta sankaritarinat vetoavat nimenomaan tunteisiin.  Hyvän ihmisen eli sankarin esimerkki herättää inhimillisen hyvyyden eloon tavalla, jolla sitä ei tee mikään teoria tai pohdinta.

Itselläni on valtavasti sankareita, joiden viisautta ja hyvyyttä koetan omassa elämässäni toteuttaa.  Totuus heidän historiallisuudestaan tai jumalaisuudestaan on täysin yhdentekevää.  Olennaista on se, että heidän esimerkkinsä saa minussa aikaan halun olla heidän veroisensa ja tekemään niin paljon hyvää kuin osaan sillä ajalla jonka olen elossa.

Heidän ansiostaan olen ihminen, joka kehittää itseänsä voidakseen olla parempi muille, enkä siksi, että voisin toteuttaa itsekkyyttäni tehokkaammin.

1 kommenttia:

Juho kirjoitti...

"Filosofia edustaa puhdasta järkeä, vailla etiikan ja moraalin painolasteja häiritsemässä tehtäväänsä oppia. ... Se ei synny, kasva, tunne eikä kuole. Sillä ei ole päämäärää eikä funktiota. Se on pelkkä väline: keino hankkia tietoa maailmasta, tiedon luonteesta ja rajoituksista."

Sekoitat filosofian ja tieteen.

Filosofia on sitä, mitä se on kirjaimellisestikin: viisauden rakastamista. Se ei ole viisauden keräämistä, eli esimerkiksi filosofisten tai muiden ajatusten opiskelemista. Vaikka sekin voi tietysti auttaa filosofia.

"Pahimmillaan se on pelkkä lelu, jolla rakennella päänsä sisälle sokkeloita joissa voi tuhlata aikaansa loputtomiin."

Tämä on totta ja se on hyvä pitää mielessä, eikä tietenkään vain filosofian suhteen. Sama vaara koskee kaikkea ajatteluamme.

"Filosofin kohdatessa sankarin hän kysyy: mikä sankari tuokin muka on? nko häntä oikeasti ollut olemassa? Onko hän oikeasti ollut noin hyvä? Onko hirviöitä oikeasti muka olemassa?"

Tässä taas tarkoittanet filosofilla jonkinlaista umpirationalistia, a la Sokrateen dialogit.

"Filosofia opettaa, että aivan kaikki materiaalin ulkopuolinen, kuten hyvyys, pahuus, sankaruus, elämä ja rakkaus ovat vain subjektiivisia mielipidekysymyksiä. Tästä loogisesti seuraa, että do what thou wilt shall be the whole of the law."

Puppua. Universaali relativismi ei tarkoita yhteiskunnallista relativismia, hedonismia eikä anarkismia.

Et taida tykätä filosofiasta. Siitä huolimatta voisit kutsua tätä henk.koht. demoniasi vaikkapa hedonistianarkistiksi, niin menisi haukut oikeaan osoitteeseen.