Pages

Maamme demokratiasta

Olen mietiskellyt länsimaista demokratiaa ja sen luonnetta.  Sitä, miten kyseessä on, kuten muissakin ideologisissa tavoissa hallita maataan, teoria, joka sanelee miten käytännön tulisi toimia.  Siinä vaiheessa, kun sillä saadaan aikaan käytännössä helvetti, on syy "äänestäjissä", "päättäjissä" tai "mediassa".  Syy on aina jossain, mikä on väistämätön seuraus siitä, että kyseinen ns. demokraattinen systeemi on ylipäätään otettu käyttöön.  It's not a bug, it's a feature.

Lyhyet eduskunta- hallitus- ja presidenttikaudet kannustavat kasinotalouteen, kestämättömien velkojen ottoon jne.  Kyseessä on aina "edellisten tekemät virheet", joten niistä ei voi ottaa vastuuta eikä niille myöskään tarvitse tehdä mitään kun ei ehdi, paitsi tietenkin paisuttaa.  Kansanedustuslaitos, hallitus ja presidentti ovat läpimätiä.  Olemme Kreikan tiellä taloudellisesti ja kaikkien muiden länsimaiden tiellä demografisesti - korvaamme syntymättömiä lapsiamme maahanmuuttajilla, jotka eivät tingi saati luovu omasta kulttuuristaan huolimatta tapojensa rikollisuudesta ja vihaavat meikäläistä.

Niin sanotussa demokratiassa myös kullakin pitäisi periaatteessa olla oikeus äänestää edustajaa, joka ajaa hänen asioitaan.  Valtaosalla suomalaisista ei näitä ole.  Suurinta osaa ei kiinnosta tippaakaan ottaa maahan ainuttakaan maahanmuuttajaa, jolla ei ole jotain äärimmäisen painavaa ja suomalaisia hyödyttävää syytä tulla maahan ja asua siinä.  Löytyykö edustajaa, joka ajaisi maahanmuuttajien repatriaatiota eli kotimaahansa palauttamista saati kotimaisen työvoiman suosimista vierasperäisen kustannuksella?  Ei löydy, ainuttakaan.  Sellainen henkilö olisi poliittinen ruumis jo syntyessään.

Entäpä sitten sen demokraattisen päätöksenteon lahjomattomuus ja korruptoimattomuus?  Jos minä, vastarannankiisken asemaani tottuneena, yllätän itseni kysymästä "kirjoitanko minä nyt turhan rasistiseen sävyyn", mitä veikkaatte, sensuroiko maltillisuudelle painoarvoa antava normikansalainen omia mielipiteitään?  Totta kai sensuroi.  Me emme halua vaikuttaa rikollisilta, ja mielikuvituksellisilla tavoilla tarpeen mukaan määritellyistä "rasismista" ja "syrjinnästä" on tehty julkisessa sanassa sitä, vaikka lakikirjaan kyseistä suomalaisuusvihaa ei ole vielä saatu sellaisenaan sisällytettyä.

Lopputulos siis on, että demokratia on silkkaa roskaa, ja että sillä ei voi vaikuttaa millään tavoin siihen, miten näennäisesti keskenään eri mieltä epäolennaisuuksista olevat (olennaisista ei puhuta) hyvävelikerhot johtavat maata omaksi edukseen ja maan ja kansan tuhoksi.  Ketään Arkadianmäellä ei kiinnosta maamme tai kansamme tulevaisuus, eikä mistään löydy sitä viisasten kiveä, joka saisi ihmiset äänestämään niin radikaalisti, että nykytila muuttuisi mihinkään.

Taidan siis todeta, että keisarilla ei ole vaatteita, ja hylätä demokratian.  Äänestämällä antaisin vain ymmärtää, että maani ja kansani tuhoa ajavilla plutokraateilla, materialisteilla ja idealisteilla olisi silmissäni jotain legitimiteettiä.  Mitä pienemmäksi äänestysprosentti putoaa, sitä alastomampi on totuus siitä, missä määrin kansan tahtoa hallinnossa toteutetaan.

Demokratia söi lapsensa ja materialistisilla valheillaan tuhosi maamme demografisesti, taloudellisesti että henkisesti.  Verojen maksaminen kyseiselle systeemille on kansallisen itsemurhan rahoittamista.  Harmaa talous on tässä maassa moraalinen teko ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen hoidettava epävirallisempia kanavia pitkin.

Suomalaisella demokratialla ei ole tarjota yhtään mitään kenellekään, joka rakastaa Suomea, suomalaisia ja välittää kummankaan tulevaisuudesta.

7 kommenttia:

IDA kirjoitti...

"Löytyykö edustajaa, joka ajaisi maahanmuuttajien repatriaatiota eli kotimaahansa palauttamista saati kotimaisen työvoiman suosimista vierasperäisen kustannuksella? Ei löydy, ainuttakaan. Sellainen henkilö olisi poliittinen ruumis jo syntyessään"

Jälkimmäiseen löytyy, mutta edellisestä keskustellaan. Se, että ruvettaisiin suunnittelemaan avustuspakettia maasta pois muuttamiseksi ei vielä tunnu kovinkaan realistiselta. Se vaihtoehto kuitenkin elää koko ajan mukana.

Kaikki inhimillisiksi katsottavat voimat kuitenkin kieltäytyvät kaikista massakarkoituksista.

Näin olen käsittänyt.

Tärkeintä olisi tietysti tyrehdyttää pysyvää maahanmuuttoa ja kohdella maassa jo olevia täydellä kunnioituksella. Jos tätä haluaa äänestettäviä löytyy - tai ainakin pitäisi löytyä - ihan jokaisesta vaalipiiristä.

Antti kirjoitti...

Hear hear!

Anonyymi kirjoitti...

Oletko tosiaan päässyt tähän pelkästään miettimällä?

Haluaisin lisätä loistavaan kirjoitukseesi pari ajatusta:

Demokratia ja nykyinen hallintomalli ei ole syntynyt demokraattisesti eikä siten tietenkään kansan tahdon mukaisesti. Demokratialla ei siis ole niitä hyveellisiä piirteitä, mistä aina demokratiasta puhuttaessa muistutetaan. Demokratia on yksi pakkovalta muiden pakkovaltojen joukossa. Pakkovallan demokratiasta tekee ihmisluonto.

Verojen maksamatta jättäminen hyödyttää yhteiskuntaa huomattavasti enemmän, kuin verojen maksaminen. Suomi olisi pian maailman rikkain maa, jos verot poistuisivat. Toisaalta muut maat eivät katsoisi sitä hyvällä. Demokratiassa ei voitaisi ikinä päätyä verottomuuteen, vaikka se onkin kansan etu.

Poliitikot ovat tehneet kansasta addikteja tekemällä suurimman osan kansasta riippuvaiseksi valtiosta. Enää ei siis demokratian keinoin päästä valtiosta. Äänestäminen on turhaa.

Sammalkieli kirjoitti...

Agonistinen demokratia on kuitenkin paras tae siitä että ei sorruta totalitarismiin.

Anonyymi kirjoitti...

Sammalkielelle:

Anarkokapitalismi (kaikki valtion toimet yksityistetään ja yksilö päättää vain omista asioistaan) on ainoa tae totalitarismittomuudesta. Saattaa kuulostaa ristiriitaiselta, että täydellinen vapaus suojaisi meitä totalitarismilta. Ajatus ei ole enää niin vieras, jos on perehtynyt taloustieteisiin.

Agonistinen demokratia tuo osattomille liian pienen vallan suhteessa heihin käytettävään valtaan.

Juho kirjoitti...

Sammalkieli ja Anonyymi:
Kannattaa tosiaan olla tarkkana ettei vaan se Paha Totalitaaripeikko tule sängyn alta ja vie mukanaan. Hyvän valtiomuodon tärkein kriteerihän on tottakai se, ettei käytetä minkäänlaista valtaa joka saattaisi rajoittaa ihmisten elämää.

Paha Paha Totalitaari. Totaalitsaari. Voi Iivana Julma ja seitsemän pientä Hitleriä.

Antti kirjoitti...

Pitäsköhän suunnitella flaiereita ja mennä pyörimään vaaliuurnille ensi vuonna.

"Nukkuvaa ei kuseteta!"