Pages

Erottelun puolesta

Minä olen tainnut koko elämäni kannattaa jyvien erottelua akanoista.  Tämä tapa hahmottaa maailmaa on täydellisessä ja sovittamattomassa ristiriidassa ns. tasa-arvopolitiikan kanssa, jonka mukaan kaikkia ihmisiä tulee kohdella samalla tavalla.  Täydellisessä maailmassa, jossa olisi vain täydellisiä ihmisiä (eikä esim. sellaisia, jotka saattavat syntyä, kasvaa, päätyä/jäädä vajaavaltaisiksi tai kuolla), tasa-arvo olisi pahuksen hieno juttu, mutta kun maailma ei ole sellainen, yritys luoda tasa-arvoa keinotekoisesti erilaisten ihmisten välille vetää väistämättä kaikki lokaan.  Käytännön tasa-arvo voi tarkoittaa vain tunkion tasa-arvoa.

Kaikki tahot, jotka kokevat syystä tai toisesta, etteivät ole tasa-arvoisia jonkin toisen tahon kanssa, oli syy sitten mikä tahansa, näkee itsensä tämän toisen tahon uhrina ja kantaa kaunaa tätä kohtaan.  Sitä kaunaa ja siitä johtuvaa sisä- ja ulkoryhmäerottelua ei mikään määrä poliittisia toimia tai myönnytyksiä (reiluja tai epäreiluja) sammuta.

Tämä johtuu siitä, että vaikka oloja, joissa ihmiset asuvat ja elävät, voidaan muuttaa, niin ihmisiä, jotka niissä asuvat ja elävät, ei voida.  Riippumatta siitä, onko rasisti reppana, hänen maailmankatsomuksensa on sovittamattomassa ja pysyvässä konfliktissa muunrotuisten kanssa, eikä hän asetu omiaan vastaan, vaikka nämä tekisivät jotain väärin.  Samalla tavalla riippumatta siitä, onko muslimi lainkuuliainen tai töissä, hänen sisäryhmäänsä tulevat aina olemaan muslimit, eikä hän asetu näitä vastaan, vaikka nämä tekisivät jotain väärin.

Koska maantieteellistä erottelua ei enää suvaita, eli esimerkiksi pidetä suotavana, että afrikkalaiset pysyisivät Afrikassa ja suomalaiset Suomessa, on erottelu pakko tehdä niillä tavoin joilla se on mahdollista - tämä tapahtuu tänä päivänä silmämääräisesti.  Eri näköiset ihmiset, jotka näyttävät vierailta syystä tai toisesta, päätyvät ulkoryhmään, eikä heihin suhtauduta samalla suopeudella kuin sisäryhmän jäseniin.

Jotkut tahot ovat ottaneet maalikseen pyrkimyksen alimpaan yhteiseen nimittäjään: esimerkiksi tatuoinnit olivat pitkään (ja ovat edelleen) rikollisten tunnusmerkki, nyt niitä löytyy myös lainkuuliaisilta kansalaisilta, joilla ei ole varaa muuttaa pois seudulta, jolla on paljon rikollisia, mikä hankaloittaa eron tekemistä näiden ja rikollisten välillä.  Asialla voi olla jotain tekemistä sen kanssa, että kun lainkuuliaiset ihmiset joutuvat elämään alueella, jolla asuu rikollisia, oman turvallisuutensa vuoksi heillä voi olla tarve identifioitua kulman kovimpaan kolliin - rikolliset ottavat uhreikseen mieluiten niitä, jotka pelaavat sääntöjen mukaan, eivät toisia rikollisia.  Jos haukka voi valita, se valitsee uhriksi kyyhkysen toisen haukan sijaan.

Tämä on vain yksi esimerkki sopeutumisesta heikkeneviin olosuhteisiin, ja osoittaa myös sen, että kun antisosiaalisempi ryhmä ja sosiaalisempi ryhmä joutuvat keskenään tekemisiin, myönnytyksiä tekee se sosiaalisempi ryhmä ja laskee omaa tasoaan, sen sijaan, että antisosiaalisempi porukka tarkistaisi tapojaan.  Parempi tapa elää toteutuu vain, jos se tekee selvän pesäeron huonompaan.

Olosuhteet eivät kuitenkaan heikkenisi, jos ihmisten ei olisi pakko asua sellaisten ihmisten keskuudessa, joiden joukossa he eivät halua elää.  Muslimit haluavat elää toistensa keskuudessa, kristityt toistensa keskuudessa, ateistit toistensa keskuudessa, valkoiset eurooppalaiset toistensa keskuudessa, itäafrikkalaiset toistensa keskuudessa ja kiinalaiset kiinalaisten keskuudessa.  Siinä, että halutaan identifioitua omaan, ja erottua vieraasta, ei ole yhtään mitään kummallista.  Toisin haluaminen sen sijaan on kummallista.

Rotukonflikteja maassa, jossa on yksi rotu, ei käytännössä synny.  Vastaavasti uskonnollisia konflikteja maassa, jossa on yksi uskonto, ei käytännössä synny.  Mitä vähäisempää on diversiteetti, sitä suurempaa on harmonia.  Yksikulttuurisuus ja yksietnisyys mahdollistavat yhteisön sisäisen luottamuksen ja hyväntahtoisuuden.  Merkittävä erilaisuus ja likeisyys tarkoittavat sotaa, olivat erot sitten biologisia, ideologisia tai kulttuurisia.

Jokaisen etnisen ryhmän ja kulttuurin sisällä toki tapahtuu konflikteja, sitä en koeta kieltää.  Niitä vain tapahtuu merkittävästi vähemmän sen sisällä kuin sen ja siitä selvästi poikkeavan etnisen ryhmän ja/tai kulttuurin välillä.  On myös mahdollista, että jonkin etnisen ryhmän jäsen omaksuu jonkin toisen etnisen ryhmän kulttuurin, mutta tämä on poikkeus eikä sääntö, ja herättää epäilyksiä yleensä sekä omassa että vieraassa etnisessä ryhmässä (olettaen, että molempien edustajia löytyy).  Syystä tai toisesta kyseiset ryhmät tulkitsevat tämän helposti omiensa pettämiseksi, eikä sisäryhmäluottamusta suoda sellaiselle, jonka tiedetään kykenevän pettämään oma sisäryhmänsä.

Minä kannatan sekä yksikulttuurisuutta että yksietnisyyttä paitsi tavoitteina myös säilyttämisen arvoisina asioina, kuten myös jokaisen kansan oikeutta omaan maahansa, josta tehdä niin hyvä kuin omaksumansa tavat antavat myöten.  Diversiteetin palvonta tuo ihmiset lähemmäksi toisiaan, mutta vain alimman yhteisen nimittäjän osalta.  Kun koetetaan yhdistää kolmannen maailman väestö ja ensimmäisen maailman väestö, syntyy lopputuloksena kolmannen maailman olot.

Sokeassa "erilaisuus on rikkaus" -uskossaan länsimaat ovat menettäneet uskon sekä oman kulttuurinsa paremmuuteen että kansojensa oikeuteen olla olemassa.  Valtakulttuurin julistaessa vihaa omia kohtaan syntyy valtavalla tahdilla alakulttuureja, jotka koettavat luoda heimon, joka selviää itsevihaajien synnyttämästä ragnarökistä.  Näissä kussakin on sinänsä jotain hyvää ja säilyttämisen arvoista - ainakin verrattuna kulttuuriin, josta ovat irtautuneet - mutta ne ovat silti valtava harppaus taaksepäin suuremmasta, korkean luottamuksen yhteiskunnasta, kohti pieniä, keskenään nahistelevia heimoyhteiskuntia.  Jos heimot eivät eristäydy tavalla tai toisella toisistaan, ne sotivat keskenään, kunnes vahvin voittaa.

Heimoyhteiskunta on joka tavalla valtavasti huonompi yhteiskunta kuin suurempi yhtenäinen valtio, joten yhteiskunnan sortumista sellaisiksi ei tulisi edistää.  Sen sijaan on etsittävä yhteisiä nimittäjiä, joiden alle tervettä kansaa ja yhteiskuntaa kannattavat ihmiset voivat kerääntyä ja erottua ulkoryhmistä.  Todennäköisin tällainen tulee olemaan rasismi - sekä etnisessä että kulttuurisessa mielessä - koska kaikki rakentavampi erottelu on tehty mahdottomaksi.

Segregaatio ei ole osoitus vihasta vaan keino rajoittaa sitä.

2 kommenttia:

Antti kirjoitti...

Eikö hyvä yhteiskunta ole sellainen, joka ei rajoita ihmistä toteuttamasta täyttä potentiaaliaan? Heimoyhteiskunta on paljon elinvoimaisempi kuin suurempi yhtenäinen valtio.

Mitä vähemmän porukkaa johonkin sisäpiiriin kuuluu, sitä yhtenäisempi on. Kaupungistuminen on juuri luonut epäyhtenäisyyden, ei mikään politiikka tai ideologia. Ne ovat syntyneet riittävän suurista kaupungeista ja kaupunkiajattelusta.

Valtio on kone, jonka tehtävä on tuottaa rattaistokseen lainkuuliaisia droideja, joita myös kansalaisiksi kutsutaan. Sen koneen tuotoksista todella hyötyvät ihmiset ovat eliittiä, pieni vähemmistö. Valtiota kohtaan kannattaa tuntea yhtä paljon kuin tuntee leivänpaahdinta kohtaan. Niin kauan kuin se paahtaa leipää, se saa seistä pöydällä.

"Rotukonflikteja maassa, jossa on yksi rotu, ei käytännössä synny."

Rotukonflikti ei ole ainoa konfliktin muoto. Suurimmaksi ratkaisijaksi nouseekin luultavasti väestön sukupuolijakauma ja yltäkylläisyys tai sen täydellinen poissaolo. Esim. Suomessa ei ole ikinä ollut yhtäkään "rotukonfliktia". Muita konflikteja sitten senkin edestä ja vaikka muille jakaa. Miksi rotukonflikti olisi jotenkin se erityisesti välteltävä asia?

Ymmärrän rasistisuuden silmämääräisyyden, mutta silmä erottaa paljon muutakin kuin värejä. Tai se vaihtelee. Toiset ovat huonompia tunnistamaan kasvonpiirteitä kuin toiset.

Minun on vaikea ymmärtää mikä on se perimmäinen ajava asia. Noukkia rusinat pullasta? Säilyttää nykyinen tila? Njääh. Nykytila on rapautuneessa vässykkämäisyydessään huonoa parodiaa ihmisyydestä, jonka merkittävin ja mahtavin piirre on kyky selvitä ja pärjätä. Ei tarvitse selvitä eikä pärjätä. Puuttuu verenmaku suusta. Tällä menolla ei puutu pitkään.

Ehkä tällä vuosikymmenellä syntyvä sukupolvi kasvaakin meidän tuottaman maailman myötä joksikin muuksi. Joksikin vahvemmaksi ja ihmismäisemmäksi. Ehkä he ratkaisevat ne ongelmat joihin ei vaan viititty puuttua, mutta joista kyllä kirjoitettiin tulikivenkatkuisia tarinoita konditionaalimuodossa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Koko lailla Tupliksen tavoin minäkin tuon asian hahmottelen. Hyvä kirjoitus. Voimia eloon.