Pages

Etevyyden sudenkuoppa

Yleisesti ottaen se on hieno asia, että ihminen on hyvä jossain, eikä tietty ylpeys sen johdosta ole hullumpi asia.  Nykyisin onkin yleistä, että ihminen tekee täysillä yhtä asiaa ja sitten toista, hankkii esimerkiksi ensin uran ja sitten perheen.  Kuitenkin on olemassa tilanne, jolloin tämä ylpeys ylittää terveen rajat, ja se tapahtuu sillä sekunnilla, kun ura menee perheen (oli se sitten oma tai muiden) edelle.

Miksi tämä on välttämättä paha asia?  Eikö ole olemassa tilannetta, jossa on pakko asettaa ura yhteisen hyvän nimissä oman perheen edelle?

Vastaus on ei.

Hyvän ihmisen määritelmä on se, että pitää huolta itsestään, perheestään ja sitten muista.  Jos järjestys ei ole tämä, ihminen ei onnistu tekemään niistä mitään hyvin, vaan sortuu kerran toisensa jälkeen antisosiaaliseen käytökseen.

Ihminen, joka asettaa uransa perheensä edelle, pitää huolta vain itsestään - riippumatta siitä, mistä väittää pitävänsä huolta.  Sellainen ihminen laiminlyö perhettään ja yhteiskuntaa, eikä onnistu tekemään hyviä päätöksiä.  Tästä syystä esimerkiksi Rousseau oli helvetin huono ja typerä ihminen - hän kuvitteli kykenevänsä opastamaan ihmisiä lastenkasvatuksessa vaikka ei pystynyt siihen itse.

Ihmisellä, joka ei pidä huolta ensisijaisesti perheestään, ja vasta toissijaisesti urastaan, puuttuu terve perspektiivi, eikä hän erota sosiaalista käytöstä antisosiaalisesta.  Sellainen ihminen voi pyrkiä vilpittömästi hyvään ja saa silti aikaan silkkaa pahaa.  Omien tavoitteidensa asettaminen toisten ihmisten yläpuolelle näiden haitaksi tunnetaan muualla yhteiskunnassa rikoksena - jos ihminen tekee saman perheessä laiminlyömällä parisuhteensa ja lastensa kasvatuksen, sitä katsotaan jostain syystä läpi sormien.

Kun ihminen perustaa perheen, hän menettää oikeuden elää vain itseään varten.  Ihmisellä on vastuu teoistaan perheelleen - niin puolisolleen kuin lapsilleenkin.  Perheen laiminlyöminen tarkoittaa käytöstä, josta kärsii sekä puoliso että lapset, eikä sitä voi oikeuttaa millään tekosyyllä.

Politiikkaa tehdään yhteiskunnan hyväksi, ja yhteiskunnan perusyksikkö on perhe.  Ilman perheitä ei ole yhteiskuntaakaan, joten kaiken politiikan tulee tähdätä perheiden hyvään.  Politiikka, joka ei tähtää tähän, on väistämättä itsetuhoista.

Uransa priorisointi on antisosiaalista käytöstä; julkishyödykkeen nimeltä yhteiskunta vapaamatkustamista itsekkäistä syistä.  Yhteiskunnan jatkumon ansiosta hänestä on tullut se mikä hän on, mutta hän ei tee parastaan sen hyväksi.  Samasta syystä kuin pummilla ei ole asiaa junaan, ei tulisi uraihmisellä olla asiaa politiikkaan: hän ei joko tiedä miten toimitaan oikein tai sitten ei välitä.

Ihmiselle, joka rakastaa valtaa enemmän kuin perhettään, ei tulisi koskaan sitä suoda, sillä sellaisen ihmisen ainoa prioriteetti löytyy peilistä.

5 kommenttia:

Mikko Ellilä kirjoitti...

Pakollinen Hitler-kortti:

Hitler vilpittömästi uskoi toimivansa kansan parhaaksi, mutta laiminlöi perhearvoja a) pysymällä naimattomana ja lapsettomana elämänsä loppuun asti eli 56-vuotiaaksi asti [meni naimisiin vasta päivää ennen kuin teki itsemurhan] ja b) olemalla välillä kuukausikaupalla erossa naisystävästään (Eva Braun).

Hitlerin tietämättömyys normaalista perhe-elämästä saattoi olla osasyy hänen epäinhimilliseen politiikkaansa.

Juho kirjoitti...

Minunkin mielestäni perhettä on syytä arvostaa korkeammalle kuin uraa, mutta kärjistät asian melkoisiin sfääreihin.

Miten suhtaudut ihmisiin, jotka eivät kykene saamaan lapsia? Mielestäni olisi typerää tehdä heistä yhteiskunnallisia hylkiöitä, sillä hekin voivat olla varsin rakentava osa sitä.

Tuplis kirjoitti...

Suhtaudun sellaisiin ihmisiin ihan normaalisti enkä pidä heitä hylkiöinä. Eivät he ole tehneet antisosiaalista valintaa.

Perheellisen statusta sellaisen on toki vaikea saada, mutta selavii.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Olisi hyvä, jos lapsettomuudesta kärsivät ihmiset voisivat nykyistä helpommin saada adoptiolapsen.

Nykyisin adoptiovanhemmiksi haluava suomalainen pariskunta joutuu useimmiten adoptoimaan lapsen ulkomailta. Tämä on ongelma, jos lapsi on toisenrotuinen: lapsi ei näytä vanhemmiltaan, joten häntä kiusataan hänen ulkonäkönsä vuoksi. Hän kokee itsensä vieraaksi eikä pysty kokemaan adoptiovanhempiaan omiksi vanhemmikseen.

Lisäksi kehitysmaista adoptoitavat lapset ovat usein huonokuntoisia esim. varhaislapsuuden aliravitsemuksen tai kehitysmaille tyypillisten tautien (malaria, HIV jne.) vuoksi.

Olisi hyvä, jos lapsettomuudesta kärsivät suomalaiset saisivat helposti itselleen suomalaisen adoptiolapsen. Tähän voitaisiin pyrkiä lisäämällä spermanluovutusta ja munasolujen luovutusta ja vähentämällä abortteja.

Monet ei-toivotusta raskaudesta kärsivät naiset voisivat raskauden keskeyttämisen eli abortin sijasta valita lapsen synnyttämisen adoptoitavaksi. Lainsäädäntöä pitäisi jotenkin muuttaa siihen suuntaan, että se kannustaisi tähän.

Samoin spermanluovutusta ja munasolujen luovutusta voitaisiin lisätä lainsäädännöllisillä muutoksilla ja talousdellisilla kannustimilla.

Tuplis kirjoitti...

Olen samaa mieltä. Koskapa vastustan yksinhuoltaja"perheiden" tukemista (lapsenteko ei ole elinkeino eikä yksi vanhempi kykene käytännössä sekä elättämään että kasvattamaan), olisi paikallaan myös kannustaa sellaisia tarjoamaan äpärälle perhe esimerkiksi adoption kautta.

Oikeus mielivaltaiseen aborttiin on järjetöntä. Ihmisillä täytyy olla vastuu teoista, jotka he ovat vapaasta tahdostaan tehneet.