Pages

Kataisen joululahja

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen päättää antaa velkakierteessä uppoavalle Suomelle joululahjaksi rohkaisun sanoja, via IL:
- Hallitus jatkaa joka tapauksessa nykylinjalla, Katainen sanoo.
Toivotan lukijoilleni erinomaisen hyvää joulua.  Sitä on todella syytä juhlia, sillä Kataisen sanat eivät rohkaise odottamaan seuraavasta kaksista.

Hyvä elämä

Minua ehkä eniten kiehtova kysymys on "mitä on hyvä elämä?", ja olen koettanut löytää vastausta niin filosofiasta, uskonnoista, ideologioista kuin maalaisjärjestäkin, koettaen vastata sekä siihen, mitä hyvä elämä on ja miksi, ja miten se saavutetaan.  Tämä kirjoitus käsittelee sitä, mihin olen tähän asti päätynyt, ja millä oletuksilla olen lähtenyt liikkeelle.

Puhun tässä tarkkaan ottaen hyvästä ihmiselämästä, ja ihmisyydestä seuraavat rajoitteet asettavat tiettyjä ehtoja, joita esimerkiksi hyvän muurahaiselämän käsitteen ei uskoakseni tarvitsisi noudattaa.

Vastaus kysymykseen hyvästä elämästä on "sellainen, joka noudattaa objektiivista moraalia".  Objektiivisuuden vaatimuksesta ei voi tinkiä, koska muussa tapauksessa kaikki vastaukset edustavat mutua.

Miten sitten tavoittaa objektiiviset kriteerit?  Ottamalla selvää, millä saadaan aikaan parhaat tulokset, ja nämä tarkoittavat evolutiivisesti optimia strategiaa.  Koetan ilmaista lyhyesti ja selkeästi minkä kriteerien on täytyttävä ja miksi, jotta strategia voi olla evolutiivisesti optimi.

1)  Objektiivisesti hyvän elämän on oltava kestävä.  Jos se ei ole kestävä, sillä on "parasta ennen" -päivä, minkä jälkeen se ei ole hyvä, eli se on riippuvainen tilanteesta objektiivisen sijaan.

2)  Objektiivisesti hyvän elämän on oltava kaikkia vaihtoehtojaan vahvempi kyetäkseen puolustautumaan.  Jos se ei ole, se häviää jollekin vaihtoehdolleen, eikä täten täytä kestävyyden kriteeriä.

3)  Objektiivisesti hyvän elämän on tuotettava tarvitsemansa resurssit ensisijaisesti itselleen, toiseksi perheelleen ja vasta kolmanneksi yhteisölleen. Jos yksilö ei tuota tarvitsemiaan resursseja, hän tekee itsestään puolustuskyvyttömän ulkoista tahoa kohtaan.  Elintapa, joka riippuu ulkoisen tahon tuottamista resursseista, ei ole kestävä.

4)  Objektiivisesti hyvin elävän on pyrittävä perustamaan perhe.  Jos perhettä ei perusteta, elintapa ei ole kestävä eikä pidemmän päälle myöskään puolustuskykyinen ulkoisia uhkia vastaan.

5)  Objektiivisesti hyvin elävä ei estä muita tavoittelemasta objektiivisesti hyvää elämää.  Jos estää tai vie sen toiselta, tekee pahaa, ja ansaitsee rangaistuksen, jotta muut voivat jatkaa hyvän elämän tavoittelua pahantekijän estämättä.

6)  Objektiivisesti hyvän elämän elämisen on oltava omavalintaista.   Hyvettä ei voi pakottaa, ja yritykset epäonnistuvat aina.  Jos ihminen ei halua elää objektiivisesti hyvää elämää, hänen on syytä olla vapaa tekemään niin, kunhan ei riko kohtaa 5.

Uskoisin näiden kriteerien asettavan objektiivisesti hyvän elämän rajat, ja pitäisin suotavana, että yhteiskunta ja lainsäädäntö kunnioittavat niitä.  Tekisipä mieleni kirjoittaa myös niistä paheista, jotka yleisimmin saavat ihmisen tavoittelemaan jotain muuta kuin hyvää elämää, ja kuinka niitä vastaan taistella.

Tarkistan ja jatkan kirjoitusta saadessani siihen aihetta, joten arvostan kommentteja ja selvennän sanomisiani, jos syytä ilmenee.

Oudot mies- ja naiskuvat

Tulin tässä keihäänkärkeä lukiessani ymmärtäneeksi, että länsimaissa sekä mies- että naiskuvat ovat vääristyneitä - ei vain jompikumpi.

Tyypillisten naisten mielestä tavoiteltavan miehen arkkityyppiä kuvaavat epäpyhät, demoniset miehet, esimerkiksi American Psychon Patrick Bateman, Mad Menin Don Draper tai Twilightin Edward Cullen.  Samaan aikaan tyypillisten miesten mielestä tavoiteltavan naisen arkkityyppi on enkelimäinen kiltteyden, vaatimattomuuden ja kauneuden perikuva, kuten vaikkapa saduissa ja joissain kirjoissa esiintyvät prinsessat.

Hämmentävä huomio on se, että mitä enemmän ihannoidaan sen toisen sukupuolen ideaalia arkkityyppiä, sitä enemmän sitä aletaan itse muistuttaa.  Samaan aikaan, kun miehet emaskuloituvat entistä enemmän herkiksi, kilteiksi, huomaavaisiksi ja vaatimattomiksi pikku enkeleiksi, naisista tulee kiihtyvää tahtia voimaa ja valtaa ihannoivia sieluttomia hirviöitä.

Kyseessä on jo hindulaisten tuntema asetelma: hyveellinen miesjumala Shiva ja tuhoava naisjumala Kali.  Ironista tässä on se, että hyvin harva nainen tahtoo katsella naisellisia hyveitä (miehen näkökulmasta) omaavaa miestä tai miehistä vetovoimaa (naisen näkökulmasta) uhkuvaa naista.

Kuvitelmaansa siitä, mikä on ihanteellinen kumppani, ei kannata nostaa jalustalle, koska juuri sellaiseksi ajan mittaan muuttuu.  Jalustalle nostettava kuva on silkkaa kuvainpalvontaa, eikä sellaista ihmistä (pikemminkin enkeliä tai demonia) ole eikä tule.  Yritys muuttaa itsensä tai kumppaninsa moiseksi kuvaksi on tuomittu epäonnistumaan, ja sen edellyttäminen itseltä tai toiselta on varma tapa tulla onnettomaksi ja pysyä sellaisena.

Kyvyttömyys tai haluttomuus ymmärtää tätä synnyttää katkeruutta todellisuutta kohtaan: ylpeys ja onnettomuus ovat toistensa erottamattomat kumppanit.  Todellisuudelle suuttuminen siksi, että se ei vastaa omia kuvitelmia, on narsismin tunnusmerkki numero uno.

Erityisen virulenttia (tiedostamaton) mies- ja naisjumalan palvonta, joka tekee kannattajistaan kaltaisiaan, on nimenomaan ateisteiksi itseään kutsuvien joukossa.

Kun palvontansa kohteen rakentaa itse, periaatteella "minä haluan", on lopputuloksena varma tragedia.

Virheen virhetulkinta

Olen aikaisemminkin kirjoittanut pettämisestä, mutta kerrankos sitä aiheeseen palataan kun keksitään uutta sanottavaa.  Ihmiset, jotka haluavat antaa pettämisen anteeksi, sanovat, että virheet pitää antaa anteeksi.

Minä olen jokseenkin samaa mieltä: virheet on syytä antaa anteeksi.

Sitten pääsemmekin miettimään, että mikä ihme sitten on virhe, jos sellainen kerran pitää antaa anteeksi?  Sehän ei voi olla tahallinen teko, muuten sitä olisi outoa kutsua virheeksi.  Kuitenkin tiedämme, että on todella hirmu vaikeaa pettää esimerkiksi toisen ihmisen kanssa panemalla vahingossa, koska yleisesti ottaen tiedetään, että toisten ihmisten paneminen on pettämistä ja että vahingossa ei ihan äkkiä myöskään panna.

Kuitenkin moni antaa pettämisen anteeksi siksi, että virheet pitää antaa anteeksi.

Vitsi onkin siinä, että pettäminen ei ollut virhe, vaan tahallinen teko.  Virhe oli siinä, että jäätiin kiinni.  Siinä, missä olen valmis antamaan esimerkiksi pettäneen osapuolen virheen - kiinnijäämisen - anteeksi, se, mitä en missään tapauksessa tule koskaan antamaan anteeksi, on se teko, jonka virhe paljasti, ja joka ei ollut virhe.

Olen jokseenkin varma, että ihmiset, jotka antavat pettämisen anteeksi virheenä, eivät tule ajatelleeksi sitä, mikä siinä tilanteessa se virhe todella oli.

Tasa-arvosta

Tasa-arvo on sellainen tavoite, joka kuulostaa kivalta, on käytännössä mahdoton saavuttaa, ja saa kannattajansa vihaamaan todellisuutta ja ihmisiä, jotka siitä ovat vastuussa.

Mikään tasa-arvoideologia ei myöskään pyri tasa-arvoon, vaan tasaamaan tilit oman viiteryhmän ja vastapuolen menestyneimpien kanssa.

Nöyryys

Yleensä ihmisten puhuessa hyveistä tärkeimmästä, he eivät puhu siitä lainkaan.  Kun normaalille ihmiselle mainitsee sanan nöyryys, hän ymmärtää tarkoitettavan nöyristelyä: sitä vastenmielistä matelua, millä jotkut yrittävät osoittaa olevansa muita vaatimattomampia.  Nöyryys ei ole kovassa huudossa, koska se on helppo ymmärtää väärin ja ruveta kilpailemaan siinä kuin missä hyvänsä lajissa, eikä sellainen kisailu tuo kenestäkään esiin mitään hyvää.

Nöyristely on itse asiassa yksi ylpeyden muoto, vieläpä hyvin perverssi sellainen: se tekee avuttomuudesta ja surkeudesta ylpeydenaiheen - ikään kuin itselleen uhrin roolin petaamisessa olisi jotain glooriaa.  Nöyristelevä ihminen myös edellyttää, että muut ihmiset nöyristelevät vastaavalla tavalla, esimerkiksi alistumalla ehdoitta hyökkääjän armoille, asettuen moraalisesti niiden yläpuolelle, jotka kehtaavat puolustaa itseään.

Nöyristelyä, kuten ylpeyttä, ei olisi olemassa ollenkaan, jos sillä ei koetettaisi vaikuttaa muihin ihmisiin.  Se on sosiaalinen synti ja edellyttää muita ihmisiä ja näiden käsityksiä oikeutuksena olemassaololleen.  Jos ei ole ketään, jota pitää itseään huonompana, ei voi olla ylpeä.

Ylpeys kuitenkin tekee ihmisestä heikon: koska ylpeys on sosiaalisesta kontekstista riippuvaa, ylpeän käsitys itsestään on koko ajan armottoman testauksen kohteena ja jokainen kriittisyyden ilmaus mitään omaksi koettua kohtaan on hyökkäys ylpeän ihmisen itsetuntoa vastaan.  Sellaista ei ylpeä ihminen kestä, vaan hänen täytyy puolustautua.  Ylpeälle ihmiselle kaikki sosiaalinen toiminta on ylivertaisuutensa osoittamista tai alistumista, mukaanlukien parisuhde.

Ylpeys ei siis tarkoita nöyristelyn vastakohtaa saati tervettä itsetuntoa - päinvastoin.  Ylpeys on ihmisessä yksiselitteisesti antisosiaalinen piirre.

Mitä siis on nöyryys?

Nöyryys on ylpeyden puutetta.  Se tarkoittaa sitä, että asiat otetaan sellaisena kuin ne ovat, paisuttelematta ja kukkoilematta.  Siinä missä ylpeä ihminen raivoaa maailmalle jatkuvasti sitä, että tosiasiat eivät vastaa hänen toiveitaan, nöyrä ihminen tulee toimeen niiden kanssa ja sopeutuu siihen mitä ei voi muuttaa.

Nöyryys ei tarkoita alistumista pahantekijöiden valtaan tai vääryyteen, eikä se ole show muita ihmisiä varten.  Se on hyveistä vaikein, koska kaikki muut tavat olla erinomaisia antavat aihetta ylpeyteen ja paistatteluun.  Muut hyveet voivat tuoda menestystä, mutta nöyryys tuo onnea.

Aiheeseen tarkemmin perehtymättä luulisin, että myös buddhalaisuuden olennaisin sisältö asuu nöyryyden saavuttamisessa - vapautus kärsimyksestä tarkoittaa ylpeyden voittamista.