Pages

Olennaiseen keskittyminen

Olen kuluttanut vuosien varrella uskomattoman paljon aikaa epäolennaisuuksiin ja havainnut monen muun tekevän samoin.  Olen oppinut tuntemaan ylpeyttä kyvystäni rationaaliseen, analyyttiseen ajatteluun, ja toisaalta siitä, että kehtaan sanoa asiat suoraan sen kummemmin kiertelemättä - itseäni sivistyneempien pyöriessä asian ympärillä kuin ryssä Anttilassa.  Siinä sivussa olen ottanut tavaksi kompastua näistä seuraaviin typeryyksiin, ja koska en ole ainoa, ajattelin todeta niistä sanasen.

Suorasanaisuuteni on saanut minut tuntemaan ylpeyttä siitä, että vastustan yleistä mielipidettä.  Pällireaktioni on: jos se tulee valtamediasta tai on korrektia, siinä on pakko olla jotain helvetin pahasti vialla.  Monesti olen lähtenyt ns. soitellen sotaan vain ruokkiakseni ylpeyttäni, provosoidakseni muita ja päästäkseni osoittamaan, kuinka taitava olen puolustamaan lähes mitä tahansa mielipidettä tai näkökantaa.

Vastakarvaan menossa ei ole mitään vikaa, kunhan tietää mitä tekee ja se touhu ei ole itsetarkoituksellista.  Itsensä määrittäminen vastareaktioksi valtavirralle on hyvä idea vain silloin, kun valtavirta tekee säännönmukaisesti aina aivan kaiken väärin - eikä näin ole asianlaita koskaan.

Analyyttisyyteni ja taitoni pyöritellä asioita on puolestaan helpottanut toista mieltä olevien ihmisten jyräämistä.  Analyyttisyydellä tarkoitan varsinaisesti sitä, että olen hyvä kääntämään kaikki keskustelut rationalistisen diskurssin sisälle, jolloin mitään ei voi enää arvottaa miltään muulta kuin utilitaristis-materialistiselta pohjalta.  Ihmisten matka läpi yhteiskuntamme koulutusjärjestelmän aikaansaa sen, ettei heille tule edes mieleen kyseenalaistaa kyseisen diskurssin kaikenkattavuutta ja riittävyyttä kaikkien ongelmien ratkaisuun.

Rationalistisessa diskurssissa on kuitenkin sellainen huono puoli, että se tekee selvää moraalista kymmenen kertaa kymmenestä ja korvaa sen itsekkyydellä, jolle ei ole mitään rajoja.  Toisin sanoen: jos ihmiselle riittää rationalismi, hänestä tulee väistämättä sosiopaatti, jolle oikea ja väärä eivät ole kuin sanoja.  Yhteiskunta koostuu ihmisistä, mistä johtuen sosiopaattien muodostama yhteiskunta ei ole kovin kiva paikka - oli heidän älynsä miten korkea hyvänsä.  Siellä kaikki on sallittua, kunhan ei jää kiinni, ja kaikista säännöistä ja laeista etsitään kilpaa porsaanreikiä välittämättä tippaakaan niiden hengestä.

Molemmissa tapauksissa virheeni oli sama: ihastuin keinoon (nonkonformistinen suorapuheisuus; rationalismi) niin paljon, että siitä itsestään tuli tarkoitus.  Tragedia syntyy siitä, että kun keinosta tulee itsetarkoitus, unohtuu se, mitä varten ne alunperin hankittiin.

Rationaalinen ajattelu on vain väline, joka helpottaa syy-seuraussuhteiden hahmottamista.  Nonkonformismi puolestaan auttaa minua läpäisemään sosiaaliset estot, jotka yleensä estävät ihmisiä sanomasta tai kohtaamasta vaiettuja asioita.  Kumpaakin näistä välineistä voi käyttää oikein tai väärin, ja niiden assosioituessa ylpeyteen omista kyvyistä ymmärrys tästä hämärtyy yllättävän helposti.

On houkuttelevaa keskittyä siihen mitä osaa, sen sijaan, mitä pitäisi tehdä.  On houkuttelevaa uskotella itselleen, että epäolennaiseen keskittyminen olisi olennaista, mutta sillä vain huijaa itseään.  Netti on täynnä ihmisiä, jotka osaavat analysoida ja kysellä vaikka mitä, rikkoen vaikka mitä normeja, mutta ovat ajat sitten unohtaneet, mitä oikeasti haluavat selvittää tai saavuttaa.  Palkinnot, jotka he saavat ylpeytensä seuraamisesta, ei koskaan tarjoa sitä, mitä he sisimmässään janoavat.

Tärkeintä on olla hyvä, eli tavoitella voimaa, rakkautta ja totuutta, ja antaa näiden näkyä elämässään.  Vievätkö tie ja keinot, joita käytät, sinua kohti tavoitettasi?  Omalta kohdaltani uskallan sanoa uskovani, että näin on.

12 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Erinomainen kirjoitus. Itse kunkin pitäisi ymmärtää tunnustaa oma rajallisuutensa ja puutteellisuutensa. Tämä on valitettavasti helpommin sanottu kuin tehty.

Juho kirjoitti...

Molemmissa tapauksissa virheeni oli sama: ihastuin keinoon (nonkonformistinen suorapuheisuus; rationalismi) niin paljon, että siitä itsestään tuli tarkoitus.

Suorapuheisuuteen (tai rationaaliselta kuulostamiseen) ihastuminen oli epärationaalista, mutta onneksi rationaalisuutesi auttoi sinua huomaamaan sen.

On houkuttelevaa keskittyä siihen mitä osaa, sen sijaan, mitä pitäisi tehdä.

Erittäin hyvä huomio.

Tuplis kirjoitti...

onneksi rationaalisuutesi auttoi sinua huomaamaan sen

Nyt meni krediitit väärään paikkaan.

Juho kirjoitti...

Avaatko ajatteluasi hieman. Ainakin minusta se, että tunnistit suorapuheisuuden ihannointisi turhaksi toiminnaksi, oli varsin rationaalista ajattelua.

Jos se ei ollut rationaalisuutta, niin mitä sitten?

Tuplis kirjoitti...

Rationaalisuuteni ei saanut minua huomaamaan asiaa, vaan sydämeni.

Vasta kyseisen havainnon tehtyäni saatoin ruveta soveltamaan siihen työkalupakkiani.

Juho kirjoitti...

Niinhän se on, että ihmiset antavat samoille asioille eri nimiä.

Sanoit ihastuneesi aikanaan suorapuheisuuden harjoittamiseen niin, että siitä tuli päämäärä puheen sisällön jäädessä toissijaiseksi. Minä en nimitä sellaista rationaaliseksi, vaan päinvastoin irrationaaliseksi tunnetoiminnaksi.

Lisäksi minun kielenkäytössäni se, että hylkäsit ihastumisesi järkiperustein, oli juuri rationaalisuutta. (Ainakin minun mielestäni perustelusi olivat järkeviä, eivätkä sellaisia, mihin yleensä viitataan "sydämen asioilla".)

Tuplis kirjoitti...

Kaikki ihmisen toiminta on tunneperusteista.

Ei sillä, kyllä minä kyseistä työkalupakkiakin käytin, mutta pelkästään sen kiittäminen olisi kokonaisuuden mieltämistä pelkästään yhdeksi osaksi sitä.

Tiedemies kirjoitti...

Minusta kirjoittaja on oikeassa yhdellä, ehkä mielestäni tämän kirjoituksen kannalta olennaisimmalla tavalla, eli huomiolla analyyttisen ajattelun välineellisestä luonteesta.

Tässä on taustalla kuitenkin mielestäni yksi puute. On täysin totta, että rationaalinen diskurssi - siis asioiden analyyttinen ja looginen tarkastelu - ei voi toimittaa keskusteluun itsesään mitään arvoja, koska humen giljotiini estää sen. Giljotiini toimii kuitenkin myös toiseen suuntaan, minkä kieltämättä analysoitaessa usein unohtuu. Rationaalinen ja analyyttinen tarkastelu ei voi myöskään hävittää tai tehdä tyhjäksi mitään arvoja. Ne voidaan huutaa, sumuttaa, peitellä jne., mutta ei "tehdä selvää".

Voimme toki purkaa jonkin arvoasetelman sen rakenneosiin niin, ettemme tunnista enää alkuperäistä arvoasetelmaa entisekseen. Tämä ei kuitenkaan tee asetelmaa tyhjäksi tai arvottomaksi, ainoastaan osoittaa missä kohtaa asetelma tulee mukaan arvona.

Jotta tämä ei olisi abstraktia diibadaabaa, otan esimerkin. Minä olen valmis uhraamaan lasteni hyvinvoinnin eteen hyvin paljon, koska lapseni ovat minulle hyvin tärkeitä. Arvomaailmassani lasteni hyvinvointi on minulle tärkein yksittäinen asia. Tämän taustalla on tunne siitä, että näin on, siihen liittyy paljon muutakin, velvollisuudentunnetta, rakkautta jne.

Me voimme helposti ja "oikein" analysoida nyt, että tämä tunne on todennäköisesti jokin sisäeritysjärjestelmän ja kulttuurin yhteistuote ja postuloida - jopa näyttää jossain määrin oikeaksi - tästä nyt kaikenlaisia sellaisia objektiivisia ja materiaalisia syitä. Voimme jopa väittää, että viimekädessä tämä näkökulma redusoituu itsekkyydeksi, siis haluksi tyydyttää omia emotionaalisia tarpeitani.

Tämä analyysi ei kuitenkaan voi kertoa sitä, miten itse asian koen, eikä sitä, mitä itse koen arvoikseni. Rationaalinen tarkastelu ei voi hävittää tunteita; en esimerkiksi rakasta lapsiani yhtään vähempää, vaikka voisin ilmaista, että tämä rakkaus on geenien ja kulttuurin tuottama prosessi, jonka tarkoitus on saada minut jatkamaan sukuani ja uusintaa kulttuuria. Tällaisen kuvitteleminen on yhtä lailla Humen giljotiinin vastainen "rikkomus"

Tuplis kirjoitti...

Tiedemies, kiitos kommentista.

Monen näkemyksen mukaan kyseinen giljotiini toimii vain yhteen suuntaan: koska arvoja ei voi perustella rationaalisesti, niitä ei voi olla, minkä jälkeen do what thou wilt shall be the whole of the law.

He tyrmäävät arvot perusteettomina - peruste tyrmätä kun on jo se, että ne pyrkivät rajoittamaan omien halujen toteuttamista.

Ei kukaan torppaa niitä arvoja, jotka palvelevat hänen itsekkäitä tarkoitusperiään. Niitä torpattavia arvoja ovat ne, jotka palvelevat muiden tai yhteisön itsekkäitä tarkoitusperiä.

Tiedemies kirjoitti...

Mielestäni kirjoituksessasi on ansioita ja analyysissäsi, mutta minusta sinä siis haukut väärää puuta tässä, ja edellisessä kirjoituksessasi.

Jos kiljupunkkarit hakkaavat kirveellä puutalon rikki, se ei tarkoita, ettei kirves ole hyvä työkalu talon rakentamisessa. Aivan samaan tapaan se, että joku käyttää analyyttistä diskurssia välineenä epämiellyttävällä tavalla, ei tarkoita, ettei analyyttisyyttä ja rationaalista tarkastelua voi käyttää myös "oikein".

Loogis-analyyttinen, totuuden säilyttävä päättely ja käsitteiden kompositionaalinen tarkastelu, voidaan tehdä mistä tahansa lähtökohdista. Ainoa asia, jonka se voi hävittää, on ristiriitainen ja mielivaltaisia, merkityksettömiä ja huonosti operationalisoituvia väittämiä sisältävän teorian.

Olet toistuvasti kirjoittanut siitä, miten pyrit olemaan realistinen, käytännöllinen ja epäideologinen. Käytännöllisyyden yksi puoli on kuitenkin se, että käsitysten pohjalta muodostetut toimenpiteet ovat tarkoituksenmukaisia, ja tämän perusedellytyksenä on tietty loogisuus.

Oikea ja väärä eivät ehkä ole kuin sanoja, mutta niillä sanoilla on merkitys ihmisille. Ihmiset kokevat ne ja ne motivoivat ihmisiä toimimaan. Myös niitä, jotka argumentoivat rationaalisesti. Mikään määrä päättelyä ei tee ihmisestä sosiopaattia.

Tuplis kirjoitti...

Mielestäni kirjoituksessasi on ansioita ja analyysissäsi, mutta minusta sinä siis haukut väärää puuta tässä, ja edellisessä kirjoituksessasi.

Saattaa olla, että ymmärrämme asioita jossain määrin eri tavoin.

Jos kiljupunkkarit hakkaavat kirveellä puutalon rikki, se ei tarkoita, ettei kirves ole hyvä työkalu talon rakentamisessa. Aivan samaan tapaan se, että joku käyttää analyyttistä diskurssia välineenä epämiellyttävällä tavalla, ei tarkoita, ettei analyyttisyyttä ja rationaalista tarkastelua voi käyttää myös "oikein".

Enhän minä niin väitäkään. Se pointti noissa on, että väline ei voi olla itsetarkoitus. Se, joka kuvittelee välineen itsessään olevan sellainen, valehtelee itselleen ja on sokea sille, mihin sitä käyttää.

Mikään määrä päättelyä ei tee ihmisestä sosiopaattia.

Ei tee ei. Se tekee, että ihminen kuvittelee pelkän päättelyn tekevän hänestä moraalisen.

Tiedemies kirjoitti...

Uskoisin, että ymmärrän, ja jos ymmärrän oikein, niin olen kanssasi samaa mieltä. Väline kannattaa ymmärtää välinee.