Pages

Platonista ja matematiikasta

Lueskellessani Platonin kirjoituksia tulin ajatelleeksi hänen filosofiaansa ja matematiikkaa, jonka ymmärrys oli akatemiaan saapuvien ehdoton kriteeri.  Tästä tuli mieleen vielä eräs netissä vastaantullut lausahdus, jonka mukaan ihmisillä, jotka eivät ole koskaan opiskelleet matemaattisia aineita tosissaan, ei ole myöskään todennäköisesti mitään kiinnostavaa sanottavaa.

Tavallaan lausahdus pitää paikkansa: matematiikka on kiinnostava älyllinen leikki, ja siinä erityisen lahjakkailla ihmisillä, kuten vaikkapa Karl Marxilla ja Platonilla, on keskimääräistä useammin totalitaristisia kiinnostavia käsityksiä asioiden laidoista ja erityisesti siitä, miten niiden tulisi olla.

Minun nähdäkseni tällaisten platonististen ihmisten suurin virhe asuu nokkamiehensä kuuluisassa luolavertauksessa: heidän kiinnostuksenkohteensa käsittelevät nimenomaan ideamaailmaa, anglismilla ilmaistuna skifiä.  Koska heidän yhteiskunnalliset näkemyksensä ja kantansa tuppaavat poislukemaan sellaisen pikkuseikan kuin ympäröivä todellisuus, jonka lainalaisuudet eivät ole heidän päätettävissään, heidän mielestään virhe löytyy siitä - ei suinkaan ajatusleikeistään.

Olen pistänyt merkille, että matemaattisesti suuntautuneilla ihmisillä tuppaa olemaan keskimääräistä paljon useammin todellisuudelle täysin vieraita ja sitä halveksuvia näkemyksiä.  Mitä paremmin on kotonaan ideamaailmaksi kutsutussa leikkitodellisuudessa, sitä vieraampi on fyysisessä, ja mitä enemmän ideoihinsa rakastuu, sitä hullummin niitä koettaa jälkimmäiseen soveltaa.

Urbaani folklore esittää nerot jokseenkin poikkeuksetta paitsi älykkäinä myös hulluina.  Mitäpä veikkaatte, johtuuko se siitä, että kanssaihmisensä ovat olleet liian tyhmiä tajuamaan neron toimia, vai siitä, että neroilla on ollut säännöksi asti vaarallisen kelvottomia käsityksiä todellisuudesta?

Yksilön vastuusta

Asia, jota olen kirjoituksissani painottanut, ja tulen vastedeskin painottamaan, on täysivaltaisen aikuisen ihmisen vapaus ja sen erottamattomana osana vastuu itsestään.  Koska rakastan vapauttani ja olen sitä mieltä, että kaikkien muidenkin pitäisi rakastaa omaansa, vastustan sosialismille rakentuvaa valtiota ja taistelen sitä vastaan kaikin voimin ja keinoin, jotka käytössäni ovat.

Mitä tarkoittaa vapaan yksilön vastuu, ja missä määrin sitä on mielekästä rajata?  Vapaan täysivaltaisen yksilön vastuuta itsestään ei rajata lainkaan - olet itse vastuussa elämisestäsi, turvallisuudestasi, onnellisuudestasi, tekemisistäsi, ja niiden seurauksista.  Sen sijaan täysivaltaisella yksilöllä ei ole eikä saa olla valtaa toisen täysivaltaisen yksilön yli.  Vanhempien ja valtion vastuu ja valta rajoittuu holhouksenalaisiin, eikä tämäkään saa olla mielivaltaa.

Minun nähdäkseni hyvä ihminen voi olla vain sellainen, joka kantaa vastuunsa.  Sellainen ihminen, joka ulkoistaa vastuunsa mille hyvänsä instanssille - valtiolle, toisille ihmisille, lottoarvonnalle - ei kanna sitä eikä elä yhtä hyvää ja antoisaa elämää, kuin ihminen, joka kantaa, ja petaa itselleen vastuunsiirrollaan ikävyyksiä.

Maksiimi kuuluu seuraavasti:
Jos ihminen antaa vastuun itsestään jollekulle toiselle taholle, kyseinen ihminen asettuu tämän tahon mielivallan alle.

Ihmisellä, joka antaa ulkopuoliselle taholle vallan itsensä yli, ei ole järkisyytä valittaa siitä, miten ulkopuolinen taho valtaansa käyttää, koska valta ei tällöin ole enää hänen.  Hän on antanut vallan toiselle taholle, eikä ihmisellä ole sananvaltaa kuin omiin tekemisiinsä.

Kun ihminen olettaa jonkun ulkopuolisen tahon tekevän hänet onnelliseksi, järjestävän hänelle tahtomansa elintason, huolehtivan hänen turvallisuudestaan ja tarpeidensa täyttymisestä, ihminen kokee, ettei hänen tarvitse vastata itse yhtään mistään muusta kuin sen päättämisestä, mikä vastaisi hänelle mitäkin näistä ja mihin hyödyttömään asiaan päivänsä kuluttaisi.

Koska mikään ulkopuolinen taho ei koskaan tule antamaan sitä, mitä ihminen kykenee kuvittelemaan haluavansa, ihminen tulee vihaiseksi ja katkeraksi ulkopuoliselle taholle, jonka kokee polkevan oikeuksiaan.  Pummit vihaavat valtiota, joka heitä elättää, koska kokevat, etteivät voi koskaan saada siltä mitä kokevat itselleen kuuluvan.  Misantroopit vihaavat ihmisiä, koska kokevat, etteivät voi koskaan saada toisilta sitä mitä kokevat itselleen kuuluvan.  Krooniset sinkut vihaavat alati vaihtuvia kumppaniehdokkaitaan, koska kokevat, etteivät voi koskaan saada näiltä onnellisuutta, jonka kuvittelevat itselleen kuuluvan.

Tämä siis sen lisäksi, että mikään ulkopuolinen taho ei voi täyttää mitään toivetta missään määrin, jos kukaan (tai riittävän moni) ei edusta sitä.  Kun kaikki ovat minkä hyvänsä hyödykkeen suhteen saamapuolella, kukaan ei tuota sitä.

Kuvio on selvä: aina, kun ihminen ulkoistaa jonkin osan vastuutaan toiselle osapuolelle, ihminen tekee itsestään kyseisen osapuolen uhria.  Ihminen, joka näkee itsensä uhrina, ei koe voivansa tilalleen yhtään mitään, vaan on ja pysyy onnettomana, masentuneena, itsesäälin nujertamana rauniona, jolle muut tekevät pahaa.

Entäpä sitten ihminen, joka tekee parhaansa kantaakseen vastuunsa?  Hän kokee, että hänen onnellisuutensa, menestyksensä ja turvallisuutensa ovat hänen omissa käsissään, ja tällöin on motivoitunut tekemään jotain kyseisten asioiden eteen.  Ihminen, joka uskoo, että hänelle ei kuulu mitään, mitä hän ei ole itse teoillaan ansainnut, ei kasaa toisille ihmisille ja tahoille odotuksia oman onnellisuutensa suhteen.  Hän voi nauttia näiden itselleen suomista suosionosoituksista - nimenomaan siksi, että ei vaadi niitä tapahtuvaksi. Koska hän ei anna valtaa muille, hän voi joutua vain väkivallan (ja silloinkin vastaan taistellen, alistumatta) uhriksi, eikä hänen itsetuntonsa romahda jokaisesta vastoinkäymisestä.

Havaitsemme, emmekä järkevästi ajatellen voi kyseenalaistaa, että täysivaltaiselle yksilölle on paitsi tarpeen myös hyväksi kantaa vastuunsa.  Se ja vain se mahdollistaa tilanteen, jossa yhteiskunta tuottaa enemmän kuin kuluttaa ja voi pitää huolta myös holhouksenalaisistaan.  Suomalainen sosiaalidemokratia tekee itsestään paraikaa selvää velkatalouskuplalla ja kaikkien muiden kuin tuottavien kansalaistensa etuja ajamalla.

Tekisi mieleni nähdä, mitä valtio tekisi sitten, kun kansalaiset yksinkertaisesti lakkaisivat maksamasta veroja tarkoituksiin, jotka ovat heidän etujensa vastaiset.

Pahoista suomalaismiehistä

Sofi Oksanen on jyrähtänyt, selitellyt ja yleisön taholta tyrmätty.  Tämä kaikki lyhyessä ajassa, joten ampiaispesää on sohaistu.

Mistä asiassa sitten oli kyse?

No, Sofi meni sanomaan, että suomalaismiehet kyllä unelmoivat kunnollisesta elämästä, mutta tavoittelevat sitä hakkaamalla ja juomalla perskännit.  Kärjistys on aika kova, mutta ei perusteeton.  Suomalaismiesten leimaaminen erityisen pahoiksi on omalaatuista, kun esimerkiksi virolaismiehet tekevät vaimostaan selvää kolme kertaa niin usein kuin suomalaismiehet.

Sofi ilmeisesti ei ole verrannut suomalaismiehiä muiden maiden miehiin, vaan suomalaisnaisiin.  Miehet ovat se sukupuoli, joka historiallisesti on saavuttanut tavoitteitaan fyysisellä väkivallalla, naiset taas eivät, joten toteamus miesten fyysisestä väkivaltaisuudesta on selviö.  Tuoreet tutkimukset kuitenkin osoittavat naisten olevan vähintäänkin yhtä kykeneviä mätkimään muita kuin miehetkin, silloin, kun eivät pelkää että saavat niitä takaisin.

Lopputulos on siis se, että parisuhteiden osapuolet käyttävät toisiinsa väkivaltaa, usein väkijuomien vaikutuksen alaisena, ja että se on huono juttu.  Asia ei liene kenellekään uutinen, kuten ei myöskään se, että naisten miehiin kohdistama väkivalta on tabu.  Mistä siis tämä haloo?

No ensinnä siitä suhteellisuudentajun puutteesta tietenkin.  Kun kerran suomalaiset ovat oikein harvinaisen säyseää porukkaa sekä globaalisti että lähinaapureihin verrattuna mitä miesten naisiin kohdistamaan väkivaltaan tulee, alkaa helposti sylettää kun tulee leimatuksi maailman roskasakiksi. Unohtuu, että ihminen puhuu yleensä vain niistä mistä jotain tietää, ja Sofin käsitys on se, että suomalaismiehet ovat sellaisia ja muista ei tiedä sanoa.  Käsitys voisi muuttua, jos hän olisi elänyt ikänsä jossain muualla.

Toinen juttu on se, että häkellyttävän suuri osa suomalaisista miehistä kyllä unelmoi hyvästä elämästä, mutta sen sijaan, että alkaisi toteuttaa unelmaansa, "pitää hauskaa" esimerkiksi kiskomalla viinaa ja osoittamalla statustaan kovana jätkänä.  Yleisesti ottaen ihmiset kuluttavat täysin häkellyttävän määrän aikaa ja resursseja asioihin, jotka vievät heitä suoraan ja väistämättä kauemmas unelmiensa toteutumisesta, ja he tietävät sen.  Sitä ei saisi ääneen sanoa, koska ihmiset eivät tykkää kohdata sanojensa ja tekojensa välisiä ristiriitoja.

Ihminen on sellainen eläin, joka oppii todella helposti rutiineja, ja toistaa niitä riippumatta niiden tuhoisuudesta.  Jos ihminen oppii kuluttamaan vapaa-aikansa juomalla viinaa, tappelemalla puolisonsa kanssa syystä tai ilman ja tarkastelemaan itseään vihamielisten tahojen uhrina, voi olla jokseenkin varma, että oppimiaan asioita hän toistaa vastakin.  Siitäkin huolimatta, että hän tietäisi oppimansa tavan olevan hirveän huono ja estävän häntä saavuttamasta mitä uskoo haluavansa.

Suomessa on uskomattoman paljon ihmisiä, jotka ovat katkeria ja vihaisia, ja jotka kuvittelevat itselleen kuuluvan hyvän elämän, mutta jotka eivät ole valmiita tekemään elämästään sellaista.  Nimenomaan tällaisiin ihmisiin Sofi Oksasen härski piikki uppoaa kaikkein syvimmälle.  Se on heille jälleen yksi todiste siitä, että kukaan ei ymmärrä ja että kaikki ovat vastaan, ja että he ovat todella uhreja, joiden kannattaa mennä taas ottamaan ja valittamaan kavereidensa kesken pahaa maailmaa.

Minusta se on uskomaton tragedia, että valtava osa miehistä ja naisista ei käytä elämäänsä sen hyvän elämän hankkimiseen, mitä uskovat haluavansa, vaan hukuttavat itsensä sijaistoimintaan ja siirtävät aina vastuunsa kantamisen seuraavaan päivään, tekosyyllä tekosyyn perään.  Niitä seuraavia päiviä on jokaisella rajattu määrä, eivätkä ne hyvät asiat elämässä lottovoitosta ole kiinni, vaan siitä, että opettelee elämään hyvin.

Haluaako joku todella, että tulee muistetuksi vähän aikaa kantiksensa juomaseurueessa kovana jätkänä, sen sijaan, että tekee töitä, ansaitsee itsekunnioituksen omissa ja perheensä silmissä ja rakentaa perheensä ja viisautensa kautta jotain, mikä kestää vielä hänen kuoltuaankin?

Oikeassa olemisen hybris

Tutkaillessani kulttuureja havaitsin sellaisen mielenkiintoisen asian, että viime kädessä oikeassa oleminen on täysin yhdentekevää.  Tämä on lopulta varsin viisas huomio, koska ns. perimmäiset totuudet eivät aikuisten oikeasti kiinnosta kuin filosofeja jos heistäkään kaikkia.  Se, mikä kertoo kulttuurin, ryhmittymän tmv. elinvoimaisuudesta, on, missä määrin sen seuraajat toimivat kulttuurin näkökulmasta oikein.

Käytännön tasolla, todellisuudessa, yhteisö ja luottamus syntyvät yhteisistä teoista.  Jos ihmiset tekevät samalla tavalla, mitä väliä sillä on, mitä he sattuvat kulloinkin sillä hetkellä ajattelemaan?  Sanat ovat vain sanoja, teot tekoja, ja jälkimmäisillä yhteisö syntyy, säilyy ja taistelee.  Kun ensimmäiset astuvat etusijalle, yhteisö kuolee.

Asperger-tyyppien hinku olla perustellusti oikeassa ja saada kaikki muut uskomaan sama on ollut klassisesta Kreikasta asti länsimaalaisen kulttuurin ongelma.  Se on toisaalta mahdollistanut luonnontieteiden synnyn, mutta tuhonnut lukuisia yhteisöjä siksi, että se on täysin kelvoton väline ihmistieteisiin.  Ihmiset tarvitsevat syitä vetää yhteen hiileen - kaoottinen yhteisön murskaaminen kyllä sujuu ihan yrittämättäkin.

Kun tarpeeksi pitkälle asioiden tutkailemisessa mennään, ketkään kaksi ihmistä eivät ole samaa mieltä, vaan löytävät jonkin asian, mistä olla täysin eri mieltä, kumpikin omista syistään, ja jos siitä tekee kynnyskysymyksen, voi olla varma siitä, että kykenee olemaan tulematta toimeen kenen kanssa hyvänsä.  Ortodoksia tarkoittaa nimenomaan tätä: minä olen oikeassa, sinä olet väärässä.  Eikä kukaan halua olla väärässä.

Se, mitä kaikki meistä voivat myöntää, on se, että voimme tehdä väärin (ja että olemme usein tehneetkin).

Olennaisinta ihmisten kanssa oltaessa tekemisissä on se, että selvitetään, miten toimitaan oikein - ei sitä, miten ollaan oikeassa.  Tämä selvittää ihmisille sen, ketkä ovat heidän puolellaan, ketkä heitä vastaan, ja ketkä ovat tarpeeksi viisaita keskittymään asioihin, joilla on merkitystä.

Uskovaiset ja ateistit ovat nykyään länsimaissa kovasti tukkanuottasilla, tapellen sanallisesti keskenään siitä, kumpi on oikeassa ja miksi.   Kumpikaan osapuoli ei luovuta eikä kunnioita toista osapuolta, koska on aivan liian ylpeä astuakseen pikkumaisen kinan yläpuolelle.  Ylpeydessä on kyse siitä, että halutaan olla muita parempi, alistaa heidät, osoittaa, että minä olen oikeassa.

Kinaa on surkuhupaisaa seurata ja siihen osallistuminen tuntuu likaiselta: molemmat osapuolet ovat olennaisista asioista, kuten siitä, miten elää oikein, melko pitkälle samaa mieltä.  He voisivat tulla toimeen keskenään, jos haluaisivat.  Ei vaan käy, pitää olla ylpeä ja oikeassa, tehdä käsiteltävästä asiasta tärkeämpi kuin se on ja uhrata pikkumaisuutensa alttarilla kaikki.

Soisin ihmisistä löytyvän enemmän nöyryyden hyvettä ja ymmärrystä valita oikeat taistelut.  Oikeassa olemista käsittelevät riidat ovat hyödyttömiä, tuhoisia ja helppoja.

Kehotan niin itseäni kuin muitakin toimimaan oikein ja jättämään järkensä väärinkäytön vähemmälle.  Miekan lailla sekin on vain väline, eikä se kelpaa kuin joidenkin ongelmien ratkaisuun.

A-luokan kusipää

Tiedättekö sen ihmistyypin, joka, kuullessaan jostain toisesta yhdenkin tiedonjyväsen, kuvittelee tietävänsä tästä kaiken?  Sen ihmistyypin, joka kertoo muille mitä mieltä nämä mistäkin asioista oikeasti ovat, ja hoitaa keskustelun käytännössä kokonaan itse?  Kaverin, joka esittää omana kantanaan ne fiksut jutut ja sulloo typerimmät mahdolliset (tai mahdottomat) käsitykset sen toisen suuhun ikään kuin tämä todella olisi typerin mahdollinen imbesilli jonka vain todella luova mielikuvitus saattaa keksiä?

No kyllähän te sen tiedätte.  Sellainen ihminen on kusipää.

Kusipää ei kykene päästämään yleiseltä tasolta lainkaan irti, koska hän ei osaa kohdata yksilöitä.  Hänelle kaikki ihmiset edustavat vain ihmisryhmiä, jotka hän on itse päättänyt ja määritellyt.  Poikkeamia ei todella ole, ihmisryhmien jäsenet vain kuvittelevat niin.

Hassua näissä kavereissa on se, että kusipää ei yleensä todella huomaa olevansa kusipää.  Hän ei huomaa potkivansa olkiukkoja, olevansa kyvytön kuuntelemaan saati ymmärtämään toista ihmistä, vaan pitää kynsin ja hampain kiinni maailmankuvastaan, jossa hän on numero uno ja muut vaan liian tyhmiä tajuamaan sitä.

Hänen elämänsä kantava usko on kuvitelma siitä, että itseltä löytyy - viimeistään sitten, kun huvittaa ottaa selvää - vastaus jokaiseen kysymykseen ja säkenöivin älyn kukka sitten Newtonin.  Koska päivittäisessä elämässä tulee jatkuvasti vastaan ihmisiä, jotka tönivät (tietämättään) käsitystä tarjoamalla infoa ympäröivästä todellisuudesta esimerkiksi niinkin härskisti kuin olemalla olemassa, hän suuttuu.  Hän suuttuu siksi, että nämä kehtaavat toimia tavalla tai yrittää antaa ymmärtää, ettei hän olisikaan määritellyt kaikkea just ja presiis oikein.

Kusipään koko itsetunto rakentuu sen ajatuksen varaan, että hän on fiksumpi, lahjakkaampi ja enemmän oikeassa kuin muut.  Siksi se on myös uskomattoman hauras, eikä kusipää tule kovinkaan pitkään toimeen kenenkään kanssa, koska ihmisten lahjakkuudet ilmenevät eri aloilla eikä kukaan ole kaikessa virtuoosi.  Kusipää pääsee yleensä helposti parisuhteeseen, mutta ei kykene pitämään sellaista, koska rakastaa käsitystään itsestään enemmän kuin kumppaniaan, ja kun todellisuus alkaa potkia päähän, kusipää päästää irti siitä, jonka kokee voivansa menettää.  Ego on kaikki.

Minä olen aikoinani ollut aivan uskomaton kusipää, ja olen sitä edelleen, paljon enemmän ja useammin kuin haluaisin myöntää.  Tunnistan kaltaiseni kaverit, ja vihaan sitä, miten he muistuttavat minua siitä, mistä haluan opetella ulos.  Tekisi mieleni kertoa heille, että heidän kannattaisi rakentaa egonsa jonkin muun kuin ylimielisyyden päälle.  Olla kusipää kusipäille, osoittaa, miten typerää heidän käyttäytymisensä on.

Ei se kuitenkaan sillä lähde millä on tullut.  Ihminen taitaa oppia kusipäisyydestään irti vasta sitten, kun tajuaa, ettei siitä ole hyötyä edes silloin, kun vastaan tulee toinen kusipää.  Kaikki kusipäiltä vaikuttavat kaverit eivät edes ole sitä, vaan pelkästään yli-innokkaita, ja kutsumalla heitä kusipäiksi vailla kunnon ankkatestin läpäisemistä syyllistyisin kyseiseen käytökseen taas kerran, ja vaikka en syyllistyisikään, ei kusipää ulkoa kerrotusta totuudesta mitään opi.  Tämä siksi, että ainoa auktoriteetti, jota kusipää uskoo, löytyy peilistä.

Miksi ateismi on huono idea

Olen häkellyttävän monta kertaa keskustellut ihmisten kanssa siitä, kumpi on parempi, ateismi vai uskonto. Keskustelua käydään edelleen joka taholla, joten ns. tyhjentävää vastausta ei ole toistaiseksi kukaan onnistunut tekemään selväksi tai yleisesti tiettäväksi.  Väitteet rationaalisen ateismin hyödyistä ja eduista eivät kestä kriittistä tarkastelua, ja tässä kirjoituksessa ajattelin tehdä selväksi once and for all miksi.

Pyrin soveltamaan tässä silkkaa rationaalista päättelyä ja lähtemään premisseistä, joita en voi järkevästi ajatellen epäillä, enkä siis ainakaan tiedosta kirjoittavani tekstiin aukkoja, joten pelkkä virheellisyyden toteaminen ei auta minua korjaamaan tekstin mahdollisia virheitä. Täten jos jossakin on virhe, pyydän, että lukijani on hyvä ja kertoo missä ja miksi.

Ateismi

Ateismin määritelmä on jumaluskon puute tai jumalten olemassaolon kieltäminen. Argumenttini kannalta on yhdentekevää, kumpaa määritelmää tahtoo käyttää – ilmaus uskonnottomuus kelpaa minusta hyvin, sillä se sisältää myös uskontoja tunnustamattoman agnostisismin, eikä kaadu irrelevanttiin ontologiseen väitteeseen.

Kristinusko

Kristinuskolla tarkoitan tässä kyseisen uskonnon opetuksia Jumalan tahdosta seurauksineen ja näiden vaikutusta moraaliin, koska väitteeni kannalta kaikki muu (myyttinen historia ymv.) on irrelevanttia.

Moraali ja hyvyys

Moraali tarkoittaa oikean käyttäytymisen normia.  Hyvän määritelmä on sosiaalinen käytös ja pahan antisosiaalinen käytös.

Argumenttini

Kristinusko tuottaa yhteisölle moraalin, joka on samaan aikaan rationaalisempi kuin mikään ateistinen moraali, kestävämpi kuin mikään ateistinen moraali ja vähintään yhtä hyvä kuin paras ateistinen moraali.

1. Rationaalisempi kuin mikään ateistinen moraali

Kristinuskon moraalikäsitys on rationaalinen: jos sääntöjä rikkoo, eikä paranna tapojaan, päätyy helvettiin. Koska helvetissä vietetään ikuisuuden päivät, ja siellä on helvetin ikävä olla, kristityllä ei voi olla rationaalista syytä toimia moraalikäsitystä vastaan.

Ateistinen moraalikäsitys voi olla yhtä hyvä, jos se on irrationaalinen. Rationaalinen ateistinen moraalikäsitys kuitenkin päätyy väistämättä muotoon ”saat tehdä mitä tahansa, kunhan et jää kiinni”. Tämä johtuu siitä, että ateisti vastaa moraalistaan kahdelle taholle.

Ensimmäinen taho on yhteisö, joka voi rankaista ateistia, jos tämä toimii antisosiaalisesti. Rationaalisesti ajatellen ateistin on syytä noudattaa yhteisön moraalikäsityksiä vain niin kauan kuin ei joudu vastaamaan rikkomuksistaan yhteisölle.

Toinen taho on ateisti itse. Ateistin henkilökohtaista etua ei palvele itsensä rankaiseminen, joten rationaalinen ateisti ei tee omallatunnolla yhtään mitään. Kun hänen ja yhteisön edut ovat ristiriidassa, rationaalinen päättelyketju menee seuraavasti: sääntöjen noudattamisesta seuraa itselle selvää haittaa, ja sääntöjen noudattamattomuudesta seuraa hyvin pientä haittaa, koska yksilö on hyvin pieni osa yhteiskuntaa. Rationaalisen yksilön haittahierarkiassa selvä haitta itselle on merkittävämpi kuin hyvin pieni haitta yhteisölle, joten pienemmän pahan periaatteella rationaalinen ateisti rikkoo yhteisön sääntöjä vastaan aina kun voi hyötyä siitä.

Pääsemme lopputulokseen, jonka mukaan kristityllä ei ole rationaalisesti perusteltavaa syytä toimia moraalittomasti, kun taas ateistilla on.

2. Kestävämpi kuin mikään ateistinen moraali

Kristityllä ei ole oikeutta kajota moraalisiin sääntöihin, koska ne ovat Jumalan säätämiä. Riippumatta siitä, ymmärtääkö kristitty niiden olevan parempia kuin ne, jotka keksisi itse, hän tietää, että Jumala ei vaihda sääntöjään hänen mieltymystensä mukaan. Kristillinen moraali on siis kestävää, koska sitä ei voi millään perusteella muuttaa.

Riippumatta siitä, miten hyvät säännöt ateistinen moraali käytännössä aikaan saa, kuka tahansa kohdan 1 ymmärtävä ateisti tietää ateistisen moraalin olevan pohjimmiltaan mielivaltaista. Ateisti voi kyseenalaistaa minkä tahansa moraalisäännön millä perusteella tahansa, ja koska yhteisön ja yksilön edut ovat usein ristiriidassa keskenään, ateistilla on jatkuvasti motiivi tähän kyseenalaistukseen. Ateistinen moraali ei voi olla kestävää, koska sen pohja on irrationaalinen ja yhteisön ja yksilön edut ovat keskenään ristiriidassa aina kun kyse on julkishyödykkeestä.

3. Vähintään yhtä hyvä kuin mikään ateistinen moraali

Kristillinen moraali käskee ihmisiä toimimaan sosiaalisesti, olemaan toisille hyvä, ja huolehtimaan yhteiskunnan jatkumisesta. Mikään antisosiaalinen toiminta ei ole kristillisen moraalin mukaista, oli toimijana sitten yksilö tai yhteisö.

Teoriassa ateistinen moraali voi olla yhtä hyvä kuin kristillinen, mutta käytännössä tätä ei tiedetä tapahtuneen kuin tilanteessa, jossa ateisti toimii moraalisena parasiittinä ja kopioi kristillisen moraalin sellaisenaan, välittämättä siitä, että omaksumallaan moraalikäsityksellä on irrationaalinen pohja (ja sekin hajoaa ennen pitkää kohdan 2 takia). Tähän on seuraavanlainen syy:

Kohdasta 1 seuraa, että yksilön on rationaalista ajaa omaa etuaan ja viitata kintaalla moraalisäännöille, jotka ajavat yhteisön etua. Koska yhteisön on täten rationaalista olettaa yksilön olevan moraaliton, on yhteisön rationaalista pakottaa yksilö toimimaan etunsa hyväksi. Havaitsemme, että sekä yksilöllä on rationaalinen motiivi toimia antisosiaalisesti yhteisöä kohtaan oman etunsa nimissä, ja yhteisöllä rationaalinen motiivi toimia antisosiaalisesti yksilöä kohtaan nettohyödyn nimissä. Ateistinen moraali on siis joko amoraalista tai totalitaristista, riippuen siitä, tähtääkö se yksilön vai yhteisön etuun.

Yksilön ja yhteisön etua ajavia moraaleja leimaa vangin dilemma: mitään rationaalista syytä muodostaa molemminpuolista luottamusta ja ajaa molemminpuolista etua oman sijaan ei ole.

Rationaalisen moraalin ongelman ratkaisu

Olemme päässeet lopputulokseen, jossa havaitsemme, että rationaalisen ateistisen tien lopputulos on väistämättä kammottava. Ateisti katsoo kuiluun ja kuilu katsoo ateistiin, eikä rationaalinen ateisti voi ratkaista ongelmaa.

Ainoa mahdollinen tapa ratkaista rationaalisen yksilön ja yhteisön moraalikäsitysten yhteen sovittamaton ristiriita on astua rationaalisuuden ulkopuolelle ja kehittää uskonto - tarkemmin ilmaistuna Jumala, koska uskonto muodostaa yhteisön, mutta jumala on ja pysyy sen ulkopuolella. Se uskonto, joka antaa dilemmaan molempien osapuolien kannalta parhaan vastauksen, on kristinusko.

Ihminen tarvitsee uskontoa, koska rationaalista ratkaisua yksilön ja yhteisön moraalin ja luottamuksen ongelmaan ei ole.  Uskonto tuottaa ratkaisun ja mahdollistaa kestävän yhteisön syntymisen.  Ateismi poistaa ratkaisun, moraalin ja luottamuksen pohjan, ja antaa rationaalisen motiivin lypsää kaikkia julkishyödykkeitä niin härskisti kuin kykenee.

Ateismi saa rationaalisen ihmisen tekemään pahaa joko yksilön tai yhteisön edun nimissä.

Osanotosta politiikkaan

Suomalaisten asiat ovat huonoissa käsissä.  Tätä asiaa tuskin kukaan kiistää: valtion talous ja demografinen kehitys ovat retuperällä eivätkä poliitikkomme ole tarjonneet realistisia skenaarioita kummankaan elvytykseen.  Skandaali toisensa perään paljastaa valtaapitävien tahojen vispilänkaupat ja härskit vedot omaksi edukseen vastoin sen maan ja kansan etua, jota he ovat vannoneet vaalivansa.

Olen pistänyt merkille (ja itseänikin on taannoin vaivannut) nykyisen melkoisen apatian koskien poliittista aktiivisuutta ihmisissä.  Ainoat, jotka vaikuttavat jaksavan todella tehdä töitä ajamiensa asioiden eteen, tuppaavat olemaan juuri niitä samoja, jotka ovat saaneet tilanteen juuri niin murheelliseksi kuin se nyt on.  Ihmiset kokevat, että heidän äänensä eivät vaikuta, joten äänestysprosentti pyörii viidenkymmenen hujakoilla ja apatia valtaa alaa.  Politiikasta ei puhuta - moista pidetään optimistisena haihatteluna, irrallaan todellisuudesta, tai sitten inhottavana toisten holhoamisena.

Apaattisuudessa on kuitenkin yksi, äärimmäisen olennainen piirre: se on täsmälleen se asia, mitä omia etujaan muiden kustannuksella ajavat tahot haluavat meidän tekevän.  Niin kauan kuin katsomme vierestä ja kiroilemme heidän tunkiessaan likaiset kätensä kukkaroihimme ja harjoittaen politiikkaa etujamme vastaan, niin kauan he saavat tehdä aivan mitä haluavat.

On korkea aika itse kunkin - mukaanlukien allekirjoittaneen - lähteä todella mukaan politiikkaan ja saada äänensä kuuluville.  Politiikkaa ei tehdä ainoastaan puolueiden toimistoissa - politiikkaa tehdään kaikkialla, missä tapaamme muita ihmisiä ja olemme heidän kanssaan tekemisissä.  Kertomalla ihmisille miten asiat ovat ja keskustelemalla heidän kanssaan siitä, miten he ja me haluaisimme asioiden olevan, levitämme tietoa siitä, että politiikkaan voi osallistua ja vaikuttaa.  Keskustelu toisten kanssa asioista ja niiden pohjalta toiminta on ainoa tapa vaikuttaa - se on tapa paitsi varmistaa, että ihmisillä on motiivi äänestää, se on tapa myös varmistaa, että he tietävät miksi ja mitä he äänestävät.

Jokainen ihminen, joka ei ota asiakseen osallistua politiikkaan puolustamalla hyvää ja oikeaa toimintaa, jolla aikaansaada oikeudenmukainen ja elinvoimainen yhteiskunta, on sellainen ihminen, joka kuuluu ennemmin diktatuuriin, jossa kaikki asetetaan hänestä riippumattoman hallinnon taholta, kuin demokratiaan, jossa hänellä on vastuu oikeuksistaan ja päätöksistään.

Kyllä, vaikuttaminen on hidasta; kyllä, joudumme tekemään kompromisseja ja valitsemaan pienimmän pahan tien, ja kyllä, joudumme tarkastelemaan kriittisesti jopa asioita, joita olemme tottuneet pitämään sellaisen yhteiskunnan, jossa haluamme elää, peruspilareina.  Kyllä, poliittinen osallistuminen vaatii paljon, ja on usein paitsi hidasta myös raskasta, minkä lisäksi takaiskuja tulee jokseenkin varmasti.

Oikeus poliittiseen toimintaan tuo mukanaan raskaan vastuun, ja se on raskas velvollisuus, eikä se koskaan lakkaa: välittömästi, kun hyvää, elinvoimaista ja oikeudenmukaista politiikkaa ei aktiivisesti ja suurin ponnistuksin ajeta, pääsevät poliittista valtaa käyttämään tahot, jotka käyttävät sitä häikäilemättä omien etujensa ja tarkoitusperiensä ajamiseen, riippumatta siitä, mikä on sen hinta kaikille muille.  Tämä johtuu siitä, että itsekkyys ja omaan pussiin pelaaminen palkitsee kyllä yksilön, ja siksi sitä työtä tekemään löytyy aina motivoitunutta väkeä.

Itsekkyys palkitsee yksilön, mutta tuhoaa pienin askelin yhteisön, jota se kuppaa.  Poliittinen apatia pelaa näiden itsekkäiden yksilöiden pussiin ja tekee valtion toiminnasta joka suhteessa parhaimmillaankin nollasummapeliä.  Asiaan on tultava muutos, jos haluamme saada Suomesta maan, joka ei ole sekä taloudellisessa että demografisessa konkurssissa hyvin läheisessä tulevaisuudessa.

Ihminen, joka ei ole valmis asettamaan itseään likoon kestävien arvojen puolesta, on ihminen, joka antaa muille luvan viedä itseltään rahat, oikeudet ja tulevaisuuden.  Kunkin meistä tulisi kysyä itseltään rehellisesti: olenko minä sellainen ihminen, vai sitoudunko pistämään tikkua ristiin pelkän sivustakatselun sijaan?

Miehen mallia foorumilta?

Tämä uutinen sai minut aavistuksen surulliseksi ja vihaiseksi asioiden nykytilaan, mutta se sai myös ajattelemaan, mitä asialle voisi tehdä.  Lyhyesti siis kyse on tilanteesta, jossa yhä useampi isättä ja miehen mallitta kasvava poika on aina vain epätietoisempi siitä, miten olla ja käyttäytyä kuin mies, ja ottaa yhteyttä Poikien Puhelimeen kysyäkseen apua.

Tulin sitten miettineeksi, että sama tuskin olisi kovin vaikea toteuttaa internetissä vaikkapa keskustelupalstan muodossa.  Olen kohtalaisen varma siitä, että itseni mukaanlukien hyvin moni elämässään jotain asioista oppinut ja viisastunut mies osaisi ja haluaisi auttaa nuorempiaan pääsemään yli vaikeuksista, joiden kanssa itse on paininut.

Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä enemmän harmittelen sitä, että moista ei ollut saatavilla itseni ollessa nuorempi.  Sellainen sivusto palvelisi kaikkien etuja, kunhan moderaatio tekisi selväksi, että kyseessä on väärä paikka kasvattaa internetkikkeliä toisten kustannuksella.

Toki voi olla, että tällainen sivusto on jo olemassa enkä minä tiedä asiasta mitään, mutta kun en tiedä, niin ajattelin heittää ajatuksen ilmaan.  Eihän sellainen sivusto kenellekään isää vastaa, tuskin isoveljeäkään, mutta uskoisin vähänkin olevan parempi kuin ei mitään.

Ei tartte kuin vähän hyvää tahtoa ja taitoa pistää pystyyn foorumi.