Pages

Konservatismista ja yhteisestä kielestä

Ihmisillä on taipumus vääntää keskenään tunteja ja taas tunteja saadessaan tietää joidenkin tituleeraavan itseään jollain ilmauksella, jolla on kuulijan korvaan ikävä sävy.  Harvoin ennen pitkällistä vääntöä päästään lopputulokseen, jossa huomataan, että määritellään keskustelun premissit eri tavoin kuin toinen, mikä selittää hyvin nopeasti erimielisyydet.  Toisinaan tämä huomataan ja asialle nauretaan, toisinaan pidetään toisia idiootteina ja ihmetellään, miten moinen hoopo on voinut päästä edes peruskoulusta läpi.

Itsekin olen pannut merkille, että jos keskustelun osapuolten premissit ovat keskenään yhteensopimattomat, he eivät tule ymmärtämään toisiaan, koska puhuvat eri asioista samoilla nimillä.  Ymmärsivät he sitä tai eivät, he puhuvat eri kieltä.  Tästä syystä olen todennut, että kun asian ilmaisee kerran, sen pitäisi riittää.  Jos se ei riitä, ei ihan äkkiä riitä selittämälläkään, koska epäselvien premissien määrä harvemmin rajoittuu yhteen (löytyypä niitäkin, jotka eivät päästä omistaan irti hetkeksikään, vaikka heille käytännössä osoittaisi lähtökohtansa mielivaltaisuuden ja tarjoaisi toista selittämään toista kantaa).

No, monen korvaan kalskahtaa ikävältä sanalta itseäni määrittelevä käsite konservatismi.  Koska sana tarkoittaa säilyttämisen ideologiaa, ja koska viime aikoina yhteiskunta on käynyt läpi uskomattoman määrän sen luonteen mullistavia muutoksia, lienee monelle epäselvää, mitä tarkkaan ottaen tahdon konservoida.

Vastaukseni on yksinkertainen: haluan ajaa ja säilyttää yhteiskunnassa arvoja, jotka tekevät paitsi elämisestä mielekästä myös ovat säilymiskelpoisia.  Nokkela sitten kysyykin, että mitä ihmettä minä mahdan niillä tarkoittaa?

Arvoilla, jotka tekevät elämisestä mielekästä, tarkoitan arvoja, jotka kannustavat yksilöä kantamaan vastuun elämästään ja valinnoistaan.  Säilymiskelpoiset arvot puolestaan ovat sellaisia, jotka eivät aiheuta yhteisön tuhoutumista itsestään saati uhkaa vastaan, ja voidaan taas jakaa kahtia: fyysisiin säilymisen edellytyksiin ja voimaan vastustaa ulkopuolisia uhkia.

Kun teoilla on seuraukset, yksilö kokee valinnoillaan vaikuttavan elämäänsä merkityksellisillä tavoilla.  Sen vastapuoli, eli arvot, jotka tekevät elämästä mieletöntä, ovat sellaisia, jotka vievät yksilöltä vastuun ja ulkoistavat sen hänestä käytännössä riippumattomalle taholle.  Tällöin ihminen ei koe olevansa itsestään vastuussa vaan holhottu, ja alkaa elää sen mukaan.

Fyysiset säilymisen edellytykset sananmukaisesti syntyvät - jatkumisen yksi elinehto on, että yhteisössä syntyy lapsia sen säilymiseen tarvittava määrä.  Lapsia tarvitaan säilymiskelpoisessa rauhanaikaisessa yhteisössä suurin piirtein kolme kahta vanhempaa kohti, koska kaikki eivät pääse (tai kykene) lisääntymään, ja koska syntyvistä lapsista kaikki eivät edes ehdi lisääntymisikään. Tämän aikaansaamiseksi yhteisön tulee ylläpitää avioliiton instituutiota.

Lasten synnyttäminen ei kuitenkaan riitä.  Lapset pitää kasvattaa taistelemaan antisosiaalista luonnettaan (mahdollisuuksien mukaan myös toisten antisosiaalista luonnetta) vastaan ja opettaa heille keinot luoda ja ylläpitää vaurautta.  Yhteiskunnan on tuotettava riittävästi resursseja ylläpitoaan varten: velanotto ei ole elinkeino.

Yhteiskunnalla on oltava varsin (vaan ei täysin) selkeä ja homogeeninen moraalikäsitys, ja sen tulee paitsi tukea edellämainittuja arvoja myös oikeuttaa yhteiskunnan olemassaolo sen jäsenten silmissä kaikkia ulkoisia uhkia vastaan.  Selkeä sen tulee olla siksi, että ihmisten kaikki energia ei mene väärinkäsitysten selvittelyihin (mistä esimerkkinä kirjoituksen alun huomio), ja homogeeninen siksi, ettei ihmisten kaikki energia mene arvoristiriidoista seuraaviin konflikteihin.

Yhteiskunta, jonka jäsenet eivät ole valmiita asettamaan henkeään alttiiksi sen puolesta, kuolee kohdatessaan sellaisen, jonka jäsenet ovat.  Yhteiskunta, joka ei usko olevansa oikeamielinen ja hyvä, ei usko oikeuteensa olla olemassa.  Sellainen yhteiskunta on heikko, ja kulttuurievolutiivisessa taistelussa vahvin voittaa aina.

Lopuksi on todettava, että yllämainitut arvot ovat sellaiset, joista ei yksinkertaisesti voida järkevästi ajatellen tinkiä.  Ne jättävät yhteiskunnalle varaa liikkua ja kehittyä, mutta rajaavat ulos tavallisimmat sivilisaatiot tuhonneet ilmiöt.  Koska edellämainittujen arvojen vaalimisen tärkeys ei ole auennut (ja tuskin aukeaakaan) kaikille, tarvittaisiin niitä tukemaan jotain, mikä tekisi niistä yhteisön silmissä koskemattomia.  Paras, varmin ja yksinkertaisin tapa tähän on uskonto.

6 kommenttia:

Ironmistress kirjoitti...

Olet jälleen päätynyt samoihin johtopäätöksiin kuin ruukinmatruunakin tekstissään Ateismi ja vapaamatkustajan ongelma. Uskonto on julkishyödyke, ja uskonto on olemassa yhteisöä varten. Ei yksilöä.

Juho kirjoitti...

Hyvä teksti, mutta arvannet, että loppuosa ei ihan suorilta uponnut.

Jos puhuit uskonnosta välineenä, jota voidaan ohjata, niin olen oikeastaan samaa mieltä. Olettaen siis, että todellakin on suuri määrä sellaisia ihmisiä, jotka eivät muuten tajua/hyväksy/sisäistä kirjoittamiasi asioita. (Tämä ei ole ihan itsestään selvä olettamus.)

Mutta sinut tuntien luulen, että näet välineuskonnossa auktoriteettiongelman (hyväksikäyttöriski + epäuskottavuus), ja että puhut siksi "totalitaarisesta" uskonnosta, joka on kiveen hakattu. Tällaisessa uskonnossa on tuttuja aikajatkumollisia ongelmia uusien havaintojen kanssa, jotka tuppaavat (historiasta tutuilla tavoilla) muovaamaan käsitystä hyvästä ja kestävästä olemisesta, joten en puhuisi uskonnosta yksinkertaisena tapana vaalia yhteisöä.

Tässä kohtaa voidaan myös kysyä, että millainen taho on tarpeeksi pätevä päättämään yhteiskuntaasi pönkittävän uskonnon ikuisista arvoista? Tämä taho kun on kuitenkin muodostettava ihmisistä. Heidän on parempi olla tosi tosi fiksuja, ainakin tuhannen vuoden edestä yhdellä kertaa.

Tuplis kirjoitti...

Kyseiset arvot tulisi pyhittää siinä määrin voimakkaasti, että vaikka joku yksilö katsoisikin asiakseen kyseenalaistaa jonkin niistä (tai kaikki), yhteisö ei koskaan pääsisi sitä tekemään. Jos kyseisten arvojen kyseenalaistaminen valtaa alaa, se tarkoittaa yhteisön kuolemaa.

Mainittujen arvojen pyhyyteen uskomattoman henkilön on syytä saada vapaamatkustamisestaan keppiä, ja uskonto on tähän paras ja halvin keino, koska sekä sen keppi ja porkkana tuppaavat olemaan immateriaalisia, eivätkä vaadi yhtä paljon resursseja kuin sekulaarit vaihtoehtonsa.

Ongelmana ateismissa tai "valitaan mitä mikäkin sääntö milloinkin tarkoittaa" -uskonnossa on se, että mikään ei ole pyhää. Täten syystä tai toisesta aletaan kehitellä itsetuhoisia "uskonpuhdistuksia" tai "antiuskovaisuutta" - ihan vain siksi että voidaan. Ihmisluonto on tavattoman hyvä kapinoimaan tarpeellisiakin sääntöjä vastaan.

Mitä hypoteesiin "ajat muuttuvat, joten säännöt voivat muuttua ajan mittaan haitallisiksi rajoitteiksi" tulee, tyydyn toteamaan, että huolimatta kaikesta kehityksestä, mitä ihmiskunta on aikaansaanut, meillä on edelleen samat vietit, me edelleen syömme, nukumme, panemme ja kuolemme. Niin kauan kuin näissä asioissa ei tapahdu jotain todella perinpohjaista muutosta, en pidä todennäköisenä, että kyseisiä sääntöjä olisi aihetta tarkistaa.

Kun sinä sanot "totalitaarinen uskonto", minä sanon tiukka kuri ja paljon vapauksia.

Juho kirjoitti...

Mainitsemassasi koko yhteisön kannatuksen omaavassa uskonnossa on se huono puoli, että sivistys saa fiksummat epäilemään moisia tarinoita, ja nykysivistyksemme taso nostaa näiden ihmisten määrän suht isoksi. Toki edelleen on varmasti paljon niitäkin, joille uskonnollinen maailmankuva uppoaa. Mutta homogeeniseen uskonnollisuuteen länsimaissa on enää nykyaikana vaikea uskoa.

Olen ajatellut käsitellä ateismia kohta hieman tarkemmin omassa blogissani.

Tuo linkittämäsi Jaskan juttu on minustakin oikein mainio (mutta uskontoon siinä ei otettu kantaa). Jos ajatellaan siinä käsiteltyä lapsen kasvatustilannetta, niin tarinoiden avulla varmasti saadaan tärkeät arvot ja säännöt jäämään paremmin lapsen mieleen, kunnes hän kykenee tajuamaan miksi niitä pitää noudattaa.

Tuplis kirjoitti...

Mainitsemassasi koko yhteisön kannatuksen omaavassa uskonnossa on se huono puoli, että sivistys saa fiksummat epäilemään moisia tarinoita, ja nykysivistyksemme taso nostaa näiden ihmisten määrän suht isoksi.

Ei mitenkään välttämättä. Tätä nykyä ihmiset eivät suinkaan ole sivistyneempiä kuin ennen – päinvastoin. Se, että tuikataan tuleen kaikki, mikä on siihen asti toiminut, ei ole merkki sivistyksestä, vaan fanaattisesta uskosta omaan erinomaisuuteen ja kaikkien aikaisempien sukupolvien typeryyteen.

Moiseen uskova ihminen kuvittelee ehkä tuntemiensa vanhusten edustavan menneiden sukupolvien ehdotonta kermaa, mutta vähäinenkin tutustuminen historian suurmiesten ajatuksiin todistaa aika vahvasti muusta.

Ongelmana ihmisillä, jotka vastustavat ”uskonnollista maailmankuvaa”, on se, etteivät he ymmärrä siitä yhtään mitään. He todella kuvittelevat, että ihmiset, jotka ovat pohtineet uskontojen kysymyksiä läpi koko ikänsä ja tutkineet viisaidensa mietteitä niistä, ovat typerämpiä kuin he mielipiteineen, jonka ovat valitettavan usein muodostaneet päättelyketjulla ”kristinuskon mukaan maailma luotiin kuudessa päivässä, mutta maailma ei syntynyt kuudessa päivässä, joten se on puppua”. En minä löydä moisesta edes yritystä ymmärtää.

Toki edelleen on varmasti paljon niitäkin, joille uskonnollinen maailmankuva uppoaa. Mutta homogeeniseen uskonnollisuuteen länsimaissa on enää nykyaikana vaikea uskoa.

Olen samaa mieltä. Tämä johtuu nähdäkseni siitä, että länsimaat ovat pirstoneet edistysmielisyydellään kansankokonaisuutensa. Uskonto piti sen kasassa, ja kun ihmiset lakkasivat uskomasta, lakkasi myös motiivi toimia uskonnon mukaan (itse asiassa jotkut pitävät ylpeilyn aiheena sitä, että toimivat nimenomaan uskonnon kehotuksia vastaan).

Tuo linkittämäsi Jaskan juttu on minustakin oikein mainio (mutta uskontoon siinä ei otettu kantaa). Jos ajatellaan siinä käsiteltyä lapsen kasvatustilannetta, niin tarinoiden avulla varmasti saadaan tärkeät arvot ja säännöt jäämään paremmin lapsen mieleen, kunnes hän kykenee tajuamaan miksi niitä pitää noudattaa.

Presiis. Kyseiset tarinat ovat siitä käteviä, että ei ole pakko edes opetella tajuamaan, miksi niitä pitää noudattaa.

Se minua kummastuttaa, että kun myönnetään, että tarinoiden opetukset ovat hyviä ja oikeita, niin silti takerrutaan muotoseikkoihin ja sanotaan että väärin sammutettu, muotoilkaa toisin.

Juho kirjoitti...

Tätä nykyä ihmiset eivät suinkaan ole sivistyneempiä kuin ennen – päinvastoin. Se, että tuikataan tuleen kaikki, mikä on siihen asti toiminut, ei ole merkki sivistyksestä, vaan fanaattisesta uskosta omaan erinomaisuuteen ja kaikkien aikaisempien sukupolvien typeryyteen.

Jälkimmäisestä lauseesta olen samaa mieltä: on typerää uskoa sokeasti siihen, että kaikki mitä voidaan suinkin sulloa sanan "kehitys" sisälle muuttuu hyväksi.

Sivistyksellä tarkoitin tiedettä, eli havaintoja ympäröivästä maailmasta. Tämä sivistys jatkanee kasvuaan kunnes ihmiskunta tuhoutuu. Tämä tieteellisen sivistyksen kasvu asettaa paineita ei-tieteelliselle "tiedolle".