Pages

Avioliitto mahdollistaa sivilisaation

Pohdiskeltuani ja lueskeltuani kirjoituksia, jotka koskevat ns. tasa-arvoa, miesten ja naisten oikeuksia ja velvollisuuksia, yhteiskuntaa ja avioliittoa, kummastelin sitä, että käsittämättömän suuri osa asiasta puhuvista ihmisistä ei tuntunut välittävän tippaakaan avioliitosta, sukunsa sammumisesta saati sivilisaatiosta. Hyvin harvan päähän näytti pälkähtäneen edes se ajatus, että jokaisessa kulttuurissa, jossa minkäänlaista kehitystä tapahtui, tunnettiin avioliiton instituutio, ja mitä monogaamisempi ja peruuttamattomampi instituutio oli, sitä nopeammin ja paremmin yhteisö kehittyi suhteessa vaihtoehtoihinsa.

Siitä huolimatta suuri osa länsimaalaisista on sitä mieltä, että avioliiton instituutiolle voi tehdä mitä vain - kuten tehdä sen lopettamisesta helppo, mielivaltainen ja puolueellinen prosessi, sisällyttää siihen yhteiskunnallisesti kestämättömiä aineksia kuten homoseksuaalit tai lakkauttaa se käytännössä kokonaan ja sallia polygamian. Kyseiset ihmiset joko eivät ymmärrä tai sitten kieltäytyvät ajattelemasta kyseisten instituutiota turmelevien päätösten vaikutuksia, ja lyövät fasistisikakortin pöytään jonkun kehdatessa edes kyseenalaistaa heidän hedonistista edistyksellistä mielipidettään.

He eivät yksinkertaisesti kykene tajuamaan, että avioliittoinstituutiolle maailman nopeimmin kehittyneessä, voimakkaimmassa, elinvoimaisimmassa ja parhaassa kulttuurissa oli painavat syyt. He vain näkevät rajoitteen, eivät keksi miksi se on siinä, päättelevät "ehkä joskus ihmiset pelkäsivät ja siksi vihasivat homoutta/polygamiaa/päätöntä viettiensä seuraamista" ja kuvittelevat, että asiat paranevat sillä, että he rikkovat rajan, jonka paljon heitä viisaammat olivat pystyttäneet.

Ikään kuin paluu tilaan, jossa tarpeellista rajoitetta ei ollut, olisi jotenkin edistyksellistä. Eihän se tietenkään ole minkääntasoista edistystä vaan taantumista.

Sille, että avioliitosta ei päässyt eroon, oli syy. Kyseinen syy oli se, että nainen tai mies ei voinut jättää perhettään oman onnensa (nykyään: yhteiskunnan) nojaan, vaan takasi lapsille molempien vanhempiensa taloudelliset resurssit ja kyvyt kasvattaa. Vanhemmille se tarjosi paitsi oikeuden kasvattaa ja osallistua jälkeläistensä elämään, myös takeen siitä, että jos he elivät kunnollisesti, avioliiton toinen osapuoli ei voinut millään verukkeella riistää heiltä näitä.

Sille, että avioliittoon solmittiin vain kaksi ihmistä, oli syy. Kyseinen syy oli se, että polygamisessa yhteiskunnassa alfamiehet monopolisoivat itselleen jokseenkin kaikki naiset, jotka kenellekään kelpaavat, ja jättävät valtavan enemmistön miehistä vaille motiivia tehdä yhtään mitään rakentavaa. Polygamisessa yhteiskunnassa valtaosalla miehiä ei ole mitään motiivia edes noudattaa lakeja, mistä johtuu sellaisten yhteiskuntien alituinen sekasorto.

Sille, että avioliittoon pääsivät vain heteroseksuaaliset parit, oli syy. Kyseinen syy oli se, että homoseksuaalit eivät tarvitse avioliittoa mihinkään - avioliitto on lapsia, ei aikuisia varten. Homot olisivat avioliitossa pelkkiä vapaamatkustajia, eikä millään yhteiskunnalla ole mitään syytä tukea sellaisia. On myös muistettava, että mitä selkeämmin jokin asia profiloituu homoseksuaalien jutuksi, sitä voimakkaammin heteromiehet sitä välttävät.

Myös sille, että ihmiset itse valitsevat puolisonsa, on tärkeä syy: kun ihmiset saavat valita kenen kanssa ryhtyvät tekemisiin - sen sijaan, että sen päättäisi suku, arpa tai jokin muu heidän näkökulmastaan mielivaltainen instanssi - heillä on paitsi oman valintansa tuoma velvoite ja vastuu. Tällöin he ymmärtävät vapauden ja vastuun seuraavan toisistaan ja pitävät sitä mielekkäänä. Ihmiselle, jolle avioliitto on pakko, eikä tämä saa valikoida kenen kanssa siihen ryhtyy, ei avioliitto ole seuraus omasta valinnasta eikä hän koe olevansa vastuussa myöskään sen tuloksista. Sen takia kaikki yhteiskunnat, joissa on pakkoavioliittoja, ovat vähintäänkin halvaantuneita.

Avioliitto on instituutio, joka vastaa yhteisön tarpeisiin monella tavalla: se mahdollistaa vakauden, vaurauden ja kehityksen, samalla suojaten väestökatoa, sekasortoa ja köyhyyttä vastaan. Tästä syystä menestyvä yhteiskunta on myös suonut avioliittoon astuneille enemmän statusta ja yhteiskunnallista vaikutusvaltaa kuin niille, jotka eivät joko halua tai kelpaa sen piiriin.

Avioliiton kriteerien täyttäminen myös kysyy ihmisiltä huomattavasti enemmän kuin se, että ihmiset eivät täytä kyseisiä kriteerejä. Tällä on (myös kulttuuri)evolutiivista vaikutusta, ja se vaikutus tuottaa älykkäämpiä, korkeamoraalisempia ja aloitekykyisempiä lapsia sukupolvi toisensa perään kuin vanhempansa.

Yhteiskunta, jonka avioliittoinstituutio ei ole vapaavalintainen, monogaaminen, (hyvin vähin poikkeuksin) pysyvä ja heteroseksuaalinen instituutio, ei valjasta kulttuurinsa miesten saati naisten resursseja rakentavasti. Sellainen kulttuuri on jatkuvassa niukkuudessa elävä väkivaltainen helvetti, ja saa aikaan aniharvoin mitään hyödyllistä.

En ihan äkkiä keksi, millä perusteella kukaan yllämainitut tosiasiat ymmärtävä ihminen voisi puolustaa pakkoavioliittoa, homoliittoa, polygamiaa tai mielivaltaista avioerolupaa.

7 kommenttia:

Ironmistress kirjoitti...

Päädyit täsmälleen samoihin päätelmiin kuin ruukinmatruuna kaksi vuotta sitten.

Juho kirjoitti...

polygamisessa yhteiskunnassa alfamiehet monopolisoivat itselleen jokseenkin kaikki naiset, jotka kenellekään kelpaavat, ja jättävät valtavan enemmistön miehistä vaille motiivia tehdä yhtään mitään rakentavaa.

Tämä on kieltämättä hyvä huomio. Tähän suuntaan ollaan nyt ottamassa askelia, kun ihmisten on helpompi elää yksin vailla pariutumispaineita ja naiset pääsevät vapaasti noudattamaan vaistojaan.

Aava kirjoitti...

Enkä malta olla tähänkään kommentoimatta.

Mielestäni rakentavin lähestymistapa avioliittoon on, että sinällään se ei ole tae yhtään mistään muusta kuin tietyistä juridisista sopimuksista, jossa oikeutetaan lapset ja puoliso tiettyyn asemaan. Nämä toki ovat järkeviä ratkaisuja. En suinkaan sano, että avioliitto olisi tarpeeton. Sille vain hyvin usein näkee kasattavan perusteettomia odotuksia ja oletuksia.

Uskoisinko minä esimerkiksi, että kumppanini lupaa rakastaa minua todella vasta sitten, jos menee kanssani naimisiin ja sanoo ne sanat julkisessa vihkimistilaisuudessa? En. Saman voi luvata ilman juhlamenojakin eikä se minusta tee sellaisesta suhteesta yhtään väheksyttävämpää. Toisaalta, jos kerran lupaus ei ympäristöä vaihtamalla muutu, miksi sitten ei menisi naimisiin? Josta päästään siihen, että käytännön arjessa avioliitto muuttaa yhtään mitään sellaista yllättävän vähän, mikä olisi hyvä muutenkin suhteen periaatteena jo olla, pl. ne juridiset seikat.

Mitä tulee itse parisuhteen laatuun ja lasten kasvuympäristöön, menemällä naimisiin ei voi taata laadukasta parisuhdetta eikä sitä, että puolisot ymmärtäisivät lasten edun päälle. Avioliitto ei siten sinällään ota kantaa saati itsessään kouluta sen solmivia osapuolia tiettyyn arvojärjestykseen tai kasvatustapojen hyvyyteen. Niihin täytyisi olla valmis jo ennen naimisiinmenoa, jolla juurikin voitaisiin perustella vihkimisen tarpeettomuus.

Kirjoitit, että naimisiin mennään lasten takia. Onkin aika jännä, ettei avioliittoon astuessa kuitenkaan pyydetä eikä vaadita mitään lupausta mahdollisten jälkeläisten osalta, vaikka vanhempien siviilisääty heidän asemaansa vaikuttaakin. Näin ollen ketään naimisissa olevaa, joka laiminlyö lapsensa, ei oikeastaan voi syyttää koskaan "uskottomuudesta" lapsiaan kohtaan. Keneltäkään ei pyydetä sitoutumista lasten kasvatukseen - ei edes konditionaalissa, sillä tokikaan kaikki avioparit eivät lisäänny.

Eniten minua on avioliiton suhteen ihmetyttänyt seuraava käyttäytymistapa. Jos esim. näkee, että joku lähestyy seksuaalisessa kiinnostusmielessä jotakuta naimisissa olevaa, tämä hyvin usein kieltäytyy vetoamalla siviilisäätyynsä tyyliin "en voi, olen naimisissa". Miksei sanota, että "rakastan koko sydämestäni puolisoani (ja lapsiani), joten en ole kiinnostunut". On aivan eri sanoa ettei voi, koska on sitoutunut, kuin sanoa, ettei voi, koska ei halua.

Rakastamiseen ei sinällään tarvita avioliittoa. Ja mitä tulee parisuhteeseen, minun arvojärjestyksessä sen hyvyys ei perustu avioliittoon eikä huonous avioliiton puutteeseen. Näin ihan jo siksi, että kaikki eivät a) halua lapsia tai b) voi saada niitä. Saati, että kaikki kohtaisivat sen isä- tai äitikelpoisen kumppanin juuri sopivimmassa kohtaa fertiili-ikäänsä.

Eli tähänkin tekstiisi olisin kaivannut jotain ehtolauseita avioliiton laadullisista seikoista ja sen mahdollisista kompastuskivistä. Ei siksi, että avioliiton tarpeellisuus pitäisi voida annihiloida vain kapinoimisen vuoksi, vaan realismin nimissä. Vaikka tuskin tämä oli äärifundamentalistiseksi tekstiksi tarkoitettukaan.

Aava kirjoitti...

Jatkuu...

On toki järkevää, että suositellaan jotakin kulttuuris-sosiaalista rituaalia todennäköisesti vaihtoehtojaan parempana, mutta samalla olisi varottava sitä, että sen saavuttamisesta tehdään itsetarkoitus ja siten eräänlainen epäjumala, jonka saavuttamisen jälkeen voi lopettaa panostamisen ja olettaa, että kaikki on nyt pysyvästi valmista. Valmiiksi pureskelluissa arvoissa kun voi piillä juuri se vaara, että ne tekevät ihmisistä laiskoja onttojen julkisivutemppujen ja statusten tavoittelijoita vailla laatua ja sisältöä.

Mitä tulee omakohtaisiin näkemyksiin naimisiin menosta tai lasten hankinnasta tulevaisuudessa, varmaksi tiedän vain sen, että kumpaakaan en tekisi enkä kummastakaan pidättäytyisi ilman hyvää syytä.

Mitä tulee ihmisenä olemiseen, olet aivan oikeassa siinä, että lisääntyminen on eittämättä sen ytimessä, mutta mitä tulee nykyiseen maailman tilaan, kategorinen lisääntymisen hehkuttaminen on itse asiassa aika edesvastuutonta ja varsin itsekästä.

Ajattelemiseen rohkaiseminen ei sitä kuitenkaan ole, ja siihen blogisi rohkaiseekin ansiokkaasti.

Pahoittelen taas kerran tilaavievää kirjoitustyyliäni. Olen vaan koko ajan enenevässä määrin kiinnostuneempi verbaalisista metaforista ja allegorioista, joka ei ainakaan altista jäntevöittämään tekstiäni.

Tuplis kirjoitti...

On toki järkevää, että suositellaan jotakin kulttuuris-sosiaalista rituaalia todennäköisesti vaihtoehtojaan parempana, mutta samalla olisi varottava sitä, että sen saavuttamisesta tehdään itsetarkoitus ja siten eräänlainen epäjumala, jonka saavuttamisen jälkeen voi lopettaa panostamisen ja olettaa, että kaikki on nyt pysyvästi valmista. Valmiiksi pureskelluissa arvoissa kun voi piillä juuri se vaara, että ne tekevät ihmisistä laiskoja onttojen julkisivutemppujen ja statusten tavoittelijoita vailla laatua ja sisältöä.

Vaikka avioliitto tarjoaakin paremmat puitteet kuin mikään vaihtoehtonsa, ei se mitään takaa. Olen taannoin kirjoittanut sen, että hyvettä ei voi pakottaa, ja se pätee myös avioliittoon. Paras (vaikka ei varma) lääke typerään ja itsekkääseen elämänasenteeseen on löytää itsensä tilanteesta, jossa täytyy ajatella muitakin ihmisiä – erakko ei tee moraalilla mitään.

Mitä tulee ihmisenä olemiseen, olet aivan oikeassa siinä, että lisääntyminen on eittämättä sen ytimessä, mutta mitä tulee nykyiseen maailman tilaan, kategorinen lisääntymisen hehkuttaminen on itse asiassa aika edesvastuutonta ja varsin itsekästä.

En minä puhukaan kuin länsimaalaisesta viitekehyksestä. Ei missään muualla ole ollut sellaista avioliittoinstituutiota, josta puhun (eikä kait ihan sellaisenaan täälläkään – eron on kai saanut jokseenkin aina jos sille on ollut tietyt ehdot täyttävät perusteet).

Anonyymi kirjoitti...

"Sille, että avioliitosta ei päässyt eroon, oli syy. Kyseinen syy oli se, että nainen tai mies ei voinut jättää perhettään oman onnensa (nykyään: yhteiskunnan) nojaan, vaan takasi lapsille molempien vanhempiensa taloudelliset resurssit ja kyvyt kasvattaa. Vanhemmille se tarjosi paitsi oikeuden kasvattaa ja osallistua jälkeläistensä elämään, myös takeen siitä, että jos he elivät kunnollisesti, avioliiton toinen osapuoli ei voinut millään verukkeella riistää heiltä näitä."

Hyvältä tuo kuulostaa, mutta se ei vain koskaan ole ollut totta. Päinvastoin kaikenlaisia juridisia systeemejä on ollut pakko toteuttaa, jotta miehet saataisiin vastaamaan tekosistaan (aiemmin läänin oikeushallinto-osasto tunnettiin nimellä sakko-osasto,lempparinaan "pinnariosasto", koska sen pääasiallinen tehtävä oli ulosottaa rahaa lapsenruokkonsa maksamatta jättäneiltä miehiltä" Sitä ennenhän nämä jäivät vanhemman virkamiehen, lastenvalvojan tehtäväksi.

Avioliitto ei tarkkaan ottaen ole edes kristinuskon luoma, onpahan vain kirkkoisä Augustinuksen ajatus, että "no kun ne kuitenkin naivat, niin parempi että tekevät sitä yhden kanssa, kuin että huoraisivat". Siitä ajatuksesta syntyi kirkon pyhittämä avioliitto. Sitä ennen oli roomalaislain peruina paljon löyhempi rakennelma.

Nykyisellään avioliitto on yksi taloudellinen järjestely, ei välttämätön, mutta koska siihenkin voi uskoa, se voi toimia. Siinä missä väärin perustein / odotuksin solmittuna myös epäonnistua.

Tuplis kirjoitti...

Avioliitto ei tarkkaan ottaen ole edes kristinuskon luoma, onpahan vain kirkkoisä Augustinuksen ajatus, että "no kun ne kuitenkin naivat, niin parempi että tekevät sitä yhden kanssa, kuin että huoraisivat". Siitä ajatuksesta syntyi kirkon pyhittämä avioliitto. Sitä ennen oli roomalaislain peruina paljon löyhempi rakennelma.

Kristillinen avioliitto on ymmärtääkseni juutalaista perua, ja siitä oli aikoinaan melkoisen hankala päästä eroon.