Pages

Kristillisten sääntöjen luonteesta

Tuomo Hämäläisen blogissa kysytään sitä, minkä takia kristillinen etiikka on niin epämääräistä.  Ajattelin ensin vastata sinne, mutta sitten tulin pitäneeksi kysymystä sen verran olennaisena, että haluan tulkinnalleni näkyvämmän sijan.

Varmaankin siksi, että säännöt pyrkivät saamaan ihmiset toteuttamaan tiettyä päämäärää, mutta eivät voi tarvittaessa joustaa.

Jos heille antaa päämäärän ilman sääntöjä, ei kukaan tiedä miten sitä lähestyä... paitsi esimerkin kautta.

Jeesus sanoi, ettei tullut rikkomaan lakeja, vaan toteuttamaan.  Ilmausta voisi verrata siihen, että oppaalla kyllä on kartta, mutta hän ei anna sen estää häntä luovimasta maastossa sen itsensä ehdoilla.  Kartta on periaatteessa oikein hyvä olla olemassa, mutta se, joka maaston perinpohjin tuntee, pärjää ilmankin.

Ajattelin myös pohtia hivenen kysymyksiä, joita on pidetty kristillisen etiikan kannalta hankalina, joitain läpi aikojen ja toisia tänä päivänä:

Sota

Joidenkin mielestä sota tai tappaminen on sovittamattomassa ristiriidassa toisen posken kääntämisen kanssa, mutta minun nähdäkseni isku oikealle poskelle tehdään kämmenselällä ja on täten loukkaus.  Jos oikein tulkitsen kyseisen kohdan, siinä on tarkoitus ilmaista, että loukkausta ei kannata kostaa, sillä viha on harvoin motiivi, jolla saadaan aikaan hyvää.  Yksi väärä ei oikeuta toista.

Koska viha ei siis saa olla taistelemisen motiivi, sen täytyy olla rakkaus.  Kristillisellä etiikalla ei voi mitenkään perustella hyökkäyssotaa.  Sen sijaan toisen ihmisen tappaminen puolustaakseen itseään, kansaansa tai kulttuuriaan, on täysin perusteltua, sillä näitä asioita ei tehdä tappaakseen vihattu vaan puolustaakseen rakastettua.  Silloin, kun näin tapahtuu, sodan tai tappamisen motiivi ei ole ylpeys, viha tai itsekkyys, eikä sillä saada aikaan (ainakaan vaihtoehtojaan suurempaa) pahaa.

Rakastetun on kuitenkin oltava jotain, mikä on ihan oikeasti olemassa - esimerkiksi demokratian puolustaminen jossain, missä sitä ei ole, kuten esimerkiksi Afghanistanissa, on silkkaa hyökkäyssotaa eli murhaamista.  Kymmenessä käskyssä puolestani ymmärtäisin tappamiskiellon tarkoittavan nimenomaan murhaamista - mikään etiikka ei voi olla kestävä ja kieltää itsensä ja rakkaidensa puolustamista.

Vastaavasti kristinuskoa ei voi puolustaa miekkakäännytyksellä: ensinnäkään kannettu vesi ei kaivossa pysy eikä ihminen pidä itselleen pakotettua omanaan.  Ainoat kansat, jotka ovat todella omaksuneet kristinuskon, ovat tehneet sen rauhan aikana, silloin, kun ovat itse olleet kohtalonsa herroja.  Silloin, kun se on valloittajakansan uskonto, se omaksutaan sen voiman, ei suinkaan sanomansa, takia, ja se myös hylätään välittömästi, kun se alkaa näyttää heikolta.  Tästä syystä ainoat kansat, joita voin kristittyinä perustellusti pitää, ovat eurooppalaiset kansat - vaikka nekin ovat suurelta osin hylänneet armon ja nostaneet alttarille mammonan.  Niitä yhdistivät kristilliset arvot, ja niiden yhtenäisyyttä alkoivat murentamaan aivan toiset arvot.

Abortti

Minun nähdäkseni aborttikysymys on hyvin yksinkertainen: se on murha.  Siinä pyritään harkitusti tappamaan alkunsa saanut lapsi, jotta tämä ei syntyisi.  Kaikki puhe "omasta kehosta", "valinnanvapaudesta", "solumöykyistä" ja muusta on vain harhautusta, jolla pyritään rationalisoimaan itselle ja muille, että kyse on jostain muusta.

Mitä tulee aborttiin äidin hengen ollessa vaarassa, en katso olevani asemassa, jossa voisin ryhtyä tuomitsemaan.  Toivon myös, etten koskaan tule olemaan niin hullu, että kokisin voivani.

Minulla ei sinänsä ole mitään kummempaa ehkäisyä ennen hedelmöittymistä vastaan, vaikka hedonismia vieroksunkin.

Homoseksuaalisuus

Homoseksuaalisuus sinänsä on anomalia, epätavallinen seksuaalisuuden muoto, jossa halut kohdistuvat luonnostaan omaan sukupuoleen.  Siinä ei itsessään ole mitään hyvää eikä pahaa, se on vain asia, jonka kanssa jotkut ihmiset joutuvat elämään.

Kristilliseltä kannalta homoseksi on synti, mikä on sikäli ymmärrettävää, että se on tuona aikana (ja taitaa olla edelleenkin) erinomaisen tehokas tapa levittää vaarallisia tauteja ja toisaalta ruokkia hedelmätöntä ja itsekästä hedonismia.  Jälkikasvuttomina homoseksuaaleilla ei ole konkreettista motiivia panostaa yhteiskunnan jatkoon eikä täten myöskään kummempia syitä vastustaa antisosiaalisia viettejään.

Kristinusko ei pidä syntinä homoutta, vaan ainoastaan homoseksiä.  Uskonko, että homoseksuaali, joka elää toteuttaen homoseksuaalisia taipumuksiaan, ei voisi päästä kristittyyn taivaaseen?  En tiedä.  Minä en usko, että se olisi sinänsä kiinni yksistään hänen taipumuksestaan, vaan kaikesta siitä, mitä hän tulee sen motivoimana tehneeksi, kuten kyhäilleeksi vastakulttuureja, provosoineeksi, ruokkineeksi materialismia jne.  (Voihan kaiketi homokin elää ihan normaalin ihmisen lailla, ja jopa perheen perustaa, vaikka ei luonto possua puuhun ajaisikaan, joten pahaa ei sinänsä ole itse taipumus.)

Homouden glorifiointi ja homopariskunnan keinotekoinen nostaminen heteropariskunnan tasolle on minusta vastenmielistä.  Kyseinen anomalia on jatkokelvoton eikä tuota lapsia.  Biologisten tosiasioiden takia se ei yksinkertaisesti voi olla yhtä suotava asia kuin heteroliitto, jota puolestaan yhteiskunnalla on kaikki motiivit suojella.

Minulle on sinänsä ihan sama, mitä aikuiset tekevät keskenään suljettujen ovien takana omasta tahdostaan, mutta en todellakaan hyväksy sitä, että he tulevat tekemään siitä julkisesti numeron tai vaatimaan sille tunnustusta.  Kukaan normaali ihminen ei tule hieromaan seksuaalisuuttaan tuntemattomien kasvoihin, eikä mielestäni homojenkaan pitäisi.

Ortodoksia ja kirkkolaitos

Palaamme kysymykseen, jota oikeastaan käsittelin jo kirjoituksen alussa.  Mikä on kirkkolaitoksen funktio ja mikä niistä (jos mikään) on oikeassa ja miksi?

Minä en luota kirkkoinstituutioon.  Kärjistäen homma näyttää menevän näin: joko sen edustaja sanoo, että kartta on todellisuus, ja soveltaa sitä kuin vallan välinettä, tai sitten sanotaan, että kartalla ei tee mitään ja kaikki pelastuvat kuvitelmiensa kautta.  Ensin mainittu saa pirun kaverikseen lukemaan raamattua ja jälkimmäinen puolestaan on tarkalleen niin hyvä ihminen kuin hänen tunteensa ohjaavat hänet olemaan.

Veikkaan, että protestanttinen kristitty on todennäköisemmin hyvä sellainen kuin katolinen, vaikka pidän sinänsä molempia instituutioina höyrähtäneinä.  Olennaista ei pitäisi olla sen, minkä lipun alla seisot, vaan sen, mihin suuntaan katsot.  Jos sankarin esimerkki on jotakuinkin sama ja tekojen henki myös, niin samassa venhossa soudetaan.

Ne, jotka vaativat ortodoksiaa, eli oikean instituution ja opin tunnustamista, ovat ylpeydelleen sokeita, kuvitellen itselleen jumalallisen oikeuden ja viisauden erotella jyvät akanoista.  Ihminen, jolle kristinusko tarkoittaa ulkoisia puitteita, hyvävelikerhoja, uskontunnustuksia ja showta, on niistä jo palkkansa saanut.

Kyllä kai kirkolle paikkansa on.  Minä vain olen ihminen, joka ei sellaista ole koskaan voinut kotoisaksi tuntea, ja epäilen, etten tule tuntemaankaan.  Varmasti on myös hyviä kirkonmiehiä ja seurakuntiakin, mutta he ovat sitä luullakseni pikemminkin instituutiostaan huolimatta kuin sen ansiosta.

Lopuksi

Minulle on aivan sama, kutsuuko minua tai jotain toista ihmistä kristityksi.  Joidenkin mielestä se on hyvä asia, toisten mielestä huono, kunkin mielestä varmaankin eri syystä.  Koetan samota kohti sitä, minkä sydämessäni tiedän hyväksi ja oikeaksi, juuttumatta liiaksi kohtiin, joilta osin kartat ja todellisuus näyttäisivät olevan ristiriidassa.  Sen muun kanssa ei ole niin justiinsa.

22 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Sen sijaan toisen ihmisen tappaminen puolustaakseen itseään, kansaansa tai kulttuuriaan, on täysin perusteltua, sillä näitä asioita ei tehdä tappaakseen vihattu vaan puolustaakseen rakastettua. Silloin, kun näin tapahtuu, sodan tai tappamisen motiivi ei ole ylpeys, viha tai itsekkyys, eikä sillä saada aikaan (ainakaan vaihtoehtojaan suurempaa) pahaa.

Tämähän on kuin suoraan jostain jihadistien käsikirjasta.

Tästä syystä ainoat kansat, joita voin kristittyinä perustellusti pitää, ovat eurooppalaiset kansat

Hakematta nousee mieleen vertaus koraaniin, joka pitää osata arabiaksi.

Uskonko, että homoseksuaali, joka elää toteuttaen homoseksuaalisia taipumuksiaan, ei voisi päästä kristittyyn taivaaseen? En tiedä.

Koska pääsy taivaaseen on koko uskossa elämisen ydin, mielipiteesi on erittäin voimakas, vaikka kikkailet näennäisen puolueettomasti "en tiedä". Mistä johtuu, että mitä voimakkaammin ihminen yrittää elää uskonnollisten sääntöjen mukaan, sen vahvemmin he ovat homoja vastaan?

Tuplis kirjoitti...

Tämähän on kuin suoraan jostain jihadistien käsikirjasta.

Et taida ymmärtää sanan ”puolustaminen” merkitystä.

Hakematta nousee mieleen vertaus koraaniin, joka pitää osata arabiaksi.

Jaa. Minä sanoin, että ”voin perustellusti pitää”, koska ne ovat ainoita, jotka kuvittelen tietäväni. Jos näytät jonkun kansan, joka on omaksunut kristinuskon sisällön ihan omillaan, voin minä ihan mainiosti lukea sen samaan poppooseen. Muihin porukoihin ei oppi ole kovin syvällisesti istunut, poikkeuksena ehkä sikhit, joiden elämänkatsomus on hyvin pitkälle samaa sorttia.

Koska pääsy taivaaseen on koko uskossa elämisen ydin,

Uskossa elämisen ydin on tehdä hyvää.

Mistä johtuu, että mitä voimakkaammin ihminen yrittää elää uskonnollisten sääntöjen mukaan, sen vahvemmin he ovat homoja vastaan?

Varmaan tuohon vastaa joku uskonnollisten sääntöjen mukaan elävä kaveri, joka vastustaa homoja.

Kumitonttu kirjoitti...

Et taida ymmärtää sanan ”puolustaminen” merkitystä.

Kaikella kunnioituksella, luulen vilpittömästi, että olet väärässä:

Suurin osa islamilaisista mieltää jihadin puolustustaisteluksi.

Tuplis kirjoitti...

Kas, näinpä taitaa sitten tosiaan olla. Näin länkkärinä tutuksi tullut merkitys käsitteelle jihad on nimenomaan se vääräuskoisia vastaan sotiminen. En ole tottunut kohtaamaan sanaa muissa merkityksissä.

Antti kirjoitti...



Koska viha ei siis saa olla taistelemisen motiivi, sen täytyy olla rakkaus. Kristillisellä etiikalla ei voi mitenkään perustella hyökkäyssotaa. Sen sijaan toisen ihmisen tappaminen puolustaakseen itseään, kansaansa tai kulttuuriaan, on täysin perusteltua, sillä näitä asioita ei tehdä tappaakseen vihattu vaan puolustaakseen rakastettua. Silloin, kun näin tapahtuu, sodan tai tappamisen motiivi ei ole ylpeys, viha tai itsekkyys, eikä sillä saada aikaan (ainakaan vaihtoehtojaan suurempaa) pahaa.



Nopeasti ajateltuna viha on väistämätön seuraus siitä että joku

1. Uhkaa viedä/vahingoittaa jotakin mistä välität

2. On paraikaa viemässä/vahingoittamassa jotakin mistä välität

3. On vienyt/vahingoittanut jotakin mistä välität

Ihminen joka sanoo rakastavansa ja sen jälkeen toimii kuin kone, vailla vihan häivettäkään, on ristiriitainen ja haiskahtaa valehtelijalta.

Väittäisin, että ihminen joka ei kykene tuntemaan vihaa, ei kykene myöskään rakastamaan. Vihan ainut funktio ja hyöty löytyy vain kun se aktivoi toimintaa. Muussa tapauksessa se on vaan tarpeetonta purkan jäystämistä, joka lopulta kuitenkin jossain vaiheessa muuttuu toiminnaksi. Oikeastaan, veikkaan etten huitoisi kovin kauaksi totuudesta, jos sanoisin:

"Jos se ei muutu toiminnaksi, se ei ole oikeastaan vihaa - Se on pure jenkki."

IDA kirjoitti...

Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta. Näin ainakin väitetään :)

Tuplis kirjoitti...

Antti, viha perustuu oman heikkouden tunteeseen ja/tai pelkoon. Rakkaudessa puolestaan on kyse heikkoutensa ja pelkonsa voittamisesta.

Totta kai jokainen ihminen tuntee toisinaan vihaa. On eri juttu sitten, että missä määrin antaa sen ohjata toimiaan ja rationalisoi sen oikeutetuksi.

IDA, tuo pitänee paikkansa niiden tahojen kohdalla, joille sen opetus ja sanoma ovat vieraat, joten väite ei ole välttämättä ollenkaan väärä. Se taas, olenko esimerkiksi itse "kirkon ulkopuolella" siksi, että en käy sellaiseksi kutsutussa rakennuksessa kuin harvoin, onkin ihan toinen kysymys.

Mieleen tulee se ilmaus, että talo ei ole koti, vaan sen tekevät ihmiset.

IDA kirjoitti...

"Se taas, olenko esimerkiksi itse "kirkon ulkopuolella" siksi, että en käy sellaiseksi kutsutussa rakennuksessa kuin harvoin, onkin ihan toinen kysymys."

Tuo on tietysti totta. Itsekin törmäsin tuohon oikeastaan ensimmäisen kerran, kun luin jutun miksi Osmo Tiililä erosi kirkosta.

http://www.teolinst.fi/luennot/files/tj040915.html

Loppujen lopuksi kyse on kuitenkin niin paljon itseä suuremmista jutuista, että muidenkin täytyy olla oikeassa tai, että se totuus ei elä yhdessä päässä.

Ja jos ihan maallisesti ajattelee, niin kirkko on kuitenkin se mikä pitää sitä historiaa elossa.

Tuplis kirjoitti...

Taidan olla samaa mieltä, mutta se kirkko ei ole instituutio, vaan jotain paljon inhimillisempää.

Juho kirjoitti...

"Varmaankin siksi, että säännöt pyrkivät saamaan ihmiset toteuttamaan tiettyä päämäärää, mutta eivät voi tarvittaessa joustaa."

Mikä on se tietty päämäärä, jota kristilliset säännöt pyrkivät toteuttamaan?

"Minä en luota kirkkoinstituutioon."

Ilmeisesti luotat kuitenkin siihen kirkkoinstituutioon, joka kasasi Raamattusi. Kuten varmasti tiedät, Jeesuksen opetuksista on läjäpäin muitakin kirjoituksia, jotka kirkko tietysti määräsi hävitettäväksi ja joista saattaa saada hyvin erilaisen kuvan Jumalasta ja hänen Sanastaan.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Kiitos kommentista.

Hyökkäyssota oli siis likimain sitä että ideologiaa levitetään uudelle alueelle? Tällöin demokratian puolustaminen jossain jossa sitä ei ole on levittäytymistä. Islamilainen joka pommittaa muita on aggressiivisesti levittäytymässä.

Miten tässä pitää suhtautua niihin islamilaisiin jotka omassa maassaan pommittaa autopommeilla diplomaatteja koska kokevat ne uhkana - puolustavat itseään Islamin jihadin nimeen. (Jihad on vakiintunut arkikielessä, sen sisältö on btw. aika mutkikas ja monisyinen. Ei tästä nyt enempää kuitenkaan. En kuitenkaan suosittele arkikielitasolle jämähtämistä, sanoja voi käyttää monella tavalla ja on hyvä tietää mitä toinen tarkoittaa että ei tule "olkiukkoja".)

Heinimäellä oli aika osuva kuvaus kirkosta ja sen tarkoituksesta. "Kirkko on ennen kaikkea liturginen yhteisö, paikka, jossa suoritetaan riittejä. Kun suomalaisilta kysyy, miksi he haluavat olla kirkon jäseniä, he vastaavat 'kirkkohäät, kaste ja hautaus'. Ne ovat kirkollisia toimituksia, liturgiaa. Kultti ja riitit ovat kaikkein olennaisinta asiaa kirkossa." ... (ja kuitenkin myös) ... "Jos liturgia ja rakkaus etääntyvät toisistaan, muotomenoista tulee tyhjiä"

Minulle kirkon liturgia aikaansaa haukotuksia. Itse asiassa kirkossa on jotain joka saa haukottelemaan, vaikka miten pirteänä menisi. Sama tosin koskee lähes kaikkia uskonnollisia/hengellisiä yhteisöjä. Itse asiassa kun kävin kokeilemassa joogaa, nukahdin sielläkin. Tylsyys johtunee siitä että ne ovat minulle muotosuorite ilman omaa henkilökohtaista fiilistä ja intoa sitoutua itse. Siteet ovat ikään kuin ulkopuolisia, odotuksia ja vaatimuksia joita on noudatettava "kunnioituksesta".

Tuplis kirjoitti...

Juho:
Mikä on se tietty päämäärä, jota kristilliset säännöt pyrkivät toteuttamaan?

Rakkaus.

Ilmeisesti luotat kuitenkin siihen kirkkoinstituutioon, joka kasasi Raamattusi.

Jossain määrin.

Tuplis kirjoitti...

Hämäläinen:
Hyökkäyssota oli siis likimain sitä että ideologiaa levitetään uudelle alueelle?

Ja/tai ihmisiä (sikäli sama asia, että ihmisten mukana tulee ideologia/kultsa). Hyökkäys- tai valloitussodan ei itse asiassa tarvitse edes tapahtua asein, vaan se voidaan käydä vaikkapa demografisin keinoin.

Miten tässä pitää suhtautua niihin islamilaisiin jotka omassa maassaan pommittaa autopommeilla diplomaatteja koska kokevat ne uhkana - puolustavat itseään Islamin jihadin nimeen.

Riippuu siitä, minkä valtion hallintoalueella teot tehdään (lähetystöjen alue tuppaa olemaan edustetun maan aluetta). Kunkin valtion tehtävä on puuttua alueellaan tehtäviin rikoksiin lakinsa mukaisesti. Diplomaatit voi toki myös vetää maasta, mikäli näyttää siltä, että asialle ei tehdä tarpeeksi.

Juho kirjoitti...

"Rakkaus."

Onpas epämääräistä. Olisin kiitollinen, jos viitsisit tarkentaa hieman. Rakkaus kun voi tarkoittaa monia asioita, riippuen sekä ihmisestä että kontekstista.

Sinänsä sana on toki hyvin valittu, sillä siihen liittyy itse kullakin hyvin vahvoja positiivisia tunteita. Siksi se on hyvä blankosana, jonka voi heittää tarkoittamatta varsinaisesti mitään, vähän niinkuin vaalipropagandana. Muutkin uskonnot ja katsomukset lienevät kannattajiensa mielestä "rakkauden aatteita". Itse en tietenkään ole tämän yläpuolella, sillä myös minun nihilismini on pelkkää putipuhdasta rakkautta (ihmistä kohtaan).

Tuplis kirjoitti...

Rakastamisella tavataan tarkoittaa omien resurssiensa suomista toiselle, jotta toinen voisi selviytyä ja kukoistaa.

Juho kirjoitti...

"Rakastamisella tavataan tarkoittaa omien resurssiensa suomista toiselle, jotta toinen voisi selviytyä ja kukoistaa."

Loistava määritelmä. Ja mikä mahtaa olla tämä "toinen" osapuoli, jolle kristillisyys kehoittaa omat resurssit suomaan, jotta se voisi kukoistaa?

Tuplis kirjoitti...

Toiset ihmiset.

Alkaa pikkuhiljaa olla sellainen fiilis, että kysymyksiä ei esitetä ihan bona fide.

Juho kirjoitti...

Täytyy myöntää, että kysymyksessäni oli hieman huono sävy. Olen siitä pahoillani. Se ei johdu siitä, ettenkö kyselisi vakavissani, vaan siitä, että minusta puolestaan tuntuu, että kiertelet asiaa kuin kissa kuumaa puuroa.

Juttujasi lukeneena aavistelen kuitenkin, että olet miettinyt tätä ja sanoilla "toisten ihmisten rakastaminen" on sinullakin oma tulkintasi. Jos et sitä halua paremmin selittää, niin jääköön sellaiseksi.

Jatkakaamme siis ihmisten rakastamista, kukin tavallamme, kukin omaan päämääräänsä tähdäten.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Kuten tekstianalyysistäni muuten kenties huomasit, en pidä ajatusta "kaikkien kristittyjen jakamasta yhteisestä päämäärästä" kovin uskottavana. He eivät jaa kuin referointikohteen. Tulkinnat etiikan luonteesta ovat hyvin erilaisia, koska se päämäärä on aivan samalla tavalla tulkinnan kautta haettava kuin keinotkin.

Siksi eri tulkinnat "lesken rovostakin" oli esimerkkivalikoimassa. Rovon antaminen on väline, mutta se pitääkö lesken tiputtaa roposensa vai ei, riippuu päämäärästä. Joko lesken rovon tiputtaminen lähestyttää sitä tai ei. Jos tätä ei voi "tietää mitenkään", ei eettistä toimintaa tavallaan enää ole olemassakaan siinä muodossa että siitä voitaisiin keskustella lainkaan.

Tuplis kirjoitti...

Kuten tekstianalyysistäni muuten kenties huomasit, en pidä ajatusta "kaikkien kristittyjen jakamasta yhteisestä päämäärästä" kovin uskottavana.

Emme puhu samasta ryhmästä. Sinä puhut itseään kristittyinä pitävistä, minä niistä, jotka ovat sitä.

Mitä asioista keskusteluun tulee, tyydyn toteamaan ihmisjärjen olevan yksinään paljon puutteellisempi väline todellisuuden ja asioiden hahmottamiseen kuin inhimillisen kokemuksen kokonaisuus. Teologia ja apologeetat tuppaavat menemään metsään siinä kohdassa, että heidän höpinästään puuttuu inhimillinen komponentti. Sillä ei ole sielua, ja makunsa on sen mukainen.

Sammalkieli kirjoitti...

Homous on kieltämättä sairaus mutta niin on flunssakin. Jos homoseksuaalit ihmiset ovat tyytyväisiä elämäänsä ja hyväksyvät itsensä, en näe asiassa ongelmaa. Syntiähän tekee jokainen. Mielestäni homo voi myös hyvin toimia jopa tavallisena pappina (ei kuitenkaan piispana), kunhan tunnustaa oman elämäntapansa syntisyyden ja homoliiton alempiarvoisuuden avioliittoon nähden. Miehen ja naisen välinen avioliitto on kuitenkin eräänlainen sakramentti.

Kristinopin ydinsanomaa on armo ja se että ihminen kelpaa syntisenäkin. Tämä onkin tarpeen koska ihminen on aina syntinen. Raamatussa muuten kielletään "pappina" toimiminen ihmisiltä joilla on fyysisiä vikoja tai heikentynyt näkö. Homoseksuaalinen suuntautuminen on näihin asioihin verrattava puute. Syntiähän on vain homoseksuaalinen teko.

Kuitenkin luultavasti jokainen pappi tekee jotain syntiä joskus. Miksi siis juuri homoseksuaalisten tekojen pitäisi olla se synti, joka estää pappina toimimisen?

Tautisista homoista vielä: muslimiteologiassa on esitetty näkemys jonka mukaan Sodoman ja Gomorran hävittäminen oli Jumalan suunnattoman armon osoitus, koska se pelasti muinaisten aikojen homot vielä pahemmalta kohtalolta: HI-virukselta. Toisaalta HI-virus on myös Jumalan armon osoitus, koska nykyaikana se pelastaa yhteiskunnan joltain vielä pahemmalta: liialta julkiselta homoseksualismilta (muslimimaissa?).

Tuplis kirjoitti...

Minun käsittääkseni armolla on melkoisen olennainen side katumukseen.

Jos taas ihminen elää synnissä ja meinaa myös tietoisesti jatkaa sitä, missä mielessä touhua voi katua?

Minä en tiedä. Vaikea juttu.